Kristittyjen turvapaikanhakijoiden mukaan heitä heidän uhkailunsa ei hellitä vastaanottokeskuksessa. He kertovat pelkäävänsä henkensä puolesta ja olevansa halukkaita muuttamaan ihan minne tahansa päästäkseen keskuksesta pois.
Muutama viikko sitten sikolätissä kerrottiin kristityistä, jotka päättivät omatoimisesti häipyä Kalmarin läänissä sijaitsevasta vastaanottokeskuksesta, missä he kokivat tulevansa muslimiturvapaikanhakijoiden uhkaamaksi.
Maahanmuuttovirastoon otettiin yhteyttä ja virastosta kerrottiin, että tilanteeseen suhtaudutaan hyvin vakavasti ja että virasto järjestää tulijoille informaatiotapaamisen, missä tulijoille kerrotaan maan laieista, siitä miten yhteiskunnassa toimitaan ja myös kuinka vastaanottokeskuksessa käyttäydytään.
Virasto vahvisti jälkeenpäin, että myös muslimiäiti lapsineen oli joutunut muuttamaan pois turvallisuutensa vuoksi.
Virastosta ylpeiltiin, kun informaatiotilaisuuden jälkeen kyseisestä vastaanottokeskuksesta ei ole kuulunut mitään, ei asukkailta, eikä henkilökunnalta, jotka ovat keskusta pyörittävän ulkopuolisen toimijan työntekijöitä.
No, nyt kuuluu, kun kaksi kristittyä miestä puhuu suunsa puhtaaksi.
Toinen heistä on jo muuttanut pois keskuksesta, mutta toinen asuu vielä siellä. He alleviivaavat sitä, että kyse ei ole kaikista muslimeista, vaan klikistä, mikä tekee kristittyjen elämän ikäväksi keskuksessa.
”Asuin siellä kolme kuukautta. Alkuun kaikki oli ihan normaalia, mutta kun muslimit näkivät ristimme, alkoivat he häiritä meitä. Muistan yhden sattumuksen joulun ajoilta. Vietimme jouluaattoa kirkossa ja myös muslimit tulivat sinne, missä yksi heistä sanoi: ’Nämä ihmiset on tapettava’. Voitko kuvitella mitään tuollaista? Sinä olet kirkossa ja joku sanoo siellä, että ’nämä ihmiset pitää tappaa’, koska olemme uskontomme vuoksi erilaisia heihin verrattuna”.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin. Tuollaisia sekopää-muslimeita ei pitäisi päästää mihinkään länsimaiseen yhteiskuntaan. He ovat turvallisuusriski.
Toivottavasti eivät saa turvapaikkaa eivätkä oleskelulupaa. Toivottavasti heidät karkotetaan mahdollisimman pian.
Tätä samaa tapahtuu Suomessakin ihan varmasti vastaanottokeskuksissa.