Kun ikää tulee, niin olen pannut merkille että itsellä ja läheisillä on omat henkilökohtaiset merkkinsä miten kuolemasta ilmoitetaan. Itselläni on usein niin, että kun saan kuolinsanoman jonkun tutun tai jopa itselle jonkun julkkishenkilön kuolemasta, niin huomaan ajatelleeni tätä henkilöä voimakkaasti edellisinä päivinä.
Kun äiti kuoli, niin paria viikkoa ennen sitä, niin sain voimakkaan inspiraation poiketa hautausmaalle kesken kiireiden ja käydä isän haudalla ja miettiä siinä, että milloinka tuohon kiveen tulee toinen nimi. Seisoessa siinä tuli ajatuksiin että ei siihen mene kauaa. Niin kävikin, että sai yllättäen infarktin ja menehtyi.
Nyt viime viikolla kävi samoin. Oikeastaan mitään syytä lähdin kiertämään hautoja ja eteeni tuli paikka, johon äitini sisko on varannut hautapaikan. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt siinä ja siihen ihan vain kuin sattumalta. Mietin siinä että milloinka täti tulee siihen ja jälleen outo aavistus, että hyvin pian. Tunne oli niin outo, että jo lähdettyä pois peräännyin vielä takaisin paikalle ja katsoin hautakiveä.
No sitten seuraavana päivänä tädin sisko soitti, että tämä hautapaikan varaaja oli poisnukkunut yllättäen. Täti oli sanonut hartauskirjoista kuolemaa edeltäneenä iltana, että nuo ne joutaisi jo viedä pois.
Monet muut ovat kertoneet omista merkeistään, miten heitä valmistetaan kuolinviesteihin.
Kun äiti kuoli, niin paria viikkoa ennen sitä, niin sain voimakkaan inspiraation poiketa hautausmaalle kesken kiireiden ja käydä isän haudalla ja miettiä siinä, että milloinka tuohon kiveen tulee toinen nimi. Seisoessa siinä tuli ajatuksiin että ei siihen mene kauaa. Niin kävikin, että sai yllättäen infarktin ja menehtyi.
Nyt viime viikolla kävi samoin. Oikeastaan mitään syytä lähdin kiertämään hautoja ja eteeni tuli paikka, johon äitini sisko on varannut hautapaikan. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt siinä ja siihen ihan vain kuin sattumalta. Mietin siinä että milloinka täti tulee siihen ja jälleen outo aavistus, että hyvin pian. Tunne oli niin outo, että jo lähdettyä pois peräännyin vielä takaisin paikalle ja katsoin hautakiveä.
No sitten seuraavana päivänä tädin sisko soitti, että tämä hautapaikan varaaja oli poisnukkunut yllättäen. Täti oli sanonut hartauskirjoista kuolemaa edeltäneenä iltana, että nuo ne joutaisi jo viedä pois.
Monet muut ovat kertoneet omista merkeistään, miten heitä valmistetaan kuolinviesteihin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Se on opitun, tiedostetun ja tiedostamattoman tiedon vuorottelua mielessä. Se ohjaa ajattelua, kuvittelua ja käytöstä, joiden tiedostamisella on eri tasoja. Meissä asuu kaksijakoinen mieli, rationaalinen ja irrationaalinen minä. Siksi kaikki toiminta ei olekaan aina järjellä selitettävissä. Ja koska meillä on taipuvaisuus uskoa yliluonnolliseen, niin järjellä selittämättömät asiat ymmärretäänkin helposti yliluonnollisina. Kyse on vain psykologiasta, ei yliluonnollisesta, jota ei ole edes olemassa.
Mitäänsanomatonta uskonnollista liturgiaa.
Hei, eisesattumaltatule
Mietit sitä, että ihmiset aavistavat kuoleman tulon. Olen myös kuullut näitä tarinoita, joissa omaiset ovat etukäteen vaistonneet jollain lailla, että läheinen kuolee. Mutta kyllä kuolema tulee yllättäinkin. Jotkut ovat herkkiä monenlaisissa tilanteissa. Ja toisinaan sitä jälkeenpäin näkee asioiden merkityksiä.
Hyvää syksyä,
Pirkko-pappi
Kyllä olen minäkin kokenut yllätyskuolemia, joista ei ole tullut mitään ennettä. Ja silloin kun noita ennemerkkejä tulee, niiden merkityksen tajuaa vasta sitten kun kuolema on tapahtunut. Olisi se hirveää, jos ymmärtäisi etiäisen sanoman jo ennen todellista tapahtumaa. Näitäkin kyllä jo tapahtuu.
Kun viimeistä kertaa kävin isääni katsomassa vanhustentalossa, niin näin että me molemmat tiesimme, että tämä on viimeinen kerta kun elossa toisemme näemme.
Olin suunnitellut seuraavaa käyntiä melko pian (asuin 630 km päässä), mutta kuolema ehti ensin.
On se noutaja käynyt minunkin vieressä pari kertaa. Viimeksi sain siirrettyä lähtöä, nyt tuskin haluankaan siirtää. Onhan tämä jo nähty...
Oma isäni nukkui pois aamuyöllä 05.20 ja olin isän vierellä, kun lähdön hetki koitti.
Jo paria yötä aikasemmin alkoi alitajunnassa tuntumaan, että isällä ei ole enää kovin montaa päivää elämästä jäljellä ja siirryin nukkumaan isän huoneeseen.
Sinä yönä, kun isän lähdön hetki koitti, niin sinä yönä alitajunnassa aavistin, että en voi nukkua, vaan on valvottava, enkä saanut unta sinä yönä, kun jokin vain kehoitti valvomaan.
Lähdön hetken lähestymisen kyllä alitajunnassa tunsi ja koki, että isän elämä on hiipumassa ja loppumetreillä.
Lopussa isän hengitys vaan alkoi hidastumaan ja lopulta lakkasi kokonaan.
Vaikea siinä hetkessä oli hyväksyä, ettei isä enää ole jakamassae elämäämme täällä maan päällä keskuudessamme.
Näkymätön maailma tulee läsnä lähdön hetkellä.
Enkelit, jotka saattavat juuri poisnukkuneen ja poisnukkuneen rakkaat läheiset, jotka tätä ennen ovat kuolleet, ovat varmaankin vastassa taivaassa.
Uskon, että poisnukkuneen sielu hyvästelee vielä tänne jäävät hänelle rakkaat, vaikka me emme sitä tietenkään näe.
No tiedämme asian sitten varmasti, kun oma aikamme on täältä lähteä.
Ainoa lohtu on, että isä on nyt päässyt perille Taivaaseen ja meillä on jälleen näkemisen toivo ja elämä jatkuu Taivassa ikuisesti.
Äitini kuoltua keittiön kelloni psähtyi kuolinhetkeen.
Kaipaan äitiäni.
Äitisi kävi luultavassa pysäyttämässä kellon. Klassinen keino osoittaa olevansa kuitenkin elossa.
Meidän seinäkellomme oli pitkään, vuosia (se ei oikein toiminut, eikä sitä oltu vedetty) pysähtyneenä aikaan, mikä olisi tuleva äkillinen isäni kuolinhetki. Hän oli saanut kyseisen seinäkellon omilta vanhemmiltaan 40-vuotispäivänä.
Mutta mikä oli kaikkein oudointa, kuolema tapahtui kesällä, ja kello oli pysähtynyt pysyvään, oikeaan aikaan. (Tämä huomattiin sitten vasta kun järkytykseltä joku huomasi tuota kelloa katsoa ja käsitti asian, eikä suinkaan samana päivänä, sillä siinä se kökötti se kello pysähtyneenä.)
Nämä isän vanhemmat olivat jo kuolleet ja isäni oli ensimmäinen, joka kuoli sisarussarjasta, vaikka ei ollut vanhin.