Justice for all

Aika outo Jumala joka odottaa tasapuolista palvontaa ihmisiltä kun toiset joutuvat syntymään ja olemaan vammaisia, sairaita tai muuten vain huonot geenit omaavia ja sitten toiset saavat kaiken valmiina tarjottimella jo syntyessän ja elämä on äärimmäisen helppoa eli toiset saa heti paskat eväät ja toiset hyvät.

Minkälainen Jumala odottaa tasapuolista palvonttaa ihmisiltä joilla on niin erilaiset lähtökohdat jo syntyessään? Tässäkään ei Jumala ole ollut oikeudenmukainen, vaikka ei olisikaan vaikuttanut ihmisten huono-onnisuuteen, mutta olisi voinut ainakin vaikuttaa siihen, että jokaisella olisi tasapuoliset lähtökohdat niin olisi häntä kohtaan oleva palvontakin ollut ihan toista ihmiskunnalla.

Ja sitten jos ja kun harmagedon tulee niin suurin osa pelastujista sattuukin oleen juuri näitä jotka ovat saanet ne "hyvät eväät" elämässään ja ne sitten vielä pelastuu eli ts. niitä ei koskaan edes kunnolla elämän aikana koeteltu ja sitten jotku luopuneet ja pettyneet menee harmagedonissa joten ei ole oikeutta kaikille tässäkään.

Ja turha alkaa siteeraamaan Jobin kärsimyksiä ei voi surkeampaa esimerkkiä olla.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Seurakunnissa saatu kokemus jumalan epäoikeudenmukaisuudesta pohjautuu helposti kokemuksiin muista ihmisistä ja heidän toimintaansa.
Syntymävikojen kohdalla ymmärrettävästi tunne kohdistuu väitettyyn tai väitettyihin jumaliin, silloin kun asiaa tarkastellaan uskomusjärjestelmien kautta. Syitä selitetään uskonnosta ja jumaluudesta riippuen eri tavoin.
Ei-jumalalähtöisesti asia taas voidaan selittää sillä, että ihmisen syntymekanismin aikana kaikki ei mene kuten piti tai alkujaankin rakennusohjeet olivat vialliset (geneettisesti periytyvä sairaus).
Ei jumala ole epäoikeudenmukainen: jumalaa ei ole.
J o s jollakulla ulkopuolisella taholla on näppinsä mukana ihmisen syntyhistoriassa, niin siellä on tehty hienoa duunia muttei täydellistä. Kehittämisen varaa on ja paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paskageenit kirjoitti:

Aika outo Jumala joka odottaa tasapuolista palvontaa ihmisiltä kun toiset joutuvat syntymään ja olemaan vammaisia, sairaita tai muuten vain huonot geenit omaavia ja sitten toiset saavat kaiken valmiina tarjottimella jo syntyessän ja elämä on äärimmäisen helppoa eli toiset saa heti paskat eväät ja toiset hyvät.

Minkälainen Jumala odottaa tasapuolista palvonttaa ihmisiltä joilla on niin erilaiset lähtökohdat jo syntyessään? Tässäkään ei Jumala ole ollut oikeudenmukainen, vaikka ei olisikaan vaikuttanut ihmisten huono-onnisuuteen, mutta olisi voinut ainakin vaikuttaa siihen, että jokaisella olisi tasapuoliset lähtökohdat niin olisi häntä kohtaan oleva palvontakin ollut ihan toista ihmiskunnalla.

Ja sitten jos ja kun harmagedon tulee niin suurin osa pelastujista sattuukin oleen juuri näitä jotka ovat saanet ne "hyvät eväät" elämässään ja ne sitten vielä pelastuu eli ts. niitä ei koskaan edes kunnolla elämän aikana koeteltu ja sitten jotku luopuneet ja pettyneet menee harmagedonissa joten ei ole oikeutta kaikille tässäkään.

Ja turha alkaa siteeraamaan Jobin kärsimyksiä ei voi surkeampaa esimerkkiä olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu