Kutsunnoista lintsaaminen on vakava juttu

Tiedostakaa nyt hyvät persutoverit, että jos pauhaatte isänmaallisuudesta se tarkoittaa myös sitä, että pitää mennä armeijaan. Hyvin monet, varsinkin suomensisulaiset ovat käpykaartilaisia. Siitä on tehtävä loppu. Käpykaartilaisen valitseminen isänmaallisen järjestön Suomensisun johtoon, on tehnyt hallaa isänmaan asialle. Sekin asia on korjattava.

Tässä tietoa kutsunnoista ja mitä seuraa, jos lintsaatte. Olette lusmuksi merkittyjä miehiä kunnes täytätte 29 vuotta. vasta silloin kutsuntavelvollisuus raukeaa. Sen jälkeen olette pelkkiä käpykaartilaisia.

Ulkomailla asuvan ei tarvitse itse saapua kutsuntatilaisuuteen, mutta asia pitää hoitaa valtakirjalla Suomessa olevan asiamiehen avulla.

Harmittomia unohduksia sattuu vielä selvästi useammin. Miettinen muistuttaa, että mikäli unohtaa saapua paikalle varsinaisena kutsuntapäivänä tai paikalle ei pääse pakottavasta syystä, asian korjaaminen käy helposti. Ensin kannattaa ottaa välittömästi yhteys omaan aluetoimistoonsa.

Suurten alueiden kutsunnat jakautuvat pidemmälle ajanjaksolle, ja unohduksen voi paikata saapumalla toisen päivän kutsuntatilaisuuteen. Erillisiä kutsuntatilaisuuksia järjestetään ympäri Suomea 258 paikkakunnalla.

- Voi mennä myös naapurikunnan kutsuntatilaisuuteen. Aivan viimeinen mahdollisuus hoitaa asia on 15.12., Miettinen sanoo.

Vuoden lopuksi puolustusvoimat selvittää poissaolleiden tilanteen. Taustalla saattaa olla laillinenkin syy, joka ei syystä tai toisesta ole tullut tietoon, kuten vakava sairaus, tai henkilö voi olla laitoshoidossa.

Etsintäkuulutus
Tämän jälkeen keinovalikoima kovenee.

- Sitten henkilöistä ilmoitetaan poliisille, joka etsintäkuuluttaa nämä henkilöt. Tässäkin vaiheessa voi vielä itse ottaa yhteyden aluetoimistoon, ja asiat saadaan hoidettua, jolloin kuulutus puretaan. Muuten kun poliisi tapaa henkilön, tulee sakko ja poliisin määräys ilmoittautua aluetoimistoon. Sitäkin kautta tulee vielä useita henkilöitä kutsuntoihin ja asiat saadaan rullaamaan. Valtaosalla asiat tulevat kyllä hoidettua, Miettinen sanoo.

Asevelvollinen mies on kutsunnanalainen sen vuoden loppuun saakka, kun hän täyttää 29 vuotta. Etsintäkuulutus pysyy voimassa siihen saakka, mikäli henkilöä ei saada ilmoittautumaan aluetoimistoon.
18197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Onhan se erittäin ristiriitaista, että ollaan niin isänmaallista, niin isänmaallista, mutta armeijasta on onnistuttu kuitenkin jollain tavalla laistamaan. Persuilun piirteitä lienee sekin.

Äänestä
  • Niin, luin jostain, että miespuolisista persuista intin on käynyt vain alle 5%.

    Äänestä

  • 4747474747 kirjoitti:

    Niin, luin jostain, että miespuolisista persuista intin on käynyt vain alle 5%.

    Ihmeen vähän intin käyneitä Persuissa, jos tuo pitää paikkansa.

    Äänestä

  • pepep kirjoitti:

    Ihmeen vähän intin käyneitä Persuissa, jos tuo pitää paikkansa.

    Nekin harvat persut, jotka ovat käyneet intin, osaavat käyttää lähinnä soppatykkiä.

    Äänestä

Armeijan käymisellä ei ole mitään tekemistä isänmaallisuuden tai maanpuolustustahdon kanssa, muuta kuin palstan antipersun mielestä, joka jutuista päätelleen on "hylätty" armeijakäynnistä pehmeän päänsä vuoksi. Siksi sinne sopii niin hyvin typeryys ja persuraivo.

Äänestä
  • On sillä sen verran, että isänmaallinen käy armeijan. Mitä pitäisi ajatella esim. Immosesta joka ylpistelee isänmaallisuudellaan mutta koki armeijan liian kovaksi herkälle sielulleen?

    Äänestä

  • voiiiitoista kirjoitti:

    On sillä sen verran, että isänmaallinen käy armeijan. Mitä pitäisi ajatella esim. Immosesta joka ylpistelee isänmaallisuudellaan mutta koki armeijan liian kovaksi herkälle sielulleen?

    Ei sillä ole, isänmaallisutta ei ole leikkikoulukaan, jonka lähes kaikki alle 6-vuotiaat käyvät.
    Ajattelet Immosesta ihan mitä haluat, se ei kiinnosta, eikä oloe mitenkään liitoksissa armeijaan, tai isänmaallisuuteen, saati sitten maanpuolustustahtoon.

    Immonen ja muutamat hänen kaltaisensa ovat omalla laillaan häiriintyneitä ihmisiä, joiden maailmankuva on vääristynyt - hiukan samalla lailla on vääristynyt teidän kaikenlaisia Immosia pinnalla pitäviä vihervasureidenkin. Mikäli te jättäisitte ansaitsemalleen arvolleen Immosten puuhastelun, siis sen jatkuvan tyhjänpäiväisen meuhkaamisen ihan valtakunanmediassa, tuo asia olisi juuri niin kuin pitäisikin, yhden pienen marginaalin touhuja. Nyt siitä tehdään elämää suurempi asia, kun muutamaa idioottia lapsettaa, ja hakevat julkisuutta, ja sitähän te suvakit oikein olan takaa heille sitten tarjoatte. Eli rakennatte kasvualustaa idiooteille, juuri sellaisille kuin itsekin olette näiden "tuomitsevaisten" juttujenne ja syytösten kanssa. Onvaikeaa kuvitella, miksi Immonen ei saisi tuoda mielipiteitään julki, sillä hän on valisijoiden valitsema kansanedustaja. Minun mielestäni totaali-idiootti, kuten muutkin kalstaisensa moukat, mutta onhan heillä myös ajatuksia, joita kansan enemmistökin kannattaa, vaikka eiväty kehtaa sitä juuri teidän suvakkien vuoksi julkituoda.

    Immonen on osa demokratiaa, ei ehkä sen parasta osaa, mutta sellaista on todellakin häviävän vähän muutenkaan. Immosen suun sulkemalla, suljetaan myös demokratian suu, ja se täällä niin paljon kehuttu sananvapaus.

    Äänestä

  • Thommo kirjoitti:

    Meno pölöttämään tuota viisauttasi etulinjaan niin saat napin otsaan alle aikayksikön.

    Äänestä

Nyt 23-vuotias persunuorukainen koki armeijaan menemisen aluksi täysin luontevalta: niin tekivät kaikki muutkin ja se kuului perinteisiin. Mies pärjäsi taitotesteissä hyvin ja viihtyi armeijassa, kunnes hän osallistui alokkaille järjestetylle luennolle.

- Se oli todellinen aivopesuhetki. Joukko 18-19-vuotiaita nuoria kuunteli kirkkain silmin, miten korkea-arvoinen ammattisotilas kertoi, että Venäjä on se taho, joka hyökkää Suomeen, ja näin siihen varaudutaan. Ei aloitettu pehmeästi puhumalla moraalista tai sodankäynnin ja tappamisen oikeutuksesta, vaan suoraan selitettiin, millaisella kalustolla Venäjä tulee ja miten siihen vastataan, hän kuvailee haastattelussa.

Persu ei voinut hyväksyä sitä, että miehet opetetaan tappamaan. Hän käsitti, että todellisessa sotatilanteessa hän saattaisi olla päättämässä toisen ihmisen elämästä tai kuolemasta. Mies koki tämän moraalinsa vastaiseksi ja hän lähti käpykaartiin.

Edellä kuvattu on liian monen persunuorukaisen kohtalo. Omatunto pitää vaan paaduttaa. Jos venäläinen ylittää Suomen rajan tappoaikeissa, hänet on voitava poistaa elävien kirjoista, se on sodan laki. Siihen pitää herkkien persunuorukaistenkin taipua.

Äänestä

Ei vihollista tapeta-vihollinen tuhotaan.

Äänestä
  • Näin juuri. Sitä sanaa ei sisupersun herkkä omatunto salli.

    Äänestä

Suomenruotsalaiset ne vasta lusmuja ovat. Dragsvik ei kyllä taistelijoita kouluta. RKP:n poliittisen ja kielipolitiikan avoin temmellyskenttä.
RKP:n puolustusministereiden putki, on huolehtinut yhteisön eduista.
Löytyykö tahtoa puolustaa Ahvenanmaata?
Reservistäkin voi erota!

Äänestä
  • Suomenruotsalaiset voivat olla todella raakaa porukkaa sodan olosuhteissa. Kenraali Äääärnruuth taisteli nuorena sotilaana pari tuntia kranaatin aukirepimästä mahasta pursuvia suoliaan kannatellen ja tappoi sinäkin aikana monta päälletunkevaa ryssää.

    Äänestä

  • Palstapölhön tiukkaa yksipuhelua ,eikö lääkäri ole uusinut reseptiä hhheh

    Äänestä

Antipersuille on turha selittää kun mielipiteet on noin lukkiutuneet. Tosiasia ja fakta on että tämän Suomen isänmaallisimmat ihmiset ovat mm. Halla-Aho ja Olli Immonen. Sillä ei ole merkitystä ettei armeijaa ole käytynä kuten ei monella muullakaan lahjakkaalla.

Toinen heistä on patrioottisuuden aito uskonsoturi scriptallaan ja toinen Suomen Sisun isänmaallinen johtaja. Se ettei kaikkien tarvitse mennä armeijaan, koska ovat muita pätevämpiä jo valmiiksi (tämä on vain tosiasia ja ne tulee tunnusta), ei ole mikään peruste heidän kritisoimiselleen. Turhan kritisointi on antipersun ja demarimädättäjän tunnusmerkki. Voi olla vihervasurikin tai vastaava.

On vanhakantainen ajatus armeijan mieheksi tekemisestä. Se pätee useimmille, koska useimmat eivät ole erityislahjakkaita. Lahjakkaampien tulee johtaa muita puheillaan ja isänmaan etua ajavilla kirjoituksillaan sekä toimimalla maan johtotehtävissä. Mikäli näitä taitoja ei ole on täysin oikein ja velvollisuus palvella isänmaata armeijan kautta ja jatkossa äänestää isänmaallisia puolueita. Ainut isänmaallinen puolue on tällä hetkellä perussuomalaiset.

Äänestä
  • Ja armeijaa käymätön veltto Virtanen oli varmaan vähintään kolmen Mannerheimin arvoinen muiden persu sivareiden ja totaaleiden lisäksi. Hyvä että ihan kaikki uppoaa. Helpottaa rahastamisessa.

    Äänestä

  • Kenellekään muille kuin persupölhöille ei ole sankareiksi näistä käpykaartiin pötkineistä lusmuista. On siinäkin isänmaallisuuden mitta kun rynnäriä ei uskalleta ottaa käteen. Halla-aho kyllä leikkii miestä ja ampuu pyssyllä jossain nätisti valaistussa ja lämpimässä ampumasalongissa, mutta rynnäri kädessä ryöminen lumisessa pakkasmetsässä olisi hänelle ylitsepääsemätön paikka. Jos sinne joutuisi, kovaääninen ÄITIIIH!!!-huuto kuuluisi alle puolentunnin.

    Äänestä

Minä luin jostakin että analistit nykyisin kuohitaan Ruotsiin kodinhoitajiksi ja talvella sijoitetaan polkupyörätelineiksi että kyllä persujen 5% on paljon jos miehien lukua verrataan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

isänmaammekallis kirjoitti:

Tiedostakaa nyt hyvät persutoverit, että jos pauhaatte isänmaallisuudesta se tarkoittaa myös sitä, että pitää mennä armeijaan. Hyvin monet, varsinkin suomensisulaiset ovat käpykaartilaisia. Siitä on tehtävä loppu. Käpykaartilaisen valitseminen isänmaallisen järjestön Suomensisun johtoon, on tehnyt hallaa isänmaan asialle. Sekin asia on korjattava.

Tässä tietoa kutsunnoista ja mitä seuraa, jos lintsaatte. Olette lusmuksi merkittyjä miehiä kunnes täytätte 29 vuotta. vasta silloin kutsuntavelvollisuus raukeaa. Sen jälkeen olette pelkkiä käpykaartilaisia.

Ulkomailla asuvan ei tarvitse itse saapua kutsuntatilaisuuteen, mutta asia pitää hoitaa valtakirjalla Suomessa olevan asiamiehen avulla.

Harmittomia unohduksia sattuu vielä selvästi useammin. Miettinen muistuttaa, että mikäli unohtaa saapua paikalle varsinaisena kutsuntapäivänä tai paikalle ei pääse pakottavasta syystä, asian korjaaminen käy helposti. Ensin kannattaa ottaa välittömästi yhteys omaan aluetoimistoonsa.

Suurten alueiden kutsunnat jakautuvat pidemmälle ajanjaksolle, ja unohduksen voi paikata saapumalla toisen päivän kutsuntatilaisuuteen. Erillisiä kutsuntatilaisuuksia järjestetään ympäri Suomea 258 paikkakunnalla.

- Voi mennä myös naapurikunnan kutsuntatilaisuuteen. Aivan viimeinen mahdollisuus hoitaa asia on 15.12., Miettinen sanoo.

Vuoden lopuksi puolustusvoimat selvittää poissaolleiden tilanteen. Taustalla saattaa olla laillinenkin syy, joka ei syystä tai toisesta ole tullut tietoon, kuten vakava sairaus, tai henkilö voi olla laitoshoidossa.

Etsintäkuulutus
Tämän jälkeen keinovalikoima kovenee.

- Sitten henkilöistä ilmoitetaan poliisille, joka etsintäkuuluttaa nämä henkilöt. Tässäkin vaiheessa voi vielä itse ottaa yhteyden aluetoimistoon, ja asiat saadaan hoidettua, jolloin kuulutus puretaan. Muuten kun poliisi tapaa henkilön, tulee sakko ja poliisin määräys ilmoittautua aluetoimistoon. Sitäkin kautta tulee vielä useita henkilöitä kutsuntoihin ja asiat saadaan rullaamaan. Valtaosalla asiat tulevat kyllä hoidettua, Miettinen sanoo.

Asevelvollinen mies on kutsunnanalainen sen vuoden loppuun saakka, kun hän täyttää 29 vuotta. Etsintäkuulutus pysyy voimassa siihen saakka, mikäli henkilöä ei saada ilmoittautumaan aluetoimistoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu