YLE:Suomessa korkeakoulutettu Somali on tyytymätön

Pakolaisena 1992 Somaliasta maahantullut nainen, Fadumo Dayib, on saanut opiskella Suomen kustanuksella itselleen sairaanhoitajan ja Terveydenhuollon Maisterin tutkinnot. https://www.youtube.com/watch?v=68MQOYqMFBY&feature=youtu.be

Silti Fadumo on tyytymätön. Hän sanoo että Suomessa ei anneta pakolaisille mahdollisuuksia. Tapanilassa tehdyt nuorten somalien tekemät raiskaukset olivat niin ikään Fadumon mukaan epäonnistuneen kotiuttamisen syytä kaikki. Fadumo vaatii koko Suomen järjestelmän uudistamista, paremmin pakolaisten tarpeita vastaavaksi.
Fadumo sanoo että pakolaisen tulo Suomeen "On vasta alku. Siitä se kaikki pakolaisten tarvitsema palvelutarve vasta alkaa."

Suomalaiset itse ovat oman kotimaansa tarjoamista tasa-arvoisista etenemismahdollisuuksiista, ilmaisesta koulutuksesta ja terveydenhuollosta ym. hyvinkin ylpeitä
Silti kansallinen yleisradioyhtiömme YLE suoltaa englanninkielisessä YLE NEWS uutuspropagandassaan tällaista vääristeltyä tuubaa maailmalle. Ei kuulemma edelleenkään hyysätä tarpeeksi. Sekä tuplakoulutuksella koulutettu somaliakka että rkp-viher-vasemmistolainen Yleisradio ovat tästä asiasta liikuttavan yksimielisiä.
3650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Härskiä ja saatanan kiittämätöntä.

Äänestä
  • Todellakin, karmea akka!!!

    Äänestä

Jos Suomen ilmainen anti hänelle ei miellytä aina voi poistua jonnekin muualle missä on paremmin.

Äänestä
  • Fadumolla heimoineen on vapaus palata sinne lähtöpaikkaansa pistämään asiat juuri siihen kuntoon kun haluaa, turhaa tänne on tulla toisten ruokapöytiin valittamaan.
    Nythän on koulutuksen pohjalta hyvät asemat mennä luomaan se malliyhteiskunta sinne.
    Täällä o jo liian kauan katseltu näitä kototumishaluttomia elättejä, joilla ei ole vähäisintäkään kunnioitusta ruokkivaa kättä kohtaan, se pitäisi Fadumonkin ns. koulutettuna jo tietää, että maassa eletään maan tavalla, vai onko oppi tässäkin tapauksessa ollut helmiä sioille?

    Äänestä

YLE:n perusuvastainen, viher-kommunistisen toimituksen porpagandakone pyörii nyt täysillä.

Persuja mustaavan uutislähetyksen kohteeksi on otettu koko maailma. YLE:ltä ei rahat lopu, myllyyn voidaan helpolla laittaa lisäkierroksiakin.

Äänestä

Jos on kaksi vaihtoehtoa esm. bussikuskiksi, suomalainen kantaväestöstä tai somali niin somali sen paikan saa kooska tämä on käytäntö?!
Tuokin muuten sanoi että heidän tulonsa on tänne miljoonabisnes mutta eipä sitä tilastoa mikä se todellisuudessa maksaa julkisteta että kyllä se suomalaisenveronmaksajan kukkarolla käydään tai ennemminkin velkarahalla tulevaisuus maksaa ja yksikään somali sitä ei tule maksamaan.

Äänestä
  • >> heidän tulonsa on tänne miljoonabisnes

    Pakolaishyysäyksessä on kyseessä useiden satojen miljoonien eurojen vuosittainen lisäkulusta. Vähän kuin pohjolan asuntojen lämmityskulut. Ei se lämmittäminenkään ilmaista rahaa ole kenellekään.

    Tuo somaliakka haluaisi niin, että vastaanottokeskukset ja maahanmuuttobisnes nimetään somalien omistamaksi liiketoiminnaksi. Somalit saavat Valtiolta rahaa jolla pyörittävät pakolaiskekuksia, jotka vastaanottavat lisää somaleja maailmalta niin paljon kuin niitä vaan irti saadaan..

    Tällaisesta järjestelystä tuo tyytymätön Harwardin somaliakka tykkäisi.
    "Tässä olisi nyt hyvä alku sille kaikelle, mitä suomalaiset voivat tehdä maahanmuuttajien hyödyksi jatkossa."

    Äänestä

  • Somali saa paikan, koska Suomessa suvaitaan positiivinen syrjintä. Se ei ole rikos, kuten syrjintä toisin päin, eli jos somali ei paikkaa saisi.

    Äänestä

  • Tätä-ne-haluu kirjoitti:

    >> heidän tulonsa on tänne miljoonabisnes

    Pakolaishyysäyksessä on kyseessä useiden satojen miljoonien eurojen vuosittainen lisäkulusta. Vähän kuin pohjolan asuntojen lämmityskulut. Ei se lämmittäminenkään ilmaista rahaa ole kenellekään.

    Tuo somaliakka haluaisi niin, että vastaanottokeskukset ja maahanmuuttobisnes nimetään somalien omistamaksi liiketoiminnaksi. Somalit saavat Valtiolta rahaa jolla pyörittävät pakolaiskekuksia, jotka vastaanottavat lisää somaleja maailmalta niin paljon kuin niitä vaan irti saadaan..

    Tällaisesta järjestelystä tuo tyytymätön Harwardin somaliakka tykkäisi.
    "Tässä olisi nyt hyvä alku sille kaikelle, mitä suomalaiset voivat tehdä maahanmuuttajien hyödyksi jatkossa."

    Sama illu-yliopisto missä oravahammas Aho kävi vuodeh lomailemassa kenen lie rahoilla.

    Äänestä

De helvetes kjärring kan dra rake vein til Somalia, Tyytymätön hurpe mitä niile pitää antaa että ovat tyytyväisiä, mitä olis somaliassa saanut????? ei mitään frekk jävel hurpe

Äänestä

Valkoista moloo, mustaan reikään. Sillä saadaan musta valittava akka vaikenemaan.
Saa kerankin kylliksensä valkoista vihaa.

Äänestä

Lähde kuule somaliaan, hyvästi.!

Äänestä
  • Näin on, painukoon sinne mistä on tullutkin!

    Äänestä

Kiittämättömyys on maailman palkka.

Äänestä

Painukoon akanvittu takaisin poimimaan banaaneja somppulandiaan

Äänestä

onko somalit olleet joskus tyytyväisiä johonkin mitä ovat suomesta saaneet? aivan, eivät mihinkään. somput vissiin kuvittelee että suomi on pohjaton aarrearkku josta riittää loputtomasti rikkauksia kaikille haluajille.

Äänestä
  • Ja mistä ovat tämän käsityksen saaneet, ei liene ihan perätön.
    Riittää kun sanoo rasisti, niin kyllä hanat on auki, voidaan aina vähentää suomalaisten tarvitsijoiden saldosta.
    Jos yrität somalille sanoa jotain tasapuolisuudesta, loppuu kielitaito ja ymmärrys juuri siihen paikkaan.
    Tämä lienee lähtökohta koko lähi-idän ikuiselle sotimisellekin, siellä ei ole muuta kuin minä itse, minä tarvitsen ja minä haluan, ei ole muita kuin minä.
    Näin saadaan tämä vihanpito muita jakajien kesken nousemaan selkkauksiksi, joille ei loppua näy.
    Niin se vaan tulee tällä menolla tännekin,se on sitä suvaitsevaista rikkautta, josta meidän viher-vassarit ja SPR unelmoivat.
    Virossa sentään uskalletaan tässäkin asiassa sanoa asia niin kuin se on, mutta suomessa ei muuta kuin kumarrellaan.

    Äänestä

  • delta kirjoitti:

    Ja mistä ovat tämän käsityksen saaneet, ei liene ihan perätön.
    Riittää kun sanoo rasisti, niin kyllä hanat on auki, voidaan aina vähentää suomalaisten tarvitsijoiden saldosta.
    Jos yrität somalille sanoa jotain tasapuolisuudesta, loppuu kielitaito ja ymmärrys juuri siihen paikkaan.
    Tämä lienee lähtökohta koko lähi-idän ikuiselle sotimisellekin, siellä ei ole muuta kuin minä itse, minä tarvitsen ja minä haluan, ei ole muita kuin minä.
    Näin saadaan tämä vihanpito muita jakajien kesken nousemaan selkkauksiksi, joille ei loppua näy.
    Niin se vaan tulee tällä menolla tännekin,se on sitä suvaitsevaista rikkautta, josta meidän viher-vassarit ja SPR unelmoivat.
    Virossa sentään uskalletaan tässäkin asiassa sanoa asia niin kuin se on, mutta suomessa ei muuta kuin kumarrellaan.

    Aavikkosseutujen kasvatusmenetelmät pysäyttävät henkisen kasvamisen sinne n. 5 -vuotiaan tasolle.

    Miettikää itse, suku koolla, riemuitaan miten Muhammed katkasi kauloja, käsiä ja jalkoja, rehvastellaan lapsien ottamisesta seksi-orjiksi ja muita hirveyksiä. Lzpsi pieni kuuntelee tätä väkivaltaa ja terrorismia silmät pyöreinä, ja lapsen henkinen kehitys pysähtyy siihen.

    Jatkossa lapsi on oiva pinnallinen robotti lahkon kynsissä.

    Äänestä

PASKAYLE PITÄÄ LOPETTAA.

Paskayle haluaa lisää veroja koska mitä köyhempi on veronmaksaja sitä helpompi sitä on hallita.

Äänestä
  • Yle saneerattava.

    Äänestä

Miksi ei mene töihin?

Äänestä

Somalit oavt kovia vaatimaan ja moittimaan suomalaisia mutta itse eivät halua tehdä mitään vaan sättivät aina muita.

Äänestä

Pitää siis rakentaa moskeijoita ja ottaa kouluun rukoushetket. Ja opetus kouluissa tietysti somalien kielellä, sen kaikilla murteilla. Raiskaukset, kunniamurhat, naisten ympärileikkaukset ja khat pitää sallia.
Eikä mene kauaa kun tämä ovat hyysärit toteuttaneet.

Äänestä

Röyhkeä paskakasa

Äänestä

Nämä juuri ovat niitä pahimpia Suomen ahdinkoon ajajia. Se sivistymättömyys tulee sieltä esiin, ei sitä voi millään koulutuksella korvata. Kehitys, jos sitä yleensä somalien kohdalla tapahtuu, kestää satoja vuosia.
Omien osalta voidaan sanoa, että ammattiyhdistysliikkeet ja niiden suuripalkaiset ahneet johtajat ajavat toisaalta Suomea alas. Kun saataisiin edes se yksi tai kaksi ensimmäistä sairaslomapäivää palkattomiksi, niin siinä olisi jo melkoinen työajan pidennys. Loppuisi ne krapula- ja perjantaimökkisairaslomat.

Äänestä
  • Sulla on jatkuvaa ruikutusta ayliikkeestä. Ihme pökiö.

    Äänestä

Epäonnistunut kotiuttaminen on vain ja ainoastaan 100%:sti somalilien syytä. Suurin virhe on ollut se, että juuri tätä kaikkein lahjattominta porukkaa otetaan tähän maahan. Turha on tuonkin valittaa mitään, lähtisi pois maasta ja veis ystävänsäkin, kukaan ei jää kaipaamaan.

Äänestä

Jos sillä on maisterin tutkinto niin luulisi olevan kiireinen töidensä kanssa eikä joutaisi kitisemään.

Äänestä

Tuo sompanssi akka takas somppulaan ja persu joka olet tyytymätön yleen ota yhteyttä persu mikko kivelään hän on ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja.

Äänestä

Mikä röyhkeys, vi* *u.

Äänestä

Somaleille kaikki pitäisi antaa tarjottimella, ja ei kelpaa siltikään.

Äänestä

Nälkäinen linnunpoika lintukodossa, on aina suu auki, tyytymätön, nälkäinen, koska lisää pitää saada. Kysykää missä nälkä syntyi.

Äänestä

Tämä somalilady voisi palata somalimaahansa opettamaan hoitoalaa sikäläisille nuorille ja taitavana tyyppinä voisi rekrytoida somalijoukon seurakseen, laittaa hoitoalan yrityksen pystyyn, eikö? Täällä eletään ja opiskellaan toisten verorahoilla, kiukutellaan, vaaditaan moskeijoita rakennettavaksi kristittyjen maahan ja mitä vielä? Menkää takaisin muslimien pariin, omaan kulttuuriinne, olisimme tyytyväisiä, jos näin tekisitte.

Äänestä

Ei kait näitä somaleita täällä väkisin pidetä. Painukoot sinne mistä ovat tulleet jos ei Suomen palvelut kelpaa. Emme ole pahoillamme vaikka poistuisivat kaikki musulit täältä. Työntekijöitä jos tarvitsemme niin Virosta ja Venäjältä saamme omaan kulttuurimme paremmin sopivia työntekijöitä ja ovat vielä ahkeriakin. Siitä heille Kiitos. Muslimit eivät tule koskaan sopeutumaan suomalaisen yhteiskunnan sääntöihin, vaan he tulevat vaatimaan meitä suomalaisia sopeutumaan heidän sääntöihinsä, kun heitä tarpeeksi tänne kuskataan. Suurmoskeijaa ei pidä missään tapuksessa Suomeen rakentaa.

Äänestä

Somalia varmaankin tarjoaisi noin hyvin koulutetulle rajattomat mahdollisuudet.

Äänestä

Kaikki somalit postimerkki perseessä takas sinne mistä tulivat. Samoin muut afrikasta tulleet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vähään-tyytyväisiä kirjoitti:

Pakolaisena 1992 Somaliasta maahantullut nainen, Fadumo Dayib, on saanut opiskella Suomen kustanuksella itselleen sairaanhoitajan ja Terveydenhuollon Maisterin tutkinnot. https://www.youtube.com/watch?v=68MQOYqMFBY&feature=youtu.be

Silti Fadumo on tyytymätön. Hän sanoo että Suomessa ei anneta pakolaisille mahdollisuuksia. Tapanilassa tehdyt nuorten somalien tekemät raiskaukset olivat niin ikään Fadumon mukaan epäonnistuneen kotiuttamisen syytä kaikki. Fadumo vaatii koko Suomen järjestelmän uudistamista, paremmin pakolaisten tarpeita vastaavaksi.
Fadumo sanoo että pakolaisen tulo Suomeen "On vasta alku. Siitä se kaikki pakolaisten tarvitsema palvelutarve vasta alkaa."

Suomalaiset itse ovat oman kotimaansa tarjoamista tasa-arvoisista etenemismahdollisuuksiista, ilmaisesta koulutuksesta ja terveydenhuollosta ym. hyvinkin ylpeitä
Silti kansallinen yleisradioyhtiömme YLE suoltaa englanninkielisessä YLE NEWS uutuspropagandassaan tällaista vääristeltyä tuubaa maailmalle. Ei kuulemma edelleenkään hyysätä tarpeeksi. Sekä tuplakoulutuksella koulutettu somaliakka että rkp-viher-vasemmistolainen Yleisradio ovat tästä asiasta liikuttavan yksimielisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu