Sekava huimaava outo olo

Huimaaja

Kärsiikös kukaan muu ahdistunut vastaavasta vaivasta? Elikkä minulla ollut enemmän tai vähemmän aina kummallinen olo, varmaankin jo lapsesta asti. Oireita on vaikea selittää, mutta koetanpa...ja nämä oireet liittyvät toisiinsa jotenkin....

- "huimaa". Ei sillä tavalla kun joskus nousee nopeasti ylös ja silmissä sumenee huimaus, vaan keinuttava tunne. Joskus äityy tosi pahaksi, yleensä keinuttelee taustalla korostuen kodin ulkopuolella. Todella veemäinen vaiva

- paineen tunne päässä

- olo on sekava. Ihmeellinen pöhnä koko ajan. Todella nuutuneen tuntuinen pää. Kuin jossain toisessa todellisuudessa olisi, ihan pihalla. En ole vuosiin kokenut kirkasta päivää, aina ihan pönttö sekaisin. Monesti epäilen näkeväni vain pahaa unta.

- kammottava väsymys ja uupumus. Mitä enemmän keinuttaa sitä enemmän väsyttää, ja toisinpäin. Haluaisin nykyään vain nukkua, ei enää jaksa mitään. Tulee joskus tosi rankkoja uupumuskohtauksiakin....hiki lentää, tärisyttää, huimaa, tosi kuuma, silmiä polttaa, sydän hakkaa ja väsyttää niin kovin että tuntee kuolevansa.

- niskat totaalisen väsyneet ja jumissa

- silmävärvettä ei ole, vaikka tuntuukin että silmät pomppii miten sattuu kun huimaa kovasti. Muutenkin huimauksen näkee....seinät huojuu ja "elää, hengittää" ihan aina.

Muitakin oireita tähän liittyy, mutta tuossapa nuo pahimmat. Alan olla niin loppu tähän oloon etten enää tiedä kannattaako elämää jatkaa, kun mihinkään ei kunnolla kykene. Olo on TODELLA huono AINA!

127

28935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyroksini

      Voisi olla kilpirauhasen liika-tai vajaatoiminta?

      • Huimaaja

        Ei pitäisi olla. Jäi mainitsematta että on kaikki ilmeisesti tutkittu, ja ahdistuksen paniikin ja masennuksen piikkiin on kaikki laitettu. Jännitysniska on todettu, ja ainakin varmasti pahentaa oireita. Pakko vielä kertoa että alkoholi auttaa oireisiin kummasti. Ei pari olusta, vaan ihan kunnon setti. Olo on paljon selvempi kuin selvinpäin. Enkä nyt tarkoita että ryyppäisin koko ajan, mutta silti se auttaa....


      • wrgg

        Niskajumi joka salpaa verenkierron aivoihin.


    • Elämä_takana

      Tuttua on. Lisäisin tuohon vielä sen että jatkuvasti on raskasta liikuttaa silmiä, ihan niin kuin uni olisi tulossa koko ajan. Väsymys on tolkuton mutta silti uni on katkonaista. Koordinaatio on ihan hukassa, törmäilen helposti ja pudottelen esineitä. Myös suuntavaisto on muuttunut ihan surkeaksi.

      Kun tämä oli kaikkein pahimmillaan, alkoholikin teki pahaa. Nyt kun olo on rahtusen parantunut (en tiedä mistä syystä), minulla on sama juttu tuon kanssa että olen humalassa enemmän selvinpäin kuin jos olen juomatta. Ja krapulassa kaikki on selkeämpää, ylikierrokset rauhoittuvat ja hetken elämä vaikuttaa loogiselta ja helpolta.

      Minulla menee myös nykyään todellisuus, pelkät aikomukset ja unet sekaisin. En muista olenko sanonut jollekulle jotain, aikonut sanoa vai nähnyt unta että sanoin. Elämä leviää käsiin, olen ihan sumussa. Minulla tällaista ei ole ollut koko ikää, vielä joskus 25-vuotiaana olin ihan skarppi tapaus, jopa poikkeuksellisen skarppi. Nyt olen 39-vuotias mutta tunnen itseni 80-vuotiaaksi.

      • Huimaaja

        Kuulostaa inhottavalta, ja aikas tutulle. Tuo että on raskasta liikuttaa silmiä, minulle tulee ( kun huimaus pahempana) esim että toinen silmä yhtäkkiä menee ihan kummalliseksi.....jotenkin ei toimi, tahmea, hidas, vaikea selittää. Viimeeksi tänään oli jonkin aikaa, paniikkikohtaushan siitä iski, samalla toinen puoli naamasta ikäänkuin puutui, outo paine. Olin varma että joku halvaus iski. Tällaista tämä elämäni on, koko ajan outoa juttuja, joka päivä. Kaikenlaisia epämääräisiä kohtauksia, joita ei pysty toiselle selittämään tai kuvailemaan.
        Aivosumussa täälläkin painellaan menemään, vuodesta toiseen. Tajua mistään mitään, just ja just sen mikä on ihan pakko. Unet on aina painajaisia, sekavia, ihan kuin hereillä olokin. Unet jää "päälle", sekoittuu todellisuuteen, samalla tiedän mikä on totta ja mikä ei, mutta tuntuu sekavalta.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä ulkoo päin 32 mutta sisäisesti 80 pappa että voi vituttaa veli 36 hän on 36 ulkoo ja sisäisesti. Itse on täys rampa en tiiä vit.... vaan vallan viettävästi.


      • Anonyymi

        Asutko voimakkaan matkapuhelinmakrotukiaseman vieressä sen pääkeilassa? Se voisi selittää oireesi


    • silmiäpolttaa

      ja sydän hakkaa...Tämä alkup. sanonta sai minut epäilemään että olo liittyy jotenkin huonoon koneelliseen sisäilmastointiin jossa oleskelee vuodesta toiseen. Aivosumu tyyppinen olo oli minullakin jokapäiväistä ja rasitus ja varsinkin hengästyminen sai valtavat rytmihäiriöt.

      Nyt olen menossa keuhkopolille tutkimuksiin. Oireiden syyt tulivat selvästi esille kun oleskelin määrätyissä taloissa. Niissä selvästi haisee tunkkaisuus. Ikkunoita ei olla pidetty luultavasti koskaan auki joten happi on aika vähissä. Myös auton tuuletus laukaisee oireet varsinkin silmät. Nyt olen ollut reilun vuoden poissa töistä ja oireet ovat hävinneet mutta palaavat heti kun menen niihin tiloihin. Tästä tiedän mistä oloni johtuu. Ahdistusdiagnooisa en ole koskaan suostunut ottamaan itselleni vaikka sitä on tarjottu ja paniikkihäiriötä.

    • Samaa ongelmaa minullakin ollut. Viime syksynä huimaus oli erityisen pahana. Aluksi silmissä äkillinen, muutaman sekunnin kestävä erittäin voimakas huimaus. Sen jälkeen alkoi pelko ja ahdistus huimauksen uusiutumisesta. Muutakin voimia kuluttavia juttuja siinä syksyn aikana oli ollut. Jäin sairaslomalle ja aloitin Sepram lääkityksen pienellä annostuksella. Loman loputtua palasin töihin ja alkoi niin pirullinen huimaus, kaikki tuntui oleva kallellaan, lattia erityisesti, välillä seinätkin. Tuntui kuin jalkapohjat olisivat herkistyneen kaikelle lattioiden epätasaisuuksille, vanhoissa taloissa kaikki tuntui olevan erityisen kallellaan, samoin kun lähestyin lattiakaivoa, melkein tunsin kaatuvani. Illalla nukkumaan mennessä sänky heilui kuin pahemmassakin myrskyssä. Lääkäri epäili lääkkeen sivuvaikutukseksi, mutta itse en oikein uskonut, koska olinhan käyttänyt lääkettä jo useamman viikon.

      Viime viikolla kävin psykiatrilla lausuntoasioissa, kysyin huimauksesta ja lääkäri kertoi, että kun psyyke kuormittuu, ovat tällaiset tasapainoon vaikuttavat elimet herkästi reagoivia, aiheuttaen em. oireita siis psykosomaattista oireilua. Toinen reagoi vatsalla, rintatuntemuksilla jne.

      Välillä minua huimaa vieläkin, erityisesti iltaisin nukkumaan mennessä. Huimaus tuntuu päässä "vippaukselta" lievästi tipahtamisen tunteena. Päässä on välillä painetta niin kuin sinullakin, näkö tuntuu huonolta, silmät raskailta ja kuivilta. Minua ei ole koskaan tutkittu, koska olen itsekin epäillyt oireita psyykkisiksi. Välillä ne hellittävät, välillä taas palaavat...

      • Huimaaja

        Kuulostaapa tutulta, kiitos vastauksestasi!

        Voimia


    • huonossa.kunnossako

      Selityksiä oireille voi olla vaikka mitä. Onko sinulla ollut ongelmia verenpaineen kanssa? Esim. liian alhainen verenpaine aiheuttaa tuollaista huimausta yms. Missä kunnossa noin muuten olet? Onko ylipainoa? Liikutko aktiivisesti? Jo ihan pelkkä liikkumattomuuskin alkaa vähitellen väsyttämään ja tekee apaattiseksi, kun kroppa ei jaksa mitään. Siihen auttaa säännöllinen liikunta riittävän pitkään. Mitä enemmän vain nukkuu ja makaa sohvalla, sitä vaikeampaa on aloittaa se aktiivinen kuntoilu. Joku puoli tuntia kävelyä kerran viikossa ei kuntoa nosta.

      • Huimaaja

        En ole varma verenpaineesta, ei ole tullut mittailtua aikoihin. On se ainakin ennen ollut ihan normaali. Ylipainoa ei ole, siinä rajoilla, vähän päässyt lössähtämään, inhottaa oikein. Liikuntaa en harrasta yhtään, se nimittäin pahentaa tuota huimausta ja muita oireita. En ymmärrä miksi, mutta se on varma tapa saada kuuppa totaalisen sekaisin. Haluaisin niin kovasti liikkua :( mitään ei voi kunnolla tehdä, elämä on tosi rajoittunutta, pienet ympyrät, varman päälle.


      • Vesilintu69

        Sama mulla. Viime talvena kävin muutaman kerran hiihtämässä, sisälle tultaessa huimas vaan entistä enemmän. Sama homma jos pyöräilee. En tiedä meniskö huimaus ohi jos vaan jatkais harrastusta, mutta olen lopettanut urheilut aina siihen, lisääntyvään huimaukseen. Verenpaine on normaali, masennusta minulla ei ole koskaan ollut, diagnoosina paniikkihäiriö. Painon kanssa sama homma normaalipainon ylärajoilla. Onko sinulla mitään lääkityksiä? Oletko tehnyt asentohuimauksen hoitoon tarkoitettuja liikkeitä? En jaksa uskoa, että minulla olisi huonosta sisäilmasta aiheutuvaa huimausta, mutta varmasti joidenkin kohdalla se on mahdollista.


      • Huimaaja

        Minähän aikoinaan teini-ikäisenä jouduin lopettamaan rakkaan urheiluharrastuksen(mistä oli tulla ihan ura) huimauksen ja oudon olon takia. Ketuttaa vieläkin.
        Lääkityksenä on tällä hetkellä ketipinor nukahtamiseen, ei muuta. Pitäisi tarkastaa tuo lääkitys homma, kun tosiaan ahistaa ja masentaa koko ajan enempi ja enempi. Olen kokeillut noita asentohuippa liikkeitä, inhottavilta tuntui, muttei kyllä auttanut yhtään, päinvastoin.

        Tänäänkin on ollut taas niin perhanan hutera olo :( toinen poskiontelo reistailee (melkein aina), korva lukossa. Vuosi sitten kävin taas kerran korvatohtorilla selvittelemässä josko sieltä ontelosta/korvasta löytyisi syytä. Röntgenit ja kattoi kameralla ontelot punkteeraus. Ei auttanut tippaakaan. Terveen paperit, miljoonannen kerran. Aivojen magneettikuva otettu 2008, neurologien mukaan ei ole neurologista. Kunpa saisi diagnoosin, jonkun muun kuin ahdistus tms. En vain usko olevan vain ja ainoastaan psykosomaattista, tuntuu että monta asiaa on syynä tähän kaikkeen.


    • hengähä.vähän

      Kannattaa tosissaan miettiä että tämän tyyppiset oireet kumpuavat jollain tavalla vääränlaisesta hengittämisestä ja keuhkoista. Elinympäristössä on jotain joka rasittaa sitä. Se on niin yleistä joka paikassa. Huohottakaapa kokeeksi niin olo pahenee ramaattisesti. Ei kannata ensimmäiseksi tehdä itseään tämän tyyppisten oireiden takia psyykkisesti sairaaksi joka tarvitsee lääkkeitä. Masennus on jotain ihan muuta kuin fyysiset oireet.

    • Huimaaja

      Suurin pelkoni on että tila etenee ja menee huonommaksi, niin etten kykene enää kävelemään jne. Makaa vain sängyssä ja kaikki pyörii silmissä loppuelämän :( vielä brutaalimpi pelko, esim halvaantuisi eikä pystyisi liikkumaan, mikä jo sinänsä olisi kamalaa. Mutta että vielä kaikki pyörisi silmissä eikä voisi ollankaan liikkumaan, korjaamaan asentoa huimauksen mukaan. Ja että sitä kestäisi vaikka 30 vuotta ennenkuin kuolo korjaisi. Aina kun oireet pahenevat, mielessä pyörii tuollaisia pelkoja.

    • Panic

      Kuulostaa tutulle. Minulla täysin samanlaisia oireita ja psykiatrin mukaan liittyy psyykkiseen pahoinvointiin, sillä ilmenee aina lopetettuani masennuslääkityksen. Kuoleman ja hulluksi tulemisen pelko myös tuttuja, itsellä liittyy paniikkihäiriöön. Oletko käynyt mielenterveys lääkärillä ja syötkö lääkkeitä?

    • artsi2q

      Uhka ja pelko jostakin noissa ahdistus/paniikkihäiriöissä on taustalla. Itse pääsin parhaaseen tulokseen:

      Liikunnan lisäys
      Hengitysharjoitukset kotijooga
      Ruokavalio
      Sos.kanssakäymisen lisäys
      Rennompi elämäntyyli
      Etsin harrastukset joista oikeasti nautin
      Kevyt lääkitys/Venlafax/Opamox tarvittaessa

      2,5 vuotta siihen meni. Vuoteen en ole tarvinnut enää pillereitä. Ja esim. liikunta kompensoi lääkkeiden haittavaikutuksia.

    • yksikaksikolme

      Itselläni on ollut samankaltaisia oireita ja varsinkin tuo huimaus on välillä tosi pahaa. Olen ajatellut, että osasyynä voisi nimenomaan olla tuo niskan jäykkyys. Ahdistuksen takia jännitän hartioita ylhäällä huomaamattani, plus olen paljon tietokoneella huonoissa asennoissa. Veri ei sitten pääse kiertämään päässä kunnolla. Olen yrittänyt saada aikaiseksi mennä lääkärille, jos vaikka fysioterapeutti osaisi neuvoa.

      • Huimaaja

        Kyllä niska on ainakin osasyynä, ihan varmasti. Minullakin on hartiat korvissa ihan huomaamatta. Käsiä ei jaksa pitää ylhäällä kuin muutaman sekuntin ja menee heti maitohapoille. Puutuu kädet tietyissä asennoissa, naamassa puutumista ja painetta jne. Kun niskoja venyttelee tai hieroo, olo muuttuu toisenlaiseksi, ei välttämäti paremmaksi, joskus pahentaa oloa.

        Vaikea sanoa


    • artsi9å

      Niska-hartiaseutu tuppaa mennä ensimmäiseksi jumiin, kun pukkaa ahdistusta ja se aiheuttaa mm. huimausta.

      Niska-hartiaseudulle pitää saada hiussuonia lisää liikunnan avulla ja sen lisäksi venytyksiä ja vielä mielellään hierontaa. Keppijumppa lienee paras vaihtoehto, jossa liikunta ja venytykset yhdistyvät. Tämä helpottaa myös ahdistusta. Jos joutuu istumaan kaiket päivät, niin se vaatii noin tunnin liikuntaa/venytyksiä päivässä et elimistö pysyy kunnossa.

      • Huimaaja

        Kiitos vastauksesta. Perhana kun ottaa päähän kun kirjotin tuosta niska ja rankahommasta pitkän tekstin, eikä suostunut lähettämään. Aaarrrggh!


      • hjklhkhlkjh

        Suomi24:n kanssa monesti kiroilleelta vinkki: kopsaa teksti aina leikepöydälle ennen lähetä-napin painamista. :)


    • Huimaaja

      Voisikohan kyseessä olla jonkinlainen päänsärytön migreeni? Varsinkin nuo uupumushelvetistätuskakohtaukset voisivat olla. En sitten tiedä voiko se aiheuttaa jatkuvaa outoa keinuttavaa pöhnä oloa, en tiedä.

      • vesilintu70

        En oikein usko, että migreenistä jotuisi. Eikö alkoholin päätä selventävä vaikutus puhu sen puolesta, että huimaus on psyykkistä laatua? Sosiaalisissa tilanteissa, missä on paljon kahvipöytä seurustelua, minunkin päähän tulee sumuinen olo, huoneet keikkuu, niin kuin näkökin huononisi. Oletko lukenut "Huimaako?" kirjaa? Siinä on hyvin kansantajuisella kielellä eritelty eri sairauksista johtuvia huimaamisia. Siitä minäkin ymmärsin, että psyykkistä on minunkin huimaus, vaikka välillä sitä oli vaikea uskoa. Siinä oli myös, että mitä enemmän kiinnittää huimaamiseen huomiota, sitä enemmän se pahenee. Vaikeaa sitä tietenkin on olla huomioimatta jos ei tahdo pystössä pysyä. Sinulla on hankala, kun huimaus on niin pahasti kroonistunut. Voitko käydä töissä ollenkaan? Oletko kokeillut mielialalääkitystä? Oletko tehnyt asentohuimaus liikkeitä pitempään vai luovutitko heti? Niitähän pitäisi tehdä vähintään kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti. Oletko käyttänyt tatapainolautaa? Ostin sellaisen ja siitä on ollut apua. Ehkä Ketipinor ei ole sinulle sopiva lääkitys vaikka auttaakin hyvin uneen pääsemisessä. Minulla oli Xanor lääkitys, mutta lopetin nopeasti. Auttoi kyllä tehokkaasti ahdistukseen, mutta kun lääkkeen vaikutus loppui, tuntui ahdistus vielä kamalammalta.


      • Anonyymi

        Kyllä migreeni voi aiheuttaa huimausta ja se voi kestää kauan. Kuukausia, ehkä vuosiakin.


    • Huimaaja

      Jumalauta mikä paniikkikohtaus päällä! Kaupassa iski sellanen huimauskohtaus että oksat pois. Siitä sitten paniikki äkkiä autoon ja kaikki veivaa ja pyörii silmissä. Oon ihan loppu, voi enää elää tän kanssa, kaiken se vie. Korva lukossa, silmä tahmeena ja veivaa. Ja kaikki vaan vaatii lisää ja lisää ja lisää, eikä ymmärrä mistn mtn.

    • Vesilintu72

      Olen kyllä surullinen sun puolesta, kunpa voisin auttaa jotenkin, mutta eipä taida vertaistuesta olla paljon apua.

      • Huimaaja

        En tiedä mistä on apua, toivotonta. Kohtaus on vieläkin päällä. Ei kykene olemaan paikallaan, ihmeellinen olo! Ja vaimokin vaan vittuilee kun en ole kyennyt tekemään kaikkea tänäänkään mitä olisi pitänyt hänen mielikseen suorittaa. Ei kykene. Ottais vaikka syliin tms. Mutta ei, vittuilee vaan.


      • Huimaaja

        Tää kontrollin menettämisen pelko on kammottavaa! Koko ajan on uhka päällä 24/7. Pyörtyykö, sekoaako vai kuoleeko? Aina on elämä ihan veitsenterällä, mihinkään ei voi luottaa, uhka on päällä tai vaanii nurkan takana, ja vain minua, muut se jättää rauhaan.


      • Huimaaja

        ...ja anteeksi ruma kielenkäyttöni. Paniikkikohtaus hellitti, reilu 2 tuntia kesti. Olipas se aikamoinen kokemus taas :( huimaus jatkuu tosin. Kun ei ymmärrä mikä on mitäkin. Jatkuva kierre, ota selvää yhtään mikä on. Sen tiedän että onpas taas niskat juntturassa tuon kohtauksen jäliltä, herranen aika.


    • Huimaaja

      Kyllä tämä on jotain kroonista sisäkorvatulehdusta tms. Nyt on tilanne se etten voi ollenkaan käydä makuulle, alkaa pyörimään maailma samantien silmissä. Ei voi katsoa alas eikä ylös. Hieno juttu! Kieltämäti aika vaikea nukkua istualtaan. Ja kohta pitäisi olla klo 9 tapaamisessa, joopa joo. Kun aloitin tämän ketjun ei tilanne ollut vielä näin paha, jotenkin aavistin että tähän mennään. Kuula kalloon ainut ratkaisu.

      • Vesilintu73

        Sinulla on varmasti useampaa syytä huimaukseen. Voi olla korvaperäistäkin huimausta, mutta osa on selkeästi ahdistuneisuudesta, niin kuin itsekin tiedostat, koska tälle palstalle kirjoitat. Miksi et ole aloittanut jotakin mielialalääkettä, ihan pienellä annoksella? Se ainakin auttaisi paniikkiin ja pelkoihin. Jos on veitsenterällä fiilis 24/7 niin varmasti huimaa. Kun ahdistushuimaus saadaan loppumaan, voidaan hoitaa paremmin mahdollista jäljelle jäävää huimausta.


      • Huimaaja

        Niin tuo on totta, kun on kerrostumaa. Se on kierre. Huimaa, niskat jumiin, ahdistus ja paniikki. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää millainen olo olisi, ihan muutenkin, jos ei ahdistaisi koko ajan. Mutta nyt on kyllä huimaus mennyt pahaksi, oikeastaan pitkän tauon jälkeen ( aina huimaa, mutta sillä tavalla että kykenee elämään), tiedä häntä.....on kyllä kaikenlaista stressiä ilmassa. Raha asiat päin peetä, perheenlisäystä tulossa jne. Minulla on ketipinor käytössä, lähinnä kai nukahtamiseen aika pienellä annoksella. Pitäisi kai nöyrtyä ja aloittaa joku vakituinen kunnon lääkitys.


      • Vesilintu75

        Ketipinor on psykoosilääke, niin kuin olet varmasti laatikossa olevasta lapusta lukenut. Lopeta se asteittain ja aloita mielialaan tarkoitettu lääke. En ymmärrä mitä nöyrtymistä on mennä lääkäriin ja pyytää lääkettä? Eikö se ole paljon nöyryyttävämpää kulkea tutkimuksissa saaden jatkuvasti terveen paperit, mutta ahdistus on ja pysyy? Minullakin on välillä hankalaa, mutta paljon vaikeampaa oli ennen lääkityksen aloittamista. Voisitko alkaa oikeasti hoitamaan itseäsi? Kun olosi paranee, voit paneutua perheesi tarpeisiin paremmin.


      • Huimaaja

        Joo psykoosilääke taitaa olla, isoina annoksina. Tuota juuri psykoilin kun lääke määrättiin että koettaako lääkärisetä vihjailla että olen hullu :) no ei, pienenä annoksina unettomuuteen määräsi.

        Arvaa vaan kuinka monta reseptiä minulle on määrätty, ja kuinka monta kertaa olen suostunut lääkettä hakemaan. Niin, en koskaan oikeastaan. Minä kun mielestäni kärsin jostain fyysisestä sairaudesta enkä myönnä perkele millään olevani "hullu". Toki on minulla paniikkihäiriö, masennus ja ahdistuneisuushäiriö, nämä myönnän, mutta oireet johtuvat jostain muusta. Aika vinoutunutta ajattelua, huhhuh.


      • Vesilintu76

        Miten sinulla paniikkihäiriö, masennus ja ahdistuneisuushäiriö oireilee? Eikö siinä ole vastaus sinun ongelmaan? Tuskin ne pelkkiä nimiä on? Tuon sun uppiniskaisuuden takia olet joutunut kärsimään monta vuotta. Sinusta tekee "hullun" se, että et myönnä olevasi "hullu", jos sellaista nimitystä haluat käyttää. Paljon mieluummin olen"hullu", jos lattiat ja seinät vaan pysyy suorassa ja loppuu jatkuva keikunta. Vai mitä?


      • Vesilintu77

        Eikä sitä kaikille tarvi sanoa olevansa "hullu", syö vaan lääkettä vähin äänin. : )


    • jospa.se.syy

      onkin tuossa ketipinorissa jota työnnät itseesi? Nuo oireet joita olet kuvannut sopisivat hyvin sen haittavaikutuksiksi. Tuntuu oudolta, että et edes tiedä miksi sitä syöt, lähinä kai nukahtamiseen.... Kai?

      Oletko pitänyt taukoa sen ottamisessa ja vieroituspaniikki iski päälle? Vai tuleeko tuntemukset yleensä pian sen jälkeen kun olet ottanut lääkkeen?

      Enpä usko että huimaukseen auttaa se jos menet lääkäriin hakemaan lisää psyykenlääkkeitä.

      Kerroit että en pysyt tekemään kaikkia hommia mitä vaimo haluaisi. Ketipinor lamaannuttaa myös olemusta ja aisititoimintoja.

      • Huimaaja

        Siinä lukee että 1-3 pilleriä iltaisin nukahtamiseen. Yhden pillerin 25mg ottanut ehkä parin vuoden ajan. Kyllähän tuo raukasee sen verran että pariksi tunniksi nukahtaa. Huimaukset ja muut olot on alkanut vuosia ennen tuota lääkettä. Pakko myöntää etten noista lääkkeistä tajua juurikaa mtn. Aikoinaan, yli 10v sitten oli käytössä olikohan seroxat.....se kyllä vei paniikit pois. Lopetin kun meni seksuaaliset kyvyt aivan totaalisesti.


    • jospa.se.syy

      nykyiseen oloon taitaa sittenkin perimmältään olla noissa lääkkeissä kun olet aikaisemminki psyykenlääkkeitä syönyt. Kun lääkäri laittaa ihmiset noista huumelääkkeistä riippuvaiseksi elimistö alkaa ennen pitkää protestoida/oireilla tavalla, joista lääkäri sitten tekee yleensä diagnoosin jokin .....häiriö, (siis milloin minkäkin niminen) Kyllä seroxit ja ketipinorit ovat ihan samaa kamaa, nimi vain on erilainen. Niin neuroleptit kuin ssri lääkkeet tai rauhoittavat tekevät ihan samanlaisia haittoja elimistössä. Nuo mainitsemasi diagnoosit eivät tule koskaan paranemaan näillä lääkkeillä vaan ne päinvastoin ylläpitävät sairautta. Tuhansien ihmisten kokemus ja monien asiantuntijoiden tietämys on tämä.
      Jos elimistä on tottunut vuosia nukkumaan keinotekoista unta lääkkeellä se jo vie aivotoiminnan epätasapainoon.

      • Huimaaja

        Ainakin tuo viimeinen lauseesi pitää paikkansa, en voisi kuvitellakkaan nukahtavani ilman jotakin.


    • Huimaaja

      Pakko vähän avautua kun asia on nyt niin pinnalla mielessä....

      Tämä outo huimaava sekava oloni alkoi 11 vuotiaana. Eli yli 20 vuotta sitten. Muistan koettaneeni selittää vanhemmilleni että on outo olo, kuin en olisi olemassa. Jossain pääkuvauksissa kävin ja mitä lie, en muista. Syytä ei löytynyt.....menee ajan kanssa ohi ( toivottavasti hehe). Siinä sumussa muutama vuosi eteenpäin tehtiin poskiontelon leikkaus, koska oli jatkuvasti toinen puoli tukkeessa( se on edelleen, nytkin aivan tukossa), ei mtn apua oloon. Rakas harrastus jäi pois.
      Taas muutama vuosi eteenpäin sumussa ja sairastuin paniikkihäiriöön. Siitä sitten selitys ololle. Jotain lääkettä söin, en muista. Muistan tosi vähän yleensäkkään mtn. Ja sitten alkoikin pikkuhiljalleen tulemaan lisää oireita, lista on lähes loputon. Masennus diagnoosia, ahdistus, somatisaatiohäiriö ja mitä lie. Koko kroppa täynnä oiretta, ei vain huimausta. Minut todellakin tutkittiin tarkkaan, eikä mtn selkeätä vikaa muka mistään löytynyt, yhteenkään kymmenistä oireista( ramppasin jatkuvasti lääkärissä koska olin varma että teen kuolemaa). Korvalääkäri totesi testien jälkeen että on rauhattomat silmät tms, torikammo ja pisti kotia. Todellisuudessa ne testit eivät onnistuneet ( piti tuijottaa jotain pistettä seinällä kun korviin laitettiin ilmaa?) kun silmät vaan pomppi holtittomasti. Mielestäni tuo on selvä merkki sisäkorvaan liittyvästä viasta? Ei siihen mitenkään kuitenkaan tartuttu. Näistä testeistä ja lääkärikierteestä on jo paljon aikaa....
      Ja tässä sitä ollaan edelleen, samaa paskaa. Huimaus veivaus ja ahistuksen koko laaja oirekirjo päällä vaihtelevasti milloin mitenkin. Yksi kuitenkin on ja pysyy, huimaus.

      Alkaa pikkuhiljalleen ottamaan päähän!

    • 898765

      Kun epäilet noinkin tarkkaan huimauksen alkuperää, miksi et mene korvalääkärille?

    • 898765

      Luin uudestaan tuon kirjoituksesi ja olet käynyt jo korvalääkärillä. Kannttaa mennä uudestaan eri lääkärille. Terveyskeskuksestakin voi saada lähetteen korvapolille. Keksi etukäteen hyvät perustelut että saat lääkärin uskomaan että olet tosissasi haluamassa saada selvyyttä vaivaan.

      Olen sitä mieltä että tuo ketipinori ylläpitää noita oireita. Oletko lukenut lääkkeen mukana tulevan lääkeselosteen. Lääke on tarkoitettu psykoosin ja skitsofrenian hoitoon, eli vaikuttaa voimakkaasti aivoihin ja hermostoon. Jos niissä ei ole mitään vikaa lääke kyllä tekee vikoja. Ei kannata syödä niitä mutta jos lopettaa täytyy olla hyvin selvillä vieroitusoireista.

      • Huimaaja

        Viimeeksi vuosi sitten olin onteloni kanssa korvalääkärillä. Röntgenkuvat, kattoi onteloihin kameralla punkteeraus. Ei ollut edes tulehdusta aina ja ikuisesti tukkoisessa ontelossa, lievää turvotusta kuulema. Toki katsoi myös korvat jne. Hänenkään mielestä ei oireeni selity ontelo/korva osastolta. Kun taas aikoinaan kun onteloleikkaus tehtiin, oli lääkäri aivan varma että sieltä syy löytyy ja leikkaus auttaa. Kukaan ei tiedä. Sen ainoastaan tiedän että niskani ja hartiat, lapaluun seudulta on aivan juntturassa.

        Palaan tuohon lääkeasiaan myöhemmin....kiitos taas vastauksista!


    • tasapainotus

      Kyllä tuo jatkuva huimauksen tunne laittaa kaikki lihakset ja niskat juntturaan kun koko ajan täytyy vastustaa huimausta että pysyy pystyssä. Laukaise niitä jumpalla ja roikkumalla.

    • Huimaaja

      Ihan kiva. Heräsin pönttö aivan täysin totaalisen sekaisin. Siitä asti ollut sitten tauoton ilmeisesti paniikkikohtaus päällä. Sellaset 6-7 tuntia, eikä vaan lopu. Aivan mieletön olo! Eihän tällaista voiedes olla olemassakaan!!!!

    • jospavoisit

      miettiä myös sitä että tuo huimaava olo voisi johtua keuhkoista ja hengityksestä. Itse olen sairastunut saastuneesta koneellisesta ilmastoinnista ja hometaloissa työskentelystä ja oireet ovat hyvin samanlaisia kuin olet kertonut. Puristapa nenä tukkoon kädellä ja koeta hengittää, eikö korvissa olekin oireita ja huimaa? Keuhkoputket tukkeutuvat niin salakavalasti vuosien kuluessa että sitä ei edes tajua ja elimistö sopeutuu pinnalliseen hengittämiseen. Sitten vasta kun sain keuhkoja avaavaa lääkettä tapahtui ihme. Kaikki oireet katosivat huimaus loppui, voimat palautuivat aivosumu katosi. Lisäksi en enää ole noissa saastuneissa tiloissa. Nyt olen menossa astmatutkimuksiin. Tämä vain vain vihjeeksi.

    • sehu

      Ethän asu kerrostalossa, jossa joku polttelee huumeita. Mullakin tuppaa oleen ties minkälaisia omituisia oireita, kun huumeporukkaa on päässyt samaan taloon. Olisikin oikein suositeltavaa isännöitsijöitten tarttua asiaan ja kieltää kaikenlainen polttelu sisällä ja seinien vierillä ja paskahuussissa.

    • itseinhoa

      Hei! Minulla ollut huimausta kuukauden verran,menin terv.hoitajalle mittautaamaan verenpaineen,ei ollut korkea(-13 vuonna oli koholla ja lähetettiin neurologille:diagnoosi jännityspäänsärky),mutta laittoi lääkärille kuitenkin.Hän epäili tuota samaa..kova päänsärky ollut kaksi kertaa kuukauden aikana,johon määräsi migreenilääkettä. Nyt verenpaine kuitenkin matala seurannassa.
      Lääkäri kysyi onko minulla stressiä tai kotihuolia? Sillä hetkellä vastasin tietysti ettei ole..kun tuntui siltä,mutta kotona hoksasin että kyllä näin on..jatkuvasti huomaan kuinka minua kotona "mollataan"..en uskalla enää puhua kotona,töissä tai missään kun pelkään sanovani taas jotain tyhmää tai väärin.En viihdy enää missään,töissäkin tunnen itseni arvottomaksi ja olen alkanut tekemään virheitä,näen asioita eka katsomalla väärin--silmissä tuntuu kuin olisi vasta laittanut moniteholasit. En saa mitään aikaiseksi kotona,kun miettimiseen menee paljon aikaa,etten vaan tee mitään väärin. Huimaa koko ajan,aamullakin heti kun silmät avaa,niin kaikki pyörii hetken aikaa.. Olen pettynyt itseeni ja siihen mitä olen elämässäni saavuttanut ja nyt tuntuu ettei asioihin enää pysty vaikuttamaan..kaksi ihanaa lasta,vaan menikö kasvatus pieleen?pilasinko kaikkien elämän?aiemmin autoin ja lohdutin paljon muita(kavereita ja sukulaisia)heidän ongelmissaan,avioeroissaan,murheissaan..ja totesivat aina että minä olen niin vahva ihminen,pärjäisin missä tilanteessa vaan..mutta toisin näköjään käy,enhän minä "vahva"ihminen voi romahtaa,pelätä,alistua,masentua..minähän pärjään.......näköjään en ja siihen on nyt kroppa varmaan alkanut reagoimaan. Terve ihminen,ei ylipainoa,ei lääkkeitä,harrastaa liikuntaa,oma koti,mies,2 lasta,vakituinen työ,ei velkaa..... voi anteeksi,kirjoitin tämänkin tietysti väärälle palstalle,niinhän minä aina teen :( ottakaa pois

      • Huimaaja

        Kiitti vastauksesta. Niin, stressi ja koti ym huolet. Voi tsiisus miten paljon niitä riittää. Tuntuu ettei elämässä ole mitään muuta kuin köyhyyttä ja sairautta. Ja se sairaus olen minä, ja köyhyys on yhtä kuin velkavankeus. Rahat ei riitä. Minä en pysty käymään töissä. Olen lapsen kanssa kotona. En tykkää tilanteesta yhtään. Olen vuosia ollut jumissa tässä tilanteessa, enkä pääse karkuun. Parisuhde päin persettä ainaisen huolen ja stressin takia. Haluaisin erota ja lähteä karkuun. En voi, tuli ilmoitus että uutta lasta pukkaa :( niin jumissa, joudun siis kökkimään kuuppa sekaisin tässä pienessä ja paskaisessa kaksiossa seuraavat lie kuinka monta vuotta penskojen kanssa, ei enää!!!

        Mutta kun pois ei pääse. Ei omasta omituisesta olosta, ei veloista, ahdistuksesta, masennuksesta, paniikkihäiriöstä, parisuhteesta, tauottomasta lapsen ja pian lapsien hoitamisesta. Elämä meni juuri niin kuin en olisi halunnut sen menevän. Mutta sairaana sitä alistuu muiden vietäväksi, muut päättävät puolestani eikä minulta enää kysellä. Olen vain sairas kotiorja. Ja ei perhana miten kovin taas veivaa päässä.....


      • Vesilintu80

        Taas minä tulin niin surulliseksi... eikö se yhtään auttanut mitä minä sinulle aikaisemmin sanoin? Oletko tosiaankin kaikki keinot käyttänyt?


      • Huimaaja

        Ei tarvitse tulla surulliseksi :) Varmaankaan en ole kaikkia keinoja käyttänyt, minähän olen vain koittanut sinnitellä vuodesta toiseen toistamalla samoja mihinkään johtamattomia virheitä. Toisaalta on hyvä että asiat ja olot tuntuvat nyt kärjistyvän, jospa siitä seuraisi vaikka jotain hyvää. Kunpa vaan saisi aloittaa kaiken alusta ja saisi pään selväksi. Saahan sitä haaveilla.


      • Vesilintu81

        Minäkin olen ollut lapsesta asti sairas niin kuin sinäkin. Olen elänyt kurjassa liitossa, missä usein sain kuulla: "tuollaisella akalla ei mitään tee". Ei se ole ihme vaikka tulee surullinen mieli. Nyt on asiat paremmin ja toivon, että on pian sinullakin.


      • Huimaaja

        Hyvä että asiat on paremmin! Pakko vielä sanoa ettei nämä ongelmani johdu kenestäkään muusta, vaimostani eikä kenestäkään. Päinvastoin hän on ollut kuin enkeli kun on jaksanut tällaista surkimusta kattella. Todella hyvä ihminen. Viime aikoina on vaan itsestäni alkanut tuntua että olisikohan helpompaa jos elelisi yksinään, vaikka olisihan se rankkaa olla erossa perheestä, mutta ketä hyödyttää tällainen laiska kroonisesti sairas paska kotona lojumassa, tiellä ja jaloissa? Ei ketään. Antaisi luottotiedot vaan mennä, patja ja telkkari jossain yksiössä sivussa keskustan hälinästä, ja aivan helkatisti olusta! Ja nyt lähti aika pahasti sivuraitelle tuosta alkuperäisestä aiheesta...


      • Vesilintu82

        En sitä tarkoittanutkaan, enkä kenellekään eroa suosittele. Vastuu ei lapsista lopu, vaikka lähtisit omille teille, päinvastoin kaikki olisi monin kerroin monimutkaisempaa. Teillä on roolit toisin päin, sinä hoidat lasta kotona ja vaimo ilmeisesti käy töissä. Miten arvokas asia, että hoidat lastasi, sinulla on tärkeä rooli lapsesi elämässä. Onko sinulla omaa aikaa? Onko teillä kehden keskistä aikaa? Ja tärkein kysymys, etkö kuitenkin olisi mieluummin terve "hullu" kuin sairas surkimus?


      • Huimaaja

        Niin totta, onhan sekin "työ" arvokasta. Se vaan jotenkin kun se ei tule luonnostaan, haluaisin että roolit olis toisinpäin. Omaa aikaa on silloin tällöin, onneksi. Sekin aika menee ahistellessa kaikkia asioita. Mielelläähän sitä olisi terve hullu, pääasia että jotenkin jaksaisi rämpiä tämän elämän läpi väkisin.

        Itse huimaukseen. Tänään on taas huono päivä, en ymmärrä mikä on. Niin höntti olo kuin vaan voi olla. Yksi ongelmani on hammaslääkärissä käynti. Meinaan miten hemmetissä siinä tuolissa pystyy makaamaan kun kaikki alkaa pyörimään silmissä!? Pitkä remontti takana, mikä edistyy äärimmäisen hitaasti. Huomena olisi taas ollut aika, mutta pakkohan se oli taas perua kun huimaa niin kovi. Millon milläkin tekastulla syyllä aikoja joutuu perumaan. Kaiken se paska huimaus ihmiseltä vie, hampaatkin suusta. Hammaslääkäriä en pelkää sinänsä yhtään, vaan siinä menee tosiaan kuuppa niin sekaisin ettei mitään järkeä.


      • Vesilintu83

        Minun mieheni on hoitanut myös lapsia kotona ja tehnyt sen ylpeydellä, mutta se onkin ollut vapaaehtoista. Totuus on se, että töissä käynti on paljon helpompaa, kuin hoitaa lapsia kotona päivästä toiseen. Et saisi niin aliarvioida itseäsi jatkuvasti. Jos soimaat itseäsi ja ympäristökin sitä tekee, uskot olevasi sellainen ja siitä ei hyvää seuraa.
        Sun pitäis enemmän keikutella sitä kroppaasi, ettei se joka asennon muutoksesta lyö huimausta päälle. Sun korvakaarikäytävät voi olla vaikka kuinka sakkaset. Tässä likissä on hyvät ohjeet tasapainon parantamiseksi, sillä sekin on varmasti huono, niin kuin mullakin oli. Aluksi pahenee, mutta helpottaa pian.
        http://www.terve.fi/hyvanlaatuinen-asentohuimaus/huimaus-potilasohje
        Ja toiseksi hae kirjastosta "Huimaako?" kirja niin opit paremmin ymmärtämään huimaustasi.


      • Huimaaja

        Kiitti vinkeistä :) noita asentohuippa juttuja pitää kokeilla, kunhan sattuu sellanen sauma ettei olisi paniikki päällä. Ne kun tosiaan pistävät pään aika sekaisin, joskus siis muutaman kerran kokeillut kun on ollut ns normi huono olo päällä.

        Taas minulla oli paniikkikohtaus :( näitä puskee nyt joka päivä. Vai onko paniikkia? Lähti siitä että päässä tuntui oudolta, kuin olisin meinannut pyörtyä tms. Sitten alkaa hillitön vapina, hiki lentää pitkin seiniä, maha menee kuralle ja aivan järjetön silmien pomppinen ja veivaus päässä. Koko kroppa menee ihan jäykäksi ja on pakko liikkua koko ajan, siis huojuttaa itseä ees taas tai muuten vaan koheltaa vapisevilla käsillä jotain, ei mtn saumaa olla paikallaan kun huimaa ja veivaa niin brutaalisti. Korvat menee lukkoon. Tunne että lähtee taju tai kuolee. Ja tietysti ei meinaa saada henkeä, menee hengitys sekaisin jne....


      • Vesilintu85

        Tuollaisia ne oli munki paniikkikohtaukset, silmissä tuntuva voimakas huimaus, tai mitä ihmettä se nyt oli... Psykiatri sano, että se on nystagmusta, mikä voi tulla voimakkaassa stressireaktiossa. Hyi olkoon, kun pelkäsin sitä ja siitä laukes paniikkikohtaus, samanlainen pahasti kun sullakin. Joskus paniikki tuli vaan siitä, että toinen korva poksahti lukkoon. Sillon on silmät ikäänkuin kääntyny sisäänpäin ja reagoi jokaikiseen kehon napsahdukseen. Tuollaista oli munkin elämä viime syksynä, elin vain pelossa millon tulee seuraava kohtaus. Kamala olo koko ajan!!! Ruokahalu oli tipotiessään, laihduin 5 kg yhden kuukauden aikana. Töissä oli ihan hirveää, olen palveluammatissa, siitä sitten sairaslomalle. Olen taas surullinen, kun tiedän mitä käyt läpi.


      • Huimaaja

        Tuosta korvien lukossa olosta....minullahan on siis nytkin, ollut monta päivää toinen korva ihan lukossa. Tuosta väkisinkin tulee mieleen joku meniere:( en vaan saa sitä auki! Outo paineen tunne myös korvan takana niskassa. Voiskohan niskajumi pistää korvan lukkoon? Jos oikein muistan tätä on ollut monesti ennenkin huimuksen yhteydessä.


      • vesilintu86

        Eikö sulla ole tutkittu Menierin tautia? Onko sun kuulo huonontunut? Menieripotilailla on useimmiten kuulolaite, kuulo menee niin huonoksi. Ei sekään koko ajan pitäisi päällä olla, vaan on pitkiä oireettomia kausia. Betaserc on siihen huimaukseen lääkkeenä. Silloin lapsena kun katsoit sitä punaista valoa, oli yksi niistä testeistä, mitä tehdään myös Menierin tautiin. Koita itse hieroa makuulta kallon pohja oikein hyvin, sekin auttaa. Sillon kun mulla oli päässä painetta, se vaihto aina paikkaa, välillä päälaella ja välillä takaraivossa jne.


      • Huimaaja

        En tiedä onko sitä tutkittu. Eipä sitä kukaan lääkäri ole koskaan epäillyt, itse olen. Kuulo on ihan ok tietääkseni. Ja niin kuin sanoit ei sen pitäisi olla jatkuvaa. Aina vain kun tulee tämä pahempi jakso niin sitä epäilee kaikki maholliset taudit.
        Ja hitto kun ei uskalla käydä makuulle, pelottaa että alkaa pyörimään huone päässä. Jatkuvasti kyllä niskaani koitan hieroa ja venytellä. Kaurapussi myös käytössä. Niskat ja hartiat ja oikeastaan koko selkäkin tuntuu kuin olisi maitohapoilla koko ajan. Vasen käsi väsyy kun nostaa ylös lähes samantien. Saman puolen korva lukossa. Naamaan tulee ihme paineita ja mitä lie.

        Mystistä touhua. Nyt tekis mieli riipasta kunnon kännit....hmm...


      • Vesilintu87

        Mulla löydettiin sydämestä sellainen vika, joka edellytti lisätutkimuksia. Ennen tutkimuksia sain kuviteltua itselleni kaulaan, käsivarsiin ja rintaan pahan kramppimaisen karvastelun. Tilasin ambulanssin, kukaan ei tullu, kehoitettiin vaan menemään lääkäriin. Sairaalassa multa tuli itku, miten minä voin olla tällainen taudin kehittelijä. Tarkoitan sitä, että pelko ja huoli saa aikaan vakavilta tuntuvia oireita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihminen pitää tutkia, ei ihmistä saa jättää heitteille.

        Suo mulle anteeksi seuraava suora puhe. Eihän asia minulle kuulu, mutta sinun kohdalla ihmettelen, että miksi siirrät mahdolliset auttavat asiat tulevaisuuteen? Jos mulla olis noin pahat oireet niin ottaisin kaikki mahdolliset apukeinot käyttöön, millä suinkin voisin saada vointia paremmaksi. Tekisin asentohuimausliikkeitä joka päivä monta kertaa. jos maate mennessä huimaa, nousisin ylös ja menisin maate niin kauan, ettei enää huone pyöri. Voisin kokeilla mielialalääkettä pienellä annoksella, (pieni annos ei välttämättä vaikuta potenssiin)

        Sinä olet päättänyt, että sinulla on jokin vakava sairaus ja sinua ei hulluksi leimata. Ja kuitenkin tiedostat olevasi ahdistunut ja saat paniikkikohtauksia. Ei tuollaiset kroonistuessaan itsestään parane, tarvitset vähintään terapiaa ja luultavimmin myös lääkityksen, sekä pään MRI kuvauksen ( tasapainoelimen hyvänlaatuisen kasvaimen poissulkemiseksi)

        Olet varmasti hyvä mies, osaat kirjoittaa hyvin ja tunnet itsesi, hallitsen huumorin ja itseironian. Jos tuntisin sinut elävässä elämässä, olisimme varmasti hyvät ystävät. :)


      • Huimaaja

        Tää suoli24 ei taas suostu yhteistyöhön, joten nopeasti kommentoin ennenkuin tilttaa...

        Minulta on 2007 katottu se aivojen (pään?) MRI. Samojen oireiden kanssa liikenteessä, tosin ehkä jopa pahempana kun en nähnytkään muuta kuin lumisadetta. Olin varma että on aivokasvain. No eipä ollut. Tiedä sitten mitä muuta siitä näkyy, ja katottiinko niitä muulla silmällä kuin että onko kasvainta päässä.....kai ne nyt kattoo ne tarkkaan läpi?


      • Vesilintu88

        Hyvä sen suhteen voit olla huoleti, siinä näkyy kaikki, ei katsota millään silmällä vaan siinä katsotaan kaikki ja kaikki poikkeamat näkyy.


      • Anonyymi

        Itsellä ei huimausoireita, mutta jonkinlaista tajunnan alenemaa toisinaan, ilmeisesti alhainen verensokeri, joka yhteydessä aamuliikuntaan.

        Sen sijaan tuo mainitsemasi ”mollaus”, oleminen ”väärässä”, vähättely ja lopulta oman arvostuksen puute tuntuvat tutulta ja koskettivat. Omalla kohdallani tähän liittyvät myös akateeminen työttömyys ja ikääntyminen.

        Samoin tunnistan itsestäni sen, että olen ”veden kantaja” muille, mielestäni myös se myönteisyyttä ja toisista huolehtiva henkilö, jonka koetaan kaiketi jaksavan myös tuulessa ja tuiskussa.

        Olisikohan niin, että nyt olisi aika huolehtia itsestä enemmän kuin muista, vaikka se saattaakin kuulostaa ristiriitaiselta, vastoin elämään kuuluvia moraalisia arvoja. Ehkä ne omatkin voimat siitä sitten palautuisivat.

        Sitäkin olen toisinaan pohtinut, että miten pitkälle ihmisen pitää elämässään ”ajautua” saadakseen osakseen muille osoittamaansa empatiaa, huolehtimista, rakkautta.

        Tämän viestin kirjoitin kuusi vuotta sinun viestisi jälkeen. Toivon sinulle takautuvasti ja tästä eteenpäin kaikkea hyvää.


    • rtkk

      Lienet katsonut televisiota! Ohjelmat ovat nykyisin niin huonoja, että niistä tulee juuri tuollainen olo!

      • Huimaaja

        Hahaa, totta. Ei tule mtn katottavaa, paitsi urheilut


    • moi.huimaaja

      Talousongelmiin voi saada apua, niitä ei tarvitse kantaa yksin. Mene seurakuntasi diakoniatyöntekijän juttusille, heillä on kokemusta sinunlaistesi ihmisten moninaisista ongelmista ja voivat auttaa. Tulevan lapsesi vuoksi kannattaa hoitaa ongelmia, tiedät varmaan, että raskaana oleva nainen tarvitsee myös paljon puolison tukea jota luultavasti et jaksa nykytilanteessa paljoakaan antaa.

    • huone.pyörii

      Tuttu tunne että huone pyörii kun menee vaakatasoon myös kylkeä vaihtaessa. Minulle apu tuli fysioterapeutin asentohoidosta. Kaikki fysioterapeutit eivät tietääkseni osaa sitä.

    • Epäitoivoinen

      Joo samaa täällä. Kaikki alkoi muutama vuosi sitten. Aluksi oli välillä paineen tunnetta päässä. Sitten se oli yhdessä vaiheess poissa. Olen ollut usein kalpea. Nyt (n. puoli vuotta) ollut pahempaa huimausta / painetta päässä ja aina vain pahentunut. Muutun helposti kalpeaksi jos juon vettä. Pakkoliikkeitä on, hampaiden kiristelyä ja silmien räpsyttelyä. Nyt ollut reilu 24h lähes koko ajan sellainen olo että kohta pyörryn en kestä. En päässyt tänään liikkumaan uloskaan. En tiedä mitä teen. Joskus kun kävin puhumassa paineesta päässä lääkärissä, niin sain aina antibioottikuureja poskiontelon tulehdukseen tai otsa ontelon tulehdukseen. Tästä siis muutama vuosi kun näin on tehty. Hengitys on myös vaikeaa välillä kun vetää syvempää henkeen niin aivoihin "sattuu".

      • Huimaaja

        No voihan perhana, eipä ole helppoa sinullakaan. Ja tuttua tuo että antibioottia vaan ja juuri poskiontelotulehdus......tosin koskaan mielestäni ne kuurit eivät auttaneet oloon yhtään. Nyt en ole vuosiin kuureja vedellyt.


    • hengitys

      Täällä on mainittu nuo hengitysongelmat joissain kommenteissa. Kyllä silloin ehdottomasti kannattaa tutkituttaa keuhkot, ne ovat takuulla tukossa ja eivätkä toimi kunnolla. On mainittu myös sisäilmaongelmat. Minäkin suosittelen uskomaan tähän. Jos henki ei kulje se ei ole mitään psyykkistä paniikkia vaan oikea fyysinen sairaus ja syyt ovat jossain ulkoisessa tekijässä joka on vaikuttanut keuhkoihin. Kun elimistö alkaa kärsiä hapenpuutteesta heikon hengityksen takia, pyörtymisen tunne, huimaus, silmissä sumeneminen, väsymys, öiset paniikkikohtaukset ja hyperventilaatio (minulla oli) sydäntykytykset, puutumiset ovat luonnollinen elimistön reaktio siihen.

      Sisäilmasairaudet ovat sen verran uusi sairaus, että varsinkaan vanhemmat lääkärit (tuskin uusiakaan on koulutettu siihen) eivät tutkimusrutiineissaan viitsi ottaa sitä todesta, koska heitä ei ole opetettu miten ongelmaa hoidetaan. Siksi potilaiden täytyy kertoa epäilystään ja vaatia tutkimuksia. Typerää tuollaiset poskiontelojutut ja turhat antibiootit.

    • Huimaaja

      Tässä tänään pönttö sekasin ihmetellyt seuraavaa. Miksi liikunta pahentaa huimausta? Eikä edes mikään liikunta vaan esim siivoaminen saa pöntön pahemmin sekaisin. Tänään täytin tiskikoneen ja siitäkin meni kuula juntturaan. Sairasta. Lähe siinä sitten juoksemaan maratoni kun pelkkä 15 min kävely on yhtä tuskaa, tai varsinkin sen jälkeen. Pitäisi vain löytää hyvä asento ja maata paikoillaan.
      Alkaako päässä veri kiertämään ja siksi menee sekaisin? Vai mitä ihmettä? Huima meininki.

      • Vesilintu89

        Et varmaan halua, että minä täällä taas kommentoin, mutta kommentoin kuitenkin... Siivoaminen varmasti huimaa siksi, kun pää on katse lattiaan ja pyörii edestakaisin, sitten kun nostaa pään normi asentoon alkaa huimaus. Tasapainohan muodostuu korvien tasapainoelimestä, nivelistä ja silmistä, kaikki ovat siinä osallisina, jos ne eivät tee yhteistyötä, tuntuu huimausta. Se, että ne saadaan toimimaan yhteistyössä, tarvitaan ärsykkeitä, että ne voi ikäänkuin järjestäytyä uudelleen. Tarvitaan liikettä ylös, alas, kiertoja jne. Joskus se vie aikaa, joskus riittää vain yksi liikesarja. Sillon kun olin ylistressaantunu ja kävin reippaalla kävelyllä tai hiihtämässä, sisälle tultaessa alkoi kova huimaus, sitä en tiedä miksi, mutta näin oli. Itse liikunta ei tuntunut pahalta.

        Poskionteloissa minulla ei ole mitään vikaa, enkä usko, että sisäilmassakaan. Paniikikohtauksen aikana en ole hyperventiloinut, mutta rinnassa on tuntunut painetta.

        Kerroit aikaisemmin, että sinulla näkyi silmissä lumisadetta, samoin on ollut minulla. Oliko sinulla sitä koko päivän? Minulla se on ollut vain aamulla tai yöllä herätessä. Joskus on ollut myös niin, että kaikki on ollut väriltään vihreää, että täällä sitä on oikein kunnon "hullu". :)


      • Huimaaja

        Kylläpäs vaan haluan että kommentoit :) ja varmaankin se jotenkin noin menee kuten selitit. Pahinta minulla on esim tiskaaminen tai vaikka ruoan laittaminen.....siis asento missä pää on eteenpäin kumartuneena pitemmän aikaa. Siitä kun lähtee liikenteeseen ni oujjee. Joskus (taas tää alko homma, perhanan juoppo) kännipäissäni sitten pystyy ruokaa laittamaan eikä ala vetvaamaan välttämäti yhtään. Ei ymmärrä.

        Tuo lumisade homma on varmaan vähän aina. Tai ei se lumisateeksi ole yltynyt kuin muutamia kertoja. Vaikee selittää, mutta jos katon ulos hämärällä niin näyttää aina kuin sataisi vettä ulkona. Minulta siis turha tulla kyselemään säätiloja, vastaus on aina tyrmäävä, vettä tulee ku esterin persiistä! No joo hehe. Ihme ilmiö sekin. Myöskin oloon liittyy depersonalisaatiota ja derealisaatiota, ja varmaan kaikki muutkin saatiot mitä on ikinä keksitty. Silloin kun minulta katottiin se MRI, oli väritkin kadoksissa jotenkin, lunta satoi keskellä kesää, sekasin kun seinäkello. Lääkäri myönsi minulle jälkikäteen että taisin tuolloin käydä jo psykoosin partaalla, olin nimittäin aikas muissa ulottuvuuksissa.


      • Vesilintu1

        Olen aloittanut juuri psykoterapian. Terapeutti sanoi, että lattioiden kallellaan tunne saattoi olla dissosiaatiota. Niistä minä en kyllä ymmärrä mitään. Toivottavasti mun olo ei terapiassa huonone, se on niin raskasta käydä töissä huonovointisena. Hyvä ettei sulla pamahtanu psykoosi päälle! Kun me vedetään nämä oireet yhteen niin aika hullulta vaikuttaa. :) Siitä ei pääse mihinkään.


    • Huimaaja

      Ei tästä elämästä tule mitää :( oli parempi päivä, mutta nyt illalla pamahti olo päälle. Ruokaa tehdessä, pam, korva lukkoon ja kamala paine samalla puolella niskan sivulla ja korvan takana. Ja voi tätä veivauksen määrää!!! Mitä helevettiä tää on??!!! Kohta tulee itku kun ei enää jaksa tätä ikuista pahaa oloa.

      • Vesilintu2

        Voi sua reppanaa. Joko se huono olo meni ohi? E i kyllä tule mitään mieleen mitä se vois olla. Ei auta muu, kun mennä uudestaan lääkäriin.


      • Huimaaja

        Ei menny ohi. Tänään ollut vielä pahempi päivä :( viskaa vetvaa pyörii ja kamala paine päässä, välillä korva lukossa. Paniikit siihen päälle. Nyt on tosiaan tosi vaikeaa, huhhuhuh. Ja pitää vielä olla lapsen kanssa kahestaan. Kamalaa.


    • lisää.selityksiä

      Kerroit syöväsi ketipinoria. Oletko huomannut että olo paranee sen jälkeen kun olet ottanut lääkkeen? Silloin kysymyksessä on luultavasti vieroitusoireista, eli toleranssi on kohonnut ja tarvitse sitä lisävahvuutta. Alkon käyttö vain vahvistaa niitä.

      Nuo kaikki nimenomaan fyysiset oireet kertovat kyllä jostain ulkoisesta tekijästä joka rasittaa nimenomaan hengityselimistöäsi, liikkumisen tuoma rasitus, vaikkapa vain imurointi kertoo sen, että elimistösi käy vajaa hapella. Koeta ottaa tosissasi tuota sisäilmajuttuakin, varsinkin jos oleskelet koneellisesti ilmastoidussa talossa. Pidä ikkunoita auki.

    • Huimaaja

      Sori etten ole vastannut kaikkiin kommentteihin, kaikki on huolella luettu ja mietitty!

      Noniin, tänään homma levis käsiin. Oli pakko mennä ensiapuun. Sitten olikin edessä elämäni kammottavin 3 tuntinen. Vihaan sairaaloita, ja pelkään sinne joutumista/jäämistä. Elämäni hirvittävin paniikkikohtaus! Hävettää. Sitä huimauksen tunnetta ei enää pysty sanoiksi pukemaan, aivan jotain kammottavaa. Se odottaminen oli yhtä helvettiä. Muut kiltisti istui rauhallisina aulassa, minä en pystynyt istumaan vaan piti seisoa ja huojua ja sekoilla ulko oven vieressä, hiki lensi, olin aivan läpimärkä kauttaaltaan.
      Lääkäri sitten katsoi korvat ja vähän sitä sun tätä, kaikki hänen mielestään kunnossa, paitsi ahdistus tietysti. Länttäsi reseptin kouraan johonkin nenäsumutteeseen ja yhden rauhottavan pillerin. En ole ottanut vielä. Kävelin pois suht selväpäisenä, tätä kesti tunnin, ja taas on olo sekava.

      Mitä helvettiä tää on? Voiko ahistus tehdä sellaisen sekavan horjuvan olon? Eli vippaa päässä, maa pomppii ylös alas jne ja aivan muissa maailmoissa tunne?

      • Vesilintu3

        Voi se, mikset sä ole uskonu kun oon sulle sanonu?


    • toteatettä

      sulla on ahdistus. Kai pystyt yksilöimään ja konkretisoimaan sen ahdistuksen, eli antamaan sille oikean nimen. Sen jälkeen ei pitäsi olla enää hankalaa lähteä hakemaan apua. Minä en muuten söisi ensiavussa saamiani lääkkeitä ellei olisi aivan pakko. Lääkkeitä kannattaa syödä vasta sitten kun on löydetty sairaus, johon niitä syödään, ei mitää epämääräisiä masennuksia tai ahdistuksia noin vain ilmaan heitettynä.

    • Huimaaja

      Ei tää oo pelkkää ahistusta. Olen varma että on poski ja otsaontelotulehdus joka leviää pian aivoihin. Toinen ontelo on aamuisin täynnä ruskeaa kuivaa paskaa ja silmä tuntuu tosi omituiselta. Alaspäin kumartuessa jumaton paine päässä jne. Tosin paine on päässä muutenkii. Ihan saakelin omituinen sekava olo.

      • Vesilintu4

        Poski- ja otsaontelotulehdus on niin yleinen, helposti löydettävissä oleva vaiva, että pitäisi yhdellä tk käynnillä selvitä.


      • Huimaaja

        Niinhän sen pitäisi. Eipä tuo lääkäri sitä siis tutkinut mitenkään, ei kuulema ole jos ei ole ollut flunssaa.

        Järkyttävä olo vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Viskaa veivaa silmät pomppii miten sattuu. Yöllä herään ja vasen silmä on outo.....jotenkin painava ja hidas, tuntuu myös pitkin päivää. Ihan todella omituista settiä, taidan tehä kuolemaa.


    • mahdatko.kärsiä

      OCD:stä eli pakko-oireista? Tuo vankka uskomuksesi/pelkosi että poski-ja otsaontelotulehdus leviää aivoihin herättää tämän epäilyn.

      • Huimaaja

        Ehkä, lähinnä hypokondriasta kärsin.


    • ToivoUsko

      Oletko miettinyt, että nuo päänsisäiset paniikkikohtaukset voivat olla sijaistoimintoja, joiden avulla hysteriaan taipuvaiset ihmiset hoitavat pelkojaan jotka liittyvät arjen hallintaan, rahahuoliin jne. Lapsen hoitaminen noin sekavana ja sairaana saattaa olla lapsen kannalta huono idea. Lapsella näet on oikeus turvalliseen ympäristöön ja huolenpitoon. Kykenetkö siihen, vai olisiko syytä kääntyä sosiaalitoimiston lastenvalvojan puoleen? Malttaisitko itsekeskeisyydeltäsi miettiä myös jälkikasvun tilannetta? Ethän halua heidän traumatisoituvan turhaan, jos apuakin on saatavissa. Tsemppiä ja uskoa tulevaisuuteen!

    • Huimaaja

      Ei vaan olot helpota. Lääkitys on päällä ahdistukseen mutta ei auta. Päässä vaan heittää ja on pirun tukala ja levoton olla jatkuvasti. Ihan toivotonta. Antibioottikuurinkin ehdin jo vetäistä jos vaikka olis ollu ontelo tulehtunut mutta ei mtn vaikutusta. Ens viikolla sitten mentävä fysioterapeuttia tapaamaan jos saisi jotain apua.

      • Vesilintu55

        Hyvä, olet kuitenkin aloittanut hoitamaan itseäsi. Mitä tänään kuuluu?


    • lääkityspäällä

      kommenttisi taitaa kertoa kaiken olostasi. Meillä isäntä söi masennukseen psyyken lääkkeitä ketipinoria, zyprexaa, anafranilia, opamoxia ja hänelle alkoi tulla mitä ihmeellisimpiä fyysisiä oireita ja sekavuutta ja joskus yöllä vessassa käydessä käveli pitkin seiniä kun huimasi kun nousi ylös nukkumisesta. Korvat soivat ja humisivat ja silmäluomet tuli haavoille ja valitteli huonoa näköä. Asioiden ymmärtäminen kävi ihan hassuksi ja puheet sen mukaiseksi. Sitten kun lopetti lääkkeet kaikki oireet hävisivät pikkuhiljaa. Tällaisella kokemuksella voin epäillä että syömäsi lääkkeet ovat syypää. Et kertonut minkä nimisiä syöt, mutta kaikki ssri ja rauhoittavat tekevät samanlaisia oireita merkistä riippumatta ja ylläpitävät samalla ahdistusta.

    • Huimaaja

      Jostain syystä en pääse padillani kirjoittamaan ketjuun.....lataa koko ajan sivun uudelleen kesken kaiken. Kiitos vastauksista. Olo on edelleen sama, ihan surkea.

    • Epley

      Jos huimaa ja varsinkin asentojen vaihtamiset huimausta aiheuttaa, tai vaikka liikenteen vilinä silmissä tai kovat äänet, niin kyse voi olla asentohuimauksesta. Testatkaa:

      https://www.youtube.com/watch?v=0XMnCyRW44c reilu 9 minsan video ja vaikka siinä puhutaan lukihäiriöstä, niin näytetään myös hyvin, miten voi testata, kärsiikö asentohuimauksesta.

      Tässä liikehoitosarjoja:
      Ensimmäisenä yleisin, joka siis useimmiten auttaa, eli Epley:
      http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/dlk/dlk00224.pdf Epley
      http://www.readingoci.org/arkisto/asiakirjat/2.1_Rahko_oikea.pdf Jos oikealle puolelle alat kaatumaan, niin tee tätä, jos vasemmalle, niin tee tuota
      http://www.readingoci.org/arkisto/asiakirjat/2.2_Rahko_vasen.pdf

      Lisäksi vielä voi tehdä näitäkin tarvittaessa:
      http://www.readingoci.org/arkisto/asiakirjat/1.1_Lempert_oikea.pdf

      http://www.readingoci.org/arkisto/asiakirjat/1.2_Lempert_vasen.pdf

    • tuttuakintutumpaa

      Kyllähän näissä kertomuksissa tuttuakin on.Itselläni on outo kipuoireyhtymä, joka on oireillut yli puoli vuotta välillä enemmän, välillä vähemmän.
      Tyypillistä on, että oireet ovat keskittyneet pääosin oikealle puolelle kroppaa;oikeassa rinnassa on pahimmillaan erittäin vihlovaa kipua(kuin hengitys salpautuisi), oikea poskinivel natisee ja saman puolen ien vaivaa natisevan nivelen kohdalta alituiseen, ja oik.puolella, ehkä ohimon seutuvilla tuntuu outoa kuumaa virtausta, kuin taju jopa pettäisi.
      Laajat verikokeet eivät lopulta paljastaneet vakavampaa, vaikka eräs lääkäri epäili prolaktiinia ja rintasyöpäkin oli hänen mukaansa mahdollinen.
      Nämä oireet selitettiin lopulta kovasta stressistä aiheutuviksi!
      Pari päivää sitten kävin psykiatrilla ja saman päivän yönä kuumeilin (yli 38 astetta).Oikean silmän alle oli ilmaantunut verinen läikkä.
      Mitä sanotte, johtuuko nämä kaksi viimeisintä oiretta kovasta stressistä niinikään vai sainko lääkärissäkäynnin yhteydessä viruksen?

    • Huimaaja

      Joo hyvin menee. Olot edelleen päällä ja pahenee vaan. Ei hellitä ni ei. Ei mitään apua mistään. Ja kaiken on tässä tän jatkuvan sairastamisen takia menettäny :( oon ihan yksin. Yksikseni yskiskelen yksiössäni. Oksentelen ja ripuloin. En uskalla tehä mitään. Nukun vaikka 16 h putkeen, kunha ei tarvis olla hereillä. Ruoka ei maistu.

      Vaimo otti ja ihan yhtäkkiä lähti lapsien kanssa vuoden alussa. Nyt avioero vetämässä. Muutto pieneen yksiöön ja täällä nyt sitten häpeän ja kärsin yksinäni. Lapsia saan tavata valvottuna. Minä entinen koti-isä. Luottotiedot meni minulta eron jälkeen, mitä lie 20 k ulosotossa. Läheinen päätti hypätä junan alle, sinne se matka käy itelläkin pian. Liian paljon tuskaa, ei tällasta tarvii kenenkään kestää.

    • Sikkuri

      Mulla on ihan samaa ollu monta vuotta ja mikään ei auta. Oletko saanut vieläkää apua jos oot niin mielelläni kuulisin mistä! :(

      • Huimaaja

        voivoi. pettymykseksemme joudun sanomaan etten ole apua mistään saanut. hieronnassa olen käynyt, joka kerta huimaus pahenee loppupäiväksi, seuraavana taas sama "normihuippa" jatkuu. Nyt on ollut taas pahana, kaks viikkoo joku virus riivannu, ihan järkyttävä olo. en tiiä mistä tähän enää apua saisi.


    • AhdistunutMies

      Ihan samanlaista on itselläkin ollut jo kauan että huimaa, niskat on ihan jumissa ja rutisee kun kääntää päätä. Lisäksi välillä tuntuu että ihan silmissä sumenee ja pöntössä on todella sekainen olo juuri ikäänkuin joku aivosumu olis päällä. On usein myös päänsärkyä, pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta. On tämä todella kamalaa kun ei enää pysty keskityymään yhtään mihinkään mitä yrittää tehdä ja pahinta on kun pelkää jotain todella vakavaa sairautta esim aivokasvainta. Ikää ei ole vielä 29-vuotta enempää ja tuntuu jo nyt siltä että elämä on ohi.

      • AhdistunutMies

        Unohdin vielä mainita että joskus on kanssa outoja silmäoireita joita on vaikea selittää ja kävellessä tuntuu joskus siltä että pää tärähtelee inhottavasti ja kuin aivot hölskyis pääkopan sisällä. Tiedä sitten johtuuko kaikki nämä vain ahdistuksesta ja sen aiheuttamasta jännitysniskasta.


      • Anonyymi

        Juujuu. Päässä hölskyy kävellessä. Ihan tuttua. Ei onneksi aina, mutta esim jos ukkosta ilmassa niin siitä tietää.

        T. Ap


    • tärkeäjuttue

      just niin voi olla kilpirauhasen vajaa/ liikatoimintaa, pitää mittauttaa myös ferritiini, joka on rautavarastot. Yleensä hemoglobiini on hyvä vaikka varastot, eli ferritiini olis aivan lopussa! kummatkin aiheuttaa just noita oireita, ja mulla oli noi kummatkin ihan vinkallaan. Jos rautavarastot ovat matalat pitää rautaa syödä 100-200mg päivässä noin 6-12 kuukautta että saadaan varastot kuntoon. Toki pitäisi myös selvittää mistä rautavarastojen vähyys johtuu. Joskus myös kilpirauhaseen voi tulla toimintahäiriö raudanpuutteen seurauksena, joka korjaantuu kun varastot ovat kunnossa. Tsemppiä!

    • eimitäänleikkiä

      PS. KAIKKI OIREET EIVÄT JOHDU MASENNUKSESTA, YLEENSÄ MASENNUS/AHDISTUS ON OIRE JOSTAIN, jos elimistössä on joku vinksallaan se vaikuttaa yleensä ihan kaikkeen, etenkin raudanpuute ja kilpirauhasen vajaatoiminta jotka pahimmillaan ajaa ihan sängynpohjalle..

    • lukijat

      Huimaaja-kerrot että kroppa maitohapoilla,onko särkyjä? Tuli ,ieleeni joku autoimmuunisairaus esim polymyalgia,fibromyalgia,keho jäykkä ja kipeä ja lihakset tuntuu voimattomilta. Onko aloittaja saanut lähetettä neurologille tai fysiatrille ym reumatologille? Väsymys ja uupuminen kuuluvat reumasairauksiin myös,sekä kilpparisairauksiin. Itsellä samoja oireita lähes ikäni plus ns fibromyalgia,mutta epäilen että se on muu reumasairaus erotuksena,,koska olen lukenut aiheista paljon....mutta mu molemmin puolin sukuvitsauksena kilpiraus-sairauksia mm liika että vajaatoimintana...noi veren ferriini jutu oliski hyvä tutkituttaa-onko aloittajalla ollut kehon voimattomuuden lisänä särkyä-kankeutta? onko borreoloosia tutkittu?siinäkin on samanlaisia oireita.

    • Viherpeippo

      Hei Huimaaja, miten voit? Elävien kirjoissa? Toivottavasti.

      • Anonyymi

        Oon elossa. On tää elämä hullun hommaa :D ei hellitä ei.


    • Anonyymi

      Mulla on samaa, äsken kävin pyöräilemässä.. Käyn siis mieluummin pyöräilemässä tosi aikasin tai myöhään kun muita ihmisiä tai autoliikennettä ei ole.

      Se auttaa hieman vähentämään kireää ja ahdistunutta oloa ulko ilmassa. Tietää sen että jos säpsähtää kesken pyöräilyn, niin ei ole tuomitsevia ja katsovia silmiä näkemässä ja ihmettelemässä minua.

      Silti meinasi huimata jo pyörän selkään noustaessa. Myöskin tuo että olo oli kuin katsoisi filminauhaa kun katselin maisemia. En tiedä johtuuko läpikäydystä psykooseista vai lääkkeistä mutta ei tunnu enää niinku olisi tässä maailmassa, enemmänkin koko maailma tuntuu niinku se olisi joku virtuaali maailma, esim vaikka vr laseilla katsottuna tai niinku yksi ulotteisesti monitorista katsoisi maisemia. Syvyys vaikutelmaa ei ole lainkaan, eikä myöskään enää tunnepuoli yhdisty näkemääni. Luin jostain että psykoosi lääkkeet katkaisee aivosta yhteyksiä näkö ja tunne keskuksien välillä. Ehkä nyt kun on ollut pari vuotta vähemmällä lääkityksellä niin tunne keskukset on siinä mielessä palautunut että pystyn haistamaan ulkona joitaki tuoksuja. Ei silti yhtään normaali olo, muutaku todella harvoin.

      mYÖS semmoinen olo niinku toinen puoli aivoista olisi kytketty pois päältä tai jotain ja siellä tuntuu semmoinen paineen tunne.

      • Anonyymi

        Onko niitä kiisteltyjä elohopea-, amalgaamipaikkoja hampaissasi?


    • Anonyymi

      Ihminen kun on kokonaisuus , pahimpina aikoina kun en uskaltanut poistua kotoakaan kun huimasi ja tuli omituisia oloja ihmisten ilmoilla olin 100% varma että vika on fyysinen ja minulla on MS-tauti... Jota ei vaan saada kiinni missään tutkimuksissa. Mun pää on magneettikuvattu 2 kertaa, tehty selkäydinpunktio muistaakseni 3kertaa.

      Sitten löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta , jonka piikkiin laitoin seuraavaksi kaiken ja ravasin yksityislääkäreillä.

      Kunnes tajusin että mun elämä on täysin perseestä ja elän jatkuvan kovan ahdistavan painostuksen alla joka sai tarkkailemaan itseään kokoajan.

      On mennyt vuosia että olen oppinut tajuamaan ja myöntämään sen, että ”vika on korvien välissä” suurimmaksi osaksi. Mutta ahdistus laukaisee ruumiissa vaikka mitä jo ihan pelkän lihasjännityksen takia.
      Minulla myös kilpirauhanen tekee oireita, sehän pahentaa paniikki ja ahdistus oireita jos arvot ei ole kohdillaan...
      Ja tiedän tasan tarkkaan millaisia nuo kaaospäivät on kun on koko päivän kummallinen olo ja huimaa ja tuntuu että kohta varmaan tulee jokin kohtaus ... Kaikki oireet helpottaa siinä vaiheessa kun tajuan hiljentää tahtia koko arjessa , nukun mahdollisimman hyvin ja ajattelen että tämä on taas vaan tätä samaa... Sitten kun paineet helpottaa elämäntilanteissa, niin kaikki olot katoaa pikku hiljaa kuin tuhka tuuleen...

      Mutta noiden oireiden kanssa tahkosin vuosia, enkä ikinä uskonut että pääsisin edes työelämään sen rankan ahdistuksen takia.

    • Anonyymi

      Ihminen kun on kokonaisuus , pahimpina aikoina kun en uskaltanut poistua kotoakaan kun huimasi ja tuli omituisia oloja ihmisten ilmoilla olin 100% varma että vika on fyysinen ja minulla on MS-tauti... Jota ei vaan saada kiinni missään tutkimuksissa. Mun pää on magneettikuvattu 2 kertaa, tehty selkäydinpunktio muistaakseni 3kertaa.

      Sitten löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta , jonka piikkiin laitoin seuraavaksi kaiken ja ravasin yksityislääkäreillä.

      Kunnes tajusin että mun elämä on täysin perseestä ja elän jatkuvan kovan ahdistavan painostuksen alla joka sai tarkkailemaan itseään kokoajan.

      On mennyt vuosia että olen oppinut tajuamaan ja myöntämään sen, että ”vika on korvien välissä” suurimmaksi osaksi. Mutta ahdistus laukaisee ruumiissa vaikka mitä jo ihan pelkän lihasjännityksen takia.
      Minulla myös kilpirauhanen tekee oireita, sehän pahentaa paniikki ja ahdistus oireita jos arvot ei ole kohdillaan...
      Ja tiedän tasan tarkkaan millaisia nuo kaaospäivät on kun on koko päivän kummallinen olo ja huimaa ja tuntuu että kohta varmaan tulee jokin kohtaus ... Kaikki oireet helpottaa siinä vaiheessa kun tajuan hiljentää tahtia koko arjessa , nukun mahdollisimman hyvin ja ajattelen että tämä on taas vaan tätä samaa... Sitten kun paineet helpottaa elämäntilanteissa, niin kaikki olot katoaa pikku hiljaa kuin tuhka tuuleen...

      Mutta noiden oireiden kanssa tahkosin vuosia, enkä ikinä uskonut että pääsisin edes työelämään sen rankan ahdistuksen takia.

    • Anonyymi

      Ihminen kun on kokonaisuus , pahimpina aikoina kun en uskaltanut poistua kotoakaan kun huimasi ja tuli omituisia oloja ihmisten ilmoilla olin 100% varma että vika on fyysinen ja minulla on MS-tauti... Jota ei vaan saada kiinni missään tutkimuksissa. Mun pää on magneettikuvattu 2 kertaa, tehty selkäydinpunktio muistaakseni 3kertaa.

      Sitten löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta , jonka piikkiin laitoin seuraavaksi kaiken ja ravasin yksityislääkäreillä.

      Kunnes tajusin että mun elämä on täysin perseestä ja elän jatkuvan kovan ahdistavan painostuksen alla joka sai tarkkailemaan itseään kokoajan.

      On mennyt vuosia että olen oppinut tajuamaan ja myöntämään sen, että ”vika on korvien välissä” suurimmaksi osaksi. Mutta ahdistus laukaisee ruumiissa vaikka mitä jo ihan pelkän lihasjännityksen takia.
      Minulla myös kilpirauhanen tekee oireita, sehän pahentaa paniikki ja ahdistus oireita jos arvot ei ole kohdillaan...
      Ja tiedän tasan tarkkaan millaisia nuo kaaospäivät on kun on koko päivän kummallinen olo ja huimaa ja tuntuu että kohta varmaan tulee jokin kohtaus ... Kaikki oireet helpottaa siinä vaiheessa kun tajuan hiljentää tahtia koko arjessa , nukun mahdollisimman hyvin ja ajattelen että tämä on taas vaan tätä samaa... Sitten kun paineet helpottaa elämäntilanteissa, niin kaikki olot katoaa pikku hiljaa kuin tuhka tuuleen...

      Mutta noiden oireiden kanssa tahkosin vuosia, enkä ikinä uskonut että pääsisin edes työelämään sen rankan ahdistuksen takia.

    • Anonyymi

      Kuulosti raudanpuutteelta ilman anemiaa. Ferritiiniarvon eli rautavaraston pitäisi olla reilusti yli 100. Kannattaa mitata. Samoja oireita oli. Rautakuuri yli vuoden auttoi ja sain ferritiinin nostettua 12->140. Olo koheni kummasti. Jo parissa kuukaudessa huima ero, kun söi rautaa.

      • Anonyymi

        itse aloin vähän epäilee tuota raudan puutetta vaikka mulle kyllä monenlainen ruoka maistuu, yleensä vähän kaikenlaista kasviksia ja lihaa ja salaattia ja muuta kyl syön mut nyt itellä tossa tuli sellanen et välillä tulee just semmonen huippaava huono yökkis olo, en oksenna enkä pyörry (kerran tosin meinasin kun tais tulla joku paniikki kun oltii soutuveneellä saares ja yhtäkkii huono olo ja hirvee hiki päälle, väkisin söin makkaran jonka jälkee nousin ylös ja meinasin pyörtyy, menin selälleen ja soitin 112, hetken päästä nousin ylös ja mitään oloja ei ollut soutumatkan ajan eikä lanssissa saaneet mitään ihmeellistä kokeista yms.. tk:ssa kävin sit myös, eikä sielläkää mitään, hemoglobiini 180 mutta niin, eihän sitä ferritiiniä siinä saada äkkiseltään katottua? tosiaan samana aamuna ajelin töihin ja ensin oli pieni jännitys päällä ja sitten töihin tultua rupes huippaamaan ja oli sellane olo et kohta vois oksentaakkin. noh, olo helpotti kun söin taas puolikkaan makkaran ja vissyä päälle ja muutenkin kun olin hetken paikallaan... nyt menossa labraan huomenna, toivottavasti ees jotain selviää. itsellä ei läheskään noin pahoja oloja onneksi ole mutta silti epäilyttää esim huominen josko lähtis aamusta töihin ja sitten labraan vai jäänkö kotiin kun jos tulee töissä huono olo tai paniikki niin enhän mä sieltä sitten mihinkään labraankaan pääse :/


    • Anonyymi

      Nämä kaikki aiheuttaa huimausta, keinuntaa, epätodellista oloa, heikotusta, näkökentän epäselvyyttä, uupumusta yms.

      - lievä huomaamaton liikahengitys
      - stressi/pelot/huolet
      - jännitysniska
      - staattisuus
      - jatkuva itsensä tarkkailu
      - huono unenlaatu
      - huono fyysinen kunto
      - jne

      joista yksi voi aiheuttaa toista, eli syntyy kierre. Mistä lie johtuu, että hedonismin, pikaruokakulttuurin ja keinotekoisuuden aikakaudella mt-ongelmat on lisääntynyt, ja lääkefirmat tahkoaa miljardeja. Suurin ongelma meillä kärsivillä on se, että me emme näe kokonaisuutta, syitä yms., oireiden taustalla, emmekä aina ymmärrä, että oireiden hoitaminen lääkkeillä ja kokeiluilla ei johda ongelman ratkeamiseen. Ja sitten vituttaa ja kiukuttaa. Ahdistus kaikkine oireineen voi olla kymmenien eri tavallisten arkisten tekijöiden seurausta, ja kun yhden asian hoidat, eikä ahdistusoireet parane, niin se saattaa pitää sua umpikujassa.

      Jos ahistaa ja oirehdituttaa, niin on hyvä syy syynätä muutama perusasia:

      Ravinnon määrä ja laatu
      Unen laatu
      Fyysinen kunto ja terveys
      Allergiat, yliherkkyydet yms
      Harrastukset
      Itsetunto
      Elämäntyyli
      Työn laatu
      Taloustilanne
      Perhe
      Taidot/osaaminen
      Jne...

      Näistä löytyy useimmiten ne huimaukset, kutinat, puutumiset, säryt, rytmihäiriöt, ph-kohtaukset, epätodelliset olot jne. Se vain pitää selvittää, mikä/mitkä kuormittaa omaa henkistä jaksamista oirehtimiseen asti. Ja tyhmäkin tietää, että esim. diapamilla ei hoideta esim. ph-kohtauksiin johtavia perhe-, työ-, talous- jne ongelmia. Homman nimi on siis se, että joudut tekemään duunia, että pääset eroon oireista ja kemikaaleista. Elämä on suuri DIY-projekti, jossa jokainen on vastuussa oman itsensä eheydestä.

    • Anonyymi

      Onko heillä, joilla on ollut ketjussa toistuvasti mainittuja oireita tai samankaltaisia oireita, joita esimerkiksi alkupään viesteissä kerrottu, ollut SSRI-lääkitystä?Joko aikaisemmin ollut käytössä ja lopetettu tai vielä tällä hetkelläkin käytössä?

    • Anonyymi

      Oikeastaan kaikki noista aloittajan kuvaamista oireista täsmäävät lähes täysin omiini. Alkoivat vähitellen n. 6 vuotta sitten ja ovat tasaisesti pahentuneet. Etenkin keinuttava ja kaatava huimaus, joka on jo niin vaikeaa, etten voi enää käydä edes kävelylenkeillä ja meinaan kaatua kotonakin. Olo on kaikin puolin järkyttävä, elämä on rajoittunut olemattomaksi ja en tahdo millään jaksaa näiden lähes invalidisoivien oireiden kanssa. Ja ahdistaa suuresti, ettei niille ole löytynyt mtn kunnollista syytä - ainakaan verikokeiden ja pään kuvantamisen (sekä MRI että TT) perusteella.

      Olen siis 29v nainen.

    • Anonyymi

      Jonnet käyttäytyy nyt kiltisti kommenttiosiossa :)

    • Anonyymi

      Itellä oli eilen samanlainrn olo ): en tiiä mistä johtuu mutta tosi hirveetä

    • Anonyymi

      kiinnostaisi tietää millä tavoilla ihmiset ovat selvinneet kyseisistä oireista? t: samojen oireiden kokija

    • Anonyymi

      olisi kiinnostavaa kuulla miten muilla oireet ovat alkaneet

      • Anonyymi

        kun lähelle asennettu matkapuhelinmakrotukiasema on otettu käyttöön?


      • Anonyymi

        Mulla alkoi 13v vanhana kun hakattiin tajuttomaksi ja vielä senkin jälkeen jatkettiin. Smuge junaasemalla.


    • Anonyymi

      Täällä elossa edelleen :D vaikka kiusallaan sitten. Oireet on edelleen, ehkä vähän lievempänä ja jotenkin tässä koittanut elämää kasailla. Olen käynyt kuntouttavassa työssäkin oikein, pönttö sekasin tottakai. Kukaan ei huomaa, mutta ihan muissa maailmoissa keinuttaen 24/7. Optipar lääkitys ilmeisesti pitää pahimman ahistuksen kurissa sen verran että kykenee vähän ees johonki , muiden mieliksi tottakai.

      Jatketaan teeskentelyä ja taistelua

      T. HUIMAAJA

    • Anonyymi

      Siis oon 7 lk tyttö ja mul on kans outo olo melkein koko ajan!
      Esim:
      - outo huimaus koko ajan.
      - väsymys
      - ruoka ei maistu
      - jano ihan koko ajan ja sen myötä käyn vessassa 10 minuutin välein
      - kylmä ja kuuma vuorotellen
      - joskus pää kipu.
      - joskus ihan hillitön tärinä

      Jossain vaiheessa tuli ihan järkyttävät paniikki kohtaukset ja saan niitä koulussa tämän tästä .
      Aiemmin olen ollut puhelias nyt en niinkään, pelkään jokseenkin tosi paljon sosiaalisia tilanteita.
      Tutkittu on että onko diabetestä tai kilpirauhasen liika tai vajaa toimintaa mutta eipä ollut! Kiva olisi sada vähän neuvoa.
      Kuraattori sanoi että saan Psykosomaattisiaoireita mitä lie tarkoittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe