IL joku osaa

Vittumaine Aulis
26.8.2015 klo 05:47

Arabikevään miesten pitää mennä USAhan ja NATO- maihin, jotka alueitanne ovat pommittanut ja vallannut sotilaskäyttöönsä, sekä öljyn varastamiseen. Samalla muistelette arabikevään kiihkoisia ulkomailta lietsottuja mielenosoituksianne. Silloinhan te tahdoitte kiihkeästi länsimaista ”muutosta” maailmaanne.
NATO on myönteisen, mukavan muutoksen nyt tuonut Marokosta Afganistaniin saakka. Siinä on puolentusinaa entistä valtakunnanjohtajaa tapettu ja vangittu. Tilalle tuotiin natolainen kaaos ja tappaminen.
Eurooppaan pyrkijöiden pitää katsoa kartalta NATO -maat ja vain niihin nyt pyrkiä loisteliaaseen vapauteen ja halpaan öljyn hintaan sopeutumaan. Toisaalta on Suomikin siellä hosumassa niinistöläisten sotakiihkoilijoiden voimalla.
Vieläkö USA Turkin kanssa pommittaa kurdialueita ja pudottaa ISIS- luomukselleen täydennykseen aseita ja tarvikkeita C170 koneista? Nyt ne meinaa jo Ahvenanmaallekin kansannousua talveksi, kun lentelivät jo aselähetyksiensä kanssa ruåttimielisten separatistien avuksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ythh56h kirjoitti:

Vittumaine Aulis
26.8.2015 klo 05:47

Arabikevään miesten pitää mennä USAhan ja NATO- maihin, jotka alueitanne ovat pommittanut ja vallannut sotilaskäyttöönsä, sekä öljyn varastamiseen. Samalla muistelette arabikevään kiihkoisia ulkomailta lietsottuja mielenosoituksianne. Silloinhan te tahdoitte kiihkeästi länsimaista ”muutosta” maailmaanne.
NATO on myönteisen, mukavan muutoksen nyt tuonut Marokosta Afganistaniin saakka. Siinä on puolentusinaa entistä valtakunnanjohtajaa tapettu ja vangittu. Tilalle tuotiin natolainen kaaos ja tappaminen.
Eurooppaan pyrkijöiden pitää katsoa kartalta NATO -maat ja vain niihin nyt pyrkiä loisteliaaseen vapauteen ja halpaan öljyn hintaan sopeutumaan. Toisaalta on Suomikin siellä hosumassa niinistöläisten sotakiihkoilijoiden voimalla.
Vieläkö USA Turkin kanssa pommittaa kurdialueita ja pudottaa ISIS- luomukselleen täydennykseen aseita ja tarvikkeita C170 koneista? Nyt ne meinaa jo Ahvenanmaallekin kansannousua talveksi, kun lentelivät jo aselähetyksiensä kanssa ruåttimielisten separatistien avuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu