Lueskelin tossa edellisiä juttuja ja ihmettelin niiden asiasisällön toistuvuutta.
Eräät väittävät: Ydinvoima on ilmestyskirjan peto ja uusiutuvat ovat pelastus.
Toiset väittävät: Uusiutuvat ovat pipertämistä ja Ydinvoima on ainoa todellinen vaihtoehto hiilelle.
Mielenkiintoiseksi nämä väittämät tekee se ettei kukaan (Jocukosta en tiedä) tunnu ymmärtävän ,että yksikään tapa tuottaa sähköä ei ole ylivoimainen kaikilla osa-alueilla. Siinä missä joku voittaa turvallisuudessa se häviää hinnassa tai luotettavuudessa.
Jos energian kulutus aiotaan pitää jatkuvasti kasvavana käppyränä niin lisää energiaa tarvitaan joka vuosi. Energian säästö on tärkeää ja välttämätöntä niinkuin myös uusiutuvat energian muodot ja Ydinvoima jos samalla halutaan päästä Kioton sopimuksen tavoitteisiin. On myös otettava huomioon maailman politiikka. Tällä tarkoitan Venäjää. Eli Venäjä on halusimmepa tai emme epävakaa maa joka on sodassa ja Venäjän kaasuputkia vastaan on mahdollista tehdä terrori-iskuja jotka haittaavat kaasuhuoltoa. Turvetta saadaan suomesta mutta se loppuu talvella jos kesä on ollut sateinen. Tuulivoima ei vielä täytä sille asetettuja vaatimuksia (minä asetin) joskin se saavuttaa niitä kokoajan. Hiilen ja öljyn hinta on riippuvainen maailmanpolitiikasta ja tekee niiden käytöstä epävakaan hinnan suhteen.
Silti jos ja vain jos me haluamme vähentää hiilidioksidi päästöjämme lopettamatta sähkön käyttöä tarvitsemme kaikkia mahdollisia energianmuotoja niin Vesi, maalämpö, ydin, Tuuli, Jättiläismarsu ja Kaatopaikkavoimaloita.
Itse ymmärrän ,ja tiedän joidenkin muidenkin ymmärtävän ,että Tuulella yksin ei autuaaksi tule ja että pelkkä Ydinvoimakaan ei ole viisas vaihtoehto muista puhumattakaan. Mutta ymmärrättekö vaiko ette että riskitöntä energian tuottamistapaa ei ole olemassa. Tuulivoimalasta voi myrkyllä revetä roottori irti ja se voi lentää jonkun päälle. Tuulivoima tappaa lintuja ja vesivoima haittaa kalojen kutemista. Hiilivoima tuottaa enemmän törkyjä ilmaan kuin mikään muu ja kaasu niin kivaa kuin onkin saattaa kuljetuksessa räjähtää tai vuotaa ja sekin tuottaa CO2 päästöjä. Öljyllä on sekä hiilen että kaasun haittapuolet. Aurinkovoiman tuotot ovat vaatimattomia joskin riskit ovat olemattomia silti se on hyvä lisä. Vuorovesivoimalat toimivat missätahansapäin maailmaa itämerta lukuunottamatta vaikka ovatkin heikkotehoisia kustannuksiin nähden. Ydinvoima tappaa onnettomuuden sattuessa paljon ihmisiä ja säteilylaskeumat aiheuttavat syöpää.
Ei tuulivoima paha ole eikä vesivoima ei myöskään
ydinvoima ei jättiläismarsukaan paha ole vaan luontokappale.
Todellisia hihhuleita löytyy molemmista leireistä. Kumpikaan leiri ei näytä tajuavan ,että ei ole poppakonsteja.
Vastauksia KAIKILTA TOIVOEN :Variola

Vastaukset 26
Vanhimmat
Hajautettu energiantuotanto on tulevaisuutta. Nykyiset jättilaitokset ovat monessa mielessä riski.
Turvalliset ja ehtymättömät uusiutuvat jakavat hyvinvointia. Kaikki ei vain sitä halua - ne ahneet.
Hyvä havainto:
Keskitetty energiantuotanto = keskitetty hyvinvointi.
Hajautettu energiantuotanto = hajautettu hyvinvointi.
Valinta on meidän jokaisen.
Niitä käytetään nykyisin melko villisti sähkökatkoksissa. Linja-asentajat pelkäävät esim. myrskyvahinkojen korjaamista. Joku kun voi äkkiä tuupata aggregaatilla sähköä lankoihin.
Kyllä sähköntuotanto käytännössä pitää olla keskitettyä ja siten hallittua. Kuitenkin käy niin, että noita hajautettuja voimaloita käyttäisivät humalaiset, epäpätevät jne.
Mikäli hajutuksella tarkoitetaan kunnallista tasoa niin mikäs siinä. Jos taas taloyhtiötasoa niin vittu mikä sotku kun joku naapuri joka ei ole insinööri sähläisi...
Kaupungit ovat muuten siinämielessä paskoja paikkoja ettei sinne mahdu 10000 pikkuvoimalaa sinne on pakko tuottaa suurilla yksiköillä nykyään suurinosa työpaikoista on taajamissa/kaupungeissa.
"... hajautettuja voimaloita käyttäisivät humalaiset, epäpätevät jne."
ööö... josko kuitenkin vähemmän haittaa kuin että jos samanlaiset tyypit käyttäisivät esimerkiksi ydinvoimaloita? Ja kun tuohon joukkoon vielä lisätään johdon tulosvelvoite... huh huh, mikä kaaos.
xxx
Arvasin että otat nokkiis :)
Pätevä ihminen on sellainen, joka osaa tehdä virheen sääntöjen mukaan.
Mitäpä muutakaan olisi kannattanut sanoa. Kyllähän nämä asiat on selvitelty.
"Keskitetty energiantuotanto = keskitetty hyvinvointi.
Hajautettu energiantuotanto = hajautettu hyvinvointi."
Mutta etkö ole sitä koskaan kuullut, että viisas sijoittaja ei laita niin sanotusti kaikkia munia yhteen koriin, vaan hajauttaa riskit, eli sijoittaa hajautetusti...
Samalla tavalla ne voitot valuvat kapitalistin taskuun huolimatta siitä miten lavealla ne sijoitukset ovat.
"Valinta on meidän jokaisen."
Näin on, voimme valita joko tavallisen duunarin, tai sijoittajan osan, valinta on jokaisen tehtävä itse. Pistääkö rahaa sijoituksiin, vai käyttää kaiken mitä sattuu taskunpohjalle jäämään...
Kirjoitu oli pitkä ja siinä oli paljon asiaa. Paljon väärääkin asiaa...
Ensinnäkin jos ydinvoimala tuotetaan edullista sähköä tarpeeksi paljon niin mihin muita energiantuotantotapoja tarvitaan? OK jossain saaressa tai korvessa missä ei ole sähköverkkoa tai joku paikka jossa ehdottomasti tarvitaan varajärjestelmä.
Parempi teknologia korvaa huonomman. USB-muistit korvaavat korput. Ei kukaan enään korppuja kaipaa.
Ydinvoima on kaikissa tutkimuksissa todettu kaikista turvallisimmaksi tavaksi tuottaa energiaa. Miksi pitäisi viljellä huonompia tapoja? Siksikö että viherhihhulit väittävät että se on vaarallista ja että edullinen sähkö on kaiken pahan alku ja juuri?
Mieluummin nin että ydinvoimaa käytettäisiin myöskin säätövoimana. Se olisi kalliimpaa mutta huomattavasti puhtaampaa kuin nykyinen säätövoima.
Ydinvoima on edullisin ja turvallisin tapa tuottaa energiaa. Sillä on myöskin vähiten vaikutusta ympäristöön ja kriisiajan varastoja on helppoa ylläpitää. Mitä muta energialähteeltä pitäisi vaatia? Sitäkö että se on nin kallista ja saastuttavaa että se kannustaisi sähkön säästön?
Miksi tarvitaan kaikkia mahdollisia energiamuotoja? Mitä vikaa on Ranskan ja Japanin energiapolitiikoissa?
En ymmärrä. Miksi pitäisi valita kallis, epävarma, saastuttava tai vaarallinen vaihtoehto?
Miksi ydinvoima ei ole viisas vaihtoehto?
Miksi ei sellainen visio että sähkö olisi niin edullista että sitä voisi käyttää lämmittämiseen? Se korvaisi täysin kaiken polton. Biomassan voisi keittää lentokoneiden polttoaineiksi tai muiksi kemikaaleiksi. Tai piilottaa CO2 nieluksi.
Onko jokin luonnonlaki että sähkön on oltava kallista. Tekeekö autuaaksi se että ympäristöä saastutetaan poltolla, tuulivoimaloilla ym. kotkotuksilla?
Unohdit kokonaan kestävän kehityksen.
Ydinvoima on kestävän kehityksen vastaista. Se jättää tuleville sukupolville ongelmia, joita itse ei ole kyetty ratkaisemaan (ydinjätteet).
Et sinä kuitenkaan ymmärrä.
Onko kestävää kehitystä se että jokainen maapläntti rakennetaan täyteen tuulivoimaloita, niiden siirtolinjoja ja huoltoteitä?
Loput plänteistä peitetään aurinkopaneeleilla ja vetyvarastoilla.
"Tyhmä mikä tyhmä"
Näinhän se on nähtävä.
"Onko kestävää kehitystä se että jokainen maapläntti rakennetaan täyteen tuulivoimaloita, niiden siirtolinjoja ja huoltoteitä?"
Ainakin se olisi tyhmää.
"Loput plänteistä peitetään aurinkopaneeleilla ja vetyvarastoilla."
Aivan yhtä tyhmää.
"Tyhmä mikä tyhmä"
Näin se todellakin on nähtävä.
Mielenkiintoista on tarkastella kestävää kehitystä ja tuulivoimaa. Tulevien sukupolvienhan on helppo halutessaan poistaa tullimyllyt. Johan niin on tehty Suomessakin koevoimaloille.
Ehkä ei aivan kaikki, mutta lähes kaikki materiaali tuulimyllystä on kierrätettävissä, perustuksia myöten.
Jo nyt toimii käytettyjen tuulimyllyjen markkinat - vähempään tuottovaatimukseen tyytyvälle riittää pienempi ja vanhempi mylly.
Tuulimyllyjen vaatima maa-ala voi olla jopa laidunmaana. Tai sinne voi laittaa aurinkopaneeleita.
Kuka kertoisi ydinvoimaloiden kierrätyksestä jotain?
Siitä on saatu oikein sertifikaattikin, jota valvotaan pikkutarkasti.
Kaikki kierrätyskelpoinen kierrätetään. Useinhan esimerkiksi jokin sorvattava komponentti kaivetaan paksunkin jöötin sisältä. Siellä se on valmiina, kun vain sorvaa ylimääräisen metallin ympäriltä pois.
Olikohan ne teräslastit taannoin ,joita venäjältä toivat (yrittivät) suomeen ,juuri tätä yv. kierätysromua ,kun niissä oli liian paljon säteilyä ja ne jouduttiin pysäyttämään tulliin.Ilmeisesti ne palasivat venäjälle (ent.neuvostoliittoon) .Suomeen niitä ei kuitenkaan ollut lupa tuoda. ????????????
En kyllä haluaaisi olla sorvaamassa sellaita romua.
En tunne tapausta. Vainikkalassa on niin tarkat säteilymittaukset, ettei juuri mikään taustasäteilyä voimakkaampi säteilijä pääse sieltä läpi.
Siitä annosnopeudesta on vielä pitkä matka terveydelle haitalliseen rajaan. Asiasta puheen ollen, tiedätkö mikä on asuntosi hengitysilman radon-pitoisuus?
En tiiä.. Luultavasti ei suurikaan,koska rakennus on rossi pohjanen ,elikkä alusta on irti maasta,ja tuuletusaukot ovat olemassa,jos tiiät ,minkälainen rossipohja on,niin en tarkemmin ala selevittämään.
En kyllä kaipaa lisäsäteilyä miltään taholta,nykynen määrä saa luvan riittää.
Kosmista säteilyä lukuun ottamatta, säteilyaltistuksemme on vähenemään päin.
En tiedä vielä yhtään ydinvoimalan kierrätystä tapahtuneen. Kierrätyksellähän tarkoitetaan käytöstä poistetun tuotteen uusiokäyttöä.
On valmiita ydinvoimaloita, joita ei koskaan ole otettu käyttöön (siunauksellista!), ja jotka periaatteessa voisivat olla vaikka ydinvoiman vastustajien kerhotiloja, mutta jos laitos ei ole koskaan ollut käytössä, ei voida puhua voimalan kierrätyksestä.
Jokin aika sitten ihmettelin, kun suomalaisen säteilyannokseksi on laskettu 4mSv/vuosi aiemman 3.7mSv/vuosi. Uuden arvon jakaumaa en ole nähnyt. Väitätkö, että lähes 10% kasvu johtuu kosmisesta säteilystä?
Ei se nousu ainakaan ole ydinvoiman kanssa missään tekemisissä.
Usein kun entinen arvo pompsahtaa ylös- tai alaspäin on syynä muutos arviointitavoissa.
Suomessa ydinvoiman käytöstä johtuva säteilyaltistus on täysin merkityksetön verrattuna esimerkiksi radonin vastaavaan.
"Lueskelin tossa edellisiä juttuja ja ihmettelin niiden asiasisällön toistuvuutta."
Noh, tämä on selainpohjainen jokamiehen keskustelupalsta ja sellaisina nämä ovat enemmän tai vähemmän tuhoon tuomittuja, jos haluaa asiallista keskustelua. Nämä vetävät aina puoleensa trollaajia ja julistajia ja eipä niitä tarvita kuin yksi per palsta (joka vaihtelee tyyliään ja nimimerkkiään), niin homma on sillä selvä. Joillakin on halvat huvit. Tämäkin keskustelupalsta on niin suurelta osalta skeidaa, että suurin vaiva on usein etsiä jostakin jotain kivaa juteltavaa. Monet kyllästyvät ja tuskin itsekään täällä kovin kauan viihdyn. Tän palstan ideahan on "Vastaaja ja muut". On olemassa väittelyoppaita, joiden avulla kuka hyvänsä voi opiskella vastaajaksi.
Toimivampia ovat ns. nyyssit, joissa voi suodattaa ei-toivotut viestit pois. Jenkkilässä sekään ei enää toimi, vaan oikeastaan moderoidut ryhmät ovat lukemisen arvoisia.
Ainoa lääke suodattimien puuttuessa on se, että ei vastaa typeryksille. Näin isossa keskusteluportaalissa se ei välttämättä toimi. Trolli haluaa nahistella ja vetää väittelykumppaninsa uuvutustaisteluun ja ainoa keino päästä eroon siitä on olla ruokkimatta sitä. Sitten se vaihtaa nimimerkkiä ja yrittää muuttaa tyyliään.
"Mielenkiintoiseksi nämä väittämät tekee se ettei kukaan (Jocukosta en tiedä) tunnu ymmärtävän ,että yksikään tapa tuottaa sähköä ei ole ylivoimainen kaikilla osa-alueilla."
Arvioit ihmisiä aika karkeasti alakanttiin ja en oikein tiedä millä oikeudella liität tuon esim. minuun. Jos keskustelupalstan nimi on ydinvoima yhteiskunta-otsikon alla, niin silloin kyse on yleensä siitä, että voidaanko ydinvoima energiamuotona kategorisesti kieltää vai ei, vaikka asiasta on muutakin keskusteltavaa. Se on poikinut yhteiskunnassamme helvetisti monenlaista propagandaa ja tyhjänjauhamista. Jos kyse on laajemmin energiantuotannosta, niin kysymys on jo paljon monimutkaisempi eikä kyse ole vain siitä mikä päästää mitäkin vaan myös siitä kuka pannaan maksamaan mitäkin. Totta kai rahalla saa puhtautta, mutta sillä samalla rahalla saa myös muutakin, kuten lääkärin. Kysymys menee laajaksi olisi parempi perustaa ihan oma energiaryhmä.
Lääkäri voi tavallisesti vain auttaa esim. hengitystievaivoissa lääkinnällisesti. Jos hengitysilma on "savusumua", ei sille lääkäri voi mitään.
Tuon savusumun estämisen hoitavat muut. Se, miten ongelma ratkaistaan, on kokonaan eri juttu. Suomessa, ihme kyllä, poliitikkojen päätettävissä.
Savusumun kaltaiset asiat tosin ovat heille toisarvoisia. Vaalien läheisyys, esimerkiksi, on paljon suurempi tekijä, siis meillä Suomessa.
okei asian vierestä mutta hengenahdistukseen auttaa: kofeiini ja kaakao ja mentoli ja tukkoiseen nenään auttaa jos nuuhkaisee kuparinkiillotus ainetta.
Kofeiini kiihdyttää hengitystä ja kaakao laajentaa keuhkoja hieman astmalääkkeiden tapaan. Kuparinkiillotus aine sisältää ammoniakkia joka liuottaa rää'n tukkoisesta nenästä.:D:D:D:D
Olen jo pari kertaa kertonut täällä toiveestani palstan nimen muuttamiseksi esim. 'Energia ja ympäristö'. Toisella kertaa sain sille jo jotain tukeakin täällä. Virallinen aloite ylläpidolle on vielä tekemättä. Voiskohan joku toinen vaivautua?
Tosiasiallisestikin palstalla keskustellaan tällä hetkellä ydinvoimasta ja sen vaihtoehdoista.
"
Monet kyllästyvät ja tuskin itsekään täällä kovin kauan viihdyn. Tän palstan ideahan on "Vastaaja ja muut". On olemassa väittelyoppaita, joiden avulla kuka hyvänsä voi opiskella vastaajaksi.
"
Vastaaja vastaan muut... noinhan se suurin piirtein on. Aiemmin oli joku muu vastaan jotku muut. Niin kai se tulee aina olemaan.
Kantapään kautta on opittu. Pari vuotta puurrettu. Ei tarvita muuta kuin sitkeyttä ottaa asioista selvää. Vaikeeta on.
Mutta ei turhaa. Entisestä ydinvoimaan jokseenkin neutraalisti suhtautuneesta on tullut sen vastustaja. Riitti kun sai sopivan kimmokkeen ottaa oikeasti selvää jutuista, joita täällä joskus viljeltiin.
Ei ydinvoima ole paha. Ihminen on paha. Jos ihminen olisi hyvä, ei olisi ydinvoimaa.
Savusumusta pääsee eroon, kun ihmiset lopettaa energian ja tavaroiden hysteerisen kulutuksen ja tuhlauksen.
Poliitikot kehoittavat lajin joukkoitsetuhoon, kun kehoittavat kuluttamaan. Poliitikot ovat talousideologien talutusnuorassa.