JUMALAN lapsille!

Minä olen totinen viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Katso, näin Herra Kristus lohduttaa itseään mennessään kärsimykseensä ja kuolemaansa. Samalla hän on opettanut meitäkin turvautumaan tähän lohdutukseen. Hän ikään kuin sanoo: Minä olen totinen viinipuu, Isäni rakas istutus. Te olette minun ja Isäni rakkaat oksat. Jos milloinkaan viinipuuta on ahkerasti ja huolellisesti lannoitettu, leikelty ja puhdistettu, niin ainakin minua. Tulkoon siis mitä tuleekin, tehkööt perkele ja maailma teille minkä voivat, he eivät pääse pitemmälle kuin rakas Isäni sallii.

Eikö olekin todella suuri lohdutus, että Isä huolehtii näin meistä, viinipuustaan ja oksistaan, niin että meitä kohtaava paha kohtaa häntä itseään. Onhan peltomies itse kotona ja huolehtii jokaisesta oksastaan, hoitaa itse viinitarhaansa jättämättä sitä muiden huoleksi. Varmasti pysyy rohkeana kaikessa hädässä se, joka omistaa uskossa omakseen tämän kauniin kuvan. Tällaiset kuvat ja sanat vaativat kuitenkin hengelliset korvat ja silmät, sillä ulkopuolelta katsottuna kaikki näyttää aivan toisenlaiselta. Eihän maailma sano meitä Jumalan viinipuiksi ja oksiksi, vaan perkeleen rikkaruohoksi, orjantappuroiksi ja ohdakkeiksi.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Joh. 15:1 - lauantai 29. elokuuta.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Amen.

Äänestä
  • uytuyt

    Äänestä

  • hfghgf

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sley kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu