HERÄTYS! Terrorismin riski ja uhka on kasvanut Suomessa jo siihen mittaluokkaan että kohta ensimmäiset hautajaiset pidetään. Kuka marrssiin sen jälkeen monikulttuurin puolesta, no ehkä pakolaiset ase kädessä huutaen Allah on suuri.
Jenkit ovat pilanneet Suomen kansan kulttuurin ja nyt Suomi haluaa saada uuden kulttuurin ja uskonnon. Kohta liputkin menee vaihtoon.
Islamimaissa lapset on kasvatettu ja opetettu jo pienestä pitäen vain yhteen sanomaan, Islam ja Allah on ainoa oikea uskonto ja kultuuri ja muita uskontoja ja kulttuureja vastaan pitää taistella. Siksi he levittäytyvät ympäri maailmaa saadakseen oman sanomansa toteutettua. Terrorismi ei ole syntynyt tyhjästä, sillä on joku sanoma.
Suomi elää vielä unessa!
24
55
Vastaukset
- kiljusieppo
Family guy ohjelmassa oli Palestiinalainen herätyskello. Taitaa tämä herätyskello tulla samalta ilmansuunnalta, mutta pirinään herää koko Suomi. Tai luultavasti ei, koska nämähän ovat aina yksittäistapauksia, eikä esim. brittiensaarilla heräillä, vaikka vähän joskus metrossa pikkuisen paukkuu.
- PERUSARVOT_RATKAISEE
LAINAUS IRAKLAISTEN USKONTOTUNNILTA:
Koraani Su 9:5: -Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen.
- Jevgenija.Ginzburg
Kaikelle on syynsä ja käyttövoimansa. Myös tosiasioitten leimaaminen hörhöilyksi, että tavoitteet täyttyisivät pienimmällä vaivalla. Suomen miehityksen taustoista vähän ja aluksi muustakin asioitten tapahtumien kronikasta:
Vastapudonneen MH17:n jäännöksistä raportoitiin löytyneen heti pudotuksen jälkeen mädäntymistilassa olevia ruumiita. Jo silloin esitin, että kyseessä oli edellisen, hävinneen Malesian koneen matkustajia ja että kone oli kaapattu USA:n sotilastukikohtaan Diego Garcialle matkustajien joukossa olleitten "arvokkaitten" henkilöitten takia. Tavallista bulkkimatkustajaa hävitettiin sittemmin tällä toisella, USA:n toimesta alasammutulla Malesian koneella, jonka rahtitilassa näitä huonosti pakastettuja 1. koneen ruumiita oli.
Nyt Itävallassa löytyneestä kylmäkuljetusautosta löytyneetmädäntyneet ruumiit kuuluvat samaan Diego Garcialle kaapattuun Malesian koneen matkustajiin. Eli eliitille tarpeettomien matkustajien hävitys on jatkunut tällä tavalla http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1440720303495.html
Miksi ruumiita sitten hävitetään näin, kun muitakin keinoja on olemassa? Ehkä tarkoituksena on varoittaa maailmaa miten käy, jos valejuutalaisrikollisten suunnitelmia ei toteuteta prikulleen. Itävalta nyt ainakin on kieltäytynyt vastaanottamasta USA:n aloittamaa miehittäjien kansainvaellusta ja Ukrainan itäosassakin kansa nousi venäläisten tuella Ukrainan länsiosan vallanneita USA:n nukkehallituksen joukkoja vastaan.
Tämä, nyt Suomeenkin levitetty islamistien valtausjoukkojen siirto tapahtuu ulkomaisten luotettaviksi osoittautuneitten lähteitten mukaan USA:n toimesta ja IMF:n omistajien rahoittamana osana meneillään olevaa kolmatta maailmansotaa, jonka tarkoituksena on ensin tuhota keskiluokka (lähes tuhottu, Suomessakin), sitten valkoinen rotu jne uuden siionistisen maailmanjärjestyksen täyteen voimaansaattamiseksi. Naruista vetelee juutalaisiksi itseään nimittävä kasaarieliitti ja likaisinta työtä tekee sen nukkevaltio USA:n sotajoukot eri puolilla maailmaa. Pahimmat vastaan änkyröivät hiljentää USA:n murhaajaryhmä CIA.
Kaikki maailman terrori- ja vastaavat tapahtumat sopivat täydellisesti tähän kuvioon, mikään ei sodi sitä vastaan. Suomenkin valtamedia papukaijana toistelee omistajansa IMF:n syöttämiä valeita. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Pohjoismaitten johtajat saivat noin vuosi sitten Obamalta suorat käskyt miten toimia WWIII:n kiihtyessä ydiniskujen uhalla. Tästä tapaamisesta oli uutisia, mutta Obaman uhkavaatimuksesta kuten mistään muustakaan tapaamisen sisällöstä ei annettu mitään tietoja. Nyt toteutetaan suunnitelman mukaista Euroopan miehitystä ennen varsinaisen teurastuksen aloitusta. - jouni-86
Nämä kannattaa katsoa!
https://www.youtube.com/watch?v=UxQ7p2yFTjY
https://www.youtube.com/watch?v=AWrPjKlJFww - Ei_rasistinen
Tällaista uhkaa ei ole arvon foliohattu. Suomi on maailman tasa-arvoisin ja suvaitsevin maa jonka seurauksena tällaista uhkaa ei ole.
En ymmärrä että millainen natsirasisti olet mutta kaikki naapurini ovat muslimeja ja en koe oloani uhatuksi ollenkaan.- lue_ja_opi
Et ymmärrä mitään, elät kuvitelmissa! Ota selvää asioista!!
- sääliksikäy
Olet siis mamu ja muslimi. hehhe jos naapurit ovat muslimeja...
- Ymmärrähyvä
Ei kai yksittäiset ihmiset ja perheet mikään uhka ole, mutta isot joukot on eri asia.
On vai ajan kysymys koska pamahtaa.........kukkahattutädit saa lannotetta paskan jauhannalleen!! Sitä saa mitä tilaa....
- 14plus19
Polttopullo jo räjähti.
Mutta sitä ei lasketa koska heittäjä oli suomalainen. Jos olisi ollut rättipää, niin kyseessä olisi ollut terrori-isku.
- tutuudessanat
14.9.2015 20:58
Kari Suomalainen oli oikeassa niiden "pilakuviensa " ennusteeella. Ja mitä sai palkaksi Potkut H S lehdestä.
Miten päästä eroon somaleista, ei mitenkään, ellemme ota kovat toimenpiteet käyttöön. Laki on haudattu ja mamut hyppii silmille
Narikka Torille 19. 9 kello 15-> jälkeen maahan tulon vastainen mielenosoitus. Näyttääköhän YLE uutiset
Kommentoi lainaten
Ilmianna
Jaa- ähvätti
Aika huonosti saa tietoa. Tai en osaa etsiä. Pitää mennä katsomaan, onko siellä muita.
- suomiOnMennyttä
Tässä eräs arabiterroristi Suomessa "turvapaikanhakijana"... Erään huhun mukaan Suomessa olisi jo kymmeniä, ellei satoja isiksen terroristeja. Saas nähä milloin viattomia aletaan teurastamaan. Toivon, että hallitus ja suvaitsevaiset olisivat tosissaan tämän ongelman suhteen, surettaa ja pelottaa.
- mistäinfoo
Miten tämä juttu on vahvistettu? Onko kuitenkin vain keksitty koko tarina muutaman kuvan ympärille?
- paskapuhetta
Tuosta jutusta ei löydy mitään vahvistusta. Juttu löyty pelkästään näiltä terroristi-rasistien pyörittämiltä aivopesusivuilta. Todelliset journalistit eivät juttua julkaise, koska kukaan ei pysty aidosti vahvistamaan jutun todellisuutta. Siksi sitä ei voi uskoaa. Todisteet pöytään tai turpa kiinni.
- kotimaisethullut
Suomessa isomman terroristiuhan luo nämä persuissakin pörräävät rasistiset äärijärjestöt. He ovat arvaamattomia ja etenkin humalassa saattavat yltyä pahoinpitelyihin tms. Tosi pelottavia sellaiset ihmiset.
- hiihaahoooh
SUPO:n dorkat runkkailee nettipornon parissa ja chäteissä. Niissä missä nettipoliisi kyttää ja nypyttää samalla. Hyyssärivihervasuripiipertäjät ajelee eestaas Helsingin ja Tornion väliä ja välillä joutuvat poliisin ylläpitämiin ratsioihin. Hyvävelisysteemi estää sakkojen saannin. Ja polttoaineethan maksaa veronmaksajat.
Samaan aikaan maahan ujuttautuu kymmeniä ellei satoja potentiaalisia terroristeja, raiskaajia, väkivaltarikollisia ja huumehörhöjä. ISIS saa jalansijan täälläkin.
Mutta hei! Humanitäärinen kiima on kaiken voittava voimavara ja työttömyys on vuoden kuluttua mennyttä. Suomi nousuun ja poliitikot tekee bisnestä pakolaisilla.
Mahtaa SPR:llä olla taas hyvät tulot ja osinkoja jaellaan avokätisesti ylimmälle portaalle. - facet
Jos hakee turvapaikkaa Suomesta niin miksi pitää peittää kasvot televisiokameran kuvatessa. Nämä tyypit pitäis ottaa samantien pois porukasta ja lähettää samantien rajan toiselle puolelle, vois verrata vähän noihin anarkisteihin, eihän nekään kasvojaan näytä riehuessaan rikkoessaan paikkoja.
- 15plus7
Sama koskee näitä rasisteja. Miksi peitetään kasvot ja lillutaan anonyymeinä.
Turvapaikanhakijoilla sentään on hyvä syy, koska on sellaisia terroristi-rasisteja, jotka ovat valmiita heitteleen polttopulloja ja kylvämään tuhoa. Idiooteilta täytyy siis suojautua. - Prklapinat
15plus7 kirjoitti:
Sama koskee näitä rasisteja. Miksi peitetään kasvot ja lillutaan anonyymeinä.
Turvapaikanhakijoilla sentään on hyvä syy, koska on sellaisia terroristi-rasisteja, jotka ovat valmiita heitteleen polttopulloja ja kylvämään tuhoa. Idiooteilta täytyy siis suojautua.Voi vittu teitä saatanan suvakkipellejä... silmät auki ja järkipäähän. Menkää muualle luomaan sitä monikulttuurista helvettiänne!
- Muistutetaan
Muistutetaanpa näitä päättäjiä sitten, kun ensimmäisen kerran pakolaiset alkavat mellakoimaan, kun heille ei ole tarjota mielekästä tekemistä, että tällaista on odotettavissa, mutta te päättäjät piditte kansaa rasistisina ja suvaisemattomina, kun kansa halusi rajoittaa pakolaistulvaa ja tiesi seurauksista.
- 17plus4
Vaikka alkaisivatkin mellastamaan, niin ei se tarkoita että rasistit olivat rasismissaan oikeutettuja. Rasismi on rikos.
Ihan samalla tavalla, jos joku varastaa sinun auton ja kiinni jäätyään perustelee, että oli pakko varastaa koska muuten ajaisit jonkun päälle. Saatuaan auton takaisin, seuraavalla viikolla ajatkin autokolarin. Tämä ei tarkoita, että auton varastaminen olisi ollut oikeutettua.
- eiterorismille
Pariisilainen "pilakuvalehti" ilveili venäläisille uhrien omaisille kun matkustajakone räjäytettiin alas Egyptissä.
Nyt vastavuoroisesti venäläiset voisivat tehdä verisiä pilakuvia Pariisin terroriiskusta. Kalikka kalahti omaan nilkkaan.
Jos aikuinen maahantulija valehtelee ikänsä (sanoo olevansa alaikäinen, saa ja lain mukaan nuorta tussua vapaasti) jo HETi kun saapuu maahan hakemaan turvapaikkaa, niin jokainen ymmärtää motiivin valehteluun. Ei halua kertoa todellista henkilöllisyyttä paljastumisen pelossa.
Mitä tapahtuu kun turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen. Tuleeko hänestä "terrooristi# omasta tahdostaa koska Suomi ei halua häntä elätettäväksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982