Korvan kutitusta

Millä kriteereillä te jt:t luokittelette jonkun uskonnon "korvan kutittelijoiksi" vai miten se sanassa sanottiinkaan? Kenties vähä hassusti asetettu kysymys, mutta antakaa anteeksi minulla oli elämäni eka neljännes vuosisata traumaattista aikaa jt:den keskuudessa.
14760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Uskonto joka on minun korvaani eniten kutitellut on Vartiotorniseura™:n tarjoama. Egolleni teki erityisen hyvää se miten Vartiotorniseura™ tarjosi ainoan totuuden, jota kukaan muu ei pysty tarjoamaan. Että tekikin hyvää katsella esimerkiksi televisiota ja huomata miten pöhköt papit, filosofit, tutkijat ja tiedemiehet eivät tienneet mistään mitään - Vartitorni™:ssahan oli kaikki niin selvästi kirjoitettuna.

Jossakin vaiheessa kuitenkin huomasin etten ollut ajatellut tai kyseenalaistanut Vartiotorniseura™:n opetuksia kertaakaan. Olin automaattisesti aina samaa mieltä yhteisön kanssa (konformisuusefekti). Jos joku ulkopuolinen oli esittänyt perusteltua kritiikkiä raamattua tai Vartiotorniseura™:a kohtaan ei todisteilla ollut mitään merkitystä - ne olivat valhellisia ilman tarkempaa tutkimusta. Näin parhaaksi ottaa hieman etäisyyttä Vartiotorniseura™:an ja tarkastella asioita ulkopuolisen silmin, jotta totuus joko palaisi tulessa tai sitten ei. Pian huomasin miten kokouksien suggestiivinen vaikutus lakkasi ja pystyin nöyrästi myöntämään itselleni että Vartiotorniseura™:n pitkään pyörittämästä valheesta olikin tullut minulle totuus. Kertaakaan en ollut kokenut uskonnollisia kokemuksia, kuten pyhänhengen läsnäoloa kokouksissa tai konventeissa, enkä enää uskonut Vartiotorniseura™:n opetuksiin ja olin vieraantunut yhteisöstä - minulla ei siis ollut enää yhtäkään syytä olla Jehovan todistaja.

Äänestä
  • Kokemukseni ovat identtiset kanssasi,sillä erotuksella, että erosin ennen kuin tajusin tuon.Joten esim. elin muutaman vuoden vuosituhannen harmagedonia peläten/odottaen.

    Äänestä

  • >>Kertaakaan en ollut kokenut uskonnollisia kokemuksia, kuten pyhänhengen läsnäoloa kokouksissa tai konventeissa

    Hallusinaatiot saattavat olla kovinkin tilanneriippuvaisia. Minä koin Vartiotorniseuran ohjeita sokeasti seuraamalla sentään yhden hallusinaation.

    Karvialla jälkimmäisellä (2 viikkoa) putkareissulla punkassa maatessa tuli kesäyönä oven läpi mustaan raglanhihaiseen talvitakkiin pukeutunut kasvoton, äänestä päätellen mieshenkilö ja laski kätensä vasemmalle olkavarrelleni (uskokaa nyt, tunsin sen aivan varmasti). Kuulin äänen (uskokaa nyt, kuulin sen aivan varmasti), joka sanoi "kyllä sä jätkä pärjäät". Tämän sanottuaan tuo hahmo jatkoi suoraan eteenpäin ja poistui putkan seinän läpi.

    Äänestä

  • Rasvattu_jämä kirjoitti:

    >>Kertaakaan en ollut kokenut uskonnollisia kokemuksia, kuten pyhänhengen läsnäoloa kokouksissa tai konventeissa

    Se oli varmaan mun faija, joka oli kovin hengekäs siihen aikaan siellä. Nyt siis tiedät kenen poika mä olen.Faija nääs on nähnyt lukemattomia demonien hyökkäyksiä, niin töissä kuin vapaa aikanakin.

    Äänestä

  • luoppari kirjoitti:

    Se oli varmaan mun faija, joka oli kovin hengekäs siihen aikaan siellä. Nyt siis tiedät kenen poika mä olen.Faija nääs on nähnyt lukemattomia demonien hyökkäyksiä, niin töissä kuin vapaa aikanakin.

    >>Se oli varmaan mun faija, joka oli kovin hengekäs siihen aikaan siellä.

    Jos oli tuttu, niin muutti ääntään enemmän Kaivarin spurgujen kuosiin. Ääni ei ollut yhdenkään tuntemani kaverin ääni.

    >> Nyt siis tiedät kenen poika mä olen.

    Meillä on yllättäen yhteistä, olemme molemmat faijojemme jälkeläisiä.

    >Faija nääs on nähnyt lukemattomia demonien hyökkäyksiä, niin töissä kuin vapaa aikanakin.

    Faijasi lienee jonkin sortin "harhamagneetti"?

    Kun demonien hyökkäyksistä on päästy niin kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat hulluja ja diagnoosia löytyy laidasta laitaan. Niin helppoa on elämä jehovan todistajana.

    Äänestä

  • luoppari kirjoitti:

    Kun demonien hyökkäyksistä on päästy niin kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat hulluja ja diagnoosia löytyy laidasta laitaan. Niin helppoa on elämä jehovan todistajana.

    >>Niin helppoa on elämä jehovan todistajana.

    Ajatteles mitä juhlaa tuo elämä on Harmagedonin jälkeen - kaikki samanlaisia.

    Äänestä

  • Rasvattu_jämä kirjoitti:

    >>Niin helppoa on elämä jehovan todistajana.

    Ajatteles mitä juhlaa tuo elämä on Harmagedonin jälkeen - kaikki samanlaisia.

    Jämän kaltaisiin miniaivoihin kyllästyneenä onneksi hänen kaltaisiaan ei toivottavasti silloin ole.

    Äänestä

  • kaltaisiin kirjoitti:

    Jämän kaltaisiin miniaivoihin kyllästyneenä onneksi hänen kaltaisiaan ei toivottavasti silloin ole.

    kirjoitti varmaankin jehovalaislahkon jäsen, jonka aivot kutistuivat pesussa... :b ;)

    Äänestä

  • Rasvattu_jämä kirjoitti:

    >>Kertaakaan en ollut kokenut uskonnollisia kokemuksia, kuten pyhänhengen läsnäoloa kokouksissa tai konventeissa

    Hallusinaatiot saattavat olla kovinkin tilanneriippuvaisia. Minä koin Vartiotorniseuran ohjeita sokeasti seuraamalla sentään yhden hallusinaation.

    Karvialla jälkimmäisellä (2 viikkoa) putkareissulla punkassa maatessa tuli kesäyönä oven läpi mustaan raglanhihaiseen talvitakkiin pukeutunut kasvoton, äänestä päätellen mieshenkilö ja laski kätensä vasemmalle olkavarrelleni (uskokaa nyt, tunsin sen aivan varmasti). Kuulin äänen (uskokaa nyt, kuulin sen aivan varmasti), joka sanoi "kyllä sä jätkä pärjäät". Tämän sanottuaan tuo hahmo jatkoi suoraan eteenpäin ja poistui putkan seinän läpi.

    Oletko tosissasi, vai puhutko leikkiä?

    Äänestä

  • Jari L. kirjoitti:

    Oletko tosissasi, vai puhutko leikkiä?

    >>Oletko tosissasi, vai puhutko leikkiä?

    Jos olisin halunnut vedättää, niin juttu olisi varmasti mielikuvituksellisempi. Totta joka ikinen sana. Erään yksityiskohdan jätin tunnesyistä pois, mutta menköön tässä:

    Kuulemani ääni oli oman isäni (ei jt) ääni, hän hyväksyi tekoni ja tuki minua kaiken aikaa.

    Äänestä

  • viestin kirjoitti:

    kirjoitti varmaankin jehovalaislahkon jäsen, jonka aivot kutistuivat pesussa... :b ;)

    >>kirjoitti varmaankin jehovalaislahkon jäsen, jonka aivot kutistuivat pesussa... :b ;)

    Äänestä

Yks johtajajehnun tytär huomasi maailman. Nyt hän on onnellinen, syystä että, selvisi jehovien helvetistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

luoppari kirjoitti:

Millä kriteereillä te jt:t luokittelette jonkun uskonnon "korvan kutittelijoiksi" vai miten se sanassa sanottiinkaan? Kenties vähä hassusti asetettu kysymys, mutta antakaa anteeksi minulla oli elämäni eka neljännes vuosisata traumaattista aikaa jt:den keskuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu