Hyvää politiikkaa

Äänestän

Perussuomalaiset Soinin johdolla tekevät hyvää politikkaa Suomessa ja ulkomailla. Kreikkapäätöksessä valitettavasti Perussuomalaiset petettiin kun muut hallituspuolueet jyräsivät väkisin läpi sairaat päätökset Kreikan tuen jatkumisesta.

Kaikki, jotka jauhavat paskaa takinkäännöstä ja äänestäjien pettämisestä eivät ole todellisia Perussuomalaisten kannattajia. Rämpisimme paljon syvemmällä suossa ilman Perussuomalaisia. Älkää te haukkujat unohtako PS:n valtaisaa nousua pienpuolueesta toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Tärkein saavutus viime vaaleissa oli loisevan ja rasistisen takiaispuolueen (RKP) pudottaminen oppositioon. Se on saavutus, joka ei unohdu!

Minä ainakin aion edelleen äänestää Perussuomalaisia ja uskon, että muutkin tekevät niin.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinsenajattelen

      Täysin samaa mieltä aloittajan kanssa. Mikään ei ole varmaa, mihin maailma kehittyy neljässä vuodessa, ja mikä tilanne silloin on. Tällä hetkellä kuitenkin voin hyvillä mielin ajatella perussuomalaisten toimineen täysin oikein. Muuttoliike Afrikasta voi suistaa Euroopan vielä köyhyyteen, kun elätettäviä tulee liikaa. Pahoja merkkejä on paljon jo nyt, ja me kanta-asukkaat joudutaan tinkimään omasta elintasosta muiden hyväksi.

      Nyt nuorten pitäisi alkaa ajatella tulevaisuuttaan, ja mihin se kehittyy. Vaikka nuorilla onkin ollut suhteellisen turvattu elintaso, niin se ei tule olemaan taattu jatkossa. Kulttuurien sulatusuuni ei ole aina se varmin unelma, vaikka jotkut näyttäisi niin ajattelevan.

    • tässätotuus

      Stubb lappaa rahat Kreikkaan eli Saksaan ... ja saa kohta viran. Toisin sitä ennen on tuhonnut Suomen, tyhjentänyt varallisuutemme ja paskantanut isänmaamme päälle. Sellaisia ovat suomenruotsalaiset. Aina!

    • SoiniOnSöpö

      Perussuomalaisia äänestän ja koko ajan uusia persulaisia tulee. On se hyvä, että joku edes yrittää tehdä jotain järkevää tuolla politiikassa.


    • Maso-persu

      Kyllä minäkin äänestän persuja koska nautin siitä miten minua kustaan silmään ja petetään oikein kunnolla. Nöyryytys se on poikaa! Pidän myös kusiaispesässä istumisesta ilman housuja ja siitä kun joku potkii minua munille.

    • lknljbkjbjhv

      Äänestetään perussuomalaiset seuraavaankin hallitukseen. Nyt suurimpana puolueena.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      242
      2081
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1272
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      982
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      806
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe