Miksi Kuopiossa kiusataan niin paljon?

Eräs hyvin menestynyt suomalainen stand up -koomikko on sanonut, että Kuopiossa yleisö vittuilee ylivoimaisesti eniten.
Ja näkeehän sen empiirisestikin, että Kuopiossa on paljon eriasteista kiusaamista, huutelua, syrjintää, mitätöintiä yms.

Vanha sanonta, että se on itse sellainen, joka toistaa kiusaa, pitää Kuopiossakin paikkansa. Kiusaajilla on paha olla, ja puolustuskyvytön kiusattu on hyvä kohde pahan olon purkaamiseen.

Eikä nuo kiusaajat ja möläyttelijät voisi opetella vanhan hyvän neuvon, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa kansssaihmiselle, niin älä sano hänelle mitään.
Ja jos sinulla on jotain huomauttamista kanssaihmiselle, niin huomauta asiallisesti, älä huutele.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ihmiset,varsinkin nuoriso ottaa mallia Julkulan työntekijöistä.Kun lapsi,nuori tai muutoin kehittymätön ihminen huomaa että on ihan ok huudella törkyä niin netissä kuin julkisesti niin hän ottaa heistä mallia.Kun kerran psykiatrikin noin käyttäytyy niin eihän siinä voi olla mitään väärää?

Äänestä

Savolainen ei vittuile vaan neuvoo ja opastaa, tosin valtaosa savolaisista ei osaa neuvoa ja opastaa vittuilematta...

Äänestä
  • Vittuilu on välittämistä.

    Äänestä

Ihan hyviä pointteja, mutta en kyllä koe, että Kuopio olisi tässä suhteessa poikkeava.

Äänestä
  • "Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä tai henkilöä, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, turhien viestien kirjoittamista ja saada vastaukseksi fleimejä tai ennalta-arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa."

    Äänestä

Osuit naulankantaan. Lukemalla tätä sivustoa Kuopion kohdalta, niin sehän on lähes pelkkää ilkkumista, haukkumista ja solvaamista. Esimerkiksi joku gay-mies kyselee paikoista täällä, niin aivan älyttömiä vastauksia. Ei Julkulassakaan kukaan sellaista kirjoita. Ehkä he jotka eivät ole koskaan mitään hoitoa saaneet tai ovat ns. toivottomia tapauksia hoitojen suhteen.

Äänestä

Missä viipyy video Kuopion huutelijoista?? Kuukausikaupallako sitä pitää vieläkin odottaa?!

Äänestä
  • Samaa miettinyt.Menikö pupu pöksyyn kuvaajilla?

    Äänestä

  • Video on jo kierroksessa sellaisilla jotka sitä tarvitsevat . Eräänlainen esikatselu:)! Sitä on viidettä tuntia että kestää ... Jumalauta mitä mölyapinoita on tässä kaupungissa ja viranomaisinakin! Hulluus on huipussaan ja käytöstapojen puute!

    Äänestä

http://areena.yle.fi/1-2252662?autoplay=true

"Koomikot sukeltavat Savon sydämeen ja rakentavat settiä, jolla räjäyttää Kuopion komediafestivaalin yleisö. Festarikeikalla tuomariston kruunaa Sami Hedberg."

Äänestä

Itäsuomen köyhyys, kurjuus ja huono-osaisuus myrkyttää täällä ihmisten mielialat ja on myrkyttänyt jo 90-luvun lamasta lähtien.
Helsingin herrat veti itäsuomea nenästä EU:n liittyessä, tänne piti tulla halvempaa ruokaa, lisää työpaikkoja, ym., mitään muuta ei todellisuudessa saatu kuin lisää kurjuutta!

Äänestä
  • Taisi suurin osa Itä-Suomalaisista äänestää EU:n puolesta. Mualaisisännät saivat mitä tilasivat. Jos lampaanomaisesti uskoo aina herroja nikottelematta niin eihän sitä jää itselle muuta kuin se lampaan rooli.

    Äänestä

  • Eipä mualaisisännät meitä unioniin äänestäneet vaan demarit ja demariduunarit

    Äänestä

  • lammasonlammas kirjoitti:

    Taisi suurin osa Itä-Suomalaisista äänestää EU:n puolesta. Mualaisisännät saivat mitä tilasivat. Jos lampaanomaisesti uskoo aina herroja nikottelematta niin eihän sitä jää itselle muuta kuin se lampaan rooli.

    Valitettavast lampaita kohdellaan paremmin kuin meitä ihmisiä.

    Äänestä

Savolaiset on vaan lupsakoita. Jos et kestä kuunnella viärä leukoja, muista että vastuu on kuulijalla. Ja olet tosikko jos et naura itsellesi !, varsinkin kun savolainen nauraa vain ja ainoastaan muille ja heidän virheilleen :)

Äänestä
  • Tiedätkö että tuolle on diagnoosi : luonnehäiriö ja narsisti ja onkin vakava

    Äänestä

Ilari Johansson on itsekin käynyt syntymässä Kuopiossa.

Harri Ilari Johansson (s. 24. heinäkuuta 1968 Kuopio[1]) on suomalainen freelance-näyttelijä ja stand up -koomikko.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilari_Johansson

Äänestä

Miksi tätä palstaa homot ja muut kiusaajat täyttävät kyselyillä jotka eivät tänne kuuluisi eli lähinnä omillaan ja muiden henk. kohtaisilla asioilla?

Äänestä

Jos savolainen yrittää kehua ja olla positiivinen niin se se vasta vittuiluna otetaankin, ironiana, esim.
"Tosi hieno takki sinulla"
Ymmärretään ikäänkuin sanoja olisi vaikkapa lisännyt: "kirppiksen jätekasastako löysit"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kfghghgjg kirjoitti:

Eräs hyvin menestynyt suomalainen stand up -koomikko on sanonut, että Kuopiossa yleisö vittuilee ylivoimaisesti eniten.
Ja näkeehän sen empiirisestikin, että Kuopiossa on paljon eriasteista kiusaamista, huutelua, syrjintää, mitätöintiä yms.

Vanha sanonta, että se on itse sellainen, joka toistaa kiusaa, pitää Kuopiossakin paikkansa. Kiusaajilla on paha olla, ja puolustuskyvytön kiusattu on hyvä kohde pahan olon purkaamiseen.

Eikä nuo kiusaajat ja möläyttelijät voisi opetella vanhan hyvän neuvon, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa kansssaihmiselle, niin älä sano hänelle mitään.
Ja jos sinulla on jotain huomauttamista kanssaihmiselle, niin huomauta asiallisesti, älä huutele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu