Tämäpä

Minulle on omassa helluntaiseurakunnassa opetettu että kaikki raamatun profetiat toteutuvat ylöstempauksen jälkeen myös Googin sota mutta mitäpä siitä sanoo Raamattu ja Luukkaan evankeliumi: 20- Mutta kun näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tiedätte että sen hävitys on lähellä.24- Ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattava, kunnes pakanain ajat täyttyvät. 25- Ja on oleva merkit auringossa kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivoa, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa sillä taivaitten voimat järkkyvät( viittaus ydinaseisiin ). 27- Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella. 28- Mutta kun nämä alkavat tapahtua niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne sillä teidän vapautuksen päivä on lähellä. Raamatussa on suoria viittauksia siihen että uskovaisetkin joutuvat kärsimään.
13313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

hyödyllistä keskustella Jeesuksen takaisin tulosta niin, että otetaan huomioon Raamatun opetus kokonaisuudessaan, eikä vain muutamia Raamatun kohtia. Jeesus vertasi tulemustaan Nooan aikaiseen vedenpaisumukseen ja Lootin aikaiseen Sodoman ja Gomorran tuhoon, mitä ne sitten olivatkin, meteorisadetta vai tulivuoren purkausta.

Minua on askarruttanut perinteisiin Herran tulemusten selostuksiin verraten eräät Raamatun kohdat, joiden huomioimatta jättäminen tuskin on kovinkaan hyödyllistä; Ap.t.13:34 Paavali julisti, Jumalan sanana ylösnousseesta Jeesuksesta, "ettei hän enää palaja katoavaisuuteen." Jos hän tämän maan päälle palaisi vaikkapa tuhanneksikin vuodeksi, se olisi katoavaisuuteen palaamista.

Eikä Jeesuksen omienkaan sanojen mukaan Jeesus luvannut meidän luokse olemaan, vaan hän lupasi tulla meitä hakemaan jonnekin: Jh.14:3, "Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen."

Miksi näitä kohtia ei ole yleensä mainittu missään Herran tulemusta selostavissa kirjoituksissa? Lisäksi Pietari varoitti tekemästä omia johtopäätöksiä ajoista ja hetkistä, sekä viittasi tuhannen vuoden merkitsevän vain korkeintaan yhtä päivää, joka ymmärtämättömien osalta saattaa merkitä jo huomaamatta mennyttä aikajaksoa, "eilistä päivää" vertaa Ps.90:4 ja Job 8:9 !

2.Pt.1:20,21, Pietari jo edeltä kertoi, että "tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta."

Kun Raamatun neuvoja on tarjolla näinkin runsaasti, niin miksi niitä ei oteta huomioon? Miksi ne eivät kelpaa? Esimerkiksi Mooseksen kautta Jumalan antama tuhannen vuoden määritelmää en ole huomannut kenenkään käyttäneen tuhatvuotista valtakuntaa selostaessaan. Saattavat omat ja perinteiset ideat olla niin maukkaita ja syvälle syöpyneitä, että mitään toisenlaista Raamatusta löytyvää on mahdotonta omaksua.

Äänestä
  • >>Jumalan sanana ylösnousseesta Jeesuksesta, "ettei hän enää palaja katoavaisuuteen." Jos hän tämän maan päälle palaisi vaikkapa tuhanneksikin vuodeksi, se olisi katoavaisuuteen palaamista.>>

    Ei toki se olisi katoavaisuuteen palaamista. Eihän hänen tarvitse uudelleen syntyä ihmiseksi, vaan hän tulee tänne katoamattomana Herrana ja Jumalana.

    Äänestä

  • atri.parkka kirjoitti:

    >>Jumalan sanana ylösnousseesta Jeesuksesta, "ettei hän enää palaja katoavaisuuteen." Jos hän tämän maan päälle palaisi vaikkapa tuhanneksikin vuodeksi, se olisi katoavaisuuteen palaamista.>>

    Ei toki se olisi katoavaisuuteen palaamista. Eihän hänen tarvitse uudelleen syntyä ihmiseksi, vaan hän tulee tänne katoamattomana Herrana ja Jumalana.

    myönnän, atri.parkka, mutta mitä mieltä olet tästä Jh.14:3 kirjoitetuista Jeesuksen sanoista, ettei hän tule olemaan sinne, missä me olemme, vaan hän tulee hakemaan meidät sinne, missä hän itse on? Useimmissa helluntailaisten opetuksissa kun olen ollut huomaavani päinvastaista opetusta, että hän tulee tänne olemaan tuhanneksi vuodeksi.

    Kumpiko on luotettavampi ilmaisu, evankelimissa Jeesuksen sana vai Johanneksen ilmestykseen perustuva sana, joka mielestäni saattaa olla enemmän vertauskuvannollinen sanonta?

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    olevan fariseus ekivaari, raamattu varoittaa ennen loppua tulevista vääristä profeetoista tiedän oikeasti että olet oppimaton mies et näemme ole käynyt yhteiskristillistä raamattukoulua mitä ylläpidettíin 80-luvulla. ylöstempausteoria on yleinen raamatun tulkinta ei viitsisi lukea tietämättömien pitkiä sepostuksia, kyllä Jeesus tulee pian mutta sielunvihollinen yrittää kaikin voimin saada valhehtiloijoita keskuutensa, ja seurakunnassani on varoitettu ne vasta ovat valheeseen syöpyneitä jotka puhuvat vain Jumalasta eivätkä Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä! Pois se! Sillä Jeesus elää ja tulee pian! Halleluja! Amen ylistys Herra Sebaotille! Ylistys vapahtajalle Jeesukselle Kristukselle!

    Äänestä

  • näytät kirjoitti:

    perustellut mielipiteesi Raamatulla, näytät, mutta kun ei! Mikä kohta kirjoituksessani on Raamatun ulkopuolelta? Uskon nimittäin enemmän Raamatun sanaan kuin raamattukoulujen antamaan ihmisten oppeihin!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    myönnän, atri.parkka, mutta mitä mieltä olet tästä Jh.14:3 kirjoitetuista Jeesuksen sanoista, ettei hän tule olemaan sinne, missä me olemme, vaan hän tulee hakemaan meidät sinne, missä hän itse on? Useimmissa helluntailaisten opetuksissa kun olen ollut huomaavani päinvastaista opetusta, että hän tulee tänne olemaan tuhanneksi vuodeksi.

    Kumpiko on luotettavampi ilmaisu, evankelimissa Jeesuksen sana vai Johanneksen ilmestykseen perustuva sana, joka mielestäni saattaa olla enemmän vertauskuvannollinen sanonta?

    Olen kuullut helluntaiopetusta n. 40 vuotta ja aina on puhuttu Jeesuksen tulosta pilviin noutamaan "viisaat neitsyet" eli valveilla olevat uudestisyntyneet uskovat, joilla on öljyä ( = Pyhä Henki) lampuisssa. Karitsan häiden jälkeen Jeesus palaa kunniassaan yhdessä pyhien ( kirkastetun ruumiin ylösnousemuksessa saaneet uudestisyntyneet) kanssa hallitsemaan maan päälle tuhat vuotta. Sen jälkeen on viimeinen tuomio. Sitten perustetaan uudet taivaat ja uusi maa , Uusi Jerusalem. Hallelujaa, tule Herra Jeesus.

    Äänestä

  • Uskoontullut ja kastettu kirjoitti:

    --lainaus alkaa--
    Olen kuullut helluntaiopetusta n. 40 vuotta ja aina on puhuttu Jeesuksen tulosta pilviin noutamaan "viisaat neitsyet" eli valveilla olevat uudestisyntyneet uskovat, joilla on öljyä ( = Pyhä Henki) lampuisssa.
    --lainaus päättyy--

    Raamattu sanoo:
    13. Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
    14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
    15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
    16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
    17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    --lainaus alkaa--
    Karitsan häiden jälkeen Jeesus palaa kunniassaan yhdessä pyhien ( kirkastetun ruumiin ylösnousemuksessa saaneet uudestisyntyneet) kanssa hallitsemaan maan päälle tuhat vuotta. Sen jälkeen on viimeinen tuomio. Sitten perustetaan uudet taivaat ja uusi maa , Uusi Jerusalem. Hallelujaa, tule Herra Jeesus.
    --lainaus päättyy--

    Raamattu sanoo:
    1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
    2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
    3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
    4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."

    En löydä perusteita sille, että Jeesus palaisi maan päälle hallitsemaan tuhat vuotta.

    Jos ihmiset ovat täällä, kadotukseen tuomitut ja pelastetut sekaisin, miten heidän käy kun maa ja kaikki luodaan uudelleen? Miten he selviävät täällä?

    Edellä lainaamani Raamatun jakeet kertovat, että Jeesus ja pyhät, ne pelastetut, laskeutuvat alas uudessa Jerusalemissa. Mutta miten he tulevat jos he kerran jo ovat täällä?

    Äänestä

  • Ihmettelenpä minäkin kirjoitti:

    ihmettelempä, että suomalaisille helluntailaisille on tankattu niin kauan epämääräistä ihmisviisautta, että menee ehkä pari sukupolvea ennen kuin he käsittävät, että se uusi taivas ja uusi maa ovat ne, jonne Jeesus meni "sijaa valmistamaan." Oletkohan ainoa näillä palstoilla, joka asian näyttää ymmärtävän kanssani samalla tavalla?

    Mutta kun lihalle ja verelle tämä nykyinen maailma on niin rakas, että pitää yrittää sovittaa vastoin Jumalan sanaakin se paluu takaisin tämän vanhan maan pälle. No, palatkoot ja palakoot!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    myönnän, atri.parkka, mutta mitä mieltä olet tästä Jh.14:3 kirjoitetuista Jeesuksen sanoista, ettei hän tule olemaan sinne, missä me olemme, vaan hän tulee hakemaan meidät sinne, missä hän itse on? Useimmissa helluntailaisten opetuksissa kun olen ollut huomaavani päinvastaista opetusta, että hän tulee tänne olemaan tuhanneksi vuodeksi.

    Kumpiko on luotettavampi ilmaisu, evankelimissa Jeesuksen sana vai Johanneksen ilmestykseen perustuva sana, joka mielestäni saattaa olla enemmän vertauskuvannollinen sanonta?

    tuossakaan mitään ristiriitaa.

    Jeesus puhuu suurista päälinjoista. Nyt hän on täällä ihmisenä, mutta menee kotiin taivaaseen, ja tulee takaisin, ja vie taas kaikki taivaaseen.

    Vaikka takaisin tulon tarkoitus olisikin tulla noutamaan omat kotiin, voi tuo noutaminen kestää vaikka tuhat vuotta.

    Toisaalta on opetusta, että uskovat temmataan yläilmoihin vastaan ja heti Jeesus vie meidät pois taivaisiin.

    Tuhatvuotisessa valtakunnassa osa taivasta laskeutuu maan päälle, ja me häheh kanssaan.

    Maa muuttuu Jumalan konkreettiseksi valtakunnaksi. Tuhanneksi vuodeksi.

    En muuten ole hyvä tässä eskatologiassa.. Kuuntelen mielelläni eri näkemyksiä, ja ehkä itsellenikin joku näkemys joskus muodostuu..

    ja vaihtoehtojahan tässä vain haetaan. Ei meillä kenelläkään ole valtaa päättää, millä tavalla asiat Jumala Kristuksessa toteuttaa. Tarkemmin ajatellen liikumme luvattomilla alueilla, jos teemme varmoja päätöksiä ja aikalaskelmia.

    Tämä on varmaan meille kaikille: Ap.t.1:7,8,
    "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajiani..."

    Olen samaa mieltä tuosta, mitä sanoit viimeisessä kappaleessasi; en ole hyvä eskatologiassa minäkään.

    Äänestä

on ylöstempauksen jälekinen, ja koskee Israelia lähinnä, ja sitä ahdistavaa antikristusta.

Äänestä
  • varmoja erilaisista ajoista ja hetkistä! Ettekö tunne puuttuvanne sellaisiin asioihin, jotka eivät teille kuulu? Vertaa Ap.t.1:7!

    Äänestä

mainittu Jerusalemin hävitys tapahtui vuonna n.70.

>>Minulle on omassa helluntaiseurakunnassa opetettu että kaikki raamatun profetiat toteutuvat ylöstempauksen jälkeen myös Googin sota mutta mitäpä siitä sanoo Raamattu ja Luukkaan evankeliumi: 21-> Mutta kun näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tiedätte että sen hävitys on lähellä.24- Ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattava, kunnes pakanain ajat täyttyvät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielenkiintoista kirjoitti:

Minulle on omassa helluntaiseurakunnassa opetettu että kaikki raamatun profetiat toteutuvat ylöstempauksen jälkeen myös Googin sota mutta mitäpä siitä sanoo Raamattu ja Luukkaan evankeliumi: 20- Mutta kun näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tiedätte että sen hävitys on lähellä.24- Ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattava, kunnes pakanain ajat täyttyvät. 25- Ja on oleva merkit auringossa kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivoa, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa sillä taivaitten voimat järkkyvät( viittaus ydinaseisiin ). 27- Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella. 28- Mutta kun nämä alkavat tapahtua niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne sillä teidän vapautuksen päivä on lähellä. Raamatussa on suoria viittauksia siihen että uskovaisetkin joutuvat kärsimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu