EU tuohoaa Suomen

On aika irtaantua.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kun lähtee karhua pakoon, niin hukka perii.

Äänestä

Suomalaisia on vain 0.08 % maailman väestöstä ja EU:n väestöstä meitä on reilu prosentti.

Kun suomalaiset pian lähtevät pakolaisiksi EU-alueelle, niin sitä tuskin kukaan edes huomaa.

Äänestä

Euro tuhoaa Suomen talouden ja mamutus yhteiskuntarakenteen.

Äänestä
  • Ei mene sataa vuotta, kun Suomi on muisto vain.

    Äänestä

  • Sadan vuoden kuluttua kantasuomalaisia on nykyisellä syntyvyydellä noin neljä miljoonaa.

    Todennäköisesti Suomenkin väkiluku kasvaa samaa vauhtia kuin maailmassa keskimäärin. Sadan vuoden kuluttua täällä asuu 12 miljoonaa ihmistä. Kasvu toteutuu mahantunkeutumisen ja tunkeutujien kiihkeän sikiämisen seurauksena.

    Kun tänään syntyvä kantasuomalainen on jälleen vaippaiässä, niin kaksi kolmesta Suomen asukkaasta on monikulttuuriväkeä.

    Äänestä

  • Nykymuodin mukainen kulttuurien sekoittaminen johtaa katastrofiin. Sen näkee sokea reettakin.
    Kovapäisemmät voivat käydä Ruotsissa tutustumassa monikulttuurilähiöiden arkeen.

    Äänestä

Ei pidä odottaa kreikan kohtaloa vaan erota EU:sta heti!

Äänestä
  • Kiitos mielipiteestäsi se oli tämän päivän paras, kannatetaan.
    Mielenosoitus tämänkin asian puolesta.

    Äänestä

miten ihmeessä "EU" Suomen tuhoaa?
EU on liitto, elin joka koostuu kaikista maista, niin miten se tuhoaa?

Äänestä
  • Päätöksillään ja toimenpiteillään, jotka koituvat Suomen tuhoksi.

    Äänestä

  • No niin pojat ja tytöt, meillä on suuri tehtävä, pelastetaan Suomi, ennen se tehtiin asein nyt äänestämällä oikein, ja tästä työ alkaa,

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

    Irti EUsta
    sisältää vaatimuksen myös euro-erosta.

    Tuonne on nyt saatava nimiä, nopeasti ja paljon, jokainen siis
    keräämään paperilomakkeille, helpoiten se käy tuttavapiirissä,
    delekoikaa muita mukaan.

    Äänestä

  • 254ge5 kirjoitti:

    Päätöksillään ja toimenpiteillään, jotka koituvat Suomen tuhoksi.

    Tyypillinen vassari kuten persutkin, hirveä räkytys että eu sitä, eu tätä.
    Tuskin te vassarit ja persut edes tiedätte milloin eu on perustettu ja mitä varten!
    Ei eu ole tuhoamassa ainoatakaan valtiota vaan valtioiden omat päättäjät ja ratkaisut tuhoavat sen. Suomi meni kovaa vauhtia kreikan perässä suohon kun vassarit väkisin myivät kannnttavia valtion omistuksia ja nyhtivät pienistä myyntituloista vielä bonukset. Nyt valtio joutuu ostamaan ulkoa kun ei itellä oo!
    Ja nyt vassari se tärkein, yksityisfirmojen toiminta suomessa on pelkkää tuloa, siitähän sun piti alkaa kätiseen koska ei äly riitä tajuamaan missä mennään.
    Jos erotaan eurosta niin yksityiset firmat jättää suomen välittömästi koska tulee aivan älytön devalvaatio ja korkomenot kasvaa pilviin, sitte se on vaan tervetuloa takaisin sovjetfinlandiaan!

    Äänestä

  • Vihainens kirjoitti:

    Ei kai siinä mikään sitten auta. Laita kamppeet kasaan. Jotain realismia aikuisilta ihmisiltä voisi odottaa, mutta tuohon vaan tämä tukipummeilun varassa elämänsä jatkamista. Duunarit eivät kelpaa duunareiksi ja sitten joku tällä huutaa, luultavasti kokoomusministeri.

    Äänestä

  • Vihainens kirjoitti:

    Tyypillinen vassari kuten persutkin, hirveä räkytys että eu sitä, eu tätä.
    Tuskin te vassarit ja persut edes tiedätte milloin eu on perustettu ja mitä varten!
    Ei eu ole tuhoamassa ainoatakaan valtiota vaan valtioiden omat päättäjät ja ratkaisut tuhoavat sen. Suomi meni kovaa vauhtia kreikan perässä suohon kun vassarit väkisin myivät kannnttavia valtion omistuksia ja nyhtivät pienistä myyntituloista vielä bonukset. Nyt valtio joutuu ostamaan ulkoa kun ei itellä oo!
    Ja nyt vassari se tärkein, yksityisfirmojen toiminta suomessa on pelkkää tuloa, siitähän sun piti alkaa kätiseen koska ei äly riitä tajuamaan missä mennään.
    Jos erotaan eurosta niin yksityiset firmat jättää suomen välittömästi koska tulee aivan älytön devalvaatio ja korkomenot kasvaa pilviin, sitte se on vaan tervetuloa takaisin sovjetfinlandiaan!

    Tiedätkö, että ulkomaille firman muutto tekee sen, että voi siirtää sinne euronsa. Virokin käy, mutta olen joutunut nykyään maksamaan suomalaisfirmoille järjestään Ruotsiin. Siellä ei ole euro, mutta maksumaaksi sekin joutuu, jos Kreikka maksatetaan kaikille jäsenmaille.

    Tavallinen käyttäjä avaa ostotilin (https://www.skrill.com/)
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/13646228/mista-suomalainen-saisi-ulkomaalaisen-tilin-ja-kor
    http://keskustelu.suomi24.fi/talous.

    Lykkyä tykö.

    Äänestä

Olen samaa mieltä. Pois tuosta ja äkkiä. Suomi on vain joutunut makselemaan koko ajan ja päälle vielä kehittymättömiä pakolaistaakkoja.

Äänestä

EU lahjoo ministereitä. Ja vielä täällä puhutaan uusnatseista, tämä on täyttä bluffia, valehtelua yms.

Hallituksen leikkaukset kehitysapuun laittaa järjestöt ahtaalle: "Vaikutukset jopa 30 000 pakolaiseen"

Maanantai 24.8.2015 klo 20.02

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082420230915_uu.shtml

"Viime torstaina Sisäministeriö kertoi, että turvapaikanhakijoiden määrä on Suomessa kasvanut selvästi kesän aikana. Heinäkuussa hakijoita tuli 1479 - yli nelinkertaisesti viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Sisäministeri Petteri Orpo (kok) kertoi tiedotustilaisuudessa toimenpiteistä, joilla hallitus aikoo vastata tilanteeseen. Sisäministeriön mukaan Suomi valmistautuu 15 000 turvapaikanhakijan vastaanottoon tänä vuonna. Se on 10 000 arvioitua enemmän. "

Orpolla luvut heittää vaan ihan pikkasen, 10 000 kpl pieleen, kusstannuksia 15 000 x 10 000 x montako vuotta.

Äänestä
  • http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3385422/kaksi-miljoonaa-nimea-kansalaisaloitteessa-ttip-sopimusta-vastaan

    Jo kaksi miljoonaa EU-kansalaista vaatii TTIP-neuvottelujen pysäyttämistä. Tämä lähettää vahvan viestin Euroopan parlamentille, jonka jäsenet äänestävät neuvoa-antavasta päätöksestä tällä viikolla. Haluaako parlamentti todella voimaan sopimuksen, joka sisältää ISDS-välimiesmenettelyn, jonka turvin suuryritykset voivat haastaa kansallisvaltioita oikeuteen? Stop TTIP -koalition suomalaisjäsen Otto Kronqvist kysyy.

    ”Rinnakkainen oikeusjärjestelmä sijoittajille”
    Koalition mielestä Euroopan parlamentin pitäisi hylätä TTIP, ”koska se on uhka paitsi demokratialle myös työntekijöiden oikeuksille, ympäristölle ja kansanterveydelle”.

    Vähintään koalitio vaatii Euroopan parlamenttia ottamaan selkeän kannan välimiesmenettely ISDS:ää vastaan.
    ___________________________________________
    Ero EU,sta vapauttaa tästäkin.

    Tätä puolustellaan kaupankäynnin lisääntymisellä, tottakin se on
    muualta saa tuoda tänne mitä tahansa myrkkyruokaa eikä siitä saa edes kertoa kansalle,niinkuin euroopassa tehdään.
    Suomen vähäinenkin vienti katoaa koska muualta saa tuotteet halvemmalla,työttömyys vain lisääntyy.

    Jos ei toimita niinkuin yritykset vaatii niin maksamma miljardi sakot.

    Äänestä

Kaikki liitot kaatuvat aikanaan. EU ei ole mikään poikkeus!

Äänestä

Ajatelkaa kuinka monta idiooti isopalkaisia idiootia siellä istuu ja tekee päätöksiä toinen toistaa tyhmempää "tuorekurku pitkä käyrä mmm "
Se on heidän pääasia vaikeuttaa elämä normaalille ihmisille. Kaikki ne rahat maat maksaa sinne --ei olis yhtään maata jossa ei hyvin menis jos eu;ta ei olis

Äänestä

Kreikan tapaus on vain epätoivoinen yritys viivyttää Eurooppaa vääjäämättä odottavaa kaaosta ja sekasortoa.

Äänestä

Suomi on ikuinen nettomaksaja EU:ssa. Koko unioni on niin epäoikeudenmukainen, ettei mitään rajaa. Kuinka paljon entisiä Itäblokin maita on tuettu EU:n kautta? Lasku näyttää olevan loputon, samoin kuin mamuvirta "hyvinvointivaltioihin". Mamuthan eivät laskutaitoisina entisiin itäblokin maihin mene!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

10100100 kirjoitti:

On aika irtaantua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu