Ihmetyttää, kun ammattiliitot ei halua lähteä näihin talkoisiin, missä tällä hetkellä ihmisiä kokoajan kiristetään taloudellisesti. Ammattiyhdistys-liikkeet on suurimpia osakkaista SATO:ssa, sekä VVO:ssa. Eli näiden yhdistysten kirstut vain suurenevat sitä mukaa, kun vuokrat nousee. Ihmiset joutuvat hakemaan erilaisia asumis tukia kelalta, ja kaupunkien sosiaalitoimistoista selvitäkseen vuokran maksuista. Nämä rahat sitten kierrätetään ammattiyhdistys liikkeiden kautta demarien, ja vasemmistolaisten poliittiseen kähmintään. Sitten vielä demarit kehtasivat viime EK vaaleissa teettää vaalimainoksensa Virossa. Hyvää Suomalaisia työllistävää politiikkaa. Kalle Isokallio otti mielestäni hyvin esille jälkiviisaissa. Eikö ihmiset tajua, miten kieroja nämä järjestöt ovat. Isokallio mainitsi saman mitä olen itse ajatellut, että asumiskuluja alentamalla hyödynnetään kaikkia pienituloisia pärjäämään paremmin, eikä veroja nostamalla.
Asumiskulut
asiapyörinytmielessä
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Täyttä asiaa.