kun historiasta tiedetään, että vuonna 1918 teloituksissa pää osissa olivat juuri hurrit. Näitä rantahurrien teloituskomppanioita liikkui ympäri Hämettä teloittamassa ja raiskaamassa punavankeja, Lahti oli eräs sellainen paikka.
Näistä hurrien teoista on haluttu vaieta koska meillä on RKP, jolla on valtaa ja rahaa. Mutta näistä on kuitenkin ihan kirjoissa jotkut kirjoittaneet, eräs tutkija puhui jopa etnisestä puhdistuksesta jota hurrit toteuttivat.
Näistä hurrien teoista on haluttu vaieta koska meillä on RKP, jolla on valtaa ja rahaa. Mutta näistä on kuitenkin ihan kirjoissa jotkut kirjoittaneet, eräs tutkija puhui jopa etnisestä puhdistuksesta jota hurrit toteuttivat.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On totta että myös ruotsinkieliset suomalaiset olivat suojeluskuntien kuolemanpartioissa. Siellä oli myös puhtaasti suomenkielisiä. Parasta aikaa on toisen aloituksen alla käsitelty suojeluskunta-armeijan murhanhimoa siviileihin.
Kielellä tai etnisyydellä ei silloin ollut merkitystä. Eikä ole enää. Ei myöskään ole mitään syytä osoitetella nykyisiä kansalaisia syyllisiksi menneisyyden tekoihin. Valkoiset, suojeluskunta-armeija ja Vaasan kabinetti ovat vastuullisia punaisten kansanmurhaan 1918. Yhtään valkoista ei tuomittu rikoksistaan ihmisyyttä vastaan ja joukkomurhan suunnittelijat ja toteuttajat ovat kuolleet. Tärkeintä on tietää silloisten tapahtumien syiden juuret ja tekijät.
Perussuomalaisten oikeistolaita haluaa ehkä käydä propagandistista kielisotaa ruotsinkielen oikeutusta vastaan. Kommunistit eivät voi sellaista hyväksyä. Ruotsi on toinen virallinen kieli ja se saa olla. Komut tietävät ruotsalaisten vapaaehtoisten ja suomenruotsalaisten osuuden suojeluskuntien teloituskomppanioissa. Ei se ole salaista tietoa. Ehkä porvaripiireissä se on salaista niinkuin koko joukkomurha halutaan kiistää.
Johtuisiko kommunistien Ruotsi-sympatiat siitä, että heissä on paljon homoseksuaaleja?
Sisäsiittoisuus todennäköisesti lisää homoutta..?
Vasemmiston ruotsinkielisten sympatiat voi käsittää myös siltä pohjalta, että molemmat haluavat alistaa tavalliset suomalaiset, Suomen kansan enemmistön. Ruotsinkieliset pyrkivät hämärtämään ja halveksimaan suomalaista identiteettiä. Ja sehän on kommarien mieleen. Maanpuolustustahtoa syödään sisältä ja ulkoa. Maamiinatkin saatiin jo pois, ja strategisesti tärkeitä maa-alueita on myyty hissukseen. Ja myyty on niin erikoisista paikoista, jopa saariston laivaväylien varrelta, että syvästi perehtynyttä konsulttiapua on annettu.