http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/isis_salakuljettanut_tuhansia_eur-31417
Näin ne terroristit leviävät kätevästi suvakkien tsemppaamina Eurooppaan. Jokohan niitä kohta alkaa olla Suomessakin?
Isis soluttautuu Eurooppaan
56
226
Vastaukset
- hiksantou
täältä niitä löytyy muutamassa satamakaupungissa on ryhmiä jotka eivät haeapua sossulta vaan hakevat sen itse .
poliisi on perillä asiasta mutta ohjeistus on olla hiljaa,- TILLINTALLINjumalaTUHOSI
Ovat ollleet Euroopassa jo helmikuusta lähtien, Suomessa ainakin toukokuusta lähtien, ja LISÄÄ VAAN LAPPAA, JUMALAN ja JEESUKSEN puuttumatta, Heidän SALLIMANA. katsokaa nyt ITSE, EI YHTÄÄN Heidän kiinni ottamaa. EI YHTÄÄN ilmoitusta YHDESTÄKÄÄN niistä kaikille, EI KENELLEKÄÄN normaali kansalaiselle EDES VINKKIÄ, varoitusta, missä ne ovat.
- meille.luvattiin
Sinä vääräuskoisena putoaa veneestä Allahin käskystä lapset perään mereen uimaan ainoastaan isis soturit saavuttaa kreikan rannikolle rakentaa uutta kalifia laitetaan passit piiloon mennään pohjoiseen se heidän luvattu maa siellä puhtaat lakanat saa on Sipilän tuvassa tunnelmaa islamin soturit väsyneitä suojaa saavat
- incontinenceisnow
no kyllä pisti keväällä silmään kun itävallassa kuvattiin ns "pakolaisia" nuoria miehiä täynnä olevaa junaa, jossa asemalla heittelivät punaisen ristin henkilöstölle annettuja vesipulloja silmille, uhkailivat auttajia ja potkivat nurin asemalla olevia avustus-ruoka-paketti jakelupisteitä. yhtään poliisia ei puuttunut häiriökäyttäytymiseen, tai poistanut junasta riehuvia yksilöitä.
kyllä hävetti euroopan puolesta että edes asiallinen poliisitoiminta oli tabu ja sitä ei saanut suorittaa.
- älä_puhu_ellei_lupaa
Islamin tavoite on tulla ainoaksi uskonnoksi maailmassa. Pakolaisuuteen liittyy hyvin
harkittua ja järjestelmällistä varjotoimintaa. TÄMÄN TULEVAT PÖLJÄT EUROOPAN
PÄÄTTÄJÄT HUOMAAMAAN KATKERASTI. Silmät ja korvat auki ja ripaus loogista ajattelua! Totuus on muka rasismia.- NÄINonTOTISESTI
Aivan totta kirjoitat ! Suvakit on uskomattoman idioottimaisia-suorastaan mielenvikaisia !
- hyysääjä
.......meillä on unelma
- paskavaltio_usa
Isis on jenkkien luomus!
- jrefheiwuhfrueihfjh
Itse olet kotoisin käärmesopasta.
- Heneraivostuttivat
ISIS EI ole Jenkkien luomus, vaan JUMALAN ja JEESUKSEN, ja Heidän ainakin vuodesta 2011 lähtien. Ovat kaikella ärsyttäneet, ujuttaneet ne siellä tekemään kaikki hirveät työnsä.
- evelisnowhere
jospa the dark side, eli lucifer on astunut maanpäälle villiten heikkomieliset tekemään demonien työtä, ilman palkkaa, 24/7
- koirat_vain_raatelee
evelisnowhere kirjoitti:
jospa the dark side, eli lucifer on astunut maanpäälle villiten heikkomieliset tekemään demonien työtä, ilman palkkaa, 24/7
Niin se on varmaan tehnyt, ja onkin. Mutta jo yli tuhat vuotta sitten.
- daesh.kakkaparta.ru
> Isis on jenkkien luomus!
Niin. Se panee toivomaan, että etelävaltiot olisivat voittaneet sisällisodan.
- jenkkiluomus
Yhdysvalloilla oli unelma ja se on nyt totta: http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/08/isis-vanha-kuvio-uusissa-vaatteissa.html
- tulokset.näkyvät.jo
Onnea ranska missä seuraavan kerran paukkuu jälleen isis aktivistien toimesta ovat levinneet laajalti Euroopassa
- herätkääpahvithelvetti
ISIL on USAn liivijengi, tappaa sisällä ja puutarhassa, ja tuo pakolaismassat eurooppaan.
Siinä meidän ystävä, NSA vakoilee jokaista ja tuhoavat eurokulttuurin terroripakolaisilla.
Putin apuun ja äkkiä, ennen ku ne jenkki natsit tuhoo koko mantereen.- pietarinsoopaa
Eipä ole mitään uskottavuutta pietarintrollilla.
- ÄLÄOSUÄLÄOSU
Ei ole Jenkkien VIKA, vAAN ovat YHTÄ LAILLA uhreja, kohteita niille ISISläisille ym. radikalisoituneille muslimeille. KUTEN kaikki ME MUUTKIN.
- muslimi-invaasio
- onpaolluthätää
Ei tuokaan hyvältä näytä:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1429155439997
Eli Italiassa nyt epäily, että muslimit olisivat pudottaneet kristittyjä pakolaisia veneistä. Italian poliisi pidättänyt muslimeita. Tätä samaa sakkiako on nyt tulossa?- ähvätti
Korostan, että kyseessä on vasta epäily. Näinköhän myöntävät, jos nätisti kysyy: pudotitko Julian veneestä Achmed?
- VAROKAAVAARAA
VANHAA tietoa, toi tapahtuma on lopputalven (alkuvuodesta) ja nyt on paljon PAHEMPIA tapahtunut ENNEN ja JÄLKEEN tollasen, missä ne uhrit pääsee vaan nätisti, helpolla jukkumaan. PALJON on pahempaa VIELÄ EDESSÄ PÄIN, niin kauan kun muslimeja on länsimaissa, ja MUUALLAKAAN. OVAT loppuun ASTI radikalisoituneita, LOPPUUN ASTI.
- t-Hitler
Siin on ny jutkuakvaario
- sananparsilause
natseus on mielen monttu
- Totuudenpimitystä
Iltalehdessä väitetään, että terroristien soluttautuminen pakolaisten joukkoon on täyttä satua. Päätelmän on tehnyt Ulkopolitiikan instituutin vanhempi tutkija.
Mitenköhän on...
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3091053/ISIS-terrorist-seen-offering-peace-sign-arrives-Europe-aboard-migrant-boat-just-one-month-accused-killing-scores-tourists-Tunisian-museum-massacre.html
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10205947189573715&set=a.1769528672876.98438.1079003447&type=1
Onko joku muukin eri mieltä tämän vanhemman tutkijan kanssa? - nimimerki
Huolestuttavaa
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015091120333729_ul.shtml - nuclepower
Jenkit ja jenkit.keksikää jotain uutta välillä ja ajatelkaa sekä seuratkaa maailman menoa.
aina mitä tapahtuukin on jenkkien syy?
Saisivat tehdä hyvän työn ja laittaa ydinlatausta Isiksen niskaan.kärventää ne pirulaiset hengiltä - formitladddrtre
Onhan täältä lähtenyt isiksen riveihin. isis vihaa naisia ja niin ei ole tullut muuta kuin hyväkuntoisia miehiä. maassamme ei poliitikolla ole varmaan mitään aavistusta asiasta tai jos on niin nämä voitonmerkkiä näyttävät riskit nuoret sotilaat on markkinoita vähän väärää kautta tänne. Onhan joillekin matka maksanut noin 10 000 euroa ja yöllä sitten siirtyvät linja- autoilla Ruotsista Suomeen, oliko se Haaparanta- Tornio ja sieltä sitten eteläiseen Suomeen. Kautta aikojen on sotilaat siirretty yöaikaan. Mutta aseistus nyt toistaiseksi on jossakin muualla.
Onko kukaan tietoinen näiden nuorten riskien bodattujen miehien ammatista. Ei ole haastatteluissa videoila tullut esille. Onko suut tukittu.
Isis on varakas ja sillä on rahaa vaikka muille jaella.- ähvätti
"Vain" 60/60 000 on lähtenyt ISIS-hommiin. Kuinkahan moni tulijoista kuuluu tähän järjestöön? 1/100? Joka tapauksessa saavat arvaamatonta tuhoa aikaiseksi, jos haluavat. Voisin kertoa, kuinka Suomen saa polvilleen ehkä vajaa sata ukkoa, mutta en halua antaa ideoita "taistelijoita".
Onneksi en itse ole terroristi, sen verran pirullisia juttuja keksisin kyllä. - ähvätti
ähvätti kirjoitti:
"Vain" 60/60 000 on lähtenyt ISIS-hommiin. Kuinkahan moni tulijoista kuuluu tähän järjestöön? 1/100? Joka tapauksessa saavat arvaamatonta tuhoa aikaiseksi, jos haluavat. Voisin kertoa, kuinka Suomen saa polvilleen ehkä vajaa sata ukkoa, mutta en halua antaa ideoita "taistelijoita".
Onneksi en itse ole terroristi, sen verran pirullisia juttuja keksisin kyllä.Prkl, taistelijoille. Meniköhän se nyt oikein?
- oikjhgvb
ähvätti kirjoitti:
"Vain" 60/60 000 on lähtenyt ISIS-hommiin. Kuinkahan moni tulijoista kuuluu tähän järjestöön? 1/100? Joka tapauksessa saavat arvaamatonta tuhoa aikaiseksi, jos haluavat. Voisin kertoa, kuinka Suomen saa polvilleen ehkä vajaa sata ukkoa, mutta en halua antaa ideoita "taistelijoita".
Onneksi en itse ole terroristi, sen verran pirullisia juttuja keksisin kyllä.No eihän niitä ollut kuin parikymmentä ukkoa syyskuun yhdentenätoista, jotka onnistuivat kaappaamaan useamman matkustajakoneen, tiputtamaan pari pilvenpiirtäjää ja kohdistamaan iskun pentagoniin. Kun ajatellaan, että maailman tiedustelupalvelujen mukaan 1,3 miljardista muslimista on radikaaleja 15-25%, ja 25% tuosta lössistä tekee yli 300 000 000, niin mitä tuollainen lössi saisikaan aikaan, jos päättäisivät järjestää vastaavan tempauksen? Jos vain aseita jostain saavat käsiinsä, ei todellakaan tarvita montaa uskonsoturia, jotta saadaan aikaiseksi todellinen sotku täällä Suomessakin.
- mukaviamusuja
oikjhgvb kirjoitti:
No eihän niitä ollut kuin parikymmentä ukkoa syyskuun yhdentenätoista, jotka onnistuivat kaappaamaan useamman matkustajakoneen, tiputtamaan pari pilvenpiirtäjää ja kohdistamaan iskun pentagoniin. Kun ajatellaan, että maailman tiedustelupalvelujen mukaan 1,3 miljardista muslimista on radikaaleja 15-25%, ja 25% tuosta lössistä tekee yli 300 000 000, niin mitä tuollainen lössi saisikaan aikaan, jos päättäisivät järjestää vastaavan tempauksen? Jos vain aseita jostain saavat käsiinsä, ei todellakaan tarvita montaa uskonsoturia, jotta saadaan aikaiseksi todellinen sotku täällä Suomessakin.
Suvakin mielestä pelkästään rikkaus.
- kulttuuririkastuu
"Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon mukaan 125 ruotsalaista on äärijärjestö Isisin riveissä Syyriassa ja Irakissa. Heistä 90 on miehiä ja 35 naisia.
– Meillä on varma tieto luvuista, kertoi johtaja Anders Thornberg TV4:n aamuohjelmassa.
Miehet ovat maissa osallistuakseen taisteluihin. Monilla on perhe mukanaan oman valtion, kalifaatin, rakentamiseksi. Naiset osallistuvat äärijärjestöä tukeviin logistisiin tehtäviin ja synnyttävät lapsia.
Yli sadan ruotsalaisen arvioidaan palanneen Ruotsiin. Thornbergin arvion mukaan tämä ei tarkoita sitä, että nämä olisivat potentiaalisia terroristeja. Hän kuitenkin varoitti, että heistä saattaa tulla esikuvia nuorille."
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/819281/Sapo Yli sata ruotsalaista Isisin riveissa- entäspommivyöt
Kun palaavat riehumasta, niin kannattaako uskoa, että enää asettuvat huovutusharrastukseen ja kokkikursseille.
- Aboriginaali
UUTISET
POLITIIKKA
Politiikka 3.11.2015 klo 15:36 | päivitetty 3.11.2015 klo 16:10
Ministeri vahvistaa: Turvapaikanhakijoissa Isis-taistelijoita
Sisäministeri Petteri Orpon mukaan suurin syy suojelupoliisin tekemää uhka-arvion nostoon on kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden väliset konfliktit. Äärijärjestöt, kuten Suomen vastarintaliike, ovat poliisin korostuneessa tarkkailussa.
Petteri Orpo
Petteri Orpo eduskunnassa Helsingissä tiistaina. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Suomen turvapaikanhakijoissa on Isisin joukoissa taistelleita henkilöitä, toteaa sisäministeri Petteri Orpo (kok.). He ovat parhaillaan Suomessa.
– Näin on. Turvallisuusviranomaisilla on tiedossa, että turvapaikanhakijoiden joukossa on joitakin sellaisia, jotka ovat osallistuneet terrorismijärjestöjen toimintaan, Orpo vahvistaa.
Orpon mukaan Isisin joukkojen kanssa tekemisissä olleiksi epäiltyjä on muutamia. Tarkkaa tietoa määrästä ei ole. Suojelupoliisi kertoi tiistaina seuraavansa niin sanottuina kohdehenkilönä kolmea sataa Suomessa olevaa ihmistä, joilla saattaa olla kytköksiä tai tietoa taistelijaryhmistä.
– Ei voi sanoa, että meillä on 300 terroristia Suomessa. Suomesta on lähtenyt noin 70 vierastaistelijaa muun muassa Isisin riveihin, ja heistä parikymmentä on palannut Suomeen. Sen lisäksi on joitakin tapauksia turvapaikanhakijoiden joukossa, joilta on löytynyt viitteitä tai kytköksiä siitä, että ovat he osallistuneet terroristiseen toimintaan, Orpo sanoo.
Tieto mahdollisista Isis-kytköksistä tarkentuu tai poissuljetaan sitä mukaa, kun turvapaikkaprosessit etenevät. Jos epäily vahvistuu, hakijat palautetaan.
– Jokainen käsitellään yksillöllisesti. Kun aikanaan turvapaikkahakemuksia käsitellään, tilanne tulee tutkituksi. Jos pystytään näyttämään, että on osallistunut terroristiseen toimintaan, turvapaikkaa ei irtoa, Orpo kertoo.
Kantasuomalaiset pahin turvauhka
Konkreettisimpana turvallisuusuhkana Orpo pitää kantasuomalaisten maahanmuuton vastustajien hyökkäyksiä ja väkivaltaisuuksia turvapaikanhakijoiden kanssa. Turvapaikanhakijoihin kohdistuneiden iskujen ehkäisemiseksi poliisin toimintaa on tehostettu vastaanottopaikkakunnilla.
– Suomalaiset äärijärjestöt ovat aktivoituneet vastustamaan maahamuuttoa, mikä on näkyvin ja konkreettisin turvallisuusuhka.
Suojelupoliisi nimesi kansallisessa uhka-arviossaan yhden ryhmän yhteyksistä väkivaltaisuuksiin: Suomen vastarintaliikkeen.
– He ovat selkeästi aktivoituneet maahanmuuton vastustamisessa, ja ovat poliisin tarkkailussa, jotta pystytään ehkäisemään mahdolliset häiriöt, Orpo kertoi.
------------------------------------------ - Päätöksiä
https://www.youtube.com/watch?v=7oGyNna7SYw
Suomessa vähätellään muslimien radikalisoitumista. Suomi on väkilukuun suhteutettuna pahin ongelma-alue, koska islamistien saarnaamiseen ja ideologian levitykseen internetissä ei puututa.- jumankekka
Naisten ja lasten kurkunleikkaaja,entinen ISIS-terroristi Abdullasattar Al Jabal matkusti Eurooppaan ja elää "pakolaisena" Saksassa.
Kuinkahan paljon näitä siviilien kaulankatkojia on päässyt livahtamaan väärennetetyillä passeilla Suomeen.
Terrorists_in_Europe
Not every refugee is a poor civilian...
Tell you what...the real poor civilians can't afford traveling to Europe, and they stayed here to defend their land instead of begging for aids in the West.
Abdullsattar Al Jabal, a former ISIL terrorist, he traveled to Europe to "live as a refugee" in Germany.. - Jumankekka
Ennustus 25.11.2015 kävi toteen.
Keskusrikospoliisi on pidättänyt tiistaina kaksi irakilaista miestä Suomessa. Heitä epäillään yhdestätoista terroristisessa tarkoituksessa Irakissa tehdystä murhasta.
Miesten epäilleen surmanneen ampumalla yksitoista aseetonta ja puolustuskyvytöntä Isisin vankia. Isis teki tapahtuneesta propagandavideon ja latasi sen nettiin.
- Aboriginaali
Afganista tulee Suomeen nimenomaan elintasopakoilisia.
http://yle.fi/uutiset/suurlahettilas_afganistanista_tulee_suomeen_nimenomaan_elintasopakolaisia/8514418
----------------------------------------------------------- - Rajatkiinnivihdoin
Miten selitämme lapsillemme ja lapsenlapsillemme ? Suomesta on tullut kehitysmaa ja eläintarha. Lapsemme tulevat syyttämään aikanaan sukupolveamme. Suomi on pilattu. Vuosi 2015 jää historiaan.
Suomi antoi luvan ja antoi kutsun kaikkeen maailmaan ....- pitäistehräjotain
Suomalaiset ja yleensä Eu-maat,koettavat auttaa kristillisesti hätää kärsiviä.Se kuuluu meidän uskontoomme.ILkeät pystyvät sitä käyttämään hyväkseen raa'alla tunteettomalla tavalla siis kuten ISIS.Takapajulaanhan sitä ollaan hiukan menossa...
- maandepEIJohnny
Onko hallituksessa hyvä työterveyshuolto ? Voiko olla niin, joku ministereistä on todellakin - sairaudentunnoton - pahasti sairas, vaarallinen, ja silti tehtävässään tekee päätöksiä.
Monia sairauksia voidaan hoitaa. Ei kaikkia. - lastemmesuomi
Suomesta on tullut kehitysmaa ja eläintarha.
Lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat vaatimaan vastauksia, syyttämään sukupolveamme ratkaisuista, varsinkin vuodelta 2015.
Suurin osa suomalaisista ei ole halunnut Suomea pilattavan tällä tavoin, ei mistään hinnasta, ei .... ikinä.
Maassamme myös asuu ja elää vielä ainakin yksi veteraani, jolla on muisti tallella. Milloin menet - yksinvaltiasministeri - selittämään nämä maahanmuuttoratkaisut ja pakolaispoliittiset ratkaisut Hänelle kasvotusten ?
Suomen päättäjä antoi itsevaltiaan tavoin idioottimaisen ja katastrofaalisen kutsun mediassa kaikelle maailman kansoille tulla Suomeen - maan rajat ovat auki !!!
Voiko Suomessa päättäjätason henkilö olla työssä sairaana, ilman sairaudentuntoa, ilman minkäänlaista tuntoa - edes omaatuntoa ? - KohtaPaukkuu
Sitä samaahan tässäkin varoitellaan:
http://mvlehti.net/2016/01/13/video-terveiset-syyriasta-ja-uskottava-ennustus-euroopan-kohtalosta/ - Niin_että_mitenkä
Isis on julkaissut 1400 luvulta olevan kartan, jossa on sen aikaiset kalifikaatin havittelemat alueet.
Aika monta THE- alkuista, siis englanninkielistä maata, kun isisläiset ovat yleensä ainakin lehtitietojen mukaan käyttäneet klassista arabiaa kielenään?
Tuosta ei voi päätyä muutakuin siihen lopputulemaan, että ISIS diggaa USA:a ja Britanniaa, sekä Israelia.
Aika outoa, mutta näin on. - Uhka-se-on-tuokin
Tutkijaupseeri Antti Paronen vähättelee pakolaisvirtaa Suomeen.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453952451322.html - Isistävoi.ollamukana
Niin, Suomessa on jo 230 000 ulkomaalaista, tämä on huomioitava turvallisuusuhkana suomen turvallisuudelle, laskelmissa mukana turvapaikanhakijat.
- KohtaTodellakinPaukkuu
http://mvlehti.net/2016/02/24/poliisijohtaja-halyttaa-suuri-terroristihyokkays-voi-olla-ovella/
Nyt alkaa jo kuumottaa. On se kumma, kuinka tätä ihmismassaa jaksetaan edelleenkin muka voimattomana päästää tänne Eurooppaan, vaikka EU-virkailijatkin ovat nyttemmin myöntäneet, että suurin osa näistä ihmisistä ei ole mitään pakolaisia, vaan paremman elintason perässä juoksevia, ja kun vielä tiedossa on, että terroristeja myös tulee tämän porukan mukana tänne. Hirvittävä riski päästää tuhansia terroristeja odottamaan toimeenpanokäskyä, vain koska pitää suvaita ja auttaa, vaikka, kuten sanottua, suurin osa näistä ei edes ole avun tarpeessa. Aivan liian suuri riski, joten helvetti vie, kovemmat keinot käyttöön välittömästi! Rajat kiinni, ylimääräiset porukat ulos ja siitä eteenpäin seulotaan hyvin tarkasti, ketä tänne päästetään apua hakemaan. - arpapeliä
Ählyt näyttävät ostelevan mielellään paketti, ja tila-autoja (joukkojen siirtely huomaamattomasti).
Toivottavasti kukaan läheinen ei joudu kohteeksi kun paukkuu. - anarkistisuvakit
http://yle.fi/uutiset/vg_norjan_islamistit_perustivat_katupartion_vastineeksi_soldiers_of_odinille__tunnuksena_isisin_lippu/8701327
On jo aika avoimesti Norjassa - marysetä
Olkoon kenen ljomus jnd. Mutta tulemme taistelemaan olemassaolostamme ja joku tuhoutuu.
- Aboriginaali
Turvattomuusilta TV2 keskiviikkona 2.3.klo 21.30.
Ohjelmassa aiheena -Miksi maahanmuutto peloittaa.
Lisätietoa ohjelmasta ja haastateltavista.
http://yle.fi/uutiset/a2_turvattomuus-ilta_kysyy_miksi_maahanmuutto_pelottaa__katso_vieraat_taalta/8702629
----------------------------------------------------------------------- - wgfregfnrgntrmtm
ISISraelin ja Usan khazarijuutalaisten perustaman, ja hallituksemme (pakotteiden uhalla) adoptoimat ISIS/IS/DAESH terot löytyy nyt Espoon Kutojatie kympistä....tuhansia kurkunleikkaajia, välttäkää aluetta.
http://www.mlrealestate.fi/toimitila/1193733/espoo/kilo/toimistotila/kutojantie-10/ - dios
Joo nyt nähtiin Pariisin iskujen tekijät ,apinoita Marocosta,sallikaa vaan vapaa maahantulo,nyt Ranska ja Belgia saavat tuta kun päästivät terroristit maihinsa.
- jonzereddd
nythä mä vasta hokasin ettei nää esim suomeen tulleet pakolaiset olekaan erittäin suurella todennäköisyydellä isis miehiä vaan juurikin vastapuolen eli ns.vastarintaliikken miehiä ja shiia muslimeja. toki joukossa voi olla niitä persenaamojakin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982