Olen koko elämäni äänestänyt Vasemmistopuolueita. Kerran, parikymppisenä, äänestin jopa SKP:tä, jonkinlaisena protestina sitä kai pidin. Useimmiten olen äänestänyt Vasemmistoliittoa, toiseksi eniten Demareita.
Uskon vieläkin pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntamalliin. Uskon yhteisvastuullisuuteen ja progressiiviseen verotukseen. Uskon siihen, että lapsista, vanhuksista, sairaista ja heikoista on pidettävä huolta eikä tässä saa kysyä hintaa. Uskon siihen, että talouskasvu ei ole välttämättä loputtomiin tavoiteltava asia. Uskon, että materian haaliminen elämän tarkoituksena on surullista ja vie harhaan. Ulkopolitiikassa uskon diplomatiaan enkä sotilaalliseen liittoutumiseen.
Mutta en usko sukupuolineutraliteettiin enkä ydinperheen häivyttämiseen yhteiskunnan perusyksikkönä. En tahdo, että Suomen upea kristillinen arvoperusta laimennetaan muihin kulttuureihin, jolloin siitä tulee vain yksi monista, merkityksetön. Suomi kansalaisyhteiskuntana on aina ollut kristillinen. Kristinusko tuli Suomen alueelle 1000-luvulla, tosin jo sitä edeltävältä ajalta on tehty löydöksiä, jotka viittaavat kristillisen uskon saapumiseen.
En pelkää islamia enkä sharia-lakia, vaan pelkään juuri sitä laimennusta, jossa kulttuuriperintömme häivytetään pois ja sen myötä kristillinen arvoperustamme. Pelkään neutraalia tunnustuksettomuutta ja jumalattomuutta enemmän kuin esim. islamia.
Vajaat 10 vuotta sitten, kun PS alkoi puolueena nousta yhdeksi suurista puolueista ja katselin vaalivalvojaisista, kuinka oma puolueeni Vasemmistoliito oli menettänyt kannatustaan ilmeisesti PS:lle, harmittelin ja ihmettelin, miksi niin monet äänestäjät jättivät Vasemmistoliiton kuin uppoavan laivan ja siirtyivät oletettavasti äänestämään PS:sää.
Keskustelu avioliitosta oli se, joka havahdutti minut vuosia myöhemmin. Yhteiskunnallinen keskustelu oli siirtynyt avioliiton purkamiseen, sukupuolineutraaliuden vaatimuksiin ja näistä asioista keskusteltaessa uuteen leimakirveeseen – "vihapuheeseen". Keskustelua alettiin kahlita, "väärää mieltä olevia" alettiin painostaa muuttamaan kantaansa, media alkoi uutisoida puolueellisesti esim. lapsen oikeuksista.
Käydessäni keskustelua sosiaalisessa mediassa ja kasvotusten ihmisten kanssa, seuratessani tv:n Homoiltaa ja muita vastaavia aihetta käsitteleviä ajankohtaisohjelmia, huomasin yhtäkkiä seisovani väärässä joukossa. Olin selvästi konservatiivisempi arvoiltani kuin suurin osa vasemmistolaisista.
Nyt siirryn kai äänestämään Kristillisdemokraatteja. Jopa Perussuomalaiset, entinen inhokkipuolueeni Kokoomuksen jälkeen, alkaa näyttäytyä varteenotettavana vaihtoehtona! Vierastan PS:n tietoisesti rakennettua juntti-imagoa, joten kynnys sen äänestämiseen on vielä suht korkea, mutta kuka tietää..
Tällaisia ovat ajatukseni yön tunteina.
Uskon vieläkin pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntamalliin. Uskon yhteisvastuullisuuteen ja progressiiviseen verotukseen. Uskon siihen, että lapsista, vanhuksista, sairaista ja heikoista on pidettävä huolta eikä tässä saa kysyä hintaa. Uskon siihen, että talouskasvu ei ole välttämättä loputtomiin tavoiteltava asia. Uskon, että materian haaliminen elämän tarkoituksena on surullista ja vie harhaan. Ulkopolitiikassa uskon diplomatiaan enkä sotilaalliseen liittoutumiseen.
Mutta en usko sukupuolineutraliteettiin enkä ydinperheen häivyttämiseen yhteiskunnan perusyksikkönä. En tahdo, että Suomen upea kristillinen arvoperusta laimennetaan muihin kulttuureihin, jolloin siitä tulee vain yksi monista, merkityksetön. Suomi kansalaisyhteiskuntana on aina ollut kristillinen. Kristinusko tuli Suomen alueelle 1000-luvulla, tosin jo sitä edeltävältä ajalta on tehty löydöksiä, jotka viittaavat kristillisen uskon saapumiseen.
En pelkää islamia enkä sharia-lakia, vaan pelkään juuri sitä laimennusta, jossa kulttuuriperintömme häivytetään pois ja sen myötä kristillinen arvoperustamme. Pelkään neutraalia tunnustuksettomuutta ja jumalattomuutta enemmän kuin esim. islamia.
Vajaat 10 vuotta sitten, kun PS alkoi puolueena nousta yhdeksi suurista puolueista ja katselin vaalivalvojaisista, kuinka oma puolueeni Vasemmistoliito oli menettänyt kannatustaan ilmeisesti PS:lle, harmittelin ja ihmettelin, miksi niin monet äänestäjät jättivät Vasemmistoliiton kuin uppoavan laivan ja siirtyivät oletettavasti äänestämään PS:sää.
Keskustelu avioliitosta oli se, joka havahdutti minut vuosia myöhemmin. Yhteiskunnallinen keskustelu oli siirtynyt avioliiton purkamiseen, sukupuolineutraaliuden vaatimuksiin ja näistä asioista keskusteltaessa uuteen leimakirveeseen – "vihapuheeseen". Keskustelua alettiin kahlita, "väärää mieltä olevia" alettiin painostaa muuttamaan kantaansa, media alkoi uutisoida puolueellisesti esim. lapsen oikeuksista.
Käydessäni keskustelua sosiaalisessa mediassa ja kasvotusten ihmisten kanssa, seuratessani tv:n Homoiltaa ja muita vastaavia aihetta käsitteleviä ajankohtaisohjelmia, huomasin yhtäkkiä seisovani väärässä joukossa. Olin selvästi konservatiivisempi arvoiltani kuin suurin osa vasemmistolaisista.
Nyt siirryn kai äänestämään Kristillisdemokraatteja. Jopa Perussuomalaiset, entinen inhokkipuolueeni Kokoomuksen jälkeen, alkaa näyttäytyä varteenotettavana vaihtoehtona! Vierastan PS:n tietoisesti rakennettua juntti-imagoa, joten kynnys sen äänestämiseen on vielä suht korkea, mutta kuka tietää..
Tällaisia ovat ajatukseni yön tunteina.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyviä ajatuksia.
Kaltaiseltasi kommarilta pitäisi viedä äänioikeus kokonaan pois.
Joo. Niin varmaan. Huono yritys. Joku keskustan äänestäjä provoaa täällä.