Kahden aikuisen ja kolmen lapsen perhe saa Suomessa yhteiskunnan rahallista tukea 1140e kuukaudessa, Tanskassa 1460e, ja Ruotsissa 760e. (Tämän päälle tulee ilmeisesti vielä "asuntoetu".)
Jutussa sanottiin varmuuden vuoksi että vertailu on vaikeaa maiden erilaisten tukisysteemien ja erityistukien takia. Tuolla ilmeisesti yritetään vaimentaa mahdollista kritiikkiä siitä, että josko Suomi on liian avokätinen.
Jospa tulisivat toimeen vaikkapa 999 eurolla kuukaudessa, kun tässä nyt taitaa itse kukin Suomen maassa joutua aikaisemmista eduistaan tinkimään. Nekin jotka ovat koko elämänsä verojaan Suomelle, valtiolle ja kunnille, maksaneet.
Pakolaisten saamaa tukea vertailtu fin, swe, den
6
<50
Vastaukset
Kyllä se on tärkeämpää huolehtia pakolaisista, kuin oman maan kansalaisista.
Varsinkin ku´n Suomi ei ole edes ollut ryöstelemässä ja aiheuttamassa noita ongelmia maissa josta noita pakolaisia virtaa.- olkaammeihmisiksi
"Kyllä se on tärkeämpää huolehtia pakolaisista, kuin oman maan kansalaisista."
Ei tietenkään ole. Kyllä jokainen ihminen on yhtä arvokas. Kysy vaikka Soinilta.
Mutta se että "oma" kansalainen olisi automaattisesti tärkeämpi tai arvokkaampi olisi jo aika paksua. Haluaisinpa kuulla perustelut sellaiselle.
Joidenkin mukaan eniten hädässä olevia pitäisi auttaa eniten. - joskusvainnyppii
olkaammeihmisiksi kirjoitti:
"Kyllä se on tärkeämpää huolehtia pakolaisista, kuin oman maan kansalaisista."
Ei tietenkään ole. Kyllä jokainen ihminen on yhtä arvokas. Kysy vaikka Soinilta.
Mutta se että "oma" kansalainen olisi automaattisesti tärkeämpi tai arvokkaampi olisi jo aika paksua. Haluaisinpa kuulla perustelut sellaiselle.
Joidenkin mukaan eniten hädässä olevia pitäisi auttaa eniten.Mutta kun se "oma" kansalainen on alempiarvoinen verrattuna mamuihin - ota kaksi perhettä - toinen mamuja ja toinen peri-suomalaisia ja vertaa niiden saamia tukia.
Eiköhän mamuja tueta enemmän yhteiskuntaan sopeuttamiseksi kuin jo valmiiksi "sopeutettua" syntyperäistä tavista.
Tasa-arvo ei toteudu tässä eikä muussakaan kukkahattu-tätien toiminnassa.
- jköjkö
Tästä olis aiheellista keskustella.
- olkaammeihmisiksi
"Tästä olis aiheellista keskustella."
Jep. Ainahan tästä on keskusteltu. On myös keskusteltu siitä miten aikanaan Astrid Thors alensi vastaanottokeskusasukkien päivärahaa perustuslaita hipovalla tavalla ja raskaalla kädellä.
Kyllä meillä kaikesta keskustellaan, ja media pitää meidät hyvin ajan tasalla. Siis niitä jotka seuraa muuta kuin nettisekoilua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!
Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum351250- 371085
- 60970
Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan
ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:175944Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet
Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu42800Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen
Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh122745En nii kui tiiä yhtään
Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)57718Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?
Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi144693- 52661
- 59647