Tuossa oli provokatiivinen aloitus varmaan uskovien vihaajan toimesta, mutta esitti sinänsä ihan hyviä kysymyksiä, jotka varmaan ovat monen täällä kirjoittajan huulilla. Tuon multinikin aloitushan kuului seuraavasti:
"Kun ihminen tulee uskoon esimerkiksi helluntailaisuudessa tai Kansan Raamattuseurassa, tuleeko hänestä samalla myös homojen kivittäjä (henkisesti) ja kreationisti? Ottaako hän koko hihhulipaketin vastaan sellaisenaan vai onko hänellä itsellään sen jälkeen mitään kriittistä otetta kyseisten lahkojen opetuksiin?"
Ensinnäkin täytyy muistaa, että ihminen tulee uskoon Jeesukseen, sillä tapaa kuin Jeesus haluaa ja on aina halunnut. Uudesta Testamentista löytyy paljonkin esimerkkejä uskoontulosta aina opetuslapsista lähtien. Se mihin seurakuntaan hän sitten ajautuu niin se on sitten toinen asia. Jeesus ei katso seurakuntien jäsenrekistereitä, vaan Hän katsoo ihmisen sydämeen.
Kun Jeesus ottaa sitten sen täyden vastuun tästä lapsestaan, niin Jumalan tavoin Hän on hellä hoitaja ja osaa tätä pientä ja avutonta "maitopartaansa" kyllä hellästi ja hyvin hoitaa kohti uskon täyttä miehuutta. Kun ihminen tulee uskoon, niiin samalla alkaa myös kasvu uskovaisena henkilönä ja kasvattaja tällä kertaa on itse Jumala. Tietenkin eri seurakuntien tavat tuo omaansa häneen, mutta ne onkin vain sitä ulkoista ja sydämen tilan hoitaa siis Jumala.
Uskovasta ei tule kivittäjää ollenkaan, vaan Hänestä tulee Jeesuksen seuraaja ja Jeesus ei kivitä kuten varmaan moni onkin Raamatusta tuonkin kohdan lukenut. Uskova tahtoo esittää Jumalan tahdon totuudenmukaisesti eikä vääntele Jumalan sanaa kuten teologisessa tiedekunnassa nykypappeja opetetaan, vaan Jumalan Sana on kokonansa totuus, sillä onhan itse Jeesus personoitu totuus. Siispä mekin olemme se totuus ja aina siis olemme oikeassa, mitä uskovina Jumalan nimissä toteamme. Ihmisinä voimme hairahtua, mutta emme Jumalan sanassa. Tässä suhteessa meillä ei ole varaa olla väärässä. Siispä kerromme totuudellisesti myös homoseksuaaleille sen minkä Jumala sanasta sanaan on Raamatussa meille ilmoittanut. Emme tulkitse missään nimessä Jumalan sanaa, mutta selitämme sitä kyllä Raamatun avulla, jos Sanan kohta on vaikeasti avautuva. Uskomme myös, että "Jumala loi taivaan ja maan ja kuudessa päivässä kaikki mitä maanpäällä on".
Koska olemme uskovia, niin haluamme myös olla pyhiä Jeesuksessa Kristuksessa emmekä suostu tahallamme tekemään syntiä. Vajaina ihmisinä kyllä lankeamme, mutta armo Jeesuksessa kestää, koska Jeesus elää meissä ja kauttamme. Siksi vastustamme kaikkea syntiä - ensin meissä ja sitten myös muille kerromme, että synti on paha asia. Ja näin kerromme apostolien työn jatkeena evankeliumia kaikelle kansalle ja juuri tästä syystä kaikki kansa on tuomittu vihaamaan meitä, mitä tehtävää moni tälläkin foorumilla niin pontevasti harjoittaa. Mutta me käytämme myös heidän vihaansa ja ilkeyttään pontimena evankeliumin työhön ja loputtoman kärsivällisesti kerromme mikä on Jumalan tahto ihmisen suhteen. Ja näin tuotamme ihanaa satoa taivaan laariin myös tänään jopa nykySuomessa, joka nyt rappeutuu kohti tuhoaan silmiemme edessä. Mutta ennen tätä välttämätöntä tuhoa vielä paljon saamme satoa taivaaseen, kun kerran niin hyvin toteutamme Jeesuksen lähetyskäskyä. Jumala meitä tässä paljon auttakoon. Amen

Vastaukset 21
Vanhimmat
(Seuraava on luonnollisesti PARODIAA. Tietenkään en harekrisnalaisuudestakaan perusta. Mutta tässä yhdistän heikäläisten tekstiä tyypillisiin hihhulikristittyjen kaanaankielen hokemiin. Tämä on siis PEILIKUVA juuri Sinusta. Mutta ethän sinä ole ymmärtävinäsi. Jatkat lukkiutumista omaan kulttiisi ja kekkulointia sen eteen.... kuten nuo muunkin tyyppiset hihhulit tahollaan tekevät)
Nyt on sinullekin Tie Pelastukseen!
Ainoa, mitä sinun tarvitsee tehdä, on vastaanottaa tämä Hyvä Sanoma!
Tämä jonkun Harekrisnan minulle kerran Ateneuminkujalla myymästä "Herra Caitanyan opetukset", kirjoittanut His Divine Crace A.C. Bhaktivedanta Swami Prabhupada, josta sitaatit:
" Krsna on kaikkien jumalien hallitsija - jopa herra Brahman, herra Sivan ja tähän maailmankaikkeuteen laajentuneen Visnun. Kukaan ei ole samanveroinen kuin Hän tai Häntä mahtavampi, ja Hänellä on kuusi majesteetillista mahtia täydellisinä. Kaikki eri maailmankaikkeuksia (brahmandoja) hallitsevat puolijumalat kumartavat Häntä kunnioittavasti.
Myös Brahma-samhitassa (5.1). sanotaan, että Krsna on Jumaluuden Ylin Persoonallisuus., eikä kukaan voi olla Häntä mahtavampi. Vaikka Brahma, Siva ja Visnu hallitsevatkin joka ainoaa maailmankaikkeutta, he ovat silti Korkeimman Herran Krsnan palvelijoita. .Tämä on lopullinen johtopäätös.."
Joka tuota epäilee, huomatkoon, että tuo on sanottu Pyhässä Brahma-samhitassa, ja on siis FAKTA. Kun kerran Brahma-samhitassa sanotaan noin. Jos et usko, voisit Brahma-samhitalla perustella, mikä tuossa on epä-Brahma-samhitaistista oppia!
Miten sitten sinäkin voit pelastua?
Herra Krisnan antaumuksellisen palvelemisen kautta tietenkin!
Hindulaisuuden, tuon kaikkein vanhimman uskonnon ja kaikkein perustavanlaatuisimman tiedon lähteen Pyhimmässä kirjassa Bhagavad-gitassa Herra Krisna sanoo sen itse:
"Hylkää kaikki uskonnon eri muodot ja antaudu vain Minulle. Minä vapautan sinut kaikkien syntisten tekojen vastavaikutuksilta. Älä pelkää".
Noin helppoa olisi Pelastuminen sinullekin!
MIKSI et ottaisi vastaan tätä Herra Krisnan rakkaudestaan tarjoamaa ilmaista lahjaa?? Hukkuisitko mieluummin synteihisi? Kantaisit karman oikeutetun taakan ja syntyisit seuraavassa elämässä vaikka kastematona? Vaikka Herra Krisna tarjoaa sinulle pelastusköyttä. Järjetöntä!
Riittää kun rakastat Krisnaa antaumuksellisesti kuten Herra Krisna itse on opettanut, ja laulat: "Hare Krsna, Hare Krsna, Krsna Krsna, Hare Hare"! Silloin sinäkin pelastut!
Mutta sinun ei tule jäädä uskosi kanssa YKSIN! Sinun tulee hakeutua muiden Herra Krisna:n antautumuksellisten palvelijoiden yhteyteen. Siellä Herra Krisnan rakkauden armosta saat yliaistillista viisautta, Herra Krisnan sydämeesi henkilökohtaiseksi vapahtajaksesi, ja opit ymmärtämään Pyhiä Kirjoituksia oikein! Rakkaudesta saat myös oikean moraalin ymmärryksen. Kuten kasvissyönnin, sosiaalisen kommuuniasumisen Herran Krisnan talossa, selibaatin ja lopulta avioliiton vain Herra Krisnan siunaaman uskontoverin kanssa!
Velvollisuuteni oli kertoa tämä tieto Herra Krisnan armosta.
Herra Krisnan siunausta sinulle ! Saanko rukoilla puolestasi?
Parahin Rapanhapakko, vain totuus voi tehdä vapaaksi. Jeesus sanoo:"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo; muutoin kuin minun kauttani."
Tähän siis kuuluisi hymiöitä alkuun ja loppuun,
Olet väkevän eksytyksen lumoissa, jun sanot tätä "epätodeksi". Sinun oma uskosi on ihmistekoista hömppää, johon ei kannattaisi ruutia tuhlata, koska epäjumalaasi ei edes mainita hindujen Pyhissä Kirjoissa.
Sielusi pelastukseksi yritän.
Kristinopin sadussa Jeesuksen tarjoamasta pelastuksessa on jotain samaa kuin Herra Krisnan totuudessa. Mutta siitähän kai olemme yhtä mieltä, että väkevin eksytys on jäljittelyä. Ja sitähän kristinusko vanhempiin vedakirjoihin verrattuna on.
Vain Herra Krisna on tie joka meille on annettu! Ymmärrät sitten kun itsekin saat yliaistillisen Krisna-tietoisuuden! Sinun tarvitsee vain pyytää!
Miksi taistelet Totuutta vastaan? Herra Krisna kertoo minulle, että se johtuu siitä koska haluat paeta vastuusasi ja jatkaa epäpuhdasta syntielämääsi! Kadu ja tule sinäkin Herra Krisnan luo!
Rukoilen, että sinäkin saisit rauhan ja levon uskossa Jeesukseen.
)Kestäneekö pokkani vielä, hahaha)
Minäkin rukoilen puolestasi! Mutta tosin kuin sinun rukouksesi, joka menee vain tyhjään kattoon, minun rukoukseni menee Herra Krisnalle! Kyllähän kahden henkilön todistus riittää. Tässä todistaa en vain minä, vaan Krisna minussa ja Pyhät Kirjoitukset!
Minä olen vain pieni ihminen, mutta todellisen vapahtajan, Herra Krsnan antaumuksellinen palvelija.
Herra Krisnan antaumuksellinen palvelus tuottaa vain rauhaa ja muuta hyvää elämääsi! Herra Krisna on ylin Jumala ja rakastaa sinuakin. Miten ylimmän Jumalan antaumuksellinen palvelus voisi olla haitaksi? (hymiö deletoitu, täytyy yrittää pitää pokka)
Ravistelin
aina
päätäni
ajatellessani
nykyhetkeä.
Helpompaa
aikaa
peräänkuulutin,
ahdistuksessani.
Kuka
kertoisi:
Olet!
"Kuka
kertoisi:
Olet!"
Ja Jumala vastaa: " "Minä olen" on minun nimeni!"
Oikea vastaus!
Käsiterunouttasi on vaikea ymmärtää. Mutta jos, niin vaikkapa yliluonnollisia ollenkaan väittämättömästä versiosta zen-budhalaisuutta saisit saman. Voit istua, voin kävellä, voit käydä paskalla. Ja jos et voikaan, se tapahtuu sinulle. Vaikka kuolisit siihen paikkaan, niin mitä sitten? Olet vapaa. Et sinä oikeasti ole riippuvainen yhteiskunnan käsityksistä. Tai no teknisesti kyllä, lait ja verot ja keskitysleiri pahimmillaan. Mutta et henkisesti. Muuten kuin oma myötätuntosi.
Tosin niillä zen-tyypeillä on harjoituksia, joissa käsitetään että sitä havaitsevaa minääkään ei ole olemassa jonain pikku-ukkona kallon perällä. Me olemme mitä koemme. Ja Buddha? Buddha on kolme paunaa pellavaa. Buddha oli joku läski äijä, Buddha on koiranpaska pihalla. Emme tiedä mitä kuoleman jälkeen on. Jos ei mitään, niin emmehän mekään ole siitä kärsimässä.
Sinä taas, jos vastaava ongelma oman olemassaolosi ja ympäristön ristivedon kanssa sinulla on..... niin ehkä pystyt sumuttamaan itseäsi johonkin rauhaan mahdollisesti Jeesususkon kautta. Mutta jos se sulla menee jonkun seemiläisen heimojumalan kultin ja jonkun Jeesusversion mukaan, niin lopujen lopuksi feikkiähän se sinulla on. Mutta ehkä et välitä, kunhan sinulla on hyvä? Ei kuule riitä jos on vähääkään tiedonhalua, rehellisyyttä ja moraalintajua miettiä mitä sellaisten uskontojen maailmanselitys on.
Ja kyllä, uskontoa se sinullakin. Olen nimittäin melko varma, ettei Jeesus sinulle henkilökohtaisesti ole jutellut. Kunhan olet tarttunut uskontosi ihan ihmisten juttuihin ja teksteihin. Kuten ne harekrisnatkin :-)
Minulla on rauha ja lepo uskossa Jeesukseen. Rukoilen, että sinäkin saisit rauhan ja vapautuisit peloistasi.
Ei. Rauha vain pahantahtoisen valehtelusi kautta. Sinunlaisesi kristinusko on paha, sairas, ahdas kultti, joka perustuu valheellisuuteen ja silmiesi sulkemiseen. Ihan tahallasi. Sun asia ei ole loukkaantua. Vaan pyytää nätisti anteeksi ja lopettaa loukkaava hörhöilysi.
.Aloituksesikin oli niin täynnä valheita ja kieroilua, että ei riitä että ah Sinulla on "rauha". Ihmiskunnan pohjasakkaa sinä. Luuletteko ettei lävitsenne nähdä? Miksi kulttinne horinoita pitäisi kunnioittaa? Nyt ei puhuta sinun olemattomasta Jumalastasi, vaan sinusta. Joka härskinä laitat omat sairaat halusi kuvitteellisen Jumalasi piikkiin ja auktoriteettiin. Nöyrää teeskennellen että ethän sinä vaan Jeesus ja Raamatun Jumala.
No, sitä Jumalaa ei ole olemassa. On vain Sinä hävytön törkimys. Jota olet, vaikka miten imelästi hymyilisit sontaasi kaupatessasi ja vaikka miten hyvä olo Sinulla on noustessasi joka aamu valehtelemaan sen kultin puolesta, joka ah Sinulle on niiiiiin ihanaa.
En ole kirjoittanut aloitusta.
Olen sairas, mutta en mieleltäni. Kiitän Jumalaa jokaisesta päivästä, jonka saan elää. Rukoilen sinun ja muutaman muun palstalaisen puolesta. Sinusta käydään hengellistä taistelua, jota sinä itse et ymmärrä. Rukoilen että saisit rauhan ja levon, koska tiedän, että sitä sinä etsit elämääsi.
Hups, sori Vienokehoitus. Mokasin. Ethän juuri sinä aloittanutkaan ketjua, Mutta taidat "hengellisesti" "yhtyä" (höhöhöhö) aloitukseen.
Et sinä noin tyhmä VOI olla, olet siis tahallinen ketku kuten uskovaisuuden hyve on... tai sitten sairas. Mieleltäsi. Ei sun vika.
Minäkin rukoilen puolestasi. Rukoilen, että Lentävä Spagettihirviö
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lentävä_spagettihirviö
koskettaa Sinuakin nuudelimaisella ulokkeellaan. Uskon kautta ymmärrät sitten.
Ihan oma valintasi jos haluatkin Helvettiin. Joka tosin ei ole niin paha paikka kuin sinun epätodessa epäjumalakultissasi toivotaan muille. Helvetissä kun vain olut on väljähtynyttä ja kaikilla strippareilla on sukupuolitauti. :-)
Muuten ohjaan tähän ketjuun, johon aloittaja ilmeisesti viittasi. Lisäilin sinne loppuun jotain extempore.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13754952/uskoontulon-analysointia
Mitä tämä maailma ajattelee Herramme omista? Näin sanoen : " Ihmiskunnan pohjasakkaa sinä. "
Mutta Jumalan kiitos, niin Pyhä henki Raamatussa osasi meitä tästä varoittaa aikalailla samoin sanoin kuin nykyään uskovia luonnehditaan ...
"12 me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme;
13 meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti"
Eikös ole ihmeellistä - Pyhä henki kirjoituttaa Paavalilla noin 2000 vuotta sitten siitä millä sanoilla uskovia luonnehditaan. Ei voi olla sattumaa!
Mikä kumman "Pyhä Henki". Ei sitä "Jumalan Sanaksi" tee että muuan hihhuli Paavali kirjoitti noin Korinttolaiskirjeeseen. Jätkä, joka ei ollut Jeesusta tavannutkaan, vain "näki näyssä" eikä ollut väleissä Jeesuksen oikeasti kouluttamien oppilaiden kanssa. Joka usko sekin tokin oli juutalaisuuden, siis huuhaauskonnon yksi lahko.
Kävihän siinä "tuuri" kun roomalaiset jyräsivät Jerusalemin alkuseurakuntineen v. 70, ja Paavalin hellenististä mytologiaa sekoittanut oppi jäi päällimmäiseksi. Ja paremmin kelpasi roomalaisille. Siis huuhaa-katolisuus alunperin :-)
Mutta ei siitä "Jumalan Sanaa" siitä sekavasta kirjakokoelmasta tai sinun tulkinnastasi tee, että SINÄ niin haluat ja kenties valehtelet tietäväsikin. Ei sen enempää kuin harekrisnojen teksteistäkään. Äläkä viitsi valehdella, että sinulla on jotain yliluonnollista tietoa ilkeän hörhökulttisi todisteena.
Lisäys. Jos teitä "parjataan", niin onko tullut mieleen että se johtuu siitä olette ylimielisiä pahantahtoisia valehtelijoita? Ei toimi enää, kiinni olette jääneet, teidät on nähty.
Paavali kohtasi myös Jeesuksen kuten muutkin apostolit. Kaikenlisäksi Paavali oli apostoleista viimeinen joka on kohdannut henkkoht. Jeesuksen maan päällä. Lisäksi Jeesus lähetti Paavalin henkkoht. evankeliumin työhön pakanoitten pariin ja varusti Paavalin Pyhän hengen voimalla.
On tullut mieleen ja siksi olemme nöyriä Herramme palvelijoita. Se voima jonka niin voimakkaasti tunnette ei ole meidän omaa voimaamme, vaan se on Kristuksen voimaa ja Jeesustahan tämä maailma vihaa, vaikka se kohdistuukin meihin. Tämä muuten todistaa, että tunnustatte näin epäsuoraan, että olemme Jeesuksen omia :))
Tehän ette raivoa henkiparantajille, harekrisnoille, tarot-kortti ym ennustajille, magneettihoitoa antaville, selvännäkijöille, enkeliterapeuteille, .... ettekä kellekään muulle kuin Jeesukseen uskoville kristityille.
Katri-Helena saa ihan vapaasti puhua enkeliterapiasta, kivien ja puiden parantavasta vaikutuksesta, mutta helvetti pääsee myös kirkon papeissa valloilleen välittömästi, jos esim. Pirkko Jalovaara kertoo, että Jeesus Kristus paransi ja parantaa yhä sairaita jos vaan muistamme rukoilla heidän puolestaan.
Tämä on se ero - ja tämä on merkki meille uskoville että olemme oikeassa. Jeesus kun sanoi että maailma meitä vihaa - Jeesuksen vuoksi.
No tulihan tuokin aloitus luettua kummallisine kysymyksineen:
"Kun ihminen tulee uskoon esimerkiksi helluntailaisuudessa tai Kansan Raamattuseurassa, tuleeko hänestä samalla myös homojen kivittäjä (henkisesti) ja kreationisti? Ottaako hän koko hihhulipaketin vastaan sellaisenaan vai onko hänellä itsellään sen jälkeen mitään kriittistä otetta kyseisten lahkojen opetuksiin?"
Helluntalaisia ja Kansan raamattuseuralaisiakin tuntien en ole kuullut heitä opetettavan "homojen kivittäjiksi" sen paremmin fyysisesti kuin henkisestikään.
Kun en ole myöskään kuullut, että ko. kristillisten yhteisöjen opetukset olisivat raamatun vastaisia, niin turhaa on "kyseisten lahkojen opetusten" kritisointikin.
Aloittaja ei nähtävästi ole ajatellut, että totuutta etsivä ateistikin voi tulla uskoon pelkästään Raamattua lukemalla, eli ilman helluntaisia, Kansan raamatuseuralaisia, luterilaisia, jne.
Toki tulee ns. kreationistiksikin, tosin heitäkin on joka lähtöön, toteamalla pelkästään, että alussa Jumala loi taivaan ja maan.
Raamattuhan ei ole luonnontieteen oppikirja, vaan kerrontaa Jumalan säätämästä hengellisen syyn ja seurauksen lain toiminnasta koskien yksittäistä ihmistä, kansakuntaa ja kansakuntia.
Alussa oli sana. Sitten kielistä...
https://www.youtube.com/watch?v=U4yVKOxp-jA