kaipaan

Olen hyvin kiinnostunut tutkimaan eri uskontoja, myös kristinuskon eri suuntauksia (mormonit, Jehovan todistajat, raamatuntutkijat, katolilaiset, ortodoksit, monien eri linjojen adventistit jne.). Nyt haluaisin perehtyä helluntailaisuuteen paremmin, tämä kristillisyyden haara on minulle vielä vieras. Helluntailaiset, valistakaapa minua - kertokaa miksi juuri helluntailiike on teidän mielestänne oikea uskonto muiden joukossa ja kristillisistä liikkeistä totuudellisin? Kiitos vastauksista.
5184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eivät oikeastaan pidä liikettään uskontona.
Esim Suomessa herätyksen alkuaikoina helluntaikokemuksen saaneet halusivat pysyä entisissä seurakunnissaan, mutta armolahjojen toimintaa katsottii karsaasti, ja se pakotti järjestäytymään omiksi seurakunniksi.

Helluntailaisuuden hyvä puoli on raamattu-uskollisuus.
Varsinaista muuta oppikirjaa ei ole, ja näkemysten pääpiirteet ovat samat kuin muillakin protestanttisilla uskonsuunnilla.

Henkilökohtaisen uskon korostaminen on avainasia.
Helluntailaisuuteen kuuluu siis ratkaisukristillisyys.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta!

    Äänestä

  • Termi on aika taakoitettu ja jotkin tahot näkevät siinä omavanhurskauden mörön.Mitä muuta se on kuin ettei paaduta sydäntään "tänä päivänä" vaan ottaa vaarin siitä?Usko on Jumalan antama armolahja, näin minulle on opetettu 25v. helluntaiseurakunnissa.Paavali room. kirjeessä pohtii Jumalan mahdollisuutta tuomita (soimata) ihminen jos Hän itse on armollinen kenelle tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.Tämä älyllinen ristiriita ei lopettanut Paavalin palvelustyötä.
    Valittiinko Israel kansojen joukosta erinomaisuutensa tähden?Kuka valitsi?Ratkaisujuutalaisuus?

    Äänestä

  • hese kirjoitti:

    Termi on aika taakoitettu ja jotkin tahot näkevät siinä omavanhurskauden mörön.Mitä muuta se on kuin ettei paaduta sydäntään "tänä päivänä" vaan ottaa vaarin siitä?Usko on Jumalan antama armolahja, näin minulle on opetettu 25v. helluntaiseurakunnissa.Paavali room. kirjeessä pohtii Jumalan mahdollisuutta tuomita (soimata) ihminen jos Hän itse on armollinen kenelle tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.Tämä älyllinen ristiriita ei lopettanut Paavalin palvelustyötä.
    Valittiinko Israel kansojen joukosta erinomaisuutensa tähden?Kuka valitsi?Ratkaisujuutalaisuus?

    lisäys.
    Termin sisältöä voisi tarkentaa.
    En itsekään pidä oikein tuosta termistä, koska eräänlainen ratkaisu on myös kasvaa sisälle uskoon.

    Näkisin ratkaisun olevan enemmänkin sydämmen asenne Jumalaa kohtaan.
    Sitä ratkaisua pitää tehdä joka hetki...

    Äänestä

  • atri.parkka kirjoitti:

    itse joutuu jatkuvasti ratkaisemaan, onko henkisesti valveilla vai torkkutilassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietoa kirjoitti:

Olen hyvin kiinnostunut tutkimaan eri uskontoja, myös kristinuskon eri suuntauksia (mormonit, Jehovan todistajat, raamatuntutkijat, katolilaiset, ortodoksit, monien eri linjojen adventistit jne.). Nyt haluaisin perehtyä helluntailaisuuteen paremmin, tämä kristillisyyden haara on minulle vielä vieras. Helluntailaiset, valistakaapa minua - kertokaa miksi juuri helluntailiike on teidän mielestänne oikea uskonto muiden joukossa ja kristillisistä liikkeistä totuudellisin? Kiitos vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu