Rikasveronmaksaja0e

herranarriminister

Sillälailla sitä veroja kierrätetään. Uskovainen ihminenkö. Peenmarjat. Tekouskovainen. Aneilla taivaspaikkaa ostaa itselleen. Köyhät osallistuu talkoisiin, pääministeri kikkailee veroilla. Melkoinen mies. Työttömät, lapsiperheet, eläkeläiset maksajiksi.
Rikkaat rotat hyppää uppoavasta laivasta. Yksi läksi Ruotsiin ja toiset Portugaliin. Oikeita isänmaan ystäviä.
Mitä jos kunnan ja valtion työtekijöiltä ottaisit ne pitkät lomat pois. Samanlaiset lomat kuin yksityiselläkin puolella. Ootko herrannarri laskenut paljonko siitä säästöä kertyisi ?

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • historianharrastaja

      Pikään aikaan on meillä pääministeri, joka ymmärtää, että kansakunnan varallisuuteen vaikuttaa ehdottomasti eniten kansakunnan innovatiivisuus ja luova yrittäminen.

      Tähän saakka poliitikot ovat lähinnä keskittyneet vain verorahojen jakamiseen. Kaikissa puolueissa on tähän saakka suhtauduttu nihkeästi kekseliäisyyteen, ikäänkuin sitä ei tarvittaisi lainkaan. Kuitenkin valtion kansantulo GDP korreloi erittäin vahvasti ns. innovaatioindeksin kanssa (Innovation index, WIPO).

      Oikeastaan muuta merkittävää tekijää ei löydykään. Vain muutama valtio on poikkeus, valtio elää lähes kokonaan öljytuloilla tai joku aivan pieni valtio pankki- ja verokeinottelulla.

    • hävytöntätoimintaa

      Eikö pääministeri lakkaa hyysäämästä rikkaita vieläkään.Miksi hän ei mene rikkaiden kukkarolle?.Mikä estää?.Köyhän kukkarolle kyllä tulee,eikö hävetä yhtään moinen vääryys?.

    • Paljon_olis_tehtävää

      Niin kauan kun on mahdollista ,köyhiä kyykytetään ,ettei vaan tarvi omia ja kavereiden etuja huonontaa .
      Valtakunnassa olisi paljon verotuloja jos ne kaikki olisi rehellisesti ja kansan etua ajatellen verotettavaa ,mutta veronkierto rehottaa ihan vapaasti päättäjien avustamana .

      Ei tarvisi tehdä leikkauksia ja huonontaa entisestään olosuhteita .

      Mutta ei , ei nämä asiat ole edes esillä OPPOSITIOSSA , MIKSI ?
      Tarkoittaako tämä sitä että koko porukka on veronkiertäjiä ?

      KOSKA KANSAN MITTA TÄYTTYY ?

    • historianharrastaja

      Suomen valtio ja kunnat kierrättävät jo noin puolet koko suomen kansantulosta. Toisesta puolesta voivat ihmiset itse päättää. Yhteiskunnan kierrättämien varojen kohteista määräävät vaaleissa valitut puolueet. Kommunistissa maissa yhteiskunta päätti koko kansantulon käytöstä ja yhteiskunta rapautui täysin.

      Sveitsissä suositaan keksimistä ja yrittämistä. Sveitsissä ei tuloja tasata aivan yhtä tehokkaasti kuin Suomessa. Sveitsin kansantulo on maailman korkein henkeä kohden, kun puhtaasti öljyllä tai puhtaasti pankkikeinottelulla eläviä maita ei oteta huomioon. Sveitsissä on suhteellisesti eniten maahanmuuttajia, noin 25 % väestöstä. Sveitsissä ehdotettiin jokin aika sitten minimipalkkaa, noin 3300 euroa/kuukausi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2525
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2203
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1877
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1641
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1605
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1558
    8. 75
      1459
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      108
      1376
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe