Taas alkaa uusi vakuutuskausi ja huomasin että kuukausimaksumme tulee nousemaan peräti 40 e ! Onko teillä muilla ollut näin huimia korotuksia vakuutusmaksuissanne? Kyse on Pohjola-yhtiöstä.
Vastaukset 3
- wasdefrg
Minulla on pari kotivakuutusta eri kiinteistöistä. Toinen Pohjantähdessä ja toinen LähiTapiolassa. Näitä kahta kun olen vertaillut on tämä LähiTapiola huomattavasti edullisempi parisen sataa vuodessa. Lisäksi vahingon sattuessa LähiTapiolalta saa korvauksen nopeasti. Myös verkkoasiointi on LähiTapiolan kanssa yksinkertaista ja sieltä vastataan nopeasti jos on kysyttävää ja jopa vakuutusmaksun maksupäivän muuttaminen onnistuu asiakkaalta netin kautta. Pohjantähden sivusto on sekava, eikä sp-osoitteetkaan toimi. Pohjantähden vakuutuskirjakin, on niin sekava, että pitää olla asioista perillä ennen kuin tietää mitä on milläkin hintaa vakuutettu.
Paras olisi kilpailuttaa vakuutuksen. Eli ottaa tarjouksen monesta yhtiöstä samoilla tiedoilla, vaikkapa nykyisellä vakuutuskirjalla.
Meillä on tällä hetkellä menossa vakuutusyhtiön vaihto Pohjantähdestä Lähitapiolaan.- juirnytiw
>> Lisäksi vahingon sattuessa LähiTapiolalta saa korvauksen nopeasti. Myös verkkoasiointi on LähiTapiolan kanssa yksinkertaista >>
Olet näemmä lukenut LähiTapiolan mainoksia. Heh-heh. - wasdefrg
juirnytiw kirjoitti:
>> Lisäksi vahingon sattuessa LähiTapiolalta saa korvauksen nopeasti. Myös verkkoasiointi on LähiTapiolan kanssa yksinkertaista >>
Olet näemmä lukenut LähiTapiolan mainoksia. Heh-heh.Kolmessa päivässä tuli pojan rikkoutuneesta läppäristä korvaus tilille, joten minusta se ei ole pitkä aika. Toisaalta...se olikin selvä tapaus ja ostokuitti tallella. Sitä en tiedä miten pitkään epäselvissä tapauksissa kestää...hehehhh.
Säästövakuutuksesta tuli rahat sen erääntymispäivää seuraavana päivänä. Joten ihan tyytyväinen LähiTapiolaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381491Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686