"Terrorismintutkijat pelkäävät, että jihadistit tulevat salaa Etelä-Eurooppaan siirtolaisten mukana Pohjois- Afrikasta".
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082720251784_uu.shtml
Uskotaan, että terroristit ryhmissä ja erikseen ovat pakkautuneet mukaan siirtolaisaluksiin ja ylittäneet Välimeren. Kun he pääsevät Eurooppaan, he käyvät läpi turvapaikkamenettelyn tai katoavat viranomaisten tutkasta linkittyäkseen salakuljetusverkostojen kanssa.
"Huomioitu Supossa"
Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut tänä vuonna räjähdysmäisesti.
Suojelupoliisista kerrotaan, että asia on huomioitu Supossa.
- Asia on tiedostettu meillä ja se otetaan huomioon. Toimimme sen perusteella, että tällainen uhkakuva on olemassa, kertoo Supon ylitarkastaja Tuomas Portaankorva.
Sitä, millä tavalla Supo tarkkailee Suomeen tulevia turvapaikanhakijoita, Portaankorva ei voi kommentoida.
- Se vaarantaa meidän operatiivisen toimintamme, jos alamme kertoa tarkempia tietoja toiminnastamme, hän sanoo.
Kysyttäessä, onko Supo kasvattanut tai siirtänyt resurssejaan kasvaneen turvapaikanhakijamäärän vuoksi, Portaankorva toteaa, ettei resursseista päättäminen ole Supon käsissä.
- Suojelupoliisilla on oma roolinsa lausunnonantajana maahantulolupa-asioissa. Maahantulijoiden määrän kasvu lisää toki Suojelupoliisinkin työmäärää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Isis taistelija soluttautuu suomeen pieninä ryhmiä.
Venäläisten turistien vähentyminen on vähentänyt voimalla Supon töitä ja öitä
Asun pienehkössä kaupungissa pohjois-pohjanmaalla ja olen huomannut kummallisen asian poliisien taholta. Silloin jokunen viikko kun suomeen alkoi virrata näitä pakolaisia niin täältä pikkukaupungista hävisi poliisipartiot kuin tuhka tuuleen! Onkohan pienemmiltä paikkakunnilta jouduttu siirtämään poliisiviranomaisia suurempiin kaupunkeihin tilapäisesti, koska ainakin oulussa tilanne on jo kaoottinen kun haaparannan kautta tulee virtanaan ruotsin puolelta näitä pakolaisia.
Johan tuo on ollut tiedossa jo ajat sitten, että niitä terroristejä tulee pakolaisten seassa. Että silleen.