ja ystävällisiä, tosin ei meillä ole yhtään mamujakaan. Mutta voin kyllä kuvitella että tilanne äkkiä muuttuisi, jos paikalle muuttaisi vaikka somaleita.
Meidän kunnassa ihmiset ovat avoimia
hyvin.menee
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se muuttui äkkiä myös Evitskogenissa, kun 250 rättipäätä tuli paikalle.
Se muuttui vain rasistien päässä. Suurin osa sielläkin elää omaa elämäänsä täysin tyytyväisenä, huolimatta kriisistä, joka rasseheimossa jälleen jyllää.
(Aikuisten oikeasti... Kuka voi ottaa vakavasti ihmisen, joka käyttää nimitystä "rättipää".)
Oletkos lukenut evitskogenilaisten kommentteja, ja ihan ruotsiksi. Eivät ole innoissaan - päinvastoin.
Yllättikö sinut se, että muualtakin kuin Lieksasta löytyy vähälukuinen, mutta innokas rasistitiivistymä.
Ajatteleko kenties, että jos Kirkkonummellakin on rasisteja, niin sitten rasismin on pakko olla oikeutettua.
Muruseni, rasismia on kaikkialla, kaikissa kansoissa, eikä se silti ole oikein.
Myös väkivaltaa ja rikollisuutta on kaikkialla, mutta se ei silti oikeuta samaan.
Kirkkonummella näpyttelevät myös innokkaasti MitäVittua-aktiivit, Rahmispossu-fanit ja Magneettilehden tilausasiakkat, joten sekaan vaan laatujoukkoon. Varoitan kuitenkin, että suuri osa sakista on teini-ikäisiä tai muuten siihen tasoon jumiutuneita.
Teineille! Te ootte kyllä ihan ihkuja, noin yleisesti ottaen!
Se muuttuisi, vain jos kuntalaiset ovat idiootteja. Todellisuudessa pakka menisi sekaisin vain muutamalta hörhöltä, jotka muutenkaan eivät ole kovin tuottoisia asukkaita olleet.
Ja lisäksi aloittaja on yksi näistä Lieksa-sivuston rasistiaktiivinäpyttelijöistä, joka vain halusi luoda illuusion laajemmastakin tuesta asialleen. Ihan söpö yritys.
Miksi olet yksinäinen nainen, vaikka mamua olisi tarjolla?
Voi, taasko mä sut suututin? Onhan se harmi, kun pikku vedätys ei toiminut.