Sipilä luulee tekevänsä isänmaallisen teon kyykyttämällä köyhät polvilleen rukousasentoon. Rikkaat saavat valita, haluavatko auttaa rahatonta valtiota, mutta köyhiltä ei kysytä mitään. Heiltä viedään sumeilematta lähes kaikki entisen etuudet.
Työntekijöitä painostetaan tekemään yhteiskuntasopimus, joka tarkoittaa yksinkertaisesti vain roimaa palkan alennusta. Työantajien ei tarvitse muuta kuin uhkailla työntekijöitä ja odottaa hallitukselta lisää etuuksia.
Tasapuolisuuttako? Ei sinne päinkään.
Työntekijöitä painostetaan tekemään yhteiskuntasopimus, joka tarkoittaa yksinkertaisesti vain roimaa palkan alennusta. Työantajien ei tarvitse muuta kuin uhkailla työntekijöitä ja odottaa hallitukselta lisää etuuksia.
Tasapuolisuuttako? Ei sinne päinkään.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sitähän se koko hallitukselta, en ihan uskonut Sibestä niin harras mies oli olevinaan tämä Rafaelin suomen nostava enkeli ja Soinista enkelin vasen käsi, sekä yleensä Soinin ja persujen huutelemisen jälkeen oppositiosta tuohon kyykyttämiseen ja lisää omiensa kurjuuttamiseen.
Stubin ja kokkareiden linja sen sijaan oli selvä en edes uskonut että olisi koko tyyppiä ministeriksi valittu.
Paskanmarjat nyt viedään suomalaisia kun pässejä narussa teuraaksi muille syötäväksi, omien puoleen katsominen ja elin olojen parantamien ja sääli on tämän menon keskellä sairautta, se on jo selvääkin selvempää.
Ovat nyt saaneet jo jotkut liikkeelle, kun Stubin talo on joutunut ilkivallan kohteeksi, saas nähdä nouseeko kansa barrikaadeille, vai onko suomalaiset edelleen se lammas lauma joka juo viimeisillä päänsä täyteen sen jälkeen menee hiljaa katkerana ja tappaa itsensä, jättäen korkeintaan viesti ettei jaksa tätä paskaa enää, sukulaiset ja tuttavat luulee että syy on heidän, vaikka todellisuudessa syynä on se ettei jaksa katsella enää tätä poliittista valheiden paskaa, työtä luvassa vaalilupauksissa ja ainakin edes kohtuulista elämää, mutta ei kun viedään tuhkatkin nuotiosta.
Olkiluodon ydinvoimalaa on rakennettu ja purettu jo 7 vuotta, Se piti ottaa käyttöön jo vuonna 2009, mutta ei ole otettu vieläkään vakavien rakennusvirheiden takia. Suomi kuitenkin maksaa kiltisti Arevalle tähhtitieteellisiä summia, valmistui ydinvoimala tai sitten ei.
Pahimmillaan paljastui, että siellä oli / on laitonta työvoimaa (jotka eivät viedä ydinvoimateknologiasta yhtään mitään) palkalla 3 euroa tunti. Miten tällainen palkka motivoi ylipäätään tekemään töitä?
http://www.tiedetuubi.fi/tekniikka/arevan-rakentamista-epr-ydinvoimaloista-loydetty-vaarallinen-vika
https://fi.wikipedia.org/wiki/Olkiluoto_3_-ydinvoimalan_rakennushanke
Minä muutin 620 kilometrin päähän, jos tuo ydidvoimala joskus käynnistetään. Tässä yksi elävä esimerkki, mihin Suomen miljardit valuvat.
Venäjältä tai jopa USA:sta tilattuna Olkiluoto olisi ollut valmis jo kauan aikaa sitten.
Tämä on juuri se kilpailuttamisen dilemma:
Hankitaan kaikkein halvin vaihtoehto (Areva), jonka kustannukset olivat halvimmat.
USA:sta hankittu ydinvoimala (koulutetut hyvin palkatut työntekijät) olisi lähtökohtaisesti ollut noin 2,5 kertaa kalliimpi, mutta se olisi valmistunut määräajassa ja jo nyt Arevan toimimattoman ydinvoimalan kustannukset ovat tuottaneet noin 6,8 kertaiset laskuun verrattuna, millä Rosatom tai USA olisivat rakentaneet ammattitaidolla turvallisesti toimivan ydinvoimalan, joka olisi ollut käytössä jo vuonna 2009. Säästöjä olisi tullut miljarjeja.
Onko tällainen menettely Suomessa sitä "pekkarointia"?
Arevan "rakentamiset" pitäisi keskeyttää heti kansantalouden ja yleisen turvallisuuden takia. Koko rakenteilla oleva laitos pitäisi purkaa. Maksoi mitä maksoi. Emme halua tänne suomeen Fukushiman kaltaista ydinsäteilyä.
Miksi Suomea voidaan kusettaa miljarditolkulla näin paljon suurissa hankkeissa?
Toinen esimerkki on Pendolino-veturi Italiasta.. Suomalaiset olisivat tarjonneen yhtä nopen veturin kaikkiin sääolosuhteisiin, mutta se ei kelvannut, koska Pendolino oli paljon halvempi..
Ongelma oli yksinkertaisesti se, että Pendolinoa ei oltu suunniteltu yli 25 asteen pakkasiin. Arvatkaapa, kuinka monta kertaa olen 30 asteen pakkasessa saanut odottaa Pendolinoa? En kehtaa edes kertoa.
Tässäkin "projektissa" menetettiin miljardeja.
Suomi saattaa itsensä Islannin tavoin konkurssiin tekemällä latkuvasti infrastruktuuria turmelevia päätöksiä.
Itse aiassa Areva ilmoitti, ettl Olkiluoto III "valmistuu" vuonna 2018. Matemaattinen laskutoimitus: 2018 - 2009 = 9 vuotta myöhässä ja veronmaksajat kustantavat jo 10,5 miljardia olevan hyödyttömän tekeleen, jota tuskin koskaan otetaan käyttöön.
Joo. Arevan ydinvoimaa lisää, niin Suomelta loppuvat rahat!
http://yle.fi/uutiset/areva_vakuuttaa_olkiluoto_tuotantoon_vuonna_2018/7845518
Tämä on juuri suomalaisen typeryyden typpiesimerkki, kun yhtiön taustoja ei tarkasteta kunnolla.
Mielestäni on hyvin arveluttavaa, Miksi poliitikot päättävät ydinvoimasta?
He kun eivät tiedä uraanin halkeamisesta sen enempää, kuin sika sukellusveneestä.
Minä olen ydinvoiman kannalla, jos se ostaan rakentaa aikataulussa turvallisesti, toisin kuin Areva tekee. Muussa tapauksessa rakennan itse pieniä tuulivoimaloita, joiden energia riittää omakotitalon sähköön kaikissa ominaisuuksissaan.
https://www.youtube.com/watch?v=VH3AlPmavDk
Fukushiman ydidvoimalakatastrfi Japanissa.
kekosen linja jatkuu kota olaan taas RAMALAAN
Milloin maanviljelijät osallistuu lamatalkoisiin.kansalliset maataloustuet n.1.3mrd josta leikattiin n. 30milj. Sama kuin eläkeläisiltä olisi otettu 10senttiä/kuukaudessa.tukijussit on kuitenkin suomessa mustalaisten ja mamujen ohella suurimpia siivellä eläjiä paitsi tuplasti kalliimpia.
On se sitä on jatkunut jo sukupolvien ajan HYVÄ VELI ym. vastaavissa HERRAIN KERHOISSA.
Nyt jotkut huomautti kun sinun tilanteesi on tuollainen niin saat asumistukea että se on n. 150,00€ kk.ssa, no selvä muutamin päivä mietittyä menin kelaan saisikohan sitä asumistukea epäillen kyselin, joo lasketaan ja mitkä ovat kusipään tulot tällä hetkellä no kusipää saa sen ja sen verran, ja onko muita tuloja osinkoja, vuokratuloja, jen. tai säästöjä tilillä, no ei helvetissä, ja mitä ne tähän kuuluisi vaikka olisin joskus ehkä jotain saanut, no ........ no ei helvetissä ole mitään hyvä kun saan kaikki maksettua ja elettyä kk.n tuloja tarkkaan laskeskellen.
No niin saat sinä asumistukea.
Juu saan näköjään kokonaista alle 15,00€ kk.ssa, sitten vain totesin ääneen että arvasin että tänne turhaa tulla, mitä tuo hyödyttää pahemmin tilannettani, ei oikeastaan juuri mitään, voin kyllä alkaa tekemään rikoksiakin niin että on jotain hyötyäkin, no ei sentään niin oli tädin vastaus, selvä se kun kerran kaikki muut tietää asiat paremmin.
Helvetti soikoon sitten on nämä Nallet ja muut, joilla on satoja tuhansia ja miljoonia tileillään, ja hevonhelvetti saavat maatalous tukia sun muita tukia vaikka eivät asu sinällään enää suomessa, on se yksi saatanan saatana noiden Herrojen ja Politiikojen kanssa nyt nulikat kai vangitaan kun ilmakolla kävivät HERRA STUBBIN ikkunoita rikkomassa ja MARTYYRI STUBB oli hengen vaarassa, että oikein vangittaviksi, HERRAT RYÖSTÄÄ KANSAA ja ketään ei panna linnaan, kenenkähän bulvaani oli HERRA KATAINENKIN että voi alkaa ****taan kun näkee sen pärstän samaan kategoriaan tuli lisää HERRA VANHANEN ja MUUTAMA MUU pääministeri mukaan luettuna.
Pitää varmaan lähteä pakolaiseksi Saksaan, kun on Suomalaisen politiikan paskapuheiden ja kusetuksen sekä laillisen ryöstelyn uhrina, ollut kohta jo ainakin 35 vuotta.
Tai sitten pitää ryhtyä oikein yksinäiseksi Varas, Anarkisti, Uusnatsiksi, Kiristäjäksi ym. seuraamuksista välittämättä, että nuo tulot olisi kk.ssa ainakin sen 3500,00€ käteen kun nuo POLITIIKOT ja muut instansit eivät saa maan asioita kuntoon, mutta PASKAA kyllä osaavat suoltaa suustaan ja tyhjiä lupauksia minkä kerkiävät, ja aina kun kiristetään se on sitä vähempiosaista ja tavallista duunaria helvetti mitä paskaa, takkia käännetään ja toinen toistensa perseitä nuolevat, kai ne on jo junaakin kokeilleet siellä TOM OFF ARKADIAN MÄKI.
Mutta mitä tekevät
Suomen sumeilematta Keskeltä Kiristävät Kusetus
Perus Somalialaiset
Suomen kansalliset Kusettajat
puolueet
Oppositiossa
Sosiaali anaali Mahmud Islan hälhläm isis Demokraatit
Ruotsalaiset Kusettajat Puolue
Kommarit oi suuri ja mahtava Komujen Liitto
Sateenkaaren Vihertäväksi maalatut perseet
ym.t
Ne jatkaa vaan paskan puhumistaan, kiristämistä, rosvoilulakien aikaan kyhäilyjä, kusetuksiaan, takin kääntöjään, äänestäjien pettämistä ja haukkumista jos ei äänestä, oman kuvan kiiloitamista ja puhdistamista, omien taustojen tukemistaan massien kasvattamista, Kreikan ja muiden tukemista, mamujen raahamista tänne, omien olosuhteiden surkeuttamista ja kiristämistä.
Ennen vaaleja luvataan ummet ja lammet työpaikkoja ym. sosiaaliturvan parantamista vähäosaisille, vaan kun on päästy arkadian homopoikien kerhoon ja saatu kunnon persereikä aikaan oikein musta aukko, kuinkas sitten aina käykään, enää voi ottaa mallia Holkerin toteamuksesta syökää silakkaa, kun sekin maksaa niin helvetisti, jos sitä nyt enää Suomen saastuneista merivesistä saa, onko se sitten säynävän paikka, TÄH!
Sipilä taitaa olla oikein harras Herran palvelija nyt vielä jalossa toimessa saa johtaa ja paimentaa oikein koko Suomen kansaa oikein Herran kurissa ja nuhteessa vaiko?????
Se on kai hyvä niin sitten onko herra Sipilä nyt johtamassa Suomea kohti ns. luvattua maata, ilkeä kysymys kieltämättä mutta tunteeko herra Sipilä olenkaan sitä hänelle tärkeää elämä ohje nuoraan vai toteutuuko tämä vain siellä Rauhanyhdistyksen piirin ympyröissä.
Niin kun ilmeisesti nyt koko Suomen hallitus hällä väliä millään eipä taida perus juntikaan olla työväen eli tavallisten tallaajien puolella, ay. sopimukset rikottaisiin Suomesta näyttää olevan tullut pikku porvarien luvattu maa, mistä Suomeen niin paljon onkaan porvareita tullut, kun noita uutisointien kommentteja lukee alkaa suhde olemaan luokkaa 3 duunaria <> 7 - 9 hyvä osaista jotka huutaa yhteen ääneen köyhät kyykkyyn.
Eilen uutisissa n. 250 paikan yt.t tänään toiset saman verran lisää kuinka monta huomenna taas ja sitä rataa, tämä sama mylly on jauhanut jo vuosia ja nyt aletaan toimiin kun Kataisen ja Urpilaisen olisi jo pitänyt toimia ja sitä edellisten, Katainen ja Urpilainen päättivät esim. ettei rauman telakkaa tarvita tulkaa katsomaan ja kuuntelemaan kuinka sitä ei tarvittu, kuinka suureen määrään se todellisuudessa on vaikuttanut.
Kuinka tämä uusi suurimaksi osaksi kai ulkomaisia työllistävä pienehkö yritys nyt työllistää tätä ympäristöä niitä jotka ovat joutuneet työttömiksi muualtakin kun vanhalta telakalta, juurikin ilmeisimmin sen takia että se suljettiin, ai niin joo ihan unohdin mutta se Olkiluoto se työllistää, mahdetaanko koko voimalaa saada koskaan kuntoon, kuinka monetta kertaa sitä nyt jo uusitaan suurelta osin, sitten kun se käynnistyy jos koskaan käynnistyy, onko viisaampaa mennä aidan ulkopuolelle odottamaan ja katsomaan että mahdollisesti palaa pois mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti savuna ilmaan ja katoaa, sitten sieltä Helsingistä voi joku suurmies soittaa jonnekin kojuun, joka on vielä pystyssä ja joku hengissä voisitko mennä ystävällisesti kääntämään pääkytkimen off asentoon jos se löytyy sieltä vielä, näin savun hälvettyä tarkastamme kytkennän, sekä.
Näin takaamme vaakutusyhtiöiden kanssa neuvottelut omaksi hyväksemme, mutta sinä joka tarkastat sinun on turhaa palata enää takaisin, voit kaivaa itsellesi montun ja mennä sinne saastaisuutesi kanssa odottamaan tuskalista kuolemaasi saatana typerä työtön aasi.
Vastaus aloittajan kysymykseen on: ei ole isänmaallista. Sipilä on keskustalainen eikä keskustan piirissä juuri ole isänmaallisuutta vaan he hakevat oman maa-alueensa turvaa, eivät kollektiivisesti maa-alueen turvaa koko kansaa ajatellen. Sipilä on huono pääministeri ja kansa hänet pian torjuu.
Kiero lessu