Hyrrä

Atte Ateistia ei ollut ennen hänen syntymäänsä. Atte sai biologisen alkunsa hedelmöityksessä. Atesta tuli tietoinen olento. Kukaan ei voi tuntea Aten tietoisuutta Aten puolesta. Minä koen oman tietoisuuteni. Vaikka eläisinkin jo toista tietoisuutta, on sen minulle täytynyt jokin antaa. Kukaan ei voi tätä kiistää.

Ajatelkaa! Katsokaa käsiänne ja tunnette ne! En voi tuntea toisen käsien tuntoa! Sulkekaa silmänne ja korvanne ja päässänne humisee. Ja ei ole muka olemassa jotain täysin käsittämätöntä?

Luin Nietzscheä. Yhteenvedon omaisesti voisin sanoa, mikäli ymmärsin oikein, että Nietzschen mukaan j/Jumalaa ei ole, koska sille ei ole olemassa tieteellistä tai filosofista todistusta. En jaksa enää edes tuntea sääliä. Ihminenkö luulee ymmärtävänsä kaiken? Eikö sammakkokin tee niin? Ateismi lähtee ihmisen itsekkyydestä ja ylivertaisuuden ihannoimisesta. Ihminen ei ymmärrä mitään!
281198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

"Ateismi lähtee ihmisen itsekkyydestä ja ylivertaisuuden ihannoimisesta. Ihminen ei ymmärrä mitään!"

Näin on. Ja mitä enemmän ihminen tietää, sitä vähemmän hän ymmärtää.

Äänestä
  • "Näin on. Ja mitä enemmän ihminen tietää, sitä vähemmän hän ymmärtää."

    Yleensä ihminen vain luulee tietävänsä ja ymmärtävänsä. Oli vanha filosofi hyvinkin oikeassa sanoessaan että tietää vain sen ettei tiedä mitään. Muuttaisinkin tuon sinun tekstisi muotoon "Mitä enemmän ihminen luulee tietävänsä, sitä vähemmän hän uskoo."

    Äänestä

  • "Näin on. Ja mitä enemmän ihminen tietää, sitä vähemmän hän ymmärtää."

    Niin, ymmärtää vähemmän sitä mitä sinä luulet tietäväsi. Vieläkin ihmetyttää tapa jolla uskovaiset viittaavat objektiiviseen mailmankatsomukseensa...

    Äänestä

Eihän se ihminen monestakaan asiasta paljon tiedä/ymmärrä...
Toisaalta, tarkoitus on pyrkiä ymmärtämään enemmän.
Näin eräässä kyläpaikassa huoneentaulun, jossa luki kutakuinkin näin "Sinun ei tarvitse ymmärtää, Jumala huolehtii asioista puolestasi".
Monet uskovaiset ilmeisesti kokevat, ettei ole tarpeellista "kaivella syntyjä syviä" ja yrittää ymmärtää maailmankaikkeuden sisältöä, kun voi jättäytyä jumalan haltuun.
Itse en tosiaankaan luule tietäväni kaikkea, mutta ainakin yritän päivittää ja kyseenalaistaa tietojani jatkuvasti. Enkä ole tämän vuoksi itsekäs.

Äänestä
  • "Näin eräässä kyläpaikassa huoneentaulun, jossa luki kutakuinkin näin "Sinun ei tarvitse ymmärtää, Jumala huolehtii asioista puolestasi".
    Monet uskovaiset ilmeisesti kokevat, ettei ole tarpeellista "kaivella syntyjä syviä" ja yrittää ymmärtää maailmankaikkeuden sisältöä, kun voi jättäytyä jumalan haltuun."

    Katsoin viimeviikolla dokumenttia Ganges joella tapahtuvista polttohautauksista.

    Miten surkea maa se Intia onkaan. Ja kaiken syynä kirottu uskonto; he eivät yritäkään poistaa kurjuuttaan, elävät vain sievästi ja toivovat, että seuraavassa elämässä asiat olisivat sitten paremmin.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    "Näin eräässä kyläpaikassa huoneentaulun, jossa luki kutakuinkin näin "Sinun ei tarvitse ymmärtää, Jumala huolehtii asioista puolestasi".
    Monet uskovaiset ilmeisesti kokevat, ettei ole tarpeellista "kaivella syntyjä syviä" ja yrittää ymmärtää maailmankaikkeuden sisältöä, kun voi jättäytyä jumalan haltuun."

    Katsoin viimeviikolla dokumenttia Ganges joella tapahtuvista polttohautauksista.

    Miten surkea maa se Intia onkaan. Ja kaiken syynä kirottu uskonto; he eivät yritäkään poistaa kurjuuttaan, elävät vain sievästi ja toivovat, että seuraavassa elämässä asiat olisivat sitten paremmin.

    kärsimässä edellisessä elämässä tehtyjä rikoksiaan. Yksi esimerkki siitä miten perseestä uskonnot ovat. Perustelemattomien uskomusten ja väitteiden takia aiheutetaan lajotovereille tarpeetonta kärsimystä.
    Niitähän ei tarvitse perustella, koska ne ovat uskon asioita.

    Äänestä

>>"Ateismi lähtee ihmisen itsekkyydestä ja ylivertaisuuden ihannoimisesta. Ihminen ei ymmärrä mitään!"

Päinvastoin uskonto lähtee ihmisen itsekkyydestä ja ylivertaisuuden ihannoimisesta. Esim. raamattuun perustuvien uskontojen ihminen on luotu jumalan kuvaksi hallitsemaan kaikkia eläimiä. Ateismi taas ei korota ihmistä luomakunnan kruunuksi tai jumalien kuvaksi, vaan ihminen on eläin muiden joukossa. Ateismi ei uskottele pystyvänsä selittämään kaikkea. Uskovat taas uskottelevat tietävänsä kaiken raamatun avulla tai selittävät kaiken selittämättömän jumalan avulla.

Äänestä
  • Olisi mielenkiintoista tietää, millä perusteella väitetään, että ateismi tai uskonto lähtee ihmisen itsekkyydestä ja ylivertaisuuden ihannoinnista. Jos ateisti, on sellainen, jolta puuttuu usko ja teisti sellainen, jolla on usko, niin mitä tekemistä itsekkyydellä tai ylivertaisuuden ihannoinnilla on tämän asian kanssa?

    "Uskovat taas uskottelevat tietävänsä kaiken raamatun avulla tai selittävät kaiken selittämättömän jumalan avulla."

    En tiedä, missä olet tuollaisia uskovia tavannut. Minä en tunne niistä yhtäkään. Ehkäpä jotkut yrittävät selittää asioita, kun sitä heiltä jatkuvasti tiukataan, kun sitäkään ei pidetä hyvänä asiana, jos ei edes yritä selittää.

    Äänestä

»Vaikka eläisinkin jo toista tietoisuutta, on sen minulle täytynyt jokin antaa. Kukaan ei voi tätä kiistää.»
Siis millä perusteella pidät itsestäänselvänä että jonkun on täytynyt ANTAA sinulle tietoisuus?

Nietzcsheä en ole lukenut mutta tuo tulkitsemasi väite (»Jumalaa ei ole, koska sille ei ole olemassa tieteellistä tai filosofista todistusta») on kyllä varsin paksua.. hmm.. sitä ihteään. Tuliko se Nietzschen kynästä vai sinun?
Entä kuka väittänyt että »ei ole olemassa jotain täysin käsittämätöntä»?

Jos pystyt kunnolla perustelemaan niin olisin kiinnostunut kuulemaan myös perusteet väitteellesi että »Ateismi lähtee ihmisen itsekkyydestä ja ylivertaisuuden ihannoimisesta».

Verna tuossa ihan hyvin kommentoikin jo mutta kyllä minä olen kuullut ainoastaan uskovien väittävän että ihmisen on tarkoitus hallita kasveja ja eläimiä ja ties mitä. Eikö se ole juuri ajatus ihmisen ylivertaisuudesta?

»Ihminen ei ymmärrä mitään!»
Niin no, ehkä vähän kuitenkin. Se ei kuitenkaan välttämättä ole kovin paljoa mutta ei se välttämättä tarkoita sitäkään että joku muu tietäisi enemmän.

Äänestä

Lueppa sitä Nietzscheä uudemman kerran ja tule uudestaan spekuloimaan... :)

Äänestä

enemmän satanismilta kuin ateismiltä.

Äänestä

Mistä moinen kiihko puheessasi?
Horjuuko uskosi, kun pitää noin hyökätä?

>>Ateismi lähtee ihmisen itsekkyydestä ja ylivertaisuuden ihannoimisesta. Ihminen ei ymmärrä mitään!

Äänestä
  • Gonzales: "Sanopa, mitä ihminen ei tiedä." Heh. Ihminen ei tiedä perimmäisiä kysymyksiä.

    Teksti ei ollut hyökkäys. Älkääkä heti vastatko epäkohteliassti tai hyökkäävästi. Tarkoitus ei ollut osoittaa mitään, vaan laittaa ajattelemaan. Usko ei horju, eikä teksti ollut hurskastelua tai ainekaan en sitä siksi tarkoittanut.

    Muuten. En yleistä, mutta miksi monet ateistit koko ajan jauhavat uskontojen turhuudesta? Heille tuntuu olevan pakottava tarve tuoda koko ajan asia esille; aivan kuin he haluaisivatkin uskoa johonkin. Jos olisin ateisti, en jauhaisi mitään, olisin vaan ja tekisin mitä haluaisin, enkä ajattelisi muita, koska millään ei olisi mitään väliä.

    Niin kuin on sanottu, että koska ihminen ei voi koskaan ymmärtää kaikkea, niin aina jää jotain puhtaan uskon ( en tarkoita tällä uskonnollisuutta ) varaan. Kyse on pelkästä uskosta, ja se merkitsee. Kuinka helppoa onkaan käydä syömään, kun pöydällä on kaikki valmiiksi jo katettu.

    Äänestä

  • olevainen kirjoitti:

    Gonzales: "Sanopa, mitä ihminen ei tiedä." Heh. Ihminen ei tiedä perimmäisiä kysymyksiä.

    >> Teksti ei ollut hyökkäys. Älkääkä heti vastatko epäkohteliassti tai hyökkäävästi. >>
    >> En yleistä, mutta miksi monet ateistit koko ajan jauhavat uskontojen turhuudesta? >>

    Et hyökkää, et yleistä ! Hyvä niin, hyvin harva ateisti pystyy samaan.

    Kirjoitit avauksessasi.
    >> Ateismi lähtee ihmisen itsekkyydestä ja ylivertaisuuden ihannoimisesta. Ihminen ei ymmärrä mitään! >>

    Olisiko mitenkään mahdollista että jonkun ateismi lähtisi siitä että hän ei usko mihinkään jumalaan ? Ehkä samalla olisi mahdollista myös ymmärtää edes jotakin, vaikkapa vain jotain helppoa ja yksinkertaista ?

    Äänestä

  • olevainen kirjoitti:

    Gonzales: "Sanopa, mitä ihminen ei tiedä." Heh. Ihminen ei tiedä perimmäisiä kysymyksiä.

    Teksti ei ollut hyökkäys. Älkääkä heti vastatko epäkohteliassti tai hyökkäävästi. Tarkoitus ei ollut osoittaa mitään, vaan laittaa ajattelemaan. Usko ei horju, eikä teksti ollut hurskastelua tai ainekaan en sitä siksi tarkoittanut.

    Muuten. En yleistä, mutta miksi monet ateistit koko ajan jauhavat uskontojen turhuudesta? Heille tuntuu olevan pakottava tarve tuoda koko ajan asia esille; aivan kuin he haluaisivatkin uskoa johonkin. Jos olisin ateisti, en jauhaisi mitään, olisin vaan ja tekisin mitä haluaisin, enkä ajattelisi muita, koska millään ei olisi mitään väliä.

    Niin kuin on sanottu, että koska ihminen ei voi koskaan ymmärtää kaikkea, niin aina jää jotain puhtaan uskon ( en tarkoita tällä uskonnollisuutta ) varaan. Kyse on pelkästä uskosta, ja se merkitsee. Kuinka helppoa onkaan käydä syömään, kun pöydällä on kaikki valmiiksi jo katettu.

    Lievensit kantaasi ihmisen ymmärryksestä. Avauksessa kirjoitit, ettei ihminen ymmärrä mitään ja vastauksessasi, ettei ymmärrä kaikkea.
    Tuosta viimemainitusta voidaan jo olla vaikka yhtä mieltä.

    Kuitenkin, kristinuskon käytännön julistus on kyllä mieluummin sillä kannalla, ettei ihminen ymmärrä, ettei ihmisjärjelle ole juurikaan käyttöä ajattelemaan perimmäisiä kysymyksiä. Aika totaalisesti on onnistuttukin vaivuttamaan kirkkokansa Ruususen uneen.

    Olen tuosta valmiin pöydän autuudesta erimieltä. Ihminen kykenee ajattelemaan ja ymmärtämään paljonkin perimmäisistä kysymyksistä, jos häntä ei ole estetty ajattelemasta.
    Ihmisen tulisikin herätä ajattelemaan (sytyttää lamppunsa). Vasta se antaisi toivoa itsekunkin kyvystä kehittyä ottamaan henkilökohtaista vastuuta itsestä ja toisista.
    Ymmärrän kuitenkin, että ajattelemista ei kirkon piirissä hyvällä katsota, koska se niin usein johtaa dogmien kyseenalaistamiseen.

    Helpolla pääseminen ei välttämättä ole onneksi. Kovin rohkaisevia esimerkkejä ei maailmanhistoriasta löydy niistä tapauksista, joissa laajat kansanjoukot ovat lähteneet seuraamaan auktoriteettia ja menneet valmiiksi katettuun pöytään.

    Äänestä

  • Gonzales kirjoitti:

    Ymmärsit katetun pöydän vertauksen väärin.

    Gonzales, jos saa udella, niin miten olet itse päätynyt ateismiin. En ole tuomitsemassa, vaan olen vain kiinnostunut. Ei ole pakko vastata, mutta uskotko historialliseen Jeesukseen?

    >>Gonzales, jos saa udella, niin miten olet itse päätynyt ateismiin. En ole tuomitsemassa, vaan olen vain kiinnostunut. Ei ole pakko vastata, mutta uskotko historialliseen Jeesukseen?

    Monet tuntemani ateistit tunnustavat historiallisen Jeesuksen. Uskon Jeesushan jää sitten uskon varaan, muttta jos uskoo, on kyse samasta henkilöstä. Olen 100% varma, että historiallinen Jeesus on ollut olemassa. Jeesus on mainittu merkittävänä opettajana erään roomalaisen historioitsijan kirjoituksissa ( en muista nimeä! ), eikä niihin kirjoituksiin liittynyt mitään uskonnollisuutta. Jeesus on mainittu myös muissa lähteissä ihan normaalina ihmisenä, "opettajana".

    En ole lukenut yhtään kirjoituksiasi, koska löysin tämän palstan vasta nyt. Evankeliumit eivät muuten ole mitään elämäkertoja, vaan lähinnä opetusta.

    Mikä on suhteesi Raamattuun? Uskotko, että koko kirja on kusetusta? Jos uskot, että Jesaja eli huomattavasti ennen Jeesusta, lue hänen kirjansa. Siellä on eräs kohta, joka kyllä pysäyttää. Ihan pieni kohta.

    On muuten vaikea uskoa, että jos Jeesusta ei olisi ollutkaan, miten on mahdollista, että hänestä vieläkin puhutaan.

    >> Monet tuntemani ateistit tunnustavat historiallisen Jeesuksen. >>

    'Tunnustaa' ei oikein kuvaa ateistin tapaa ajatella.
    Olen mututuntumalla sitä mieltä että ei kannata riidellä historiallisista todisteista, ei muistakaan 2000v'n takaisista puusepänpojista tai 'rettelöitsijöiden' ristiinnaulitsemisista ole mitään kirjoitettu, sitäpaitsi historialliset väärennökset ovat kaikkein tavallisin väärennysten muoto, ja lähes kaikki historia on tilaustyönä kirjoitettua ja 'tarpeen vaatiessa' uusittua.

    Hyvin suurella todennäköisyydellä legendojen taustalta löytyy poikkeuksellisen karismaattinen saarnamies, hänen moraaliaan ja etiikkaansa heijastelevista opeista päätellen myös viisas ja hyvä uskonnollinen johtaja Rooman vallan alla eläneille, ja omien kiihkojuutalaisten johtajiensa ahdasmielisyyden piinaamille ihmisille.

    Jumaluus on sitten tietenkin kokonaan toinen juttu.

    Äänestä

  • olevainen kirjoitti:

    Monet tuntemani ateistit tunnustavat historiallisen Jeesuksen. Uskon Jeesushan jää sitten uskon varaan, muttta jos uskoo, on kyse samasta henkilöstä. Olen 100% varma, että historiallinen Jeesus on ollut olemassa. Jeesus on mainittu merkittävänä opettajana erään roomalaisen historioitsijan kirjoituksissa ( en muista nimeä! ), eikä niihin kirjoituksiin liittynyt mitään uskonnollisuutta. Jeesus on mainittu myös muissa lähteissä ihan normaalina ihmisenä, "opettajana".

    En ole lukenut yhtään kirjoituksiasi, koska löysin tämän palstan vasta nyt. Evankeliumit eivät muuten ole mitään elämäkertoja, vaan lähinnä opetusta.

    Mikä on suhteesi Raamattuun? Uskotko, että koko kirja on kusetusta? Jos uskot, että Jesaja eli huomattavasti ennen Jeesusta, lue hänen kirjansa. Siellä on eräs kohta, joka kyllä pysäyttää. Ihan pieni kohta.

    On muuten vaikea uskoa, että jos Jeesusta ei olisi ollutkaan, miten on mahdollista, että hänestä vieläkin puhutaan.

    Historiallinen Jeesus ei ole minulle ongelma siinä mielessä, että hänet pitäisi joko tunnustaa tai kieltää.
    Todisteet historiallisuudesta kuitenkin ovat senverran heiveröiset, että olen valinnut suhtautumisekseni eos, eli en osaa sanoa.

    Mutta kuten jo sanoin, evankeliumien Jeesus on eri Jeesus, kuin hän, joka mahdollisesti on ollut olemassa. Se Jeesus, josta "yhä vielä puhutaan", on evankeliumien Jeesus.
    Eikähän se ole edes ihme, että vielä puhutaan. Legendat elävät, eräät niistä varmasti tuhansia vuosia.

    Suhteeni Raamattuun, hmmm. Raamattu ei ole minun mielestäni "kusetusta", se on hieno viisauskirja. Kuitenkin sen tulkinnasta olen erimieltä kristinuskon kanssa. Lyhyesti sanottuna, kun kristinusko selittää sen ilmoitukseksi Jumalasta, minä puolestani olen ymmärtänyt, ettei se kerro kristinuskon Jumalasta, vaan ihmisestä.

    Tämän ymmärtämiseksi tarvitaan hiukan selitystä omasta "prosessistani". Valitettavasti en nyt ehdi, mutta palaan myöhemmin asiaan, jos sinua kiinnostaa.
    Emäntä on juuri nyt varannut minulle muita aktiviteetteja, joista ei ole kovin viisasta laistaa. ;-D)

    Äänestä

  • olevainen kirjoitti:

    Ymmärsit katetun pöydän vertauksen väärin.

    Gonzales, jos saa udella, niin miten olet itse päätynyt ateismiin. En ole tuomitsemassa, vaan olen vain kiinnostunut. Ei ole pakko vastata, mutta uskotko historialliseen Jeesukseen?

    >>Gonzales, jos saa udella, niin miten olet itse päätynyt ateismiin.

    Äänestä

Ihminen on tiedoillaan ja tutkimuksillaan oppinut esim. parantamaan sairauksia. sinä vissiin luotat siihen, että jumala parantaa sinut ja että ihmisen ei tarvitse lisätä tietoisuuttaan itsestään, sairauksistaan ja heikkouksistaan...

Nykyisin esim. idioottien uskovaisten ennen määrittelemät pahathenget ajetaan ihmisistä psyykenlääkkeillä.

Eli jos kaikki maailman ihmiset uskoisivat yhä Jumalaan niin em. asiassa oltaisiin vielä siinä tilassa, että ihmisiä poltettaisiin roviolla riivattuina, noitina jne...

Ihminen ei ymmärrä paljoa, mutta ymmärtää kokoajan enemmän. Jos jeesustelijat olisivat sanojensa takana niin, lääkäriin ym. ei olisi asiaa.

Äänestä

eiköhän se harhaluulo ikuiseen autulaan pääsemisestä vedä kuitenkin itsekkyyden pohjanoteerauksen. Että Jumala korjaa mieluummin uskiksen tietokoneen kuin poistaa maailmasta nälänhädän ja taudit.

Äänestä
  • En ole kuulunut kirkkoon 20 vuoteen. En käy uskovaisten pippaloissa enkä välitä keskustella uskovaisten kanssa. Mutta uskon EHDOTTOMASTI JUMALAN OLEMASSA OLOON. Minulle on kertakaikkinen mahdottomuus ymmärtää maailmaa muuten. En tiedä millainen jumala on tai miltä näyttää ja onko tuo ihmiselle edes tarkoitettu sen asian setviminen.
    Luin jostakin ainoan määritelmän Jumalasta minkä ihminen voi esittää eli JUMALA ON

    Äänestä

  • MasaMan kirjoitti:

    En ole kuulunut kirkkoon 20 vuoteen. En käy uskovaisten pippaloissa enkä välitä keskustella uskovaisten kanssa. Mutta uskon EHDOTTOMASTI JUMALAN OLEMASSA OLOON. Minulle on kertakaikkinen mahdottomuus ymmärtää maailmaa muuten. En tiedä millainen jumala on tai miltä näyttää ja onko tuo ihmiselle edes tarkoitettu sen asian setviminen.
    Luin jostakin ainoan määritelmän Jumalasta minkä ihminen voi esittää eli JUMALA ON

    Sama täällä. Jos on varma Jumalan olemassaolosta, ehkä kannattaisi lähteä etsimään tätä Jumalaa. Minä ainakin haluaisin palvella/oppia tuntemaan häntä/hänet.

    Äänestä

  • Aatu kirjoitti:

    Sama täällä. Jos on varma Jumalan olemassaolosta, ehkä kannattaisi lähteä etsimään tätä Jumalaa. Minä ainakin haluaisin palvella/oppia tuntemaan häntä/hänet.

    .., voit hyvin jättää lukematta !

    >> Minä ainakin haluaisin palvella/oppia tuntemaan häntä/hänet. >>

    Miksi palvella jne. ?

    Jos lähdet olettamuksesta että sinut on luotu, mutta et ole saanut tietoa siitä, kuinka voisit luojaasi 'palvella', eikö se viittaa siihen että luojasi ei ole kiinnostunut pokkuroinnista ?

    Hän ehkä haluaa toimitella omia askareitaan joista sinä et mitään ymmärrä ja sinun elävän omaa elämääsi parhaan kykysi ja omantuntosi mukaan, iloksi itsellesi ja muille ihmisille, eläimiäkään unohtamatta ?

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    ..jos noin hoitaa hommat niin on aivan sama uskooko Jumalaan vai ei.

    Jos Jumala haluaa muuta niin sopisi edes kertoa siitä.

    Äänestä

Ylimielistä, ahdasmielistä, tasistista, valehtelevaa (siis kristillistä) propagandaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

olevainen kirjoitti:

Atte Ateistia ei ollut ennen hänen syntymäänsä. Atte sai biologisen alkunsa hedelmöityksessä. Atesta tuli tietoinen olento. Kukaan ei voi tuntea Aten tietoisuutta Aten puolesta. Minä koen oman tietoisuuteni. Vaikka eläisinkin jo toista tietoisuutta, on sen minulle täytynyt jokin antaa. Kukaan ei voi tätä kiistää.

Ajatelkaa! Katsokaa käsiänne ja tunnette ne! En voi tuntea toisen käsien tuntoa! Sulkekaa silmänne ja korvanne ja päässänne humisee. Ja ei ole muka olemassa jotain täysin käsittämätöntä?

Luin Nietzscheä. Yhteenvedon omaisesti voisin sanoa, mikäli ymmärsin oikein, että Nietzschen mukaan j/Jumalaa ei ole, koska sille ei ole olemassa tieteellistä tai filosofista todistusta. En jaksa enää edes tuntea sääliä. Ihminenkö luulee ymmärtävänsä kaiken? Eikö sammakkokin tee niin? Ateismi lähtee ihmisen itsekkyydestä ja ylivertaisuuden ihannoimisesta. Ihminen ei ymmärrä mitään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu