Paleoruokavalio metaboliseen oireyhtymään

Kivikauden ruokavalio eli ns. paleoruokavalio voi auttaa metabolisen oireyhtymän välttämisessä ja mahdollisesti parantamisessa, tuore tutkimus osoittaa. Hyödyt näkyvät ainakin lyhyellä aikavälillä.
Paleoruokavalion taustalla on uskomus kivikauden ihmisen ruokavaliosta, jota paleoruokavalion kannattajat pitävät biologisesti oikeana ihmiselle. Sitä noudattavat syövät paljon lihaa, kasviksia ja rasvaa ja välttävät viljoja sekä teollisesti käsiteltyjä ruokia ja tuotteita.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa tutkijat selvittivät paleoruokavalion vaikutuksia yhdistämällä aikaisempien tutkimusten aineistoja ja analysoimalla ne uudelleen. Tutkimuksiin osallistuneilla oli kaikilla vähintään yksi metabolisen oireyhtymän osatekijä.

Verrattuna virallisia ravitsemussuosituksia noudattaviin paleoryhmään satunnaistettujen vyötärön ympärys lyheni, kolesteroli- ja verensokeriarvot paranivat ja verenpaine laski enemmän. Tämä havaittiin puolen vuoden kuluttua tutkimusten alkamisesta.

Tulokset ovat lupaavia ja viittaavat siihen, että paleoruokavaliosta voi olla apua metabolisen oireyhtymän hoidossa. Havaintoihin kannattaa silti suhtautua varoen, sillä paleoruokavalion terveysvaikutuksista on vielä hyvin vähän laadukasta tutkimustietoa. Nyt julkaistuun analyysiin laatukriteerit täyttäviä satunnaistettuja ja sokkoutettuja tutkimuksia löytyi lopulta vain neljä ja niihin oli osallistunut yhteensä 160 henkilöä.

Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa yhdistyvät vyötärölihavuus, poikkeava glukoosi- ja rasva-aineenvaihdunta sekä kohonnut verenpaine. Siihen liittyy suurentunut sydän- ja verisuonisairauksien, tyypin 2 diabeteksen ja yleisen kuolleisuuden riski. Metabolista oireyhtymää potee joka kolmas keski-ikäinen suomalainen.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

http://www.uusisuomi.fi/terveys/106025-kivikauden-ruokavalio-voi-tepsia-metaboliseen-oireyhtymaan
14159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Paleoruokavalio ei sitten kuvasta lainkaan sitä, mitä ihmiset söivät kivikaudella. Kivikaudella ihmisten ruokavalio koostui vähärasvaisesta riistasta, vähärasvaisesta kalasta, marjoista, hedelmistä, juureksista, pähkinöistä, siemenistä ja villiviljoista. Rasvaa oli dieetissä erittäin vähän koska afrikkalaisessa riistassa sitä ei juurikaan ollut. Kivikausi toki jatkui pitkään Afrikasta lähdön jälkeen mutta tuo noin 60 000 vuotta on ihmisen kehityshistoriassa lyhyt aika.

Ihmisen ruokavalioon tuli rasvaa vasta kun alettiin pitää kotieläimiä. Tuo taas tapahtui suuressa mittakaavassa vasta maanviljelyn alettua. Lehmiä on pidetty noin 10 000 vuotta. Sikoja hiukan pidempään. Kotieläimien pito oli aluksi samanlaista kuin viljan viljely eli poikkesi suuresti nykyisestä. Esimerkiksi ruokintaa ei tehty vaan eläimet saivat pärjätä itsekseen.

Enemmän rasvaa tuli ruokavalioon vasta modernin tehomaatalouden myötä. Se mahdollisti eläinten lihottamisen halvalla viljalla. Tuo tapahtui vasta noin 150 vuotta sitten.

Äänestä

"Terveyshyödyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksi tunnetuimmista paleoruokavalion tutkijoista ja kirjailijoista, yhdysvaltalainen terveystieteilijä Loren Cordain on todennut, että viisi tuoretta tutkimusta ovat osoittaneet nykyaikaisen paleodieetin olevan painonpudotuksen, sydänterveyden ja diabeteksen ehkäisyn kannalta tehokkaampi kuin Välimeren ruokavalio, diabeetikoiden suositusruokavalio ja tyypillinen länsimainen ruokavalio."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Paleoruokavalio

Ruokavalio on vaihdellut suuresti sen mukaan, mitä on ollut tarjolla. "Esimerkiksi eteläafrikkalainen gwi-heimo saa kaloreistaan 25 % eläinperäisestä ravinnosta, mutta Alaskan nunamiutit peräti 99 prosenttia"

Kannattaa lukea tuo wikin artikkeli kokonaan. Saa yleiskuvan siitä, mistä oikein on kysymys.

Äänestä

Kivikaudella enimmäkseen nähtiin nälkää ja kuoltiin kurjuuteen ja tauteihin. Eikä ole myöskään yhtä paleoruokavaliota vaan kaikkialla maapallolla se on ollut erilainen, sen mukaan mitä syövätää ympäristö on tarjonnut.

Äänestä
  • Jeps, rasvaa vaan ei ollut yleensä tarjolla koska riista ja kala ovat kokolailla rasvattomia Afrikassa.

    Äänestä

  • hpv kirjoitti:

    Jeps, rasvaa vaan ei ollut yleensä tarjolla koska riista ja kala ovat kokolailla rasvattomia Afrikassa.

    Mitä eskimot söivät?

    Äänestä

  • Afrikassa ei ollut eskimoja. Ihmionen siirtyi vasta 70 000 vuotta sitten Afrikasta ja eskomokulttuuri on alle 10 000 vuotta vanha (ts. pitkälti viimeisen jääkauden jälkeen) ja enemmänkin ajalta noin 2 000 eaj..

    Äänestä

  • "Mitä eskimot söivät?"

    Eskimot söivät lintuja, karibuja, hylkeitä, mursuja, jääkarhuja, valaita ja kaloja. Kesällä he söivät marjoja, ruohoa, juuria, kasvien varsia ja merilevää.

    Eskimot kärsivät ateroskleroosista ja osteoporoosista. Heidän elimistössään oli
    parasiitteja. Eläinperäisen ruoan mukana he saivat elimistöönsä myrkyllisiä, orgaanisia yhdisteitä ja raskasmetalleja.

    https://www.drmcdougall.com/misc/2015nl/apr/eskimos.htm

    Äänestä

  • -----ei ollut margariineja eikä kevyttuotteitakaan.----

    Ei ollut muuten voitakaan. Ja lähes kaikki tuotteet OLIVAT kevyttuotteita eli äärimmäisen vähärasvaisia. Kivikaudella ei todellakaan rasva tursunut syödessä suupielistä vaan oli tosi harvinaista herkkua.

    Äänestä

Ei ole olemassa mitään yhtä ja samaa paleoruokavaliota, se on harha. Paleoruokavalioita on yhtä monta kuin sen ajan kansojakin. Kaikilla se oli eri joten höpinät tuosta ruokavaliosta voi jättää sikseen.

Äänestä
  • Ja koko tämä ketju on ohi alueen aiheesta. Tämä on diabetes-alue, ruuasta ja laihdutuksesta keskustellaan muualla.

    Äänestä

  • Ketjun_saa_poistaa kirjoitti:

    Ja koko tämä ketju on ohi alueen aiheesta. Tämä on diabetes-alue, ruuasta ja laihdutuksesta keskustellaan muualla.

    Et siis ymmärrä miten suuri merkitys ruokavaliolla on diabeetikoille. Kakkosille ehkä vieläkin enemmän kuin ykkösille.

    Äänestä

  • Oikein, kivikautinen suomalainen söi varmasti ihan eri eväitä kuin samaan aikaan vaikkapa Kongon sademetsissä syötiin. Eli ei ole olemassa paleoruokavaliota, se on kaupallinen termi erään kirjan myymiseksi.

    Äänestä

Oikeasta kivikauden ruokavaliosta ilmeisesti saatiin K2-vitamiinia melko hyvin. Kivikaudella liha ja muu ruoka oletettavasti oli usein jonkun verran pilaantunutta eli mikrobit olivat osittain vallanneet pöperöt. Useat mikrobit tuottavat aineenvaihdunnassaan menakinoneja eli K2-vitamiineja.

Wikipedia kertoo, sivun loppupuolella:

🐟K-vitamiinia löydettiin vihreistä kasveista, kuten sinimailasesta, ja muun muassa eläinten maksoista. 1935 sitä havaittiin muodostuvan myös mikrobien vaikutuksesta, sillä mädän kalan syöttö esti puutoksen oireita koe-eläimillä.

1939 Edward Doisy ja kollegat nimesivät sinimailasesta eristetyn ja massaltaan kevyemmän K-vitamiinin K1-vitamiiniksi ja mädästä kalasta eristetyn raskaamman aineen K2-vitamiiniksi.🐟

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/K-vitamiinit

Hapansilakka saattaisi vastata tuollaista mätää kalaa.

Ainakin joidenkin väitteiden mukaan mausteiden alkuperäinen tarkoitus oli tuollaisen hieman pilaantuneen lihan ym ruoan pahan maun peittäminen, jotkut tosin kiistävät tämän näkemyksen.

Monet fermentoidut siis mikrobikäymisellä valmistetut ruoat sisältävät jonkun verran K2-vitamiinia, hapankaali, viili ja jogurtit ym.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


paleolle kirjoitti:

Kivikauden ruokavalio eli ns. paleoruokavalio voi auttaa metabolisen oireyhtymän välttämisessä ja mahdollisesti parantamisessa, tuore tutkimus osoittaa. Hyödyt näkyvät ainakin lyhyellä aikavälillä.
Paleoruokavalion taustalla on uskomus kivikauden ihmisen ruokavaliosta, jota paleoruokavalion kannattajat pitävät biologisesti oikeana ihmiselle. Sitä noudattavat syövät paljon lihaa, kasviksia ja rasvaa ja välttävät viljoja sekä teollisesti käsiteltyjä ruokia ja tuotteita.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa tutkijat selvittivät paleoruokavalion vaikutuksia yhdistämällä aikaisempien tutkimusten aineistoja ja analysoimalla ne uudelleen. Tutkimuksiin osallistuneilla oli kaikilla vähintään yksi metabolisen oireyhtymän osatekijä.

Verrattuna virallisia ravitsemussuosituksia noudattaviin paleoryhmään satunnaistettujen vyötärön ympärys lyheni, kolesteroli- ja verensokeriarvot paranivat ja verenpaine laski enemmän. Tämä havaittiin puolen vuoden kuluttua tutkimusten alkamisesta.

Tulokset ovat lupaavia ja viittaavat siihen, että paleoruokavaliosta voi olla apua metabolisen oireyhtymän hoidossa. Havaintoihin kannattaa silti suhtautua varoen, sillä paleoruokavalion terveysvaikutuksista on vielä hyvin vähän laadukasta tutkimustietoa. Nyt julkaistuun analyysiin laatukriteerit täyttäviä satunnaistettuja ja sokkoutettuja tutkimuksia löytyi lopulta vain neljä ja niihin oli osallistunut yhteensä 160 henkilöä.

Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa yhdistyvät vyötärölihavuus, poikkeava glukoosi- ja rasva-aineenvaihdunta sekä kohonnut verenpaine. Siihen liittyy suurentunut sydän- ja verisuonisairauksien, tyypin 2 diabeteksen ja yleisen kuolleisuuden riski. Metabolista oireyhtymää potee joka kolmas keski-ikäinen suomalainen.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

http://www.uusisuomi.fi/terveys/106025-kivikauden-ruokavalio-voi-tepsia-metaboliseen-oireyhtymaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu