KOKOOMUS VAPAUTTAA KAUPPOJEN AUKIOLOT!

Kiitos hallituksessa olevan kokoomuksen, kauppojen typerät aukiolorajoitukset poistetaan viimeinkin!

http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2015/08/25/saanto-suomi-murenemassa-kaupat-auki-247/201510857/12
2977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Säälittää kauppojen kassat ja muu henkilöstö.

Äänestä
  • Mikä siinä säälittää? Jokainen on työnsä valinnut tietäen työajat. On ihan turha luulo että kauppoja aletaan pitää auki läpi yön mutta iltaisin saattaa aukiolo pidentyä viikonloppuina

    Äänestä

  • Työttömät saisivat töitä kun entistä useampi pääsee kauppoihin 3 vuoroon töihin.

    Sitä paitsi moni tekee mielellään viikonloppuja, iltaa tai jopa yötä koska siinä tienaa saman muutamanssa päivässä mitä päivävuorossa koko viikossa.

    Äänestä

  • Sitä paitsi pelkästään tänä vuonna kaupan alalta katoaa 5 000 työpaikkaa!

    Kaupan alalta työllisyys on jo muutekin vähentynyt parin viime vuoden aikana noin 10 000 henkilöllä.

    Ehkä aukiolojen vapauttaminen lisää työpaikkoja?

    Kaupan liiton mukaan vähittäiskaupan myynnin määrä laskee edelleen tänä vuonna.

    Äänestä

  • Miksi niitä pitäis sääliä.Tuurityötä on suomessakin tehty iät ja ajat.
    Sitä paitsi täällä länsirajalla on kaupat olleet auki sunnuntait vuosia.
    Joulupäivä ainoa päivä joka ei ole ollut työpäivä kaupoissa.

    Äänestä

EI varmaan olis onistunut jos joku punainen puolue olisi ollut

Äänestä
  • No ei tietenkään, siks se on pakko nyt äkkiä tehdä!

    Tosin on siinä aika monta mutkaa matkassa.

    Kaikilta näiltä on pyydetty lausunto asiassa:
    https://www.tem.fi/files/43538/Lausuntopyynto.pdf

    Jopa kirkkohallitukseltakin?

    Listalla olevilla voi olla paljon punavihervasureita jotka ihan periaatteesta vastustavat esitystä.

    Äänestä

  • Se on keino tukkia suut, porukka kännissä, samaan aikaan miljoona sakki sisään.

    Sortjan ruoska on juottaa perheiden kännikalat. Uskokaa vaan, viikonvaihteessa on ilmaista viinaa jossain jaossa.

    Äänestä

Onhan tääläkin kauppa auki jo kello 23 asti,Lauantaisin varmaan olisi isot kaupat kello 21 asti auki,sen jälkeen olutta ei saisi myydä,ja kyllä se asiakailta peritäisi hinnassa tuo aukioloaika,niin kuin nytkin.

Äänestä
  • Ja tuo huoltoaseman kauppa on läpi yön auki,ollut vuosia jo.

    Äänestä

kiitos Kokoomus, jälleen

Äänestä

Viina vapaaksi kans. Klo 21 loppuu kaljan myynti. Viinaa ei kaupoissa. Pois rajat pois paha. Vapaa maa vapaa tahto. Koti, uskonTo, isänmaa ja viina....kansa kaduille!

Äänestä
  • Vähemmän narinaa maahanmuutosta, se on takana. Viina on aihe, jolla kokoomus pelaa tätä peliä. Ehkä aletaa jakamaan viinaa, ettei heitä haukuta? Älkää ottako sortajan viinoja mistään.

    Kotimaa
    "Venäjän kioskeilla myytiin luukulta viinaa, sitä ei haluttu Suomeen"
    Juha-Pekka Tikka
    22.8.2015 klo 14:16 (päivitetty 22.8.2015 klo 14:18)

    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lippakioski olut-39982

    Äänestä

Kokoomus käyttää juoppoja hyväkseen. Ne tarjoaa ilmaisjakelua ja jatkettua aukioloa, ettei tarttisi kuunnella maahanmuutosta. Se on agenda, vesittää kansallisuus.

Kotimaa
"Venäjän kioskeilla myytiin luukulta viinaa, sitä ei haluttu Suomeen"
Juha-Pekka Tikka
22.8.2015 klo 14:16 (päivitetty 22.8.2015 klo 14:18)
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lippakioski olut-39982

Äänestä
  • Kokoomuspoliitikot pitävät ihmisiä älykääpiöinä. Ei lääkkeitä, ei hoitoa, mutta viinaa kyllä. Ei liikuntaa, ei ulkoilua, halpaa viinaa kellon ympäri.

    Vuoden juoppous edessä. grahn-laasonen saa vetää sivistyneen ja rikkaan roolia maahanmuuttovetoomuksineen.

    Äänestä

  • Grahn_laasosen_UraKiito kirjoitti:

    Kokoomuspoliitikot pitävät ihmisiä älykääpiöinä. Ei lääkkeitä, ei hoitoa, mutta viinaa kyllä. Ei liikuntaa, ei ulkoilua, halpaa viinaa kellon ympäri.

    Vuoden juoppous edessä. grahn-laasonen saa vetää sivistyneen ja rikkaan roolia maahanmuuttovetoomuksineen.

    Urakiitoa viinan voimalla. Islam tuli apuun, kukaan ei juo. Huippu-ura selvin päin. Kyllä se siitä, pari pulloa viikossa. Tarjoatko junckeri-sedällekin tuikut?
    Stubb, Toivakka, Orpo, Grahn-Laasonen huipulla?

    Äänestä

  • Venäjälläkään ei enää myydä kioskeilta viinaa, eikä yöllä kaupoistakaan.
    Ehdotettu kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen ei palvele asiakkaiden eikä henkilöstön etuja.

    Äänestä

Mistä se kaupan kate tulee? Ostovoima vähenee työttömyyden lisääntyessä ja kun kaupan aukioloaika lisääntyy niin tietenkin henkilöstökulut lisääntyvät.
Lisäkate tulee pelkästään palkkojen pienentämisen kautta.

Äänestä
  • Ostovoimaa: 15 000 maahanmuuttajaa ja EKP printtaa, mikä ettei kelpaa. No, ne ei koskekaan viinaan. Syövät ne ainakin.

    Äänestä

Kauppojakin on monenlaisia, kuten asiakkaitakin.

Äänestä

ihan loistohomma

Äänestä

Joo ihan kiva tapetaan loputkin pikkukaupat näillä typerillä aukiolo ajoille joskus oli että alle 400m2 liikkeet sai pitää auki sunnuntaisin : mutta niinhän tää suomi petaa ja tappakaa vaan kaikki pikkuyrittäjät maasta koska näissä isoissa myöskin palvelu aivan ala-arvoista kyllä se on nähty jo iät ja ajat !

Äänestä

Aukioloajan pidennys rahoitetaan pätkimällä työt niin, että mm. lomarahat jäävät pois. Aukioloajat voivat myös lyhetä.

Äänestä

Sehän tietää mamujen notkumista 24/7 kauppakeskuksissa ja raiskausten lisääntymistä.





"Kiitos hallituksessa olevan kokoomuksen, kauppojen typerät aukiolorajoitukset poistetaan viimeinkin!"

Äänestä

Minun valistunut arvaukseni on, että aukiolojen vapautuinen ei merkittävästi muuta nykytilannetta. Kauppojen aukiolot ovat jo nykyään erittäin vapaat, ei aukioloja kannata määräänsä enempää lisätä. Ei ole kannattavaa. Aukiolot laajenisivat vain hiljaisiin aikoihin, jolloin henkilökunnan palkat syövät kannattavuutta. Sanotaan, että lähinnä pk-seudulla aukiolojen lisääminen voi vielä olla kannattavaa, ei pienemmillä paikkakunnilla.

Eihän moni kauppa nykyäänkään pidä ovia auki niin paljon kuin saisi pitää, koska se ei vain ole tarpeeksi kannattavaa.

Äänestä
  • Suurissa marketeissa pikkuputiikit on nyt jo vaikeuksissa pitkien päivien takia ja markettien omistajat vaativat kaikkia pitämään putiikit auki koko aukioloajan,
    pikkuputiikit noissa joutuu siis lopettamaan.

    Kuka takaa turvallisuuden, aseelliset vartijat on saatava paikalle,
    kaupan yx kassa on täysin turvaton jo nyt, mitä sitten yö
    aikaan.

    Ei normaalit ihmiset yöllä ostoksilla käy muuta kuin kaljaa hakemassa
    eikä sitä saa 21,n jälkeen edes myydä, sekin on ihan typerää,
    kauppa myyköön kaikkia tuotteita niinkaun kun auki on.

    Äänestä

Siinä olikin ROSOVOJEN ilmeisesti ainoa saavutus, jossa koko kansaa ei täysin muilutettu, eikä ehkä kovin valtavia korruptuorahoja Sveitsin pankin salaisille tileille tipahtanut. ...Jos tuossa on jotain riemun aihetta, niin sekin jo kertoo paljon teidän kokkkareiden älyn tasosta.

Äänestä

Kai se tapahtuu musujen vuoksi.Musut nukkuvat päivisin ja heräävät illalla ,käyden yöllä
kaupassa ostamassa viinaksia ja kaljaa ,kun pimeässä ALLAH ei näe heidän tekemisiään ja
juopottelua.Musut kiittävät kokomusta ja polisit saavat töitä.Kuka tämän lystin
sitten joutuu maksamaakin.Sen kai tiedämme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fghsryhryrt kirjoitti:

Kiitos hallituksessa olevan kokoomuksen, kauppojen typerät aukiolorajoitukset poistetaan viimeinkin!

http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2015/08/25/saanto-suomi-murenemassa-kaupat-auki-247/201510857/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu