Porvarillinen lahjakkuus politiikassa

Otsaluun paksuuden yhteydestä aivotoiminnan laadukkuuteen ei liene tehty pitävää tutkimusta. Kuten ei siitäkään, onko otsaluu porvareilla paksumpi kuin väestöllä keskimäärin. Joka tapauksessa tyhmyys on universaali ilmiö siinä mielessä, että tyhmyyttä esiintyy maapallon kaikissa kolkissa. Tai ainakin lähes.

Suosittu väittämä tosin kertoo, että inhimilliset kyvyt ovat jakautuneet ihmispopulaatiossa Gaussin käyrän mukaisesti. Toisin sanoen normaaleina pidettyjä ihmisiä olisi eniten ja sitten tyhmiä ja erityisen viisaita suunnilleen saman verran. Ongelma lienee sitten se, päteekö Gaussin luulo myös osapopulaatioihin. Voihan olla, että jollekin alueelle on siunaantunut tavallistakin tyhmempää väkeä ja jollakin toisella alueella asustaa pelkkiä neroja. Sekin kummastuttaa, miten Gauss on voinut tietää, miten tyhmyys ja viisaus jakautuvat. Lisäongelmia tuottavat puolihullut, miten heihin pitäisi suhtautua Gaussin käyrällä. Puolihullulla tarkoitetaan tässä tietenkin yksilöä, joka ei ole oikein tyhmä, mutta ei juuri viisaskaan. Onko normaali ihminen jonkinlainen välitila?

Toisaalta taas väitetään, että yksi prosentti maailman rikkaimmista porvareista omistaa tämän maailman. Sen perusteella voisi olettaa, ettei Gaussin käyrä voi pitää paikkaansa. Käyrästähän tippuu silloin valtaosa pois täysin merkityksettömänä. Ongelmaksi jää ainoastaan se, mikä käyrän osa tipahtaa. Vasen vai oikea puoli.

Yksi lahjakkuuden muoto on oppimiskyky. Lahjakas ihminen oppii nopeasti, tyhmä ei opi, vaikka oppia taottaisiin päähän kangella. Kyky abstraktiin ajatteluun on ominaista ihmiselle, joka on teoreettisesti lahjakas. Sen sijaan lahjaton yksilö ymmärtää vain sen mitä voi käsin kosketella, työntää suuhun tai mikä kolisee, kun sen heittää peltikatolle. Esimerkiksi yhteiskuntasopimus on mitä suurimmassa määrin ollut teoreettinen konstruktio, eikä sitä sellaisenaan ole ollut edes olemassa. Mutta jostakin syystä sitä ollaan väkisin materialisoimassa sellaiseksi, joka kolahtaa, kun sitä iskee peltipöntön laitaan.

Lahjakas ihminen ei myöskään tee samaa virhettä moneen kertaan. Sen sijaan ihminen, jonka oppimiskyky on rajallinen, toistaa samaa virhettä kerrasta toiseen. Ilmiö on sama kuin viallisessa gramofonilevyssä: aina vian kohdalla naksahtaa. Yhteiskuntasopimus on taas oiva esimerkki siitä, mitä tällainen viallinen gramofonilevy saa aikaiseksi.

Lahjoista vajaaksi jäänyt ei ymmärrä myöskään sitä, että kaksi näennäisesti eri asiaa voivat tarkoittaa täysin samaa asiaa. Esimerkiksi juuri yhteiskuntasopimus ja normi. Jos siis poliittinen tarkoitus on vaikkapa normien purku, niin ei silloin pidä lähteä normia tekemään, vaikka normia nimitettäisiinkin yhteiskuntasopimukseksi. Yhteiskuntasopimushan on suorastaan kaikkien normien äiti. Eivät kaikki sopimukset ja normit ole suinkaan hyviä.

Normien purku ei tarkoita myöskään sitä, että olemassa olevia normeja kiristettäisiin. Tässäkin on käynyt täsmälleen päinvastoin. Jopa rikesakon määrä korotetaan suorastaan tähtitieteelliseksi. Sehän merkitsee, että mitättömyyksiä ryhdytään kyyläämään vähintään yhtä tarkasti kuin kruunun jalokiviä. Tosin ei lahjattomilla tyypillisesti ole jalokiviä, mutta kumminkin.