Hyvä, että kehitysavusta leikataan. Meneehän vähemmän länsimaiden avustusrahoja Afrikan sotia ylläpitäville asekauppiaille. Elisabet Rehn otti voimakkaasti kantaa asiaan ja toi esille myös sen mikä todettiin myös 25.8. a-studiossa. Mitä meistä ajatellaan maailmalla, jos kehitysapua leikataan. No, mitä vitun väliä sillä on, mitä toiset meistä ajattelee. Antaisi Rehnkin ensin oman omaisuutensa viimeistä latia myöten kehitysapuun, ennenkuin tulee julkisuuteen lässyttämään kehitysapumäärärahojen leikkauksista. Jos hänellä ei tähän omaisuutensa antamiseen ole halua, niin pitäköön sitten turpansa kiinni. Sama koskee median edustajia. Kyllähän pakolaisia joista suurin osa suurin osa on elintasopakolaisia autetaan jo nyt Suomessa enemmän kuin omat rahkeet riittää. Sitä paitsi mikä helvetin vastuu länsimailla on kehitysmaiden ongelmista. Mikseivät hoida ongelmiaan itse tai mikseivät superrikkaat islaminuskoiset valtiot ota oman uskontonsa pakolaisia vastaan?Silloin vältyttäisiin uskontojen kesken tulevilta ongelmilta. Ehkä nämä valtiot ovat viisaampia kun tietävät, että skandinaviassa on ainakin 1 idioottien vallitsema maa, joka ottaa kaikki tänne pääseeet kyselemättä taustoista sen kummemmin. Jopa Ruotsi lähettää omia pakolaisiaan tänne suomalaiseen täysihotoon loisittavaksi veronmaksajien kustannuksella. Suomenkin täytyisi ottaa mallia Tanskan poliitikoista, jotka ovat jo antaneet selvän viestin pakolaisien kotimaihin, että Tanskaan ei tarvitse tulla ja että pakolaisten etuja tullaan leikkaamaan rajusti lähitulevaisuudessa. Mitä tekee suomalainen poliitikko? Odottelee tutisevin jaloin, paskat housuissa ja pistää pään pensaaseen välttyäkseen kaikin tavon leimautumasta rasistiksi. Yhdellä tanskalaisella tai virolaisella naispoliitikolla on enemmän munaa näissä pakolaistouhuissa kuin koko Suomen eduskunnalla ja hallituksella yhteensä.
Vastaukset 1
- Pässinlihaa
Onhan tuo oikeutettua. Maahanmuuttajat nyt meidän elätettäviä, joten tähän suunnatut varat ohjattava tähän käyttöön.
Ongelma hoidettava pääsääntöisesti lähtömaassa. Nyt tehtävä näin kun ongelma siirretty meidän hoidettavaksi. Jos kansa poistuu maasta jonne tullut avustusrahaa, on tämä rahoitus lakkautettava. Ongelma mellä, niin rahat jää myös meille. Yksinkertaista, eikö!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202472Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6551079- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728