Nämä uutiset kiinnittivät tänä aamuna huomioni:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082320225324_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082320226141_uu.shtml
Olen odottanut vuosikausia milloin näistä tapauksista aletaan puhua ääneen Suomessa. Kyllä näitä esiintyy, jos on tekemisisssä venäläisten kanssa, mutta tekijät eivät ole välttämättä FSB:n vakoojia.
Kyse on MUSTASTA MAGIASTA, jota harjoitetaan aika paljon niin Venäjällä kuin muuallakin Itä-Euroopassa. Itse asiassa mustaa magiaa herjoitetaan suuressa osassa maailmaa, mutta Pohjoismaissa kristinuskolla on ollut pitkään niin voimakas asema kansan keskuudessa, että noituus on pysynyt loitolla. Maahanmuuttajien mukana noituutta kuitenkin meillekin kantautuu ja moni suomalainen on törmännyt siihen myös ulkomailla.
Storsjön kotona on ilmiselvästi harjoitettu mustaa magiaa. Se on rajua pelottelua, jonka on tarkoitus näyttää päälle päin niin omituiselta, ettei kukaan jolle peloteltu henkilö asiasta kertoo, uskoisi häntä. Mustan magian harjoittaja haluaa siis painostaa toista ihmistä siten, ettei jää kiinni ja kiinnijäämiseen pelko on tyypillisintä sellaisissa maissa, joissa rangaistukset rikoksista ovat kovat. Niissä mustaa magiaa harjoitetaan tavallista enemmän.
Mustaa magiaa harjoitetaan yhä enemmän Suomessakin, koska maahanmuutto on lisääntynyt. Erityisen paljon mustaa magiaa ja muuta noituutta esiintyy afrikkalaistaustaisten maahanmuuttajien keskuudessa. Joka tapauksessa Mikael Storsjö puhuu totta. Mustaan magiaan pätee se, että jos tarina kuulustaa liian mielikvituksekkaalta ollakseen totta, se on yleensä totta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.