Miten saa anoreksian?

Hankkiudu koulukiusatuksi, ahdistu ja masennu, menetä kaverit ja elämänhalu, lopeta syöminen ja juominen kokonaan, älä ikinä pidä itseäsi tarpeeksi laihana, vaikka painoindeksisi olisi 13.

Minuakin kiinnostaa, kun täällä ja muualla on sanottu, että anoreksia ei tule siitä, että yrittää sitä ja alkaa laihduttaa, vaan että se on sairaus, johon sairastutaan, vaikkei yrittäis eikä tahtois.

Tiedetäänkö anoreksian puhkeamisen syytä? Onko sen aiheuttaja esim. joku virus tai bakteeri, joka on päässyt keskushermostoon, niin kuin punkin puremasta voi tulla borrelioosi? Vai onko sen syy jokin esim. verisuoniepämuodostuma aivoissa, tai aivovaurio, joka on tullut vaikka lapsena, kun on kaatunut ja lyönyt päänsä? Vai aiheuttaako sen esim. joku ympäristömyrkky tai muu toksinen aine, jota kerääntyy hermokudoksiin?

Vai siis mikä??

Vai onko se sittenkin niin, että tyyppi vaan haluaa laihtua ja laihtua ja olla anorektisen laiha, ja sitten se tyyppi kohta on sellainen?

Jos sun ihan tosissaan täytyy kysyä tuollaista Suomi24:n foorumilla, en voi epäillä muuta kuin ikääsi. Tai luultavasti jälleen joku on trollaamassa yrittäen saada jonkun raukan provosoitumaan.

Jos ei ole vielä painunut sinne pieneen kaaliin, anoreksia on hyvin vakavasti otettava sairaus eikä sillä ole leikkimistä. Siinä vaiheessa kun makaat suljetulla osastolla letkut kätösissä märisten siitä miten sua vaan lihotetaan normaalipainoon, se ei oo enää mitenkään hauskaa tai siistiä.

Jep, paskapuhetta jos ihmiset sanoo että laihduttamisen aloittamisella ei sais anoreksiaa aikaan. Toki jotkut, joilla on tarvetta pudottaa se pari kiloa päästäkseen normaalipainoon, on onnistuneet ihan hyvin siinä ilman minkäänlaisia pakotuksia pudottaa lisää, mutta kun nämä itsestään epävarmat teini-ikäiset (en toki halua yleistää, kyllä muutkin) alkavat laihduttaa normaalipainosta alaspäin, nopeasti siinä alkaa oman kehokuva muokkaantumaan. Vaikka painoa ei olisi enää juuri ollenkaan, silti joka paikka muka tursuaa sitä läskiä.

Eli jos te teini-ikäiset haluatte huomiota, tehkää se mieluummin treenaamalla ja syömällä oikein kuin alkamalla leikkimään ruoalla. Teidän ei tarvitse olla mitään jääprinsessoja ja tiedostan kyllä hyvin sen miten tekstini vain innostaa näitä kukkasia laihduttamaan itsensä osastokuntoon. Noh, olkaa hyvät, siinä teille anoreksia.

Ei saatana tätä maailmaa... Kuka voi oikeasti HALUTA anoreksian, MIELENSAIRAUDEN JOKA LOPULTA TAPPAA... "Ei sen huomion takia, vaan niiden tulosten" mitä vittua... Tulosten juuh. Tuloksena luurankomainen kroppa, masennus, hiukset lähtee, sydämmen rytmihäiriöt, aineenvaihdunta sohjona, kenties itsemurhayritykset, osteoporoosi, lapsettomuus, lanugo, tätä listaa vois jatkaa loputtomiin... Tosi kivat tulokset joo anoreksialla. Itse sairastin anoreksiaa 4vuotta. IKINÄ sairausaikoinani en ollut tyytyväinen kroppaani, en koskaan tuntenut olevani laiha. Painoindeksini oli 12, mutta näin peilistä pelkkää läskiä. Ne neljä vuotta kun "sain olla niin ihanan laiha" oli mun elämäni kamalimmat vuodet. Yhteensä 13 kk sairaalassa, nenämahaletkuja, pakkosyöttöä, itsemurhayrityksiä, vakava masennus, sydän meinas pysähtyä, oksensin ruokatorveni verille jne jne. SINÄ LAPSI SIELLÄ MIETI TOISEN KERRAN HALUATKO ANOREKSIAN JA KYSELETKÖ KUINKA SAIRASTUA SIIHEN

Itse sairastan myös, ja voin sanoa, että kukaan EI KUKAAN voi sanoa haluavansa tätä. Ole tyytyväinen ollessasi terve.

no voithan haluta anoreksiaa, mutta turha sitten valittaa jos joskus siihen sairastut.. miksi et halua sairastaa syöpää?? koska se on fyysinen sairaus. ja anoreksia eniten psyykkinen. mutta luuletko että se olisi jotain herkkua? ei.. . jos haluat laihduttaa, laihduta. anoreksia ei ole dieetti vaan sairaus. muista se . jos olet päivän syömättä se eitarkoita että olet anorektikko. ja syömishäiriö ei laukea yhdessä yössä . se hiipii varovasti kokoajan lähemäs ja lähemmäs. . onko sinulla tylsä elämä kun haluat pilata sen?

Siis miten joku voi ajatella noin...? Jos tämä olo trolli: onnittelut, menin siihen. :-) Jos ei, ja haluat psyykkisen sairauden saadaksesi huomiota, eiköhän tuo ajatustapasi aja sen asian, että olet todellakin terapian tarpeessa. Kukaan järkevä ihminen ei halua itselleen anoreksiaa? Se ei todellakaan oo mikään "siisti" juttu, minkä avulla vois vähän kerätä säälipisteitä, kun vaikka perheessä menee huonosti tai poikaystävä on jättänyt toisen tytön takia.. Jos on paha olla ja kaipaat sääliä, hanki sitä toista kautta, kun pilaamas lopullisesti oman tulevaisuutes. :-) Se vasta on naurettavaa, eikä herätä ainakaan mussa mitään "voi apua sitä tyttörukkaa, ois pitäny huomata kuinka se kärsii" -säälitunteita. Päinvastoin; se on naurettavaa.
Jos puolestas haluut anoreksia sen takia, että luulet sen laihduttavan nopeesti ja paljon ylimääräisiä kiloja, älä ryhdy siihen. Entiiä minkäikänen oot, mutta jos haluat laihduttaa (huom. Jos oot normaalipainonen, oot hyvä just tommosena.) aloita se terveellisesti, lisäämällä liikuntaa ja syömällä terveellisemmin. :-) Nykyään muutenkin ihannoidaan enemmän kurveja ja lihaksikkaita, urheilullisia vartaloita, kun langanlaihoja puutarhatikkuja.... Usko tai älä, oot muutaman vuoden päästä kiitollinen, kun et lähe pilaamaan tulevaisuuttas.

Olen samaa mieltä kuin edelliset. En ymmärrä miksi kukaan haluaisi anoreksian tai ylipäätään mitään syömishäiriötä (itelläni kolmas vuosi menossa), mutta en jaksa kertoa samoja vaaroja uudelleen vaan vastaksen kysymykseen miten se "laukeaa". Tutkimusten mukaan lähes kaikki on kokeneet jontakin traumaattista, joka kehittää sairauden selviytymiskeinona sitä vastaan. Me kestetään nälkää koska se turruttaa jonkun nälkää paljon pahemman. Vaikka kehittäisitkin itsellesi trauman sairastumisen toivossa, saattaa olla ettet kanna syömishäiriö-geeniä, joten et sairastu.

Länsimaiset, kaupalliset kauneusihanteet sairastuttavat. Anoreksia on syömishäiriö, jonka taustalla on sairastuminen minäkuva-häiriöön. Se on hyvin kulttuurisidonnainen sairaus, eikä siitä juuri kärsitä maissa, joissa on länsimaisesta poikkeavat kauneusihanteet. Anoreksiassa henkilö näkee itsensä liian lihavana, rumana ja epäviehättävänä, ja kokee pakottavaa tarvetta laihtua. Se vain ei auta, koska minäkuva-häiriö pitää huolen siitä, että peilikuva on aina liian lihava. Anorektikko ei ole koskaan tarpeeksi hoikka, jollei hänen oma minäkuvansa muutu. Mieti siis, millainen sinun vartaloihanteesi on.

Vaikka osa miehistäkin sairastuu minäkuva-häiriön myötä anoreksiaan, niin osa sairastuu (lihas)dysmorfiseen häiriöön (jota on myös bigorexiaksi kutsuttu). Tässä sairauden muodossa henkilö näkeee itsensä aina liian heiveröisenä ja laihana, joka voi johtaa lihaskasvu-harjoitteluun, ylipainoon ja joissain tapauksissa myös steroidien käyttöön. Tässäkään sairausmuodossa henkilö ei koskaan tyydy siihen mitä on, vaan haluaa olla aina vain isompi ja lihaksikkaampi.

Molempien sairauksien (body image disorder->anorexia/dysmorphic disorder) taustatekijöistä löytyy usein kiusaamista, vääristyneitä ja epärealistisia kauneusihanteita, sekä äärimmäisen huonoa itsetuntoa. Niiden syntyyn vaikuttaa siis se, kuinka kuinka henkilöä on kohdeltu lapsena, millaiset ihanteet ja mallit hän on lapsena oppinut ja millaiset kokemukset kehittyvä lapsi on ympäristöstään kerännyt. Ne ovat psykiatrisia sairauksia, joiden oireet näkyvät syömishäiriönä ja äärimmäisyyksiin menevänä liikuntana.

Hankkikaa apua, itsenne tähden.

Älkää toistako sitä että siihen vain voi sairastua eikä sitä voi saada haluamalla. Tai sitä että kuka v*ttu haluaa anoreksian. Täällä kysytään ja toivotaan että saadaan vastauksia. Totta puhuen haluan itsekkin anoreksian ja en ole kuullut asiaan liittyen muuta kuin kuka haluaa anoreksian tai se on sairaus jota kukaan ei halua.

Ymmärrän tämän kaiken. Joskus rakastin ruokaa ja herkkuja ja tiktokissa tuli vastaan video, jossa anoreksiasta parantuva söi paljon hyvää ruokaa. Silloin ajattelin, että kunpa minullakin olisi anoreksia. Saisin syödä ilman, että tuntisin siitä ulkopuolista häpeää. Minusta oltaisiin ylpeitä, jos söisin.

Vuodet kuluivat ja en ollut ajatellut anoreksiaa sen enempää. Olin normaalipainoinen, mutta mielestäni näytin lihavalta vauvalta. Vihasin kehoani ja olisin halunnut näyttää "ihmiseltä". Nyt kun katson kuvia tuolta ajalta niin on ihan totta, että minulla oli hieman vauvamainen ulkomuoto. Näytin oikeasti hieman vauvalta, joka on kasvanut liikaa muuttamatta kehonrakennettaan. Pyöreät kasvot, tasapaksu vartalo, paksuhkot kädet ja epämääräinen rintakehä. Unelmoin laihasta vartalosta. Silloin ajattelin, että vähennän hieman syömistä ja laihdun hieman. Olin vain kymmenen, enkä silloin vielä ymmärtänyt mitään kaloreista. Minulle syömisen vähentäminen oli aamupalalla vain yhden leivän syömistä kahden sijaan, mutta ei muuta. Enemmän se laihduttaminen tapahtui pääni sisällä kuin konkreettisina tekoina. Ja kuten oletettuakin, en laihtunut.

Ja niin minä jälleen törmäsin anoreksiaan vuosien jälkeen. Olin 12 vuotias ja vihasin edelleen kehoani. Ihailin sairaalloisten laihojen kehoja ja halusin näyttää samalta. En silloin oikeastaan tiennyt mitään anoreksiasta. En tiennyt periaatteessa että se on edes olemassa. Halusin vain laihtua, enkä tiennyt sille termiä. Söin vähemmän ja vähemmän, aloin pelätä ruokaa tosissani, mutta en kuitenkaan vielä tarpeeksi siihen, että laihtuisin. Sitten koulussa puhuttiin syömishäiriöistä. Muistan sen tunteen, kun tunnin jälkeen laitoin googleen hakusanaksi "anoreksia" ja maailma aukesi minulle. Silloin tiesin lopultakin, että tämä on se mitä haluan.

Tuntui siltä, että anoreksia olisi juossut minulta karkuun. Yli vuoden ajan juoksin sitä kiinni vältellen ruokaa, vaikka oikeasti olisin halunnut syödä sen. Se oli vähän sellaista, että en syönyt sen takia, että jos olisin syönyt, minulla ei olisi voinut olla anoreksiaa. Silti rakastin ruokaa enkä oikeastaan pelännyt syömistä niin paljoa. Valehtelin itselleni, että olisin pelännyt ruokaa, vaikka todellisuudessa pelkäsin vain lihomista, mutta rakastin ruokaa. Saattoi olla päiviä, kun ajattelin, että tänään en jaksa olla anorektikko ja söin täysin normaalisti tuntematta minkäänlaista ahdistusta. En sanoisi, että minulla vielä silloin oli oikeasti anoreksiaa, vaikka olisin halunnutkin sen.

Vähän yli vuoden kuluttua kenties kyllästyin. Se ei tuntunut enää omalta jutulta enkä jaksanut vahtia syömistäni. Painoni ei koskaan oikeastaan edes tippunut ja se oli ehkä hieman leikkimistä koko juttu, kun mikään muukaan ei tuntunut todelta. Ehkä se oli ollut jotakin oman maailman luomista tai jotain. Bmi oli noin 19 ja vaikka se ei ollutkaan mielestäni tarpeeksi laiha, niin annoin asian olla. Näytin mielestäni ihan tarpeeksi hyvältä, enkä enää vain jaksanut. Tietenkin jos olisin saanut päättää olisin ollut hengenvaarallisen laiha, mutta kyllästyin sen tavoitteluun.

15 vuotiaana kaikki tuli suurena aaltona takaisin. Tässä välissäkin toki olin pelännyt lihomista jatkuvasti ja halusin olla laihempi ja laihempi, mutta sitten se vain lähti käsistä. Monet alkoivat huolestua, vaikka oikeasti söin kuitenkin melko hyvin. Minut pakotettiin syömään ja söin. Vihasin sitä niin paljon, mutta söin. Syömisen jälkeen rankaisin itseäni viiltelemällä ja hakkaamalla itseäni, mutta en voinut paastota, sillä minua vahdittiin liian tarkasti. Yritin valehdella itselleni, että söisin vähemmän kuin todellisuudessa söin. Mutta valheet eivät muuta vaa'an lukemaa. Se nousi korkeammalle kuin koskaan ja vihasin kehoani päivä päivältä enemmän, vaikka yritinkin valehdella itselleni, että olisin ihan laiha. Bmi 20,5 oli korkein, mihin pääsin ennen kuin halusin korjata tilanteen.

Hieman ennen kuin täytin 16 aloin tiputtaa ruokavaliota enemmän ja enemmän. Nyt pelkäsin lihomisen lisäksi ruokaakin yhtä paljon. Aiemmin ruoka oli ollut vain jotain, mitä halusin välttää periaatteessa kunnian takia, mutta nyt pelkäsin sitä todella. Jokainen kalorin puolikaskin mitä söin kirjasin ylös ja päivän lopussa laskin paljonko olin miinuksella. Söin sen noin 500 kaloria päivässä, joskus enemmän, joskus vähemmän. Mutta yli 500 oli pelottavaa. Vihain itseäni.

Ja jossain kohtaa sitä vain huomaa, ettei pysty enää syömään vaikka yrittäisikin. Aina ennen olin syönyt ilman ahdistusta, jos halusin. Jos oli sellainen fiilis, ettei jaksanut laihduttaa niin pystyin syömään. Ja yhtäkkiä sitä syömisen mahdollisuutta ei enää ollut. Paino tippui ja tippui ja yritin salata sitä varsinkin perheen kanssa ollessa. Aiemmin olin aina tilanteesta riippumatta yrittänyt näyttää laihalta, koska häpesin olla lihava. Nyt pukeuduin ja käyttäydyin lihavasti perheen kanssa, jotta he eivät huomaisi.

16 ja puoli vuotiaana olen saavuttanut bmi noin 14 enkä enää pysty syömään, vaikka yrittäisin.

Ymmärrän miksi joku haluaa tämän. stay safe

Tapa sit ittes

Miten anoreksia tulee