Keskusta ja seksuaalisuus

JombenrakasHVpiällikk

Keskustassa on mitä todennäköisimmin normaaleja heteroihmisiä. Heillä on myös enemmän jälkeläisiä kuin muilla.

Kaupungeissa on suhteessa eniten yhden ihmisen talouksia. Siitä voisi vetää sen johtopäätöksen, että seksuaalisesti poikkeavia on enemmän.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Enpä ole muiden kuullut vetävän tuollaisia johtopäätöksiä yksin asumisesta.

      • JombenrakasHVpiällikk

        En ole asiantuntija, mutta johtopäätöksiä vonen silti vetää?

        Miksi muuten ilmestyt saitille Kapin esiintuloon liittyen?


      • JombenrakasHVpiällikk kirjoitti:

        En ole asiantuntija, mutta johtopäätöksiä vonen silti vetää?

        Miksi muuten ilmestyt saitille Kapin esiintuloon liittyen?

        No, eihän toki tällaisten johtopäätösten vetäminen luvanvaraistakaan ole. Sähköasennustyöt ovat eri asia. Niissä johtopäätösten tekemisen jättäisin yksin ammattilaisille.

        Jälkimmäistä virkettäsi en kykene ymmärrettävästi hahmottamaan. Kaiketi se kuitenkin liittyy siihen, että kuvittelet kaikkien muiden kommenttien kuin omiesi olevan Kapin kirjoittamia.


      • Onko_joku_taas_puskassa
        JombenrakasHVpiällikk kirjoitti:

        En ole asiantuntija, mutta johtopäätöksiä vonen silti vetää?

        Miksi muuten ilmestyt saitille Kapin esiintuloon liittyen?

        Kunpa johtopäätöksesi olisivat yhtä tarkkoja kuin Nikke Knattertonilla. Tulisi vähemmän huteja, kun ei tarvitsisi huomioida todennäköisyyksiä :)


      • JombenrakasHVpiälikk
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        No, eihän toki tällaisten johtopäätösten vetäminen luvanvaraistakaan ole. Sähköasennustyöt ovat eri asia. Niissä johtopäätösten tekemisen jättäisin yksin ammattilaisille.

        Jälkimmäistä virkettäsi en kykene ymmärrettävästi hahmottamaan. Kaiketi se kuitenkin liittyy siihen, että kuvittelet kaikkien muiden kommenttien kuin omiesi olevan Kapin kirjoittamia.

        Luulo ei ole tiedon väärti! Yhteensattumia silti.

        Ei täällä kenelläkään muulla ole ollut tarvetta asuinpaikkakkuntaansa viitata?


      • JombenrakasHVpiälikk kirjoitti:

        Luulo ei ole tiedon väärti! Yhteensattumia silti.

        Ei täällä kenelläkään muulla ole ollut tarvetta asuinpaikkakkuntaansa viitata?

        Eli kun minä ja toisetkaan kapiksi kuvittelevasi emme ole viitanneet asuinpaikkakuntaamme, niin...?


      • TotuusTuostakin
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Eli kun minä ja toisetkaan kapiksi kuvittelevasi emme ole viitanneet asuinpaikkakuntaamme, niin...?

        Totuus on kuitenkin se, että Helsingissä asuu enemmän sukupuolisiin väemmistöihin kuuluvia, jotka myös usein asuvat yksin, se pointti taisi jäädä sinulta huomaamatta.


      • JombenrakasHVpiälikk
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Eli kun minä ja toisetkaan kapiksi kuvittelevasi emme ole viitanneet asuinpaikkakuntaamme, niin...?

        niin...?
        Juuri niin.


      • TotuusTuostakin kirjoitti:

        Totuus on kuitenkin se, että Helsingissä asuu enemmän sukupuolisiin väemmistöihin kuuluvia, jotka myös usein asuvat yksin, se pointti taisi jäädä sinulta huomaamatta.

        Hyvänen aika. Mikä erityinen syy juuri sukupuolisiin vähemmistöihin kuuluvilla olisi asua yksin? Eikö heteroilla ja homoilla ole yksin asumiseensa tasan yhtä monta syytä?


      • mitäyritätodistaa
        TotuusTuostakin kirjoitti:

        Totuus on kuitenkin se, että Helsingissä asuu enemmän sukupuolisiin väemmistöihin kuuluvia, jotka myös usein asuvat yksin, se pointti taisi jäädä sinulta huomaamatta.

        Niin, enemmän kuin missä? Keskustassako? Vai Tukholmassa, vai missä?
        Yleensä siellä, missä ylipäätään asuu enemmän ihmisiä, siellä myös asuu laajempi kirjo erilaisia ihmisiä.


      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        No, eihän toki tällaisten johtopäätösten vetäminen luvanvaraistakaan ole. Sähköasennustyöt ovat eri asia. Niissä johtopäätösten tekemisen jättäisin yksin ammattilaisille.

        Jälkimmäistä virkettäsi en kykene ymmärrettävästi hahmottamaan. Kaiketi se kuitenkin liittyy siihen, että kuvittelet kaikkien muiden kommenttien kuin omiesi olevan Kapin kirjoittamia.

        Heh heh! Vai olet jo sinäkin joutunut kapiksi tuo sekopollan silmissä! Vaikka et ole edes minusta puhunut. Rauhallisen viileästi olet "kohtaloosi" suhtautunut. Ja mainiosti olet aihetta käsitellyt, tapasi mukaan. Ei sellaiseen voi pystyä kukaan muu kuin kapi;))


      • On_huomattu
        mitäyritätodistaa kirjoitti:

        Niin, enemmän kuin missä? Keskustassako? Vai Tukholmassa, vai missä?
        Yleensä siellä, missä ylipäätään asuu enemmän ihmisiä, siellä myös asuu laajempi kirjo erilaisia ihmisiä.

        "Yleensä siellä, missä ylipäätään asuu enemmän ihmisiä, siellä myös asuu laajempi kirjo erilaisia ihmisiä."

        Juuri näin ja tämä niin usein unohdetaan, kun palstalla aletaan latomaan ihmisiin liittyviä faktoja pöytään.


    • näinkepu

      Vieläkö lampaat ovat kepumiehien suosiossa?

      Tässä vuosia takaperin eräs maatilan isäntä oli syytettynä lampaaseen sekaantumisesta. Tuomari kysyi: "Miten Te se teitte?" Isäntä vastasi: " Panin lampaan takajalat saappaan varsiini. Ongelmana olisi se, että se ryökäle alkoi jossain vaiheessa papanoimaan." Tämän kuultuaan eräs lautamisies nousi parvella seisomaan, ja kuuluutti ääneen: "Sen se tekköö, sen se tekköö".

    • jakokoajanlisääntyy

      >>>Heillä on myös enemmän jälkeläisiä kuin muilla.<<<


      Siitä voinee vetää johtopäätöksen, että kepussa on eniten lestadiolaisia.

      • Lestadiolaisten osuus noissa tilastoissa on todettu marginaaliseksi. Muutenhan jälkeläisten määrä vaihtelisi suuresti maakunnittain. Todellinen tilastollinen ero syntyy sekä sinkkujen määrällä että sillä, tyytyvätkö pariskunnat yleisesti hankkimaan 1-2 lasta vai 2-3 lasta. Maaseudulla kolme lasta on tavallinen luku, kaupungeissa melko harvinainen.


      • noissatialstoissa
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Lestadiolaisten osuus noissa tilastoissa on todettu marginaaliseksi. Muutenhan jälkeläisten määrä vaihtelisi suuresti maakunnittain. Todellinen tilastollinen ero syntyy sekä sinkkujen määrällä että sillä, tyytyvätkö pariskunnat yleisesti hankkimaan 1-2 lasta vai 2-3 lasta. Maaseudulla kolme lasta on tavallinen luku, kaupungeissa melko harvinainen.

        Tilastoista viis, kun lapsia on viisitoista.
        Tosiasia kuitenkin on, että kepun kannattajissa lestadiolaisia on eniten.


    • KetäJeesusÄänestäisi

      Jos lessut on aloittajan käsitys "normaalista".

    • vedinjohtopäätöksen

      Muissa puolueissa siis on mielestäsi epänormaaleja heteroihmisiä?

      "Keskustassa on mitä todennäköisimmin normaaleja heteroihmisiä."

      • JombenrakasHVpiällikk

        Kyllä noita kaikenkarvaisia "suvaitsevia" on enemmän muualla kuin Keskustassa.

        Hienostohomoja lienee merkittävissä määrin ainakin Kokoomuksessa.


      • 786yg
        JombenrakasHVpiällikk kirjoitti:

        Kyllä noita kaikenkarvaisia "suvaitsevia" on enemmän muualla kuin Keskustassa.

        Hienostohomoja lienee merkittävissä määrin ainakin Kokoomuksessa.

        Vaikea on saada tarkoituksestasi selkoa, kun suvaitsevat on kirjoituksessasi nyt sitaateissa
        Siis tarkoitatko, että suvaitsevat on kepussa, ja "suvaitsevat" muissa puolueissa?
        Sitten puhut hienostohomoista. Vedänkö oikean johtopäätöksen, jos ajattelen niin, että kepulaiset mielestäsi nyt hyväksyvätkin suvaitsevina kaikenkarvaiset hienostohomot, mutta muut puolueet "suvaitsevina" ovatkin niitä tiukkapipoja, jotka eivät niitä hyväksy? Esimerkiksi kokkarit, joissa mielestäsi on merkittävissä määrin hienostelijahomoja, eivät heitä hyväksy? Mutta kepu on asiassa liberaali?
        Kirjoita selkeämmin.

        Niin sinä annat ymmärtää kyseessäolevalla kirjoituksellasi.


      • Tietää_tuon_
        JombenrakasHVpiällikk kirjoitti:

        Kyllä noita kaikenkarvaisia "suvaitsevia" on enemmän muualla kuin Keskustassa.

        Hienostohomoja lienee merkittävissä määrin ainakin Kokoomuksessa.

        Kepulestat mitään suvaitsekkaan. Paitsi lapsiinsa sekaantumisen.


    • JombenrakasHVpiällikk

      Noita itsensä paljastajia lienee myös Tsadissa huomattava määrä.
      Tunteekohan oman alastonkuvansa julkaissut seksuaalista mielihyvää. Jos tuntee, niin eipä tule hiki orkkuun päästessään.

    • kapi_vaari

      On minullakin ollut naisia, tosin kaikki ovat minut jättäneet. Enää en kelpaa edes vanhoille homoille :(

    • JombenrakasHVkapt

      Ei täällä kukaan Keskustan ihminen ole itseään alastomana esitellyt. Toisin on sivistyneiden tsadilaisten laita. HO HOO,HO HOO!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      599
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      513
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe