Onko tänään joku yleinen vapaapäivä vai miksi eilein näkyi niin paljon punaisia koffin kaljatölkkejä ja keltaisia muovikasseja ihmisten käsissä? Melkein enemmän juoppoja kuin viikonloppuna. En ainakaan kalenterista huomannut että tänään olisi mikään pyhäpäivä.
Huomasitteko saman
ztnstn
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vihervasemmisto juhli.
Jo 1970-luvulta lähtien virastoista oli turha perjantain aamupäivän jälkeen metsästää virkamiestä jonkin asian tiimoilta. Olivat painelleet viikonlopun viettoon yleensä jo klo 12 aikoihin. Se siitä korkeasta työmoraalista.