Mikä olisi oikea paikka lähteä etsimään apua?

Olen kokenut jo pitkään masennus- ja ahdistusoireita (varmaan teini-iästä asti). Nyt tuntuu että kaikki on vaan pahentunut; tuntuu että koko elämä on aivan jumissa, kaikki kaatuu päälle, en pysty suorittamaan AMK opintoja (vaikka haluaisin), jatkuva ahdistus ja mielialavaihtelut, ja kaikki tuntuu aika synkältä. Kaiken kaikkiaan aivan hirveä olo enkä oikein näe ulospääsyä tästä tilanteesta, enkä tiedä miten pääsisin eteenpäin elämässä.

En ole koskaan käynyt puhumassa olostani kenellekään ammattilaiselle. Haluaisin kyllä, mutta jännittää tosi paljon (jo pelkästä ajatuksesta tulee perhosia mahaan, huono olo, pulssi kohoaa).

Mikä olisi oikea paikka lähteä etsimään apua? Onko tällaisessa tapauksessa hyvä idea varata aika koululääkärille? Mitä hän voi tehdä, voiko lähettää eteenpäin jonnekin? Pelottaa tosi paljon mennä puhumaan kellekään. Mun on tosi vaikea puhua asioistani ja nyt ahdistuksen yms. takia ihmisten kanssa oleminen ja puhuminen (saati sitten henk. koht. tuntemuksista/elämästä puhuminen ja vielä täysin vieraalle) tuntuu vaan kahta kauheammalta. Tiedän kyllä, etten todellakaan ole ainoa jolla on tällaisia ongelmia, mutta silti ahdistaa ja hävettää mennä puhumaan...

Mikä olisi oikea/paras paikka lähteä etsimään apua tähän? Entä miten sitä pääsisi tällaisesta "häpeästä"/arastelusta eroon ja saisi rohkeutta avata suunsa? Muilla vastaavia kokemuksia?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kokeileppa tryptofaania ohjeen mukaan, 500-1500mg pvässä, niin jopa helpottaa ja jaksaa opiskella ja elää.... Ja sitten ei tartte mennä lekurille, joka kuitenkin määräisi sulle pillereitä jotka tuhoavat sinun terveyden.

Äänestä

Suosittelen täysi-ikäisiä aina hakeutumaan jonnekin muualle kuin viralliselle taholle näissä mielenterveysasioissa. (Tämä ei tarkoita, että suosittelen virallista tahoa alaikäisillekään.) Valitettavasti virallinen mielenterveysjärjestelmä, psykiatria sen kiintotähtenä, on etääntynyt pahasti siitä mistä ihmiselämässä ja ihmisen henkisessä/psyykkisessä kärsimyksessä on kyse. Kiertämällä virallisen järjestelmän vältät myös psykiatriset leimat ('diagnoosit'), jotka voivat vaikuttaa mahdollisuuksiisi elämässäsi tulevaisuudessa. Virallinen linja pohjaa pseudotieteelliseen uskomukseen, jonka mukaan ihmisen paha mieli johtuu aivojen toimintahäiriöistä/sairauksista. Tällaisen ajattelun omaksuminen hämärtää kykyä nähdä mistä paha mieli oikeasti kumpuaa, ja se kumpuaa aina elämästä, elämän ongelmista, ei aivojen ongelmista.

Omasta mielestäni järkevämpää ja merkitsevää apua saat kolmansilta sektoreilta ja, jos sinulla on rahaa yksityinen psykoterapeutti voi olla toimiva ratkaisu. Huomioi kuitenkin, että psykoterapiassa tärkeintä on henkilökemiat, ei terapeutin 'suuntaus', välttämättä kokemus tai tittelit. Parhaiten apua saa, yllätys yllätys, henkilöltä, joka osoittaa aitoa kiinnostusta elämääsi kohtaan ja haluaa tosissaan auttaa sinut yli ikävien ajatusten ja elämäntilanteiden. Ole kuitenkin varovainen, sillä psykoterapia puolella on paljon, varmasti valtaosa, henkilöitä, jotka uskovat samaisiin pseudotieteellisiin konsepteihin mielisairauksista oikeina sairauksina ja kemiallisiin epätasapainoihin näiden "sairauksien" taustalla. Asia kannattaa varmistaa ensimmäisellä tapaamisella tai vaikka jo puhelimessa ennen tapaamisen sopimista, jos haluaa välttää sotkeutumasta uskomustieteisiin.

Erilaisia kolmannen sektorin toimijoita voi tiedustella esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallisesta kriisipuhelimesta. Numeron löydät googlettamalla. Suurimmissa kaupungeissa on nuorten SOS-kriisipisteitä, joissa saa neuvontaa ja kuuntelevia ihmisiä ilman pelkoa pakottamisesta tai virallisista psykiatrisista leimoista. Sieltä voi myös kysellä erilaisia mahdollisuuksia virallisen järjestelmän ulkopuolelta.

Vielä yksi vaihtoehto olisi erilaiset vertaistukiporukat, joita valitettavan vähän taitaa vielä olla pystyssä. Tietenkin tukiryhmissä voi olla myös paljon henkilöitä, jotka uskovat viralliseen uskomustieteeseen, joten pitää osata ottaa huomioon muiden erilaiset maailmankatsomukselliset kannat ja soveltaa saatuja näkemyksiä ja mielipiteitä omaan näkemykseen sopivasti. Kasvotusten olevia vertaistukiryhmiä en itse tunne, mutta ehkä em. tahot saattaisivat osata auttaa löytämään?

Toivottavasti löydät itsellesi sopivan ratkaisun ja saat elämääsi aikanaan iloa ja mielekkyyttä. Nuorihan olet vielä.

Äänestä

En suosittele psykiatriaa, he vaikuttavat toimivan toisin kuin lääkärin tulisi, siis ei ajatella ennen kaikkea potilaan parasta. Parasta kun hillitsee itsensä ja välttää lääkitystä ja opettelee tuntemaan mikä on hyväksi itselle.
Miten olisi Raamatun lait ja säädökset, voisi olla hyvästä oppia tätä tuntea (5.Mooseksen kirjaa) ja vaikka 5. Mooseksen kirjan 30:11-14 mukaisesti voisi lakeja ja opetusta oppia tuntemaan tai rabbiinien ohjeiden mukaisesti ja aiheeseen liittyvää viisauskirjallisuutta kuten Salomonin Viisaus tai Siirakin opetukset.

Äänestä

Kun olet opiskelija, niin terveydenhoitaja on ensimmäinen etappi apua hakiessa. Jos asioista puhuminen tuntuu vaikeasta, niin voi kirjoitella vaikka ranskalaisin viikoin tai ihan pienen esseen muodossa. Sano suoraan, että on niin vaikea aloittaa. Kyllä terkkari ymmärtää. Älä enää jää yksin panttailemaan pahaa oloasi.
Ihan turhaan tuossa muutamat varoittelevat psykiatrian ammattilaisista. Ihminen psyykettä ja mieltä on jo pitkään tutkittu ja päästy selvyyteen sen lainalaisuuksista. Tottakai ammattilaiset osaavat auttaa.
Titenkin on aina hyvä juttu jos lähipiirissä löytyy empatiaa ja kuulevia korvia.

Äänestä
  • "Mieltä on jo pitkään tutkittu ja päästy selvyyteen sen lainalaisuuksista."

    Salli mun nauraa!

    Oikeassa ovat nämä varoittelijat. Hyvin sujuvaa ja älykästä tekstiä. Totta kun on...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hermit- kirjoitti:

Olen kokenut jo pitkään masennus- ja ahdistusoireita (varmaan teini-iästä asti). Nyt tuntuu että kaikki on vaan pahentunut; tuntuu että koko elämä on aivan jumissa, kaikki kaatuu päälle, en pysty suorittamaan AMK opintoja (vaikka haluaisin), jatkuva ahdistus ja mielialavaihtelut, ja kaikki tuntuu aika synkältä. Kaiken kaikkiaan aivan hirveä olo enkä oikein näe ulospääsyä tästä tilanteesta, enkä tiedä miten pääsisin eteenpäin elämässä.

En ole koskaan käynyt puhumassa olostani kenellekään ammattilaiselle. Haluaisin kyllä, mutta jännittää tosi paljon (jo pelkästä ajatuksesta tulee perhosia mahaan, huono olo, pulssi kohoaa).

Mikä olisi oikea paikka lähteä etsimään apua? Onko tällaisessa tapauksessa hyvä idea varata aika koululääkärille? Mitä hän voi tehdä, voiko lähettää eteenpäin jonnekin? Pelottaa tosi paljon mennä puhumaan kellekään. Mun on tosi vaikea puhua asioistani ja nyt ahdistuksen yms. takia ihmisten kanssa oleminen ja puhuminen (saati sitten henk. koht. tuntemuksista/elämästä puhuminen ja vielä täysin vieraalle) tuntuu vaan kahta kauheammalta. Tiedän kyllä, etten todellakaan ole ainoa jolla on tällaisia ongelmia, mutta silti ahdistaa ja hävettää mennä puhumaan...

Mikä olisi oikea/paras paikka lähteä etsimään apua tähän? Entä miten sitä pääsisi tällaisesta "häpeästä"/arastelusta eroon ja saisi rohkeutta avata suunsa? Muilla vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu