Enckellin suvulla on ilmeisesti tietoa siitä, että kaksi Nikolai II:n lasta vältti teloituksen. Kyseessä on niin arvokas ja merkittävä tieto, että se pitäisi tuoda suvun toimesta paremmin julkisuuteen.
CARL ENCKELL: Kaksi Nikolain lasta selvisi
119
545
Vastaukset
- NiinTapahtui
Niin, Anastasia eleli Pariisissa melko julkisesti omalla nimellään.
- Bror-Erik
Aivan sama historian kannalta.Romanovit likvidoitiin vihattuina yksinvallan sym
boleina Jekaterinburgissa. Suomikin hurrasi vittumaisen Nikun poismenoa :) - Romanovit
NO ei varmaan elellyt pariisissa.
- Bupille
Bror-Erik kirjoitti:
Aivan sama historian kannalta.Romanovit likvidoitiin vihattuina yksinvallan sym
boleina Jekaterinburgissa. Suomikin hurrasi vittumaisen Nikun poismenoa :)Ei hurrannut! Tsaartin perheen murhasivat bolsevikit raukkamaisesti eikä sitä tapahtumaa ole juhlitti EDES Venäjällä!
Nyt heidän jäännöksenä on koottu ja haudattu Pietari-Paavalin linnoituksen kirkon siihen osaan, missä on tsaariperheiden jäännökset.
Siellä käy runsaasti kansaa ja kaikki näyttävät olevan silminnähdenpahoillaan raa'asta murhasta!
Ainoastaan Bupin kaltainen punainen verihurtta jaksaa ilkamoida tuollaisella henkirikoksella! Bror-Erik kirjoitti:
Aivan sama historian kannalta.Romanovit likvidoitiin vihattuina yksinvallan sym
boleina Jekaterinburgissa. Suomikin hurrasi vittumaisen Nikun poismenoa :)Romanovit murhattiin koska se alue, Jekaterinburg, jossa heitä säilytettiin oli joutumassa lähestyvien valkoisten haltuun. Bolshevikit eivät halunneet antaa valkoisille tsaarin kaltaista propagandavalttia.
Käskyn murhiin antoi Lenin. (Christer Pursiainen: Trotski)- Romanovit
Sologdin kirjoitti:
Romanovit murhattiin koska se alue, Jekaterinburg, jossa heitä säilytettiin oli joutumassa lähestyvien valkoisten haltuun. Bolshevikit eivät halunneet antaa valkoisille tsaarin kaltaista propagandavalttia.
Käskyn murhiin antoi Lenin. (Christer Pursiainen: Trotski)Valkoisten lähestyminen kohti Jekaterinburgia ei ollut mikään syy murhata Romanoveja. Seitsemän henkilön kuljettaminen pois Jekaterinburgista kauas rintamalinjan taakse olisi ollut mitä yksinkertaisin toimenpide toteuttaa. Junat kulkivat ja bensaa ja autoja oli aivan riittävästi.
Se, että käskyn olisi antanut Lenin on vain Pursiaisen henkilökohtainen näkemys. Mitään todisteita Leninin osuudesta ei ole löydetty! Romanovit kirjoitti:
Valkoisten lähestyminen kohti Jekaterinburgia ei ollut mikään syy murhata Romanoveja. Seitsemän henkilön kuljettaminen pois Jekaterinburgista kauas rintamalinjan taakse olisi ollut mitä yksinkertaisin toimenpide toteuttaa. Junat kulkivat ja bensaa ja autoja oli aivan riittävästi.
Se, että käskyn olisi antanut Lenin on vain Pursiaisen henkilökohtainen näkemys. Mitään todisteita Leninin osuudesta ei ole löydetty!Se ei ole Pursiaisen henkilökohtainen näkemys, vaan asia on hänenkin kirjassaan dokumentoitu huolellisesti. Pari lainausta tähän. Ensimmäinen todistaa, että bolshevikeilla oli hätä kädessä, toinen Leninin osuuden murhissa, jotka toki olivat vain häviävän pieni osa hänen murhatoimistaan:
Siperiassa toimiva 45 000 miehen tšekkiläislegioona, jonka vahvistuksena oli valkoisen armeijan venäläisiä sotilaita ja upseereita, oli edennyt etelässä Jekaterinburgin kaupungin rajoille asti. Punaisen sotavoiman komentajan mukaan kaupunkia pystyttäisiin puolustamaan kolmen päivän ajan.
Neuvostoliiton sotahistorian laitoksen johtaja kenraali Dmitri Volkogonov (1928–1995) on kirjoittamassaan Leninin elämäkerrassa todistanut sitovasti sen, että keisari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin Leninin ja hänen lähimpien miestensä Moskovassa tekemän päätöksen johdosta.- Romanovit
Sologdin kirjoitti:
Se ei ole Pursiaisen henkilökohtainen näkemys, vaan asia on hänenkin kirjassaan dokumentoitu huolellisesti. Pari lainausta tähän. Ensimmäinen todistaa, että bolshevikeilla oli hätä kädessä, toinen Leninin osuuden murhissa, jotka toki olivat vain häviävän pieni osa hänen murhatoimistaan:
Siperiassa toimiva 45 000 miehen tšekkiläislegioona, jonka vahvistuksena oli valkoisen armeijan venäläisiä sotilaita ja upseereita, oli edennyt etelässä Jekaterinburgin kaupungin rajoille asti. Punaisen sotavoiman komentajan mukaan kaupunkia pystyttäisiin puolustamaan kolmen päivän ajan.
Neuvostoliiton sotahistorian laitoksen johtaja kenraali Dmitri Volkogonov (1928–1995) on kirjoittamassaan Leninin elämäkerrassa todistanut sitovasti sen, että keisari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin Leninin ja hänen lähimpien miestensä Moskovassa tekemän päätöksen johdosta.Edesmenneen Max Jakobsonin henkilökohtaisen käsityksen mukaan Volkogonov on todistanut Leninin olleen syyllinen teloitusmääräyksen antamiseen. Kysymyksessä on Jakobsonin oma henkilökohtainen mielipide eikä sillä ole historian kannalta mitään merkitystä, koska kukaan muu ei ole ollut samaa mieltä.
Kuinka se voi olla niin vaikeasti ymmärrettävissä ettei seitsemää puolustuskyvytöntä ihmistä olisi voitu siirtää pois Jekaterinburgista jo hyvissä ajoin.
Valkoisten sympoliksi nouseminen.
Kyseessä on jälkikäteen syntynyt oletus, kun ei ole ymmärretty teloituksen todellista tarvetta, eli salata kahden lapsen pakeneminen. Romanovit kirjoitti:
Edesmenneen Max Jakobsonin henkilökohtaisen käsityksen mukaan Volkogonov on todistanut Leninin olleen syyllinen teloitusmääräyksen antamiseen. Kysymyksessä on Jakobsonin oma henkilökohtainen mielipide eikä sillä ole historian kannalta mitään merkitystä, koska kukaan muu ei ole ollut samaa mieltä.
Kuinka se voi olla niin vaikeasti ymmärrettävissä ettei seitsemää puolustuskyvytöntä ihmistä olisi voitu siirtää pois Jekaterinburgista jo hyvissä ajoin.
Valkoisten sympoliksi nouseminen.
Kyseessä on jälkikäteen syntynyt oletus, kun ei ole ymmärretty teloituksen todellista tarvetta, eli salata kahden lapsen pakeneminen.Tyrannit eivät jätä juurikaan kirjallisia todisteita rikoksistaan. Edvard Radzinski on kirjassaan "Viimeinen tsaari - Nikolai II:n elämä ja kuolema" rekonstruoinut Romanovien kohtalon yksityiskohtaisesti ja tieteellisesti, useasta näkökulmasta. Tässä yksi:
Trotski on päiväkirjassaan kuvannut keskustelua, jonka hän kävi rintamalta palattuaan Sverdlovin kanssa:
"Missä tsaari on?"
"Tietenkin ammuttu." [Voin kuvitella mielessäni Sverdlovin kiihkottoman riemun hänen ilmoittaessaan Leville päin kasvoja, että tämän rakkain luu oli revitty hänen suustaan eikä mitään oikeudenkäyntiä tulisikaan.]
"Entä missä perhe on?"
"Ammuttu hänen kanssaan."
"Koko perhekö?"
"Niin. Entä sitten?" [Jälleen Sverdlovin näkymätöntä naurua rivien välissä: ei kai vain Trotski, tulinen vallankumouksellinen, säälinyt heitä?]
"KUKA SIITÄ PÄÄTTI?" (korostus minun) [Kiukkua: hän halusi tietää, kuka oli uskaltanut tehdä sen neuvottelematta hänen kanssaan ja niin poispäin.]
"ME TÄÄLLÄ PÄÄTIMME. ILJITS OLI SITÄ MIELTÄ, ETTEI NIILLE SAA JÄTTÄÄ ELÄVÄÄ LIPPUA VARSINKAAN NYT, KUN OLOSUHTEEMME OVAT VAIKEAT" (korostus minun)
Vihan lauhduttua Trotski, joka vallankumouksen uhkaavina päivinä oli sanonut "me lähdemme, mutta paukautamme oven perässämme kiinni niin, että koko maailma vavahtaa" ei voinut olla ihailematta tällaista huippuvallankumouksellista päätöstä.
---
Trotskin mukaan kaikesta oli päätetty Moskovassa.
---Jälkikirjoitus pieni.
En ole Nikolai II:n "valapattotsaarin" ihailija enkä keisarivallan kannattaja. Kävin tämän keskustelun historian totuuden vuoksi. Minun puolestani venäläiset saivat ja saavat tehdä hallitsijoilleen ihan mitä lystäävät. Kunhan pysyvät omien rajojensa takana.- Romanovit
Sologdin kirjoitti:
Tyrannit eivät jätä juurikaan kirjallisia todisteita rikoksistaan. Edvard Radzinski on kirjassaan "Viimeinen tsaari - Nikolai II:n elämä ja kuolema" rekonstruoinut Romanovien kohtalon yksityiskohtaisesti ja tieteellisesti, useasta näkökulmasta. Tässä yksi:
Trotski on päiväkirjassaan kuvannut keskustelua, jonka hän kävi rintamalta palattuaan Sverdlovin kanssa:
"Missä tsaari on?"
"Tietenkin ammuttu." [Voin kuvitella mielessäni Sverdlovin kiihkottoman riemun hänen ilmoittaessaan Leville päin kasvoja, että tämän rakkain luu oli revitty hänen suustaan eikä mitään oikeudenkäyntiä tulisikaan.]
"Entä missä perhe on?"
"Ammuttu hänen kanssaan."
"Koko perhekö?"
"Niin. Entä sitten?" [Jälleen Sverdlovin näkymätöntä naurua rivien välissä: ei kai vain Trotski, tulinen vallankumouksellinen, säälinyt heitä?]
"KUKA SIITÄ PÄÄTTI?" (korostus minun) [Kiukkua: hän halusi tietää, kuka oli uskaltanut tehdä sen neuvottelematta hänen kanssaan ja niin poispäin.]
"ME TÄÄLLÄ PÄÄTIMME. ILJITS OLI SITÄ MIELTÄ, ETTEI NIILLE SAA JÄTTÄÄ ELÄVÄÄ LIPPUA VARSINKAAN NYT, KUN OLOSUHTEEMME OVAT VAIKEAT" (korostus minun)
Vihan lauhduttua Trotski, joka vallankumouksen uhkaavina päivinä oli sanonut "me lähdemme, mutta paukautamme oven perässämme kiinni niin, että koko maailma vavahtaa" ei voinut olla ihailematta tällaista huippuvallankumouksellista päätöstä.
---
Trotskin mukaan kaikesta oli päätetty Moskovassa.
---Venäjänkielisen Wikipedian mukaan Trotski oli itse läsnä siinä kokouksessa jossa Nikolai II:n teloittamisesta ilmoitettiin, eikä suinkaan rintamalla niinkuin on itse vuosia jälkeenpäin väittänyt. Tämä käy ilmi kokouksesta laaditusta osanottaja-luettolosta.
Trotski oli valtataistelun Stalinille hävinnyt ja maanpakoon ajettu katkeroitunut mies. Ei kostonhimoisen miehen päiväkirjamerkinnöillä ole mitään todistuarvoa väitetystä kahdenkeskisestä keskustelusta Sverdlovin kanssa ilman ulkopuolisia todistajia.
Omiin päiväkirjoihinsa voi kirjoittaa mitä ikinä haluaa. - Romanovit
Sologdin kirjoitti:
Tyrannit eivät jätä juurikaan kirjallisia todisteita rikoksistaan. Edvard Radzinski on kirjassaan "Viimeinen tsaari - Nikolai II:n elämä ja kuolema" rekonstruoinut Romanovien kohtalon yksityiskohtaisesti ja tieteellisesti, useasta näkökulmasta. Tässä yksi:
Trotski on päiväkirjassaan kuvannut keskustelua, jonka hän kävi rintamalta palattuaan Sverdlovin kanssa:
"Missä tsaari on?"
"Tietenkin ammuttu." [Voin kuvitella mielessäni Sverdlovin kiihkottoman riemun hänen ilmoittaessaan Leville päin kasvoja, että tämän rakkain luu oli revitty hänen suustaan eikä mitään oikeudenkäyntiä tulisikaan.]
"Entä missä perhe on?"
"Ammuttu hänen kanssaan."
"Koko perhekö?"
"Niin. Entä sitten?" [Jälleen Sverdlovin näkymätöntä naurua rivien välissä: ei kai vain Trotski, tulinen vallankumouksellinen, säälinyt heitä?]
"KUKA SIITÄ PÄÄTTI?" (korostus minun) [Kiukkua: hän halusi tietää, kuka oli uskaltanut tehdä sen neuvottelematta hänen kanssaan ja niin poispäin.]
"ME TÄÄLLÄ PÄÄTIMME. ILJITS OLI SITÄ MIELTÄ, ETTEI NIILLE SAA JÄTTÄÄ ELÄVÄÄ LIPPUA VARSINKAAN NYT, KUN OLOSUHTEEMME OVAT VAIKEAT" (korostus minun)
Vihan lauhduttua Trotski, joka vallankumouksen uhkaavina päivinä oli sanonut "me lähdemme, mutta paukautamme oven perässämme kiinni niin, että koko maailma vavahtaa" ei voinut olla ihailematta tällaista huippuvallankumouksellista päätöstä.
---
Trotskin mukaan kaikesta oli päätetty Moskovassa.
---Venäjällä järjestettiin 2000-luvulla virallinen tutkinta, jossa pyrittiin selvittämään olivatko Lenin ja Sverdlov syyllisiä teloituskäskyn antamiseen.
Tutkinnassa ei löydetty luotettavia todisteita siitä, että Lenin tai Sverdlov olisivat olleet määräyksen takana. Lähde: Wikipedia Romanovit kirjoitti:
Venäjällä järjestettiin 2000-luvulla virallinen tutkinta, jossa pyrittiin selvittämään olivatko Lenin ja Sverdlov syyllisiä teloituskäskyn antamiseen.
Tutkinnassa ei löydetty luotettavia todisteita siitä, että Lenin tai Sverdlov olisivat olleet määräyksen takana. Lähde: WikipediaLöytyy lukuisia todisteita sille, että murhakäskyn antoi Lenin. Murhakäskyn antaminen on myös johdonmukaista jatkoa bolshevikkien tavalle toimia. Sille, että Lenin EI olisi murhakäskyä antanut ei löydy ainuttakaan todistetta. Kaikki mihin "Romanovit" et al vetoaa on, ettei muka ole löydetty LUOTETTAVIA todisteita. Se pätee mihin tahansa.
Uskovaista ei voi voittaa väittelyssä. Keskustelu asiasta päättyy minun osaltani tähän.- Romanovit
Sologdin kirjoitti:
Löytyy lukuisia todisteita sille, että murhakäskyn antoi Lenin. Murhakäskyn antaminen on myös johdonmukaista jatkoa bolshevikkien tavalle toimia. Sille, että Lenin EI olisi murhakäskyä antanut ei löydy ainuttakaan todistetta. Kaikki mihin "Romanovit" et al vetoaa on, ettei muka ole löydetty LUOTETTAVIA todisteita. Se pätee mihin tahansa.
Uskovaista ei voi voittaa väittelyssä. Keskustelu asiasta päättyy minun osaltani tähän.Jos joku väittää esim. kirjoittamassaan kirjassa, että Lenin on murhakäskyyn syyllinen tuomatta minkäänlaisia pitäviä todisteita esiin, niin kyllä kai uskovainen voi sen tietenkin uskoa.
- Oliko-osallisena
Sologdin kirjoitti:
Löytyy lukuisia todisteita sille, että murhakäskyn antoi Lenin. Murhakäskyn antaminen on myös johdonmukaista jatkoa bolshevikkien tavalle toimia. Sille, että Lenin EI olisi murhakäskyä antanut ei löydy ainuttakaan todistetta. Kaikki mihin "Romanovit" et al vetoaa on, ettei muka ole löydetty LUOTETTAVIA todisteita. Se pätee mihin tahansa.
Uskovaista ei voi voittaa väittelyssä. Keskustelu asiasta päättyy minun osaltani tähän.Wikipedian Leniniä koskevassa artikkelissakaan ei yritetä väittää , että Lenin olisi antanut määräyksen Romanovien tuhoamiseen. Siellä oletetaan Leninin ainoastaan olleen tietoinen tälläisestä käskystä.
Jos kerran on olemassa tietoa Leninin osuudesta on mentävä muokkaamaam Wkipediaa. - Todisteet
Sologdin kirjoitti:
Löytyy lukuisia todisteita sille, että murhakäskyn antoi Lenin. Murhakäskyn antaminen on myös johdonmukaista jatkoa bolshevikkien tavalle toimia. Sille, että Lenin EI olisi murhakäskyä antanut ei löydy ainuttakaan todistetta. Kaikki mihin "Romanovit" et al vetoaa on, ettei muka ole löydetty LUOTETTAVIA todisteita. Se pätee mihin tahansa.
Uskovaista ei voi voittaa väittelyssä. Keskustelu asiasta päättyy minun osaltani tähän.Koska aiot julkistaa ne todisteet, jotka todistavat, että Lenin oli murhakäskyn takana.
- Romanovit
Sologdin kirjoitti:
Löytyy lukuisia todisteita sille, että murhakäskyn antoi Lenin. Murhakäskyn antaminen on myös johdonmukaista jatkoa bolshevikkien tavalle toimia. Sille, että Lenin EI olisi murhakäskyä antanut ei löydy ainuttakaan todistetta. Kaikki mihin "Romanovit" et al vetoaa on, ettei muka ole löydetty LUOTETTAVIA todisteita. Se pätee mihin tahansa.
Uskovaista ei voi voittaa väittelyssä. Keskustelu asiasta päättyy minun osaltani tähän.Sologdin ei ole vieläkään edes yrittänyt tuoda Wikipedian Lenin-artikkelissa julki todisteitaan Leninin osallisuudesta murhakäskyn antamiseen.
- 3.14
Käskyn antaja tai se joka käskyn hyväksyy vaikka vaikenemalla ovat yhtä syyllisiä.
- Huijareita-on-aina
Koko tsaariperhe surmattiin. Siitä ei ole mitään epäilystä.
Mm. Anastasiana esiintynyt huijari paljastui puolalaiseksi työläisnaiseksi.- Romanovit
Itse uskot valehtelijoihin ja huijareihin. Pidätkö tästä syystä itseäsi muita fikumpana?
- Luotan-vain
tutkijoihin, en huuhaa-juttuihin.
On törkeää avaajalta panna tuollainen väite Carl Enckellin nimiin. Hän ei ole esittänyt mitään tällaista.
Kun tsaariperhe surmattiin kellarissa yhteen läjään, ei siinä ollut kellään henkiinjäämisen mahdollisuutta. Kaikkein vähiten jo valmiiksi verenvuototautia potevan ainoan pojan. - Romanovit
Luotan-vain kirjoitti:
tutkijoihin, en huuhaa-juttuihin.
On törkeää avaajalta panna tuollainen väite Carl Enckellin nimiin. Hän ei ole esittänyt mitään tällaista.
Kun tsaariperhe surmattiin kellarissa yhteen läjään, ei siinä ollut kellään henkiinjäämisen mahdollisuutta. Kaikkein vähiten jo valmiiksi verenvuototautia potevan ainoan pojan.Väite, että kaikki olisi ammuttu yhteen läjään Ipatjevin talon kellarissa on nyttemmin valehtelijoiksi todistettujen murhaajien itse omasta päästä keksimä tarina. Tällä tarinalla murhaajat onnistuneesti salasivat kahden lapsen karkaamisen humalaansa sammuneiden vartijoiden käsistä. Lisäksi tämä tarina pelasti vartijoiden oman hengen, sillä paon ilmitulo olisi merkinnyt varmaa kuolemaa heille Moskovan toimesta.
Enckellin suvun nimissä esiintyneet henkilöt ovat nimenomaan itse tuoneet kahden lapsen pelastumisen julkisuuteen 2-3 vuotta sitten ja että Carl Enckell oli tästä tietoinen. - joopatijooh
Romanovit kirjoitti:
Väite, että kaikki olisi ammuttu yhteen läjään Ipatjevin talon kellarissa on nyttemmin valehtelijoiksi todistettujen murhaajien itse omasta päästä keksimä tarina. Tällä tarinalla murhaajat onnistuneesti salasivat kahden lapsen karkaamisen humalaansa sammuneiden vartijoiden käsistä. Lisäksi tämä tarina pelasti vartijoiden oman hengen, sillä paon ilmitulo olisi merkinnyt varmaa kuolemaa heille Moskovan toimesta.
Enckellin suvun nimissä esiintyneet henkilöt ovat nimenomaan itse tuoneet kahden lapsen pelastumisen julkisuuteen 2-3 vuotta sitten ja että Carl Enckell oli tästä tietoinen.Tuopa sitten ne selvinneet lapset näytille.
- Tai-kerro-edes
keitä nuo suvun jäsenet ovat ja mitä todisteita heillä on?
Tämä on vain yksi tsaariperheen murhan ympärille kehitellyistä salaliittoteorioista. Mitään todisteita sille ei ole.
Nuori tsarevits oli verenvuototaudin takia tuskin liikuntakykyinen.
Ja mahdollinen pako olisi synnyttänyt valtavan takaa-ajon. Kyllä homman johtajat olivat riittävän selviä osatakseen laskea seitsemään. - Romanovit
Tai-kerro-edes kirjoitti:
keitä nuo suvun jäsenet ovat ja mitä todisteita heillä on?
Tämä on vain yksi tsaariperheen murhan ympärille kehitellyistä salaliittoteorioista. Mitään todisteita sille ei ole.
Nuori tsarevits oli verenvuototaudin takia tuskin liikuntakykyinen.
Ja mahdollinen pako olisi synnyttänyt valtavan takaa-ajon. Kyllä homman johtajat olivat riittävän selviä osatakseen laskea seitsemään.Jos olisi järjestetty valtava takaa-ajo niin sillä olisi paljastettu kruununperijän pakeneminen. Tämä olisi ollut viimeinen asia minkä bolshevikit olisivat halunneet paljastuvan.
Miksi ruumiit oli tarkoitus hävittää niin perusteellisesti ettei kukaan ihminen niitä koskaan löytäisi? Syy: koska kaksi ruumista puuttui. Jos kahta ruumista ei olisi puuttunut, ei olisi ollut mitään järjellistä eikä järjetöntäkään syytä ruveta polttamaan kahta ruumista. Miksi juuri karkuun päässeet lapset piti polttaa?
Miksi ei poltettu esim. palvelijoita?
Toivottavasti Enckellin suvussa on ryhtiä, että tuovat asian itse esille. - Kaikki-tapettiin
Ja kaikkien jäännökset on tunnistettu.
Turha levitellä satuja. - Romanovit
Kaikki-tapettiin kirjoitti:
Ja kaikkien jäännökset on tunnistettu.
Turha levitellä satuja.Kun ei kykene käyttämään omia aivoja, niin tämä on lopputulos.
- Sanois-muuta
Aina löytyy teitä huijattavia.
- Huijata
Sanois-muuta kirjoitti:
Aina löytyy teitä huijattavia.
Et sitten itse ole mukamas tullut huijatuksi?
- En-todellakaan
Luotan vain asiallisiin tutkimuksiin.
Teitä huuhaahan uskovia riittää kyllä. - Romanovit
En-todellakaan kirjoitti:
Luotan vain asiallisiin tutkimuksiin.
Teitä huuhaahan uskovia riittää kyllä.On tietenkin hyvä kun uskoo asiallisiin tutkimuksiin. Et ole ainoa. Vuonna 2007 väitettiin löydetyn Aleksein maalliset jäänteet. Lähes täydellisesti poltetusta ruumiista oli jäänyt jäljelle muutama luunsiru ja jokunen hammas. Tutkijoiden mukaan hampaassa oli korkealuokkainen hopea-amalgaami paikka eli aivan samanlainen kuin muidenkin perheenjäsenten hampaissa.
Ko. tutkija voi olla vaikka maailman pätevin hammaspaikkojen tutkija, mutta älykkyysosamäärä ei ole kuitenkaan riittänyt siihen, että olisi käsittänyt sen, ettei tuhkaksi poltetun ruumiin hampaassa voi olla hopea-amalgaami paikkaa! - Romanovit
En-todellakaan kirjoitti:
Luotan vain asiallisiin tutkimuksiin.
Teitä huuhaahan uskovia riittää kyllä.Koska vaikenet on se merkki siitä, että alat pikkuhiljaa tajuamaan sen, että olet tullut pahemman kerran huijatuksi!
- En-todellakaan
usko huuhaa-juttuihin vieläkään. Sinä sen sijaan kuulut huijattuihin ja yrität huijata muitakin.
- Romanovit
En-todellakaan kirjoitti:
usko huuhaa-juttuihin vieläkään. Sinä sen sijaan kuulut huijattuihin ja yrität huijata muitakin.
No oli todellakin tyhmää kuvitella että olisit kyennyt ymmärtämään sen, ettei tuhkaksi poltetun ruumiin jäljelle jääneessä hampaassa voi olla hopea-amalgaami paikkaa jäljellä.
Ei varmaan kukaan enää ikinä kuvittele että ymmärryskykysi riittäisi tämän asian ymmärtämiseen. - Olet-typerys
Ei jonkin hammaspaikan löytyminen todista yhtään mitään tsaariperheestä.
Olet huijattu edelleen. - Romanovit
Olet-typerys kirjoitti:
Ei jonkin hammaspaikan löytyminen todista yhtään mitään tsaariperheestä.
Olet huijattu edelleen.Olisiko kirjoituksesi perusteella vihdoinkin ymmärrettävissä, että olisit käsittänyt sen, etteei tuhkaksi poltetun ruumiin jäljelle jääneessä hampaassa voi olla jäljellä hopea-amalgaami paikkaa. Vai olenko taas erehtynyt pahemman kerran?
- Kirjoitustesi
perusteella olet huijareihin uskova typerys.
Sen todistaa jo avaus.
- Tuhovimma
Mikähän mahtoi olla se perimmäinen syy, miksi Neuvostoliitto ja KGB halusivat tuhota Romanovien- ja palvelusväen ruumiit vielä vuonna 1989, ettei niitä olisi koskaan päästy tutkimaan.
- Ei-ollut-ruumiita
vaan kasa luita. Tutkimuksen perustella ne olivat keisariperheen.
- Tuhovimma
Ei-ollut-ruumiita kirjoitti:
vaan kasa luita. Tutkimuksen perustella ne olivat keisariperheen.
Kyllä haudassa oli yhdeksän ihmisen maatuneet ruumiit eli luurangot ja nämä luurangot olivat vielä suhteellisen hyvin kasassa. Katso haudassa olleista luurangoista piirretty piirros Radzinskin kirjasta Viimeinen tsaari.
Koska näitä yhdeksää ruumista ei koskaan poltettu, tutkimustulokset ovat varsin luotettavia.
- DV8
http://tieku.fi/menneisyys/tsaariperhe-yksikaan-ei-selvinnyt-hengissa
Avaus on ihan kummitusjuttujen yms tasoa. Miten sieltä talosta ja Uralilta bolsujen vartioimasta talosta olisi kukaan voinut päästä pakoon?
Nauretava juttu. Tai ehkä avaruusolennot veivät lentävällä lautasella pari pakoon.- Tuhovimma
Olet näköjään raivoraitis, etkä käsitä sitä mitä tapahtuu kun litkii liikaa viinaa. Viina kun ei oikein sovi vartiotehtäviä hoitaville.
Sen seikan käsittäminen on tietenkin ylivoimaisen vaikeaa, että yksi vartijoista siirtyi Romanovien puolelle. - DV8
Tuhovimma kirjoitti:
Olet näköjään raivoraitis, etkä käsitä sitä mitä tapahtuu kun litkii liikaa viinaa. Viina kun ei oikein sovi vartiotehtäviä hoitaville.
Sen seikan käsittäminen on tietenkin ylivoimaisen vaikeaa, että yksi vartijoista siirtyi Romanovien puolelle.Entä sitten, kerro lisää. Miten se vartija olisi saanut hoidettua kaksi vankia ulos talosta ja pakoon? ihan huuhaa ajatus
- Tuhovimma
DV8 kirjoitti:
Entä sitten, kerro lisää. Miten se vartija olisi saanut hoidettua kaksi vankia ulos talosta ja pakoon? ihan huuhaa ajatus
Et näytä todellakaan ymmärtävän mihin kuntoon vartijat olivat
menneet juotuaan liikaa viinaa!
Kuinka alhainen ymmärrystaso on ihmisellä oltava ettei pysty käsittämään esim. sitä, että huhut eivät lähde eivätkä myöskään lähteneet tyhjästä liikkeelle. - DV8
Tuhovimma kirjoitti:
Et näytä todellakaan ymmärtävän mihin kuntoon vartijat olivat
menneet juotuaan liikaa viinaa!
Kuinka alhainen ymmärrystaso on ihmisellä oltava ettei pysty käsittämään esim. sitä, että huhut eivät lähde eivätkä myöskään lähteneet tyhjästä liikkeelle.Et vastannut kysymykseen. Miten ne "pelastuneet" selvisivät talosta turvaan ja millä ja miten he jäivät eloon? Lapsia vielä. Jurovski kavereineen ei osannut laskea ruumita vai? Eikä huomannut kahden puuttuvan?
- Tuhovimma
DV8 kirjoitti:
Et vastannut kysymykseen. Miten ne "pelastuneet" selvisivät talosta turvaan ja millä ja miten he jäivät eloon? Lapsia vielä. Jurovski kavereineen ei osannut laskea ruumita vai? Eikä huomannut kahden puuttuvan?
Jurovski osasi nimenomaan laskea montako Romanovia laskettiin hautaan Koska hautaan oli laskettavissa vain viisi Romanovia niin Jurovski viisaana miehenä keksi tarinan kahden ruumiin polttamisesta. Tosin hän väitti polttaneensa Romanoveista vain Aleksein.

Kerro nyt vielä miten ne lapset selvisivät sieltä kellarista tulituksen jälkeen ihmisten ilmoille
- Romanovit
DV8 kirjoitti:
Kerro nyt vielä miten ne lapset selvisivät sieltä kellarista tulituksen jälkeen ihmisten ilmoille
Kyllä pako tapahtui klassisen kaavan mukaan, eli vintin ikkunasta lakanaköydellä alas ja nuoren vartijan avustamana aidatun tontin ulkopuolelle jne.
On tietenkin ikävää että on esitetty lasten selvinneen t e l o i t u k s e s t a hengissä jne.
Jokainen käsittää ettei kuvatunlaisesta verilöylystä Ipatjevin talon kellarissa olisi ollut mitään mahdollisuutta selvitä hengissä ja vielä paeta.
Paon on oletettu tapahtuneen näin, koska ei ole tiedetty mitä todellisuudessa tapahtui Ipatjevin talossa 16-17.7.1918. välisenä yönä. - DV8
Romanovit kirjoitti:
Kyllä pako tapahtui klassisen kaavan mukaan, eli vintin ikkunasta lakanaköydellä alas ja nuoren vartijan avustamana aidatun tontin ulkopuolelle jne.
On tietenkin ikävää että on esitetty lasten selvinneen t e l o i t u k s e s t a hengissä jne.
Jokainen käsittää ettei kuvatunlaisesta verilöylystä Ipatjevin talon kellarissa olisi ollut mitään mahdollisuutta selvitä hengissä ja vielä paeta.
Paon on oletettu tapahtuneen näin, koska ei ole tiedetty mitä todellisuudessa tapahtui Ipatjevin talossa 16-17.7.1918. välisenä yönä.Jokainen käsittää ettei juttusi pidä paikkaansa. Kyseessä oli ainutkertainen murha, koko Tsaariperhe. Jurovskiko ei olisi huomannut kahden lapsen puuttumista, naurettavaa.
Mitäs tarinasi mukaan aidan ulkopuolella tapahtui ja kuka oli tuo vartija?
"Paon on oletettu tapahtuneen näin, koska ei ole tiedetty mitä todellisuudessa tapahtui Ipatjevin talossa 16-17.7.1918. välisenä yönä."
Osa totta, ei tiedetä mitä talossa todella tapahtui. - Romanovit
DV8 kirjoitti:
Jokainen käsittää ettei juttusi pidä paikkaansa. Kyseessä oli ainutkertainen murha, koko Tsaariperhe. Jurovskiko ei olisi huomannut kahden lapsen puuttumista, naurettavaa.
Mitäs tarinasi mukaan aidan ulkopuolella tapahtui ja kuka oli tuo vartija?
"Paon on oletettu tapahtuneen näin, koska ei ole tiedetty mitä todellisuudessa tapahtui Ipatjevin talossa 16-17.7.1918. välisenä yönä."
Osa totta, ei tiedetä mitä talossa todella tapahtui.Kirjoitit: "Osa totta, ei tiedetä mitä Ipatjevin talossa todella tapahtui".
Koska tunnustit että ette todellakaan tiedä mitä ipatjevin talossa todella tapahtui, niin silloin pitäisi ymmärtää, että Jermakovin, Jurovskin ym:n kertomukset ovat pelkkää omasta päästä keksittyä tarinaa. - DV8
Romanovit kirjoitti:
Kirjoitit: "Osa totta, ei tiedetä mitä Ipatjevin talossa todella tapahtui".
Koska tunnustit että ette todellakaan tiedä mitä ipatjevin talossa todella tapahtui, niin silloin pitäisi ymmärtää, että Jermakovin, Jurovskin ym:n kertomukset ovat pelkkää omasta päästä keksittyä tarinaa.lopputulos tiedetään
http://tieku.fi/menneisyys/tsaariperhe-yksikaan-ei-selvinnyt-hengissa - Romanovit
DV8 kirjoitti:
lopputulos tiedetään
http://tieku.fi/menneisyys/tsaariperhe-yksikaan-ei-selvinnyt-hengissaTämä Tieteen Kuvalehden artikkeli on ollut kaikkien tiedossa jo vuosia.
Siinä toimittaja ainoastaan pitää DNA-testejä rehellisinä ja luotettavina.
Se, jolla on tarpeeksi rahaa käytettävissä voi ostaa sellaisen tutkimustuloksen kuin itse haluaa ja mikä on itselle mieluinen. - Romanovit
Romanovit kirjoitti:
Tämä Tieteen Kuvalehden artikkeli on ollut kaikkien tiedossa jo vuosia.
Siinä toimittaja ainoastaan pitää DNA-testejä rehellisinä ja luotettavina.
Se, jolla on tarpeeksi rahaa käytettävissä voi ostaa sellaisen tutkimustuloksen kuin itse haluaa ja mikä on itselle mieluinen.DNA-testien luotettavuudesta. KEMIA-lehti 7/2007 professori Viktor Zvjagin:
"Ryhmä yrittää eristää luista proteiinia, josta voitaisiin tehhdä tunnistuksen sataprosenttisesti varmistava DNA-analyysi."
"Pahasti palaneista jäänteistä proteiinin löytyminen on työn takana. 300 asteen lämpötilan proteiini vielä kestää, mutta jos kuumuus on ollut 500-600 astetta, se on kyllä tuhoutunut. Zvjagin harmittelee."
Toimittajien ja muidenkin esim. DV8:n älykkyysosamäärän täytyy olla todella vähäinen, kun kuvittelevat että ko. ruumis on voitu polttaa tuhkaksi 300 asteen lämpötilassa.
Sellaisen tulen ja liekin aikaansaaminen jonka lämpötila on vain 300 astetta on täydellinen mahdottomuus. On valitettavaa etteivät vähäisen älykkyysosamäärän omaavat ihmiset pysty tätä ymmärtämään. - varsin.törkeää.salailua
DV8 kirjoitti:
lopputulos tiedetään
http://tieku.fi/menneisyys/tsaariperhe-yksikaan-ei-selvinnyt-hengissaTieteen Kuvalehti syyllistyi myös varsin törkeään todisteina käytettyjen hopeaisten hammaspaikkojen salaamiseen artikkelissa. Todisteina käytettyjen hopea-amalgaami paikkojen merkitys on erittäin suuri ja se oli ollut syytä tuoda julki artikkelissa.
- Tuhovimma
varsin.törkeää.salailua kirjoitti:
Tieteen Kuvalehti syyllistyi myös varsin törkeään todisteina käytettyjen hopeaisten hammaspaikkojen salaamiseen artikkelissa. Todisteina käytettyjen hopea-amalgaami paikkojen merkitys on erittäin suuri ja se oli ollut syytä tuoda julki artikkelissa.
Onkohan mahdettu tehdä tutkimusta, missä olisi selvitetty sitä, millä tasolla toimittajien älykkyysosamäärät pyörii?
- TurhaaToistoa
Venäläisten tutkimusten valossa koko tsaarinperhe surmattiin ja asia on vahvistettu myös DNA-tutkimuksilla! Heidän jäännöksensä on haudattu Pietari-Paavalin kirkkoon muiden tsaarien joukkoon.
- Tuhovimma
Jos luun lämpötia ruumista poltettaessa nousee 500-600 asteeseen DNA tuhoutuu. Uskotko todella, että bolshevikit olisivat pystyneet kehittämään kesällä 1918 tulen jonka lämpotila olisi ollut niin alhainen ja silti luut olisivat palaneet tuhkaksi.
- Romanovit
PUTIN on nyt päättänyt haudata nämä vuonna 2007 valehaudasta löydetyt Nikolai II:n "lapset". Lähde: YLE-UUTISET 11.09. 2015
- Romanovit
Venäläiset vuonna 2007: AMALGAAMI PALJASTI ALEKSEIN
Ei roviolla Jurovskin tuhkaksi polttaman Aleksein ruumiin jäljelle jääneessä hampaassa voi olla hopea-amalgaami paikkaa jäjellä, koska paikka tuhoutuu täysin jo 300-400 asteen lämmössä.
Kysymyksessä on Venäläisten törkeä huijausyritys, missä on käytetty häikäilemättömästi hyväksi yksinkertaisia länsimaisia toimittajia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/elohopea
https://fi.wikipedia.org/wiki/elohopeaoksidi
https://fi.wikipedia.org/wiki/amalgaami
https://fi.wikipedia.org/wiki/rikastus - Romanovit

https://fi.wikipedia.org/wiki/rikastusKoska uudempaa luotettavaa tietoa rovion lämpötiloista on niukalti saatavissa, niin laitetaan tekniikan tohtori Jukka Saastamoisen selvitys nuotion lämpötiloista.
Vaikka leirinuotiolla ei tietenkään voida ruumista tuhkaksi polttaa, antaa se kuitenkin osviittaa tarvittavista lämpötiloista.
http://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/mika_on_nuotion_lampotila_enta_hiilloksen - Romanovit
Romanovit kirjoitti:
Koska uudempaa luotettavaa tietoa rovion lämpötiloista on niukalti saatavissa, niin laitetaan tekniikan tohtori Jukka Saastamoisen selvitys nuotion lämpötiloista.
Vaikka leirinuotiolla ei tietenkään voida ruumista tuhkaksi polttaa, antaa se kuitenkin osviittaa tarvittavista lämpötiloista.
http://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/mika_on_nuotion_lampotila_enta_hiilloksenPitää tietenkin olla: VVT:n johtava tutkija, tekniikan tohtori Jaakko Saastamoinen, eikä Jukka.
- Tutkimuskeskus
Romanovit kirjoitti:
Pitää tietenkin olla: VVT:n johtava tutkija, tekniikan tohtori Jaakko Saastamoinen, eikä Jukka.
Ei VVT:n vaan VTT:n
- Romanovit
Romanovit kirjoitti:
Venäläiset vuonna 2007: AMALGAAMI PALJASTI ALEKSEIN
Ei roviolla Jurovskin tuhkaksi polttaman Aleksein ruumiin jäljelle jääneessä hampaassa voi olla hopea-amalgaami paikkaa jäjellä, koska paikka tuhoutuu täysin jo 300-400 asteen lämmössä.
Kysymyksessä on Venäläisten törkeä huijausyritys, missä on käytetty häikäilemättömästi hyväksi yksinkertaisia länsimaisia toimittajia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/elohopea
https://fi.wikipedia.org/wiki/elohopeaoksidi
https://fi.wikipedia.org/wiki/amalgaami
https://fi.wikipedia.org/wiki/rikastusLinkit ovat sammuneet.
https://wikipedia.org/wiki/elohopea
https://wikipedia.org/wiki/Aleksei Romanov - Romanovit
Romanovit kirjoitti:
Linkit ovat sammuneet.
https://wikipedia.org/wiki/elohopea
https://wikipedia.org/wiki/Aleksei RomanovOtetaan uusiksi:
https://fi.wikipedia.org/wiki/elohopea
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksei romanov - Romanovit
Romanovit kirjoitti:
Otetaan uusiksi:
https://fi.wikipedia.org/wiki/elohopea
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksei romanovLinkitys on näköjään kokonaan lopetettu
- ei-ole-uskottavaa
Miten sillä Enckelin perheellä voi olla tietoa bolsujen tekemistä murhista jossain Siperian rajoilla
- Romanovit
Tiedä vaikka olisi saanut tiedon itse bolsuilta, esim suomensukuiselta Aleksanda Kollontailta. Myös Kollontain suomalaisilla sukulaisilla on sama tieto, jonka Kollontai kertoi vieraillessaan sukulaistensa luona Suomessa 1930-luvulla.
- ei-ole-uskottavaa
Romanovit kirjoitti:
Tiedä vaikka olisi saanut tiedon itse bolsuilta, esim suomensukuiselta Aleksanda Kollontailta. Myös Kollontain suomalaisilla sukulaisilla on sama tieto, jonka Kollontai kertoi vieraillessaan sukulaistensa luona Suomessa 1930-luvulla.
Kollontai ei kuulunut bolsujen sisäpiiriin ei edes politbyroon. Hän ei asiaa tiennyt, korkeintaan oli kuullut jotain huhuja
- Romanovit
ei-ole-uskottavaa kirjoitti:
Kollontai ei kuulunut bolsujen sisäpiiriin ei edes politbyroon. Hän ei asiaa tiennyt, korkeintaan oli kuullut jotain huhuja
No kuului ainakin keskuskomiteaan ja oli ministerikin ja istui kokouksissa Leninin vieressä jne. Kollontailla oli varmasti käytettävissä kaikki se tieto mikä Neuvosto-johdollakin ylipäätään oli.
- DV8
Miten ne lapset olisivat paenneet sieltä ja missä eläneet? Salaliitttoteoreetikot eivät osaa uskottavasti selittää väitteitään.
- Romanovit
Vintin ikkunan kautta lähtivät. Avattavissa olevaan ikkunaan oli laitettu kalterit, mutta muissa ikkunoissa oli tavallinen lasi joka oli maalattu valkoiseksi.
Leninin läheisen työtoverin suomalaistaustaisen Aleksandra Kollontain Suomalaiset sukulaiset tietävät kahden lapsen selvinneen, mutta eivät tiedä lasten myöhemmistä vaiheista mitään.
On lisäksi huomioitava että vartijat olivat tuona yönä umpihumalassa, minkä vuoksi pako oli mahdollinen. - dv8
Romanovit kirjoitti:
Vintin ikkunan kautta lähtivät. Avattavissa olevaan ikkunaan oli laitettu kalterit, mutta muissa ikkunoissa oli tavallinen lasi joka oli maalattu valkoiseksi.
Leninin läheisen työtoverin suomalaistaustaisen Aleksandra Kollontain Suomalaiset sukulaiset tietävät kahden lapsen selvinneen, mutta eivät tiedä lasten myöhemmistä vaiheista mitään.
On lisäksi huomioitava että vartijat olivat tuona yönä umpihumalassa, minkä vuoksi pako oli mahdollinen.Höpö, höpö. Tsaari perhe ei tiennyt tulevasta kohtalostaan. Tsaarin hoidetut ja hemmotellut lapsetko olisivat pystyneet jotain köyttä myöden maahan ja mihin sitten?
Täyttä huuhaata. - Romanovit
dv8 kirjoitti:
Höpö, höpö. Tsaari perhe ei tiennyt tulevasta kohtalostaan. Tsaarin hoidetut ja hemmotellut lapsetko olisivat pystyneet jotain köyttä myöden maahan ja mihin sitten?
Täyttä huuhaata.Kuvitteletko, että hemmoteltu lapsi kuolee nälkään jos valmista ruokaa ei kanneta hänen eteensä kultalautasilla. Pakenevilla lapsilla oli ruokaa yllin kyllin - metsät olivat marjoja täynnä.
- eikiinnostanut
Hämärästä lapsuudesta muistan tuon kertomuksen. Nyt en voi satavarmaksi enää edes puhua tuosta. Puolasta turvapaikka.???? Niitä oli 2 Kuningasperheen jäsentä joita bolsheviikit eivät surmanneet.
- nimetpaperiin
Nikolain poika sairasti verenvuototautia. Nikolai toinen pyysi viimeisenä pyyntönään. Tuo Kalle (Viimeinen ministerivaltiosihteeri) Suomesta parantaja pojalleni. Carl palasi Pietariin joulukuun lopusssa 1917. Ihmisiä oli liikkeellä. Ammuksia ammuttiin mutta taisteluja ei ollut. Nikolai toinen oli syrjäytetty ja Lenin oli vastassa. Salkussaan hänellä oli Suomen itsenäisyysjulistus.
- Pötyä-lykkäät
Tsaari luopui vallasta maaliskuun alussa -17. Hän oli silloin rintamakomentopaikallaan. Enckell ei ollut mailla halmeilla, eikä tavannut tsaaria myöhemminkään.
Leninin ei ollut Suomen valtuuskuntaa vastassa, eikä hänellä ollut Suomen itsenäisyysjulistusta hallussaan.
Hänen johdollaan bolsevikit hyväksyivät Suomen itsenäisyyden. - Romanovit
Pötyä-lykkäät kirjoitti:
Tsaari luopui vallasta maaliskuun alussa -17. Hän oli silloin rintamakomentopaikallaan. Enckell ei ollut mailla halmeilla, eikä tavannut tsaaria myöhemminkään.
Leninin ei ollut Suomen valtuuskuntaa vastassa, eikä hänellä ollut Suomen itsenäisyysjulistusta hallussaan.
Hänen johdollaan bolsevikit hyväksyivät Suomen itsenäisyyden.Lenin ei ollut Suomen valtuuskutaa vastassa, mutta otti valtuuskunnan kuitenkin vastaan Suomalaisten pyynnöstä. Leninillä ei tietenkään ollut Suomen itsenäisyysjulistusta, mutta otti sen kuitenkin vastaan, kun julistuksessa vastaanottaja muutettiin Enckellin toivomuksesta bolshevikkien toiveiden mukaiseksi.
Kannattaa katsoa YOUTUBE:sta elokuva "LUOTTAMUS" Tämä elokuva on Neuvostoliittolaisten- ja Suomalaisten kommunistien yhteistyössä tekemä elokuva.
- eikunpietariin
Itsenäisyysvaltuuskuntaan joulukuu 1917 osallistui lisäksi:
Svinhuvud tuleva Presidentti
Idman Tamperelainen kartanoisäntä
Carl Enckell ministerivaltiosihteeri- häväistysselvitys
Idmannien kartano Hatanpäällä joutui selvitykseen. Sen voi kait nykyään vuokrata häihin jne.
- Romanovit
Ja tuolloinkin oli Neuvosto-Venäjän puolesta Suomen itsenäisyydestä päättämässä suomensukuinen bolshevikki Aleksandra Kollontai.
- Romanovit
Venäjän ortodoksinen kirkko epäilee, ettei Aleksein ja Marian testinäytteitä otettu Jekaterinburgista vuonna 2007 löydetyistä luista. Kirkko vaatii uusien testien tekemistä niin, että voidaan varmistua siitä, että luunäytteet todellakin otetaan 2007 löydetyistä erittäin pahoin palaneista luista. Lähde: Ilta-Sanomat 12.9.2015
Tämä on ensimmäinen kerta kun Suomalainen toimittaja uskaltaa paljastaa syyn, miksei Venäjän ortodoksinen kirkko usko DNA-testeihin. - Romanovit
NIKOLAIN JA ALEKSANDRAN HAUDAT AVATTIIN JA HEISTÄ OTETTIIN LUUNÄYTTEITÄ Lähde: Yle-uutiset 23.09.2015 ja HS.
Venäjän ortodoksikirkko epäilee, että vuonna 2007 löydettyjen Alekseiksi ja Mariaksi väitettyjen luiden DNA-testeissä olisi viranomaiset syyllistyneet petokseen, eli testattaviksi ulkomaille lähetetyt luunpalat eivät olisi olleet Jekaterinburgista löydettyjä.
Nyt Putinin hallinto rupeaa itse tutkimaan itseensä kohdistuvia petosepäilyjä.
Jokainen käsittää mikä tulee olemaan lopputulos, eli luut tullaan toteamaan Alekseille ja Marialle kuuluviksi. - gnytjufcnmu
Romanovit kirjoitti:
NIKOLAIN JA ALEKSANDRAN HAUDAT AVATTIIN JA HEISTÄ OTETTIIN LUUNÄYTTEITÄ Lähde: Yle-uutiset 23.09.2015 ja HS.
Venäjän ortodoksikirkko epäilee, että vuonna 2007 löydettyjen Alekseiksi ja Mariaksi väitettyjen luiden DNA-testeissä olisi viranomaiset syyllistyneet petokseen, eli testattaviksi ulkomaille lähetetyt luunpalat eivät olisi olleet Jekaterinburgista löydettyjä.
Nyt Putinin hallinto rupeaa itse tutkimaan itseensä kohdistuvia petosepäilyjä.
Jokainen käsittää mikä tulee olemaan lopputulos, eli luut tullaan toteamaan Alekseille ja Marialle kuuluviksi.Mistäs sitten?
- Romanovit
gnytjufcnmu kirjoitti:
Mistäs sitten?
Sitä sitten. että Putin ei nuku yhtään yötä näkemättä painajaisia siitä, että Venäjän laillinen hallitsija ottaa vallan Venäjällä ja Putin joutuu olemaan vain pääministeri, jos Nikolain jälkeläinen sen suo.
- lol78
Ei kai Medvetev sellaista tekisi?
- VonVV
Oliko Tsaarin suku niitä Kiovan Rusin peruja?
- Romanovit
Nikolai II:lla oli hyvin vähän Venäläistä verta suonissaan, koska tsaarit kautta aikojen ottivat vaimot lännestä.
- Romanovit
Ei ole Enckellin suvulla ennää ryhtiä jäljellä, kun eivät uskalla tuoda historiallisesti tärkeitä asioita julkisuuteen.
- ggggggggggg
Erikoista, että vain Encelin suvulla on tuo tieto.
- Romanovit
ggggggggggg kirjoitti:
Erikoista, että vain Encelin suvulla on tuo tieto.
Kyllä tieto on tietenkin myös Aleksandra Kollontain Suomalaisella suvulla, mutta vaikenevat hekin, liekö pelkäävät.
- dpåpjg
Nikolain viimeinen pyyntö ministerivaltiosihteerille oli tuoda parantaja pojalleen joka sairasti verenvuototautia. Ministerivaltiosihteeri palasi Pietariin Joulukuussa 1917 mukanaan Suomen itsenäisyysjulistus. Oli vallankumous ja ihmisiä oli paljon liikkeellä Pietarissa. Valtuuskuntaa ei enää ottanut Nikolai toinen vastaan vaan Lenin. Paikalla oli muitakin bolsheviikkeja kuten Stalin , Kollontai ja Rahja.
- e0ooihytre
Asejuna Suomeen oli suomalaistaustaisen Kollontain idea. Ei Leninin kuten väitetään. Eino Rahja nousi junaan. Mukaansa hän sai kaikista Venäjän armeijoista erotetun Mikhail Svetsnikovin.
- e8yre
Kansainvälinen naistenpäivä on Venäjällä suuri juhla vieläkin. Sen nimenomaan lanseerasi suomalaissyntyinen Alexandra Kollontai.
- dv8
Romanovit kirjoitti:
Kyllä tieto on tietenkin myös Aleksandra Kollontain Suomalaisella suvulla, mutta vaikenevat hekin, liekö pelkäävät.
Mistä tiedät?
- Silkkaa-pötyä
e0ooihytre kirjoitti:
Asejuna Suomeen oli suomalaistaustaisen Kollontain idea. Ei Leninin kuten väitetään. Eino Rahja nousi junaan. Mukaansa hän sai kaikista Venäjän armeijoista erotetun Mikhail Svetsnikovin.
Asejuna oli Suomen punaisten esitys.
Rahjan veljekset toivat junan Pietariin ja Lenin antoi aseet.
Jukka Rahja haavoittui Kämärällä ja Eino vei junan perille Tampereelle.
Eversti Svetsnikov oli siellä punaisten ylipäällikkönä.
Kollontailla ei ollut mitään tekoa asejunan kanssa.
Ei vale muutu todeksi millään toistelulla. - Romanovit
dv8 kirjoitti:
Mistä tiedät?
Suvun edustajat ovat sitä julkituoneet, tosin aivan liian vähän.
- Romanovit
dpåpjg kirjoitti:
Nikolain viimeinen pyyntö ministerivaltiosihteerille oli tuoda parantaja pojalleen joka sairasti verenvuototautia. Ministerivaltiosihteeri palasi Pietariin Joulukuussa 1917 mukanaan Suomen itsenäisyysjulistus. Oli vallankumous ja ihmisiä oli paljon liikkeellä Pietarissa. Valtuuskuntaa ei enää ottanut Nikolai toinen vastaan vaan Lenin. Paikalla oli muitakin bolsheviikkeja kuten Stalin , Kollontai ja Rahja.
Onko tietoa siitä, oliko Enckell henkilökohtaisesti yhteydessä tsaariin vai jonkun toisen henkilön välityksellä?
- dv8
Romanovit kirjoitti:
Suvun edustajat ovat sitä julkituoneet, tosin aivan liian vähän.
Missä tieto suvun kertomuksista on?
- Romanovit
dv8 kirjoitti:
Missä tieto suvun kertomuksista on?
Kysy suoraan suvun jäseniltä.
- Romanovit
dpåpjg kirjoitti:
Nikolain viimeinen pyyntö ministerivaltiosihteerille oli tuoda parantaja pojalleen joka sairasti verenvuototautia. Ministerivaltiosihteeri palasi Pietariin Joulukuussa 1917 mukanaan Suomen itsenäisyysjulistus. Oli vallankumous ja ihmisiä oli paljon liikkeellä Pietarissa. Valtuuskuntaa ei enää ottanut Nikolai toinen vastaan vaan Lenin. Paikalla oli muitakin bolsheviikkeja kuten Stalin , Kollontai ja Rahja.
Et ilmeisesti ole valmis tuomaan tarkempaa tietoa julkisuuteen?
- ofdoiuy
Kukaan Nikolai toisen lapsista ei tullut Suomeen. Sen sijaan Ranskan Kuninkaallisten perillisiä on. Yleisesti on Nikolain lapsien suhteen spekukoitu heidän siirtyneen Puolaan mutta siitäkään ei ole mitään varmaa tietoa. Vain spekulaatioita.
- eieieinjet
Romanovit kirjoitti:
Onko tietoa siitä, oliko Enckell henkilökohtaisesti yhteydessä tsaariin vai jonkun toisen henkilön välityksellä?
Enckell oli Suomen viimeinen ministerivaltiosihteeri eli tapasi Nikolaita Suomen suuriruhtinaskunnan asiain yhteydessä. Hän ei kuitenkaan salakuljettanut Nikolain lapsia Suomeen jos sitä luuleette.
- t908uyyt
Käsittääkseni Nikolain lapsista kaksi pääsi pakeneen mutta ei Suomeen. Meillä Suomessa asuu Ranskasta tulleita Kuninkaallisia. Meidän joukossa ei ole Venäjältä tulleita Kuninkaallisia. Ehkä tietäisin jos olisi.
- Romanovit
t908uyyt kirjoitti:

Jos on olemassa vain oletus kahden Nikolain lapsen selvinneen Puolaan, eikä mitään varsinaista näyttöä ole olemassa, niin se on kyllä liian vähän.
- Romanovit
eieieinjet kirjoitti:
Enckell oli Suomen viimeinen ministerivaltiosihteeri eli tapasi Nikolaita Suomen suuriruhtinaskunnan asiain yhteydessä. Hän ei kuitenkaan salakuljettanut Nikolain lapsia Suomeen jos sitä luuleette.
En missään tapauksessa oleta Enckellin salakuljettaneen ketään. Nyt olisi tärkeää saada tietää, mistä Enckell sai kuulla kahden lapsen selviämisestä?
Koska DNA_petosepäilyt johtivat uusiin tutkimuksiin, niin se todistaa, ettei vielä ole todistettu sitä, että kaikki lapset tapettiin. Siihen toki Venäjän nykyhallinto kaikin tavoin pyrkii. - roskaa-
Romanovit kirjoitti:
En missään tapauksessa oleta Enckellin salakuljettaneen ketään. Nyt olisi tärkeää saada tietää, mistä Enckell sai kuulla kahden lapsen selviämisestä?
Koska DNA_petosepäilyt johtivat uusiin tutkimuksiin, niin se todistaa, ettei vielä ole todistettu sitä, että kaikki lapset tapettiin. Siihen toki Venäjän nykyhallinto kaikin tavoin pyrkii.Yksikään läpsista ei selvinnyt.
- Romanovit
roskaa- kirjoitti:
Yksikään läpsista ei selvinnyt.
Kommareitten höpinää
- uskomatontosiasia
Nuo 2 Romanovsuvun lasta siirrettiin Puolaan. Mutta on Suomessakin kuninkaallisia. Ranskasta tuli. Niitä oltiin jo viemässä giljotiiniin mutta Bretagnessa oli vielä joukkoja jotka vapautti ne. Ruotsin Kuningas antoi turvapaikan ja ovat eläneet Suomessa.
- Silkkaa-pötyä
Etkö vieläkään tajua, että mikään toistelu ei tee valeista totta?
- dopiuy
Ne kait meni Puolaan. Muuta en tiedä. Tiedän yhtä vähän kuin Tekin.
- uusin.salatieto
Lenin paljasti ennen kuolemaansa, että myös Nikolai selvisi, hän eli salanimellä Tampereella Leninin vanhassa piilopaikassa.
- Pilat.pois
Ei tälläiset pilailut kuulu Suomi24:ään
- oikeaanpaikkaan
Pilat.pois kirjoitti:
Ei tälläiset pilailut kuulu Suomi24:ään
Koko ketju on pilaa, joka kuuluu salaliittosaitille
- niki2
No ei varmasti ollut Tampereella.
- Romanovit
Onko todellakin niin, ettei ENCKELLIN ja KOLLONTAIN suvuilla ole ryhtiä tuoda Nikolain selvinneistä lapsista tietojaan julkisuuteen?
- Romanovit
Kyllä ENCKELLIN ja KOLLONTAIN suvut tullaan vielä kerran mollaamaan maan rakoon. Hävetkoot nämä suvut.
- eimitäänei
Arvon venäläiset. Ystävät ja toverit. Yhtäkään Nikolain lasta ei tuotu Suomeen. Olisin kuullut.
- Romanovit
Te "RANSKAN KUNINKAALLISET" suomessa olette naurettavuuden huippu.
- Romanovit
Katso mitä mieltä Amerikkalainen aikakauslehti TIME on karanneista lapsista.
Löydät jutun haulla: "Pako vankisaarelta ja kuusi muuta historian kuuluisinta katoamismysteeriä".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496419- 322292
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101313Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.741232- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12835