Mikä on Plan B

Ennen vanhaan Suomella oli aina plan B, eli varasuunnitelma ja varasunnitelman suunnitelma..Mahtaako olla enää? En epäile etteikö valvomaton maahanmuutto tulisi olemaan täydellienn onnistumienn ja erillaisuus on rikkautta. Mutta nyt vasta olen alkanut miettiä esimerkisksi pääkaupunkiseutua, koska omistan sieltä asunnon sisarieni kanssa ongelma on se ettei monikaan enää halua siihen vuokralle koska ihmiset eivät halua asua siinä rauhattomuuden vuoksi.. Tai siis ovat rasisteja. Asunnonhinta on rikastunut 30 000 vuodessa alaspäin.

On selvää, että täysin suunnitelmaa vaille oleva paperiton ja holtiton maahanmuutto toimii mutta mitä JOS joku menee pieleen? Millaisella aikavälillä esimerkiksi Stadi saadaan hallintaan, mikäli uus suomalaiset haluaaisivat perustaa uuden isis kulttuurin Helsingin savuaville raunioille? JOS siis kokisimme, että esimerkiksi 1978 Zairessa tapahtunut joukkoteurastus ei olisikaan se meidän juttu?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen miettinyt samaa minulla on kalliossa sijoitus asuntoja. Kun kohta hernesaareen rakennetaan suurmoskeija muslimien monitoimitaloineen ja kalasataman kaupungintalot valmistuvat ja tulevat täyttymään todennäkoisesti muslimeilla niin ei kallio ainankaan tule enää olemaan nousija, koska uskon että nekin rikastutetaan aika reippaasti alaspäin. Täytyy siirtyä töölöseen tai jonnekkin minne ei pysty enää rakentamaan lisää. Minusta se moskeija olisi sopinut hyvin hernesaareen koska sielläpäinhän nämä rikastuttamista haluavat ihmiset asuvat.

Äänestä
  • Sepä se,sillä olen saanut ikäväkseni huomata etteivät kaikki kantaväestöstä halua esimerkiski lapsiaan samoihin päiväkoteihin,sairaaloihin ja enen kaikkea kouluihin Isiksen kanssa. Tästä seuraa automaattisesti tiettyjen asuinalueiden slummiutuminen kuten nyt on tapahtunut ympäri suomea. Moni noista kanta rasisteista talvellakin kävelee mielumin kun ostaa kalliin kortin joukkoliikenteeseen kun eivät raistisuudessaan halua istua nädä tai olla muutenkaan tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Jotekin ihmetyttää kun tietää kuinka vaistomaisesti tuo eristäytyminen tapahtuu, niin miksi silti väkisin yritetään?

    Äänestä

  • Olen sitä mieltä, että vain rauka on rasisti ja erillaiset kulkutaudit mitä suomesta jo on saatu 1950-luvulla hoidettua ovat pikantti ja erikoinen lisä nyky-menoon. Kukapa ei nyt pienestä tubi tartunnasta tykkäisi tai vaikkapa keuhkokuumeesta? Meno on liian sivisaytnyttä ja itsestäni olisi paljon jännittävämpää jos T3 raitiovaunu ohi ajaessaan päästäisi Ak-47 sarjan pitkin Forumin seinustaa, saisi mummot kyytiä.

    Äänestä

On sellainen että rikkaat saavat verohelpotuksia ja köyhät viedään saunan taa.

Äänestä
  • Ei ole pelkoa,että herrat tekisivät työt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaionkositä kirjoitti:

Ennen vanhaan Suomella oli aina plan B, eli varasuunnitelma ja varasunnitelman suunnitelma..Mahtaako olla enää? En epäile etteikö valvomaton maahanmuutto tulisi olemaan täydellienn onnistumienn ja erillaisuus on rikkautta. Mutta nyt vasta olen alkanut miettiä esimerkisksi pääkaupunkiseutua, koska omistan sieltä asunnon sisarieni kanssa ongelma on se ettei monikaan enää halua siihen vuokralle koska ihmiset eivät halua asua siinä rauhattomuuden vuoksi.. Tai siis ovat rasisteja. Asunnonhinta on rikastunut 30 000 vuodessa alaspäin.

On selvää, että täysin suunnitelmaa vaille oleva paperiton ja holtiton maahanmuutto toimii mutta mitä JOS joku menee pieleen? Millaisella aikavälillä esimerkiksi Stadi saadaan hallintaan, mikäli uus suomalaiset haluaaisivat perustaa uuden isis kulttuurin Helsingin savuaville raunioille? JOS siis kokisimme, että esimerkiksi 1978 Zairessa tapahtunut joukkoteurastus ei olisikaan se meidän juttu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu