voisiko julkisuuteen tai tietoon saada todellisen lukeman maahanmuuttajien työllistymisestä suomessa. kuinka moni tänne saapuneista on OIKEASTI jollain yrityksellä töissä. kansanedustajat selittelee maahanmuuton tarpeellisuutta sillä että saadaan työvoimaa mutta mikä on totuus. vaikea kuvitella että joki kaavuissa tai tuulenheiluttelemissa rievuissa oleva mamu saisi työpaikan vaikka olisi oppinut jonkin verran kieltä. kielimuuri ja kulttuurierot työnteossa yms ovat niin suuret
somalit töissä ???
mitenjamissä
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Synnytyskoneena on useampi kaapuakka 15-45v ne on niitä koneinsinöörien kolmansia " vaimoja"
Olen lukenut, että Somaliasta "lomilla" käydessään hakevat "sukulaistyttöjä" tietysti ilman passia suvunyhdistämisen kautta Suomeen. Totuus tuossa lukemassani esimerkissä vain oli hieman karu: 9v. tyttö aikuiselle miehelle seksiorjaksi ja Suomen valtio maksaa viulut. Kiva maksella veroja, kun pedofilian harjoittamiseen menevät fyrkat. Kulttuuria toki sekin. Tukeekohan RAY myös?
Niin pointti oli, että 9v. ehtii synnyttää paljon enemmän.
Jos otetaan sosiaali puolen suoja työpaikat ja tulkit yms, niin jäädään reilusti alle 10% varmaan siinnä 6-7% on lähellä totuutta.
Onko Turussa somaliravintolaa, tai kahvilaa, haluaisimme maistella heidän herkkuja.
Tuota, tuota. Helsingissä on ollut kaksikin 1990 luvun lopulla. Toinen oli Mikonkadun ja Vilhonkadun kulmassa. Toinen Lapinlahdenkadun ja Malminrinteen kulmassa sekin. Molemmat verovaroin, eli starttirahoin perustettu. Kummassakin oli B-oikeudet.
Ravintolatoimintaa pyörittäneet somalit pärjäsivät hyvin, mutta kaiken pilasivat heidän kaverinsa tai klaaninsa.
Silloinen lääninhallitus vei luvat, koska alkoholilain määräyksiä ei noudatettu. Kun ravintola piti olla kiinni klo 02.00 niin porukkaa oli sisällä vielä klo 06.00. Kun suurin asiakasmäärä oli 150, niin sisällä oli 300. Kun alkoholilain määräykset ovat lähes hebreaa suomalaisellekin yrittäjälle, niin tällä saralla puutteita todennäköisesti myös oli.
Tapanilassa saa herkkua, vaikket haluaisikaan. (Huono).
Somaleista noin 1-3%
Somalien tehtävä ei ole tehdä töitä vaan työllistää mm. sosiaalitoimistojen ja KELAn sekä poliisin henkilökuntaa.
Kaikista maahanmuuttajista noin 50% työttömiä
Humanitäärisen maahanmuuton tulijoista 90% työttömiä ja nämä 10% työskentelijöistä on suurimmalti osin tulkkeja tai muita monikulttuurisuustyöntekijöitä.