Maahanmuuttolinja lepsumpi kuin edellisen

Nykyisen hallituksen maahanmuuttolinja on lepsumpi sekä humanitäärisen että työperäisen maahanmuuton suhteen kuin edellisen hallituksen linja. Ja edellisessä oli sentään Rkp, Vihreät ja Vasemmistoliitto mukana.

Pakolaismäärä on nyt 750-1050, kun edellisen hallituksen ohjelmassa se oli 750. Työperäisessä maahanmuutossa tulee leivennyksiä tarveharkintaan verrattuna edellsiseen ohelmaan. Uuttaa nykyisessä on myös olekslulupa opiskelunsa päättäneille EU:n ulkopuolelta tuleville. Linja on siis löystynyt jauttaaltaan

PS epäonnistui siiis kärkiteemassaan vaikka vastaneuvottelijoina oli lievästi maahanmuutokriittiset Kokoomus ja Keskusta. Mitenköhän olisi käynyt jos vastassa olisi ollut Rkp ja/tai Vihreät.

PS:n ongelma oli että Halla-ahon ohjelma oli paitsi laiton myös niin tolkuton ettei siitä järkevää pohjaa ollut Eerolalle neuvotteluissa. Toinen ongelma on että Eerola jota pantiin neuvottelemaan kaiketi oli aika heikko.

Hommalaiset saivat miljardin taalan paikkansa. Ja tyri sen täydellisesti.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No niin, ja vielä ilkeävät väittää että perussuomalaiset ovat rasisteja, ja maahanmuuttovastaisia. Mitä nämä muut puolueet oikein haluavat, kun mikään ei heille kelpaa.

Äänestä
  • "No niin, ja vielä ilkeävät väittää että perussuomalaiset ovat rasisteja, ja maahanmuuttovastaisia."

    PS on siis nimenomaan maahanmuuttovastainen, mutta myös erittäin epäpätevä. Tai ainakin hommasiispi on. Heillä oli vastassaan helpoimmat mahdolliset puolueet maahnmuuton suhteen, ja kuitenkin homma meni ihan käteen. Aika noloa.

    Äänestä

En tiedä vittuilevatko perussuomalaiset kansanedustajat äänestäjilleen saatuaan kovapalkkaisen duuninsa vai ovatko vain totaalisen epäpäteviä.

About kaikki vaalilupaukset on syöty joko tarkoituksella ja piruuttaan tai sitten muuten vain ja ties mistä syistä. Entinen hoettu "KEPU pettää aina" on reippaasti lievempi versio tästä persujen nykyisestä takinkäännöslinjasta. Täytyy olla jo tosi (puolue)uskovainen että jaksaa niellä puolueen selityksiä päivästä toiseen. Tai paha dementia joka jättää muistamatta ennen vaaleja annetut lupaukset, joilla menestys saavutettiin. No pari "etelän-metia jahtaa meitä" uhriutumista lisättynä uusilla tsoukeilla voi vielä tuoda suosiota. Kepun tavaramerkki oli ennen tuo "etelän media" uhriutuminen, mutta näköjään osa perussuomalaisista omi senkin itselleen.

Äänestä
  • "About kaikki vaalilupaukset on syöty joko tarkoituksella ja piruuttaan tai sitten muuten vain ja ties mistä syistä."

    Jep. Mutta hommaprojektihan on siitä hauska että se meni PÄINVASTAISEEN suntaan verrattuna hallitukseen jssa kaikki "kukkahattutätivihervasurit" oli edustettuna.

    Halla-aho ja Eerola ovat siis TOIMINALTAAN maahanmuutto- ja pakolaismyöntesempiä kuin Rkp, Vasemmistoliitto, SDP, ja vihreät!! Vaikka he kyllä puheiltaan ovat täysin jotain muuta. Ei heti muistu mieleen suurempaa poliittista epäonnistumista.

    Suurin syy on siis se että Halla-aho on näennäisanalyyttisuudessaan erkaantunut niin kauas todellsuudesta että hänestä on vain hallaa asialleen. Hän lentää niin kaukana ja niin utopistisilla pyrkimyksillä että kenttä jää käytännössä muille vapaaksi päättää täysin oman pään mukaan piitaamatta pätkääkään propellipääfilosofin kummallisista aivoituksen kiemuroista.

    Äänestä

Näin kirjoittaa Halla-aho blogissaan setviessään hallitusneuvottelujen kulkua maahanmuuttoasioiden kannalta:

"Oma kantani on se, että jos perussuomalaisten hallitukseenosallistumisella saadaan parempi maahanmuuttolinja kuin ilman perussuomalaisia saataisiin, hallituksessa pitää olla."

No nyt tämän hallitusohjelman maahamuuttolinja on LEPSUMPI kuin edellisen hallituksen sekä humanitäärisen, opiskelijataustaisen että työperäisen maahanmuuton suhteen. RKP, Vihreät, Vasemmistoliitto, ja SDP eivä siis saaneet aikaseksi yhtä lepsun hallitusohjelman kuin sen minkä PS oli synnyttämässä Halla-ahon ohjelmaan nojautuen.

Hän itse käyttää taas mustetta litrakaupalla kääntääkseen ilmiselvän rökäletappionsa voitoksi, mutta niinhän hän tekee aina. Siihen on vain totuttava.

Äänestä
  • Hallis raivoaa seuraavat 5 vuotta siitä että hallituksen "hyvää" maahanmuuttolinjaa joka on "erittäin kriittinen" arvostellaan niin että naaman punoitus näkyy proxima centauriin asti...

    Äänestä

  • "Hallis raivoaa...."

    Ketä kiinnostaa? Kiinnostaakohan edes vaimoa? Hallis on nyt lopullisesti todistanut olevansa poliittisesti täysin hampaaton. Miksi kukaan sellaista haluaa äänestää ihan arvoista ja lupauksista riippumatta.

    Äänestäkää jätkää joka myös vähentää maahanmuuttoa, eikä vain puhu tympeitä. Sellaista kuin Astrid Thors! Häntä nyt kaivattaisiin kun vastaanottokeskukset taas hajoavat liitoksissaan. Viime kerralla hän hoiti homman kuntoon tyylikkästi ja vailla minkäänlaista uhoa.

    Oletan etteivät persujen äänestäjät tai hommalaiset eivät edes tienneet rautarouvan saavutuksista heidän omalla sarallaan. Koko PS yhteensä ei ole päässyt lähellekään hänen tuloksiaan maahanmuuton ja sen kustannusten karsimisessa.

    Äänestä

  • olkaammeihmisiksi kirjoitti:

    "Hallis raivoaa...."

    Kieltämättä Thors piti maahanmuuton pienenä eikä kasvua juuri ollut. Kannatti myös vain kristillisten ottamista. Perussuomalaiset näyttää kasvattavan pakolaismäärää minimissään 3-5 kertaiseksi. Voipi olla suurempikin, mutta noilla luvuilla mennään vielä.. tuskin ainakaan laskevat. Yhtäkkiä tulee tuhansia, kun ennen on oltu siinä max. tuhannessa tai alle.

    Aikamoiselta tuokin näyttää, mutta sen jälkeen kun eläkeläisille, opiskelijoille, työttömille, pientuloisille ja lukemattomille muille oli selvästi valehdeltu... aloin pelätä pahinta myös mamu-sektorin osalta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

olkaammeihmisiksi kirjoitti:

Nykyisen hallituksen maahanmuuttolinja on lepsumpi sekä humanitäärisen että työperäisen maahanmuuton suhteen kuin edellisen hallituksen linja. Ja edellisessä oli sentään Rkp, Vihreät ja Vasemmistoliitto mukana.

Pakolaismäärä on nyt 750-1050, kun edellisen hallituksen ohjelmassa se oli 750. Työperäisessä maahanmuutossa tulee leivennyksiä tarveharkintaan verrattuna edellsiseen ohelmaan. Uuttaa nykyisessä on myös olekslulupa opiskelunsa päättäneille EU:n ulkopuolelta tuleville. Linja on siis löystynyt jauttaaltaan

PS epäonnistui siiis kärkiteemassaan vaikka vastaneuvottelijoina oli lievästi maahanmuutokriittiset Kokoomus ja Keskusta. Mitenköhän olisi käynyt jos vastassa olisi ollut Rkp ja/tai Vihreät.

PS:n ongelma oli että Halla-ahon ohjelma oli paitsi laiton myös niin tolkuton ettei siitä järkevää pohjaa ollut Eerolalle neuvotteluissa. Toinen ongelma on että Eerola jota pantiin neuvottelemaan kaiketi oli aika heikko.

Hommalaiset saivat miljardin taalan paikkansa. Ja tyri sen täydellisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu