Moi kaikki! Mulla on tullut pieni ongelma, aloitin tänä syksynä lukiossa ja olen tosiaan käynyt koulua sen pari viikkoa ja jo tässä vaiheessa kevyt loppuunpalaminen ja semmonen fiilis, että ei vaan jaksa tehdä läksyjä ja muuta. Motivaatiota laskee ennestäänkin se että tietää valmistuvansa työttömäksi tästä koulusta, jos jatkaa siis. Tahtoisin vaihtaa ammattikouluun, mutta en tiedä miten, ja milloin tämä onnistuu. Käykö ihan vain niin, että käyn opolle puhumassa ja hän sitten kertoo seuraavan yhteishaun päivämäärän vai mitenkä? Lopullista päätöstä en ole tehnyt mutta tämä toimintamalli koulun vaihdosta olisi hyvä tietää, kun harkitsen päätöstä
Lukio ei vain tunnu oikealta miten saan vaihdettua
21
1235
Vastaukset
- Otaselväätietäviltä
Jos sinulla on selvillä, mille linjalle haluat ammattikouluun, niin ota suoraan yhteyttä sinne oppilaitokseen. Vähän aikaa heillä käy kuhina, kun oppilaat vaihtavat alaa tai lopettavat, joten vielä juuri ja juuri voisit päästä mukaan ryhmään.
Riippuu tietysti, miten suosittu ala sinulla on.
Mutta mene ihmeessä puhumaan opon kanssa ja vaikka kuraattorinkin kanssa, jos tuntuu, ettet jaksa.- A.loittaja
Ala on tiedossa kyllä, mutta ihan satavarma en ole vielä, että haluanko vaihtaa. Ja sitten kun olen päätöksen tehnyt niin onkin varmaan jo vähän myöhäistä. Kyseinen alakin mitä olen miettinyt on varmaan kuitenkin täynnä sen suosion vuoksi.
- Isoisä46
Lampsi ammattikoulun rehtorin puheille ja kerro asiasi. Älä silti pety, vaikka se ei ehkä johda mihinkään. Sekin on valmennusta elämään. Voisitko ikäsi puolesta hakeutua ulkomaille töihin? Sitä työnantajat arvostavat enemmän kuin lavin papereita, kokeneena tiedän. Koeta kuitenkin roikkua lukiossa, jos muuta löydy.
Yritä ammattilukioon. Ensi vuoden alussa kai alkaa joitakin.
Lukio ei sovi kaikille. Ammattilukiosta saa täydelliset eväät elämälle,
ellei sitäkin ole jo pilattu pakkoruotsilla ja muilla pänttäysaineilla tyttöjen ja ruotsinkielisten hyväksi. Älä jää notkumaan mihinkään luuseriporukoihin.- pipiläsipilä
sipilä pipilä ja stupido on varoittavia esimerkkejä!!!!!!!!!!!
- Builderr
"Motivaatiota laskee ennestäänkin se että tietää valmistuvansa työttömäksi tästä koulusta, jos jatkaa siis. "
Eihän lukion ole tarkoituskaan olla mihinkään ammattiin valmistava oppilaitos. Jos pystyy hoitamaan opiskelun kunnollisesti, sieltä saa hyvät eväät jatkaa yliopistossa tai ammattikorkeassa. Siis JOS.
Tärkeintä lienee kuitenkin, että hakeudut alalle, jonka tunnet omaksesi. Lisää pystyy kyllä opiskelemaan ja etenemään erilaisia opiskelupolkuja vaikka tohtoriksi asti. Jos kuitenkin haluat omalta alaltasi korkean koulutuksen, lukion suorittaminen suht hyvin on melkoisen tärkeää, sillä muissa toisen asteen oppilaitoksissa ei välttämättä saavuta sellaista jatko-opintojen lähtötasoa, millä olisi mahdollista pärjätä.
Jos koulunkäynti on sinulle vaikeaa ja mahdollisesti vielä siinä mielessä haastavat lähtökohdat, että peruskoulun päättötodistuksen arvosanat eivät ole varsinkaan ns. akateemisissa aineissa hyvät, sinun on ehkä parasta siirtyä ammattikoulun puolelle.
Älä välitä tuosta nimimerkin "Isoisä46" kommentista, jossa väheksytään ruotsin kielen oppimista. Erittäin monissa työpaikoissa edes joltinenkin ruotsin kielen taito on joko vaatimus tai ainakin vahva plussa. Mainittakoon, että oma tyttäreni on kouluttautunut peruskoulupohjalta erittäin miesvaltaiselle alalle aika korkealle ja yksi hänen työelämässä pärjäämiseensä suuresti vaikuttanut tekijä on ollut ruotsin kielen taito. - Valmaope
Ota yhteyttä amiksen Valman (valmentavan koulutuksen) opoon. Hän tietää milloin on Valma viimeistään aloitettava, jotta saisit samat yhteishakupisteet ensi kevään hakuun, kuin mitä sinulla oli menneenä keväänä. Muutoin olet 6 pistettä tai pahimmassa tapauksessa (jos olet vielä lukiossa yhteishaun aikaan) 14 pistettä köyhempi... Amiksen opo tietää myös sen, että olisiko vielä mahdollista päästä mukaan tänä syksynä alkaneisiin ryhmiin.
ps. ammattilukiota ei ole olemassa.- todellavaikeaakeksi
Tarkoittanee kaksoistutkintoa....
- omniameamecumporto
Suhteessa enemmän taitaa olla työttömänä ammatillisesta koulutuksesta valmistuneita kuin lukion ja sen jälkeisiin jatko-opintoihin hakeneita. Perinteisten teollisuusalojen automatisaatio vain kiihdyttää tätä eroa. Korkeakoulutetut harvoin ovat kovin pitkään kokoaikatyöttöminä, koska tieto aukaisee usein ovia tässä maailmassa ja tekee aktiiviseksi kaikilla elämän alueilla ja tuo itsekuria.
Lukio ei ole mikään ammattiopisto, vaan suurin osa hakee sen jälkeen ammattikorkeaan tai korkeakouluihn jne., lukio sellaisenaan harvoin työllistää ellei ole itse aktiivinen ja/tai perusta toiminimeä/yritystä. Mene opon luokse, eiköhän ne asiat siellä selviä. Kaikille lukiokaan ei tietenkään sovi, ja ehkä hyvä niin. - kungpao
Suosittelen akateemisen linjan rankentamista ammattikoulun jälkeen. Tunnen monia ylioppilaita, joista ainoastaan yksi on päässyt opiskelemaan korkeatutkintoa. Tällä hetkellä serkkuni ( joka on ylioppilas ) kärsii taloudellisista ongelmista, eikä hänelle myönnettä työttömyystukia, ja hänellä on äärettömän vaikeaa työllistyä, koska ei ole opiskellut ammattitutkintoa. Itse olen amiksessa ja lähden amiksen jälkeen Teak:iin, jos en sinne pääse niin AMK:iin ja lukiota olen jonkin verran päässäni pyöritellyt. Keväällä ajattelin alkaa suorittamaan lukion kursseja etänä ammattikoulusta käsin.
Lähtökohtaisesti minua ei vakuuta ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto, ellei ole sen suorittanut hyvin. - kjahsj
Ammattioppilaitoksia ne on ollu ja kolme vuotisia vähintään. Niissä on lukioon verrattuna opiskeltava asiat myös käytännössä. Samoja kirjoja siellä luetaan kuin lukiossakin tai ainakin samoja asioita. Lisäksi ne ammattiaineet vielä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ammattioppilaitos- asfasdfasdf
Tuskin samoja kirjoja luetaan, ja vaikka samoja asioita (esim. matematiikka) niin on ne ihan eri tasolla. Ja monilla aloillakin nuo käytännön hommatkin on huonosti suunniteltu/toteutettu, kun kaikissa aloissa parhaimmat on niitä, jotka vapaa-ajallakin näitä hommia vääntää (vrt. kokit, datanomit, autonrassaajat,jne.) ja eivät käytännössä opi mitään uutta. Ja nämä jantterit ovatkin sitten niitä, jotka oikeasti osaa asiansa, eikä sellaisia pilipali-tutkinnon käyneitä "muka osaajia". Ja tähän ei käytännössä ole tutkinnolla mitään merkitystä.
- kjahsj
asfasdfasdf kirjoitti:
Tuskin samoja kirjoja luetaan, ja vaikka samoja asioita (esim. matematiikka) niin on ne ihan eri tasolla. Ja monilla aloillakin nuo käytännön hommatkin on huonosti suunniteltu/toteutettu, kun kaikissa aloissa parhaimmat on niitä, jotka vapaa-ajallakin näitä hommia vääntää (vrt. kokit, datanomit, autonrassaajat,jne.) ja eivät käytännössä opi mitään uutta. Ja nämä jantterit ovatkin sitten niitä, jotka oikeasti osaa asiansa, eikä sellaisia pilipali-tutkinnon käyneitä "muka osaajia". Ja tähän ei käytännössä ole tutkinnolla mitään merkitystä.
Jos epäilyttää niin selvitä älä arvaile. Olin sellasella tekniikan aloille tähtäävässä koulutuksessa jossa oli suurin osa lukion käyneitä, niin heillä matemaattiset taidot heikoimpia, outoa tosiaan. Sanoivat kouluttajalle että ei niitä esimerkkejä joissa tekstiä?
Mitä muuten maailmassa saatas aikaan jos kaikki olisi teoria ihmisiä? - nabla123
kjahsj kirjoitti:
Jos epäilyttää niin selvitä älä arvaile. Olin sellasella tekniikan aloille tähtäävässä koulutuksessa jossa oli suurin osa lukion käyneitä, niin heillä matemaattiset taidot heikoimpia, outoa tosiaan. Sanoivat kouluttajalle että ei niitä esimerkkejä joissa tekstiä?
Mitä muuten maailmassa saatas aikaan jos kaikki olisi teoria ihmisiä?Noh, yleensä tuppaa olemaan siten, että ammattikoulusta jatko-opiskelemaan lähtevät (yleensä tekniikan aloilla) ovat ammattikoulujen parhaimistoa. Ja kun ammattikorkeaan on paljon helpompi päästä ammattikoulupohjalta, kuin yliopistoon. Ja jos taas lukiosta joku päätyy samanlaiselle linjalle ammattikorkeaan sen sijaan, että päätyisi yliopistoon, niin syy on yleensä siinä, että nämä lukiosta tulleet eivät kovinkaan lahjakkaita ole olleet. Eli on ihan selvää, että tällöin ammattikoulun käyneet ovat todennäköisesti vahvemmilla, kuin lukion käyneet. Mutta jos taas verrataan ammattikoulusta ammattikorkeaan päätyneitä fukseja lukiosta yliopistoon päässeisiin, niin on taso teoreettisissa aineissa hyvin suuri.
Mutta yleensäkin pätee sääntö, että taitavaan henkilöön ei vaikuta, käykö kumman tahansa koulutuksen, kun se tieto ja taito on kotoisin aivan muualta kuin koulusta.
- urts
Eikö koululasi ole opinto-ohjaajaa? Jos ei niin kysy kuntasi koulutoimesta. Saat asiallisia ja oikeita vastauksia, toisin kuin täältä.
- dferer
Lopetat lukion ja haet amikseen, yksinkertaista..myös kesken lukuvuotta voi hakea peruutuspaikkoja, niitähän suorastaan tyrkytetään. Nyt on jo vähän myöhäistä, vaan onko liian myöhäistä, kiinniotettavaa on jo aika paljon. Ehkä käyt tämän vuoden sitä lukiota ja sitten haet amikseen, saat myös lukion ekasta vuodesta pisteitä..ei kannata jäädä sinne, missä ei viihdy, jos vaisto ohjaa toisaalle..Kannattaa silti varmistaa se jatkopaikka, ettei jää tyhjän päälle..
- mietntata
Lainaten tuota kohtaa "ei kannata jäädä sinne, missä ei viihdy". Eli ei todellakaan kannata tehdä huonoja elämänpäätöksiä sillä periaatteella, ettei vain tykkää jostain. Jos lukiosta löytyy selvästi aihepiiri, joka itseä kiinnostaa ja voisi ihan realistisesti taata jatko-opiskelujen kautta työpaikan, eikä ammattikoulussa ole mitään varmasti kiinnostavaa, niin ilman muuta pitäisi jäädä lukioon, eikä luovuttaa. Nykyään kun tuppaa olemaan, että hyvin moni ammattikoulun opinnoista johtaa suoraan kortistoon ja vain hyvin taitavat / lahjakkaat pääsevät työelämään. Tämä nyt on hyvin tyypillistä, että työttömiä löytyy jo reippaasti tradenomin tasolta, joten miksi ottaa epäpätevä merkonomi (ja kuten sanoin, hyvin lahjakkaat/taitavat merkonomit kyllä pärjää, mutta näitäkin on vain kourallinen).
Kannattaa oikeasti miettiä sinne tulevaisuuteen, että onko sillä alalla työpaikkoja. Esim. prosessinhoitajan koulutuksella voi olla hirveän haastavaa löytää työpaikkaa, kun nykyään hyvin moni laitos ajettu alas, jonka takia kokeneita osaajia löytyy jo yllin kyllin. Sama tilanne myös ICT ja datanomeilla, joista löytyy jo paljon korkeammin opiskelleita (kolmannen asteen) henkilöitä. Lisäksi automaatio tekee tulojaan, joten moni ammatti on vaarassa kadota. Oikeastaan ainoa keino tuota automaatiotakin vastaan on kouluttaa itsensä korkealle, mutta tämäkään nyt ei ole tae varmasta työpaikasta.
- antti.rokka
Miettikääpä nyt kaikki tosi vakavasti! Jos joku oikeasti tälläisia täällä kyselee, niin miten sekaisin hän on?
Miksi ei ymmärrä mistä apua oikeasti saa? Suomessa on virastot kaikille, kaikkin kysymyksiin.
Jos Suomi24 haluaa ottaa vastuun tästä, niin toimittajioen nimet ehkä laitetaan muistiin. Ja heidät haetaan joskus vastuuseen. Ei toimittajat voi pelleillä sellaisilla rooleilla, missä nuoret ihmiset menevät sekaisin kuka oikeasti antaa vastauksia joilla on jotain pohjaa. Hyvä Suomi24 ihminen, älä anna sellaista mielikuvaa, että joku oikesti täältä saa vastauksen ongelmiinsa. - puhelin_käteen
kato haluamasi linja ja soita ko. oppilaitoksen opolle ja kysy mahtuuks.
- puhelin_käteen
niih. Minäkin menin kesken lukukauden.
- puuseppämies
Minulla sama tilanne joskus. Kyllästyin lukioon kahdessa viikossa ja menin suoraan amikseen reksin puheille ja pääsin puupuolelle parin päivän päästä. Amiksen jälkeen kävin armeijan ja sen jälkeen pääsin töihin. OLen tehnyt puusepääntöitä ja raksatöitä 7 vuotta.
- näimpäniin
Hei,
Olin itse vastaavassa tilanteessa muutama vuosi sitten. Kävin vuoden lukiota, joka ei tuntunut oikealta vaihtoehdolta, joten siirryin ammattikouluun. Pääsin omalle alalle, joka ei osoittautunutkaan hyväksi. Halusin opiskella eri alaa ja nyt hain ammattikorkeakouluun, jonne pääsin ensi yrittämällä. Täällä suurin osa on lukiopohjalta tulleita, joten olen poikkeus tässä tapauksessa. Opiskelu on onnistunut hyvin ja ammattikoulun oppien hyödyntäminen on onnistunut täällä. Ammattikorkeakoulun opiskelu on kuitenkin yliopistoa käytännönläheisempää, jolloin ammattikoulun käyneenä sen tuntuu hyvältä vaihtohdolta.
Mielestäni sinun kannattaa vaihtaa ammattikouluun, jos lukio tuntuu vielä joulun jälkeen väärälle vaihtoehdolle. Luultavasti et nyt voi vaihtaa alaa suoraan, ennen uutta yhteishakua. Varsinkin jos alalle on paljon pääsijöitä. Onnea opiskeluun ja kyllä se oma juttu vielä löytyy :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107141Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541126Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411061Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2891008