Jeesus sanoi aikoinaan Pietarille että sinä olet kallio. Kallio on vahvaa maapohjaa. Jos sateisina aikoina jätetään vaikkapa astiat kalliolle, ne eivät painu maan sisään vaan huuhtoutuvat ja jäävät täyteen taivaallista sadetta. Palattuamme löydämme ne siitä – kalliolta.
Pietari oli myös kalastaja. Sen verran kalastusta sivusta seuranneena osaan sanoa, että verkot on välillä nostettava ja saalis kerättävä. Saaliin keräämisen lisäksi verkot tarvitsevat välillä huoltoa. Ne on vietävä rantaan, ja putsattava, koska ne ovat levääntyneet pitkän järvessä lojumisen seurauksena.
Mikäli verkkoa ei putsata kala huomaa sen eikä ui kohti. On siis hyvä löytää vaikkapa kallioinen paikka, jossa verkkojen putsaamisen ja huuhtelun jälkeen ne voidaan jättää kuivamaan.
Sellainen verkkojen huoltopaikka pysäyttää myös usein työteliään saalistajan hetkeksi lepäämään lämpimälle kalliolle ja katselemaan järven suomaa kaunista maisemaa. Ei olisi paha olla lämmin kallio jolla olisi näin upea tarkoitus. Tällaiset varikkopaikat on jopa hyvin tärkeitä.
Niin mihin tässä nyt taas pyritään. Saattavi olla että aloitin tämän mietintämyssyni hieman kummassa järjestyksessä. Aamulla luin kohtaa vanhasta testamentista Hes. 26. Isän pahaamieltä lukiessani huomasin, että hän antoi taas takaportin tällekin seudulle. Kohtaan 14 tullessani vaikutti kuin Isä olisi iskenyt minulle silmää. Hän on tosi upea kasvattaja, joka usein käyttää syvää rintaääntään puhuessaan. Antaa kuitenkin aina takaportin, hän kunnioittaa elämäntilanteissaan taistelevia ihmisiä antaen uuden mahdollisuuden – ottaakseen takaisin syliinsä/palvelukseensa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.