Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ulosotto ei ole salaisuus

fffffsfsfswq5

Ulosotto ei ole salaisuus, onneksi. Kenestä tahansa - vaikkapa omasta naapuristaan - voi nykyisin tilata ulosottotodistuksen.

Todistukseen merkitään todistuksen pyytämistä edeltäneiden kahden vuoden ajalta seuraavat tiedot:
- velkojan ja velallisen nimi sekä velallisen syntymäaika ja kotikunta
- ulosottoasia, vireilläoloaika ja passiivisaatavaksi rekisteröinti
- velkojan saatavan määrä ja velkojalle tilitetty määrä
- estetodistuksen laatu ja päivämäärä

Todistus ulosottorekisteristä sisältää hyödyllistä tietoa esimerkiksi tilanteissa, joissa vuokraat asuntoa, myyt luotolla, lainaat rahaa, rekrytoit, haluat todistaa oman taloudellisen tilanteesi tai olet muuten vain kiinnostunut tuntemaan ihmisen taustoja.

Todistus annetaan ulosoton tietojärjestelmästä ja mikäli rekisterissä ei kyseisiä merkintöjä ole, annetaan myös siitä todistus. Todistus voidaan antaa neljältä vuodelta, mikäli pyytäjä osoittaa todistuksesta saatavien tietojen olevan tarpeen hänen toimeentulonsa tai muutoin painavan yksityisen edun tai tärkeän yleisen edun turvaamiseksi.

Todistus maksaa 6 euroa, ja sen voi tilata netissä osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/web/asiointi/ulosotto .

14

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xxx15

      voi herranjestas - ketä kiinnostaa, jo pitää olla utelias hoh hoijaa

    • Vihainens

      No näitä kyttiä riittää, mutta eipä voinu sanoa mistä ulosotto johtuu, se pitää kysyä naapurilta suoraan, mutta eihän nää kytät semmosta tee, levittävät vaan huhuja ja suurentelevat asioita eivätkä tajua kuin kyrpäaivoja ovat

    • uteliaisuusonsairaus

      Ulkopuoliselle todistuksen saantiin tarvitaan kyllä pätevä syy ja onneksi sinne jää jälki kuka on kysellyt.

      • fffffsfsfswq5

        Luottotietojen kysymiseen tarvitaan pätevä syy, mutta ulosottotodistuksen voi tilata kuka tahansa.


      • fffffsfsfswq5
        fffffsfsfswq5 kirjoitti:

        Luottotietojen kysymiseen tarvitaan pätevä syy, mutta ulosottotodistuksen voi tilata kuka tahansa.

        Sellainen puute tässä erittäin tarpeellisessa yhteiskunnan järjestämässä palvelussa on, että se ei ole auki viikonloppuisin. Myös henkilön henkilötunnus pitää tietää, pelkkä nimi ei siis riitä. Toivottavasti ainakin jälkimmäiseen tulee mahdollisimman pian korjaus.


    • ertetreter

      Huoh... Voit toki pyytää nuo tiedot kenestä tahansa, mutta myös tuo samainen henkilö saa tiedon siitä, että olet kysynyt tietoja. Ja ilman järkevää syytä toisten luottotietojen kysyminen on laitonta. Joten tuo luottotietojen kysyminen on toki helppoa, mutta samalla saattaa järjestää itsensä oikeuteen ja saa suuret sakot.

      Ja ei, pelkkä kiinnostus toisen ihmisen tilanteesta ei ole laillinen syy kysyä toisen luottotietoja. Joten väitteesi on puhdasta puppua. Luottotietoja voi kysyä, jos vuokraa asunto, myy tai lainaa luotolla tai tarkistaa oman tilanteensa, mutta rekrytointi ei ole laillisesti pätevä syy, kuten ei pelkkä kiinnostus toisen tilanteesta. Eihän lain mukaan rekrytoija saisi edes googlettaa toisen tietoja netistä (käytännössä toki näin tehdään, mutta laitonta se on)...

      • nbbn

        Nyt ei ollut kysymys luottotiedoista, vaan ulosottorekisteristä. Ulosottotiedot voi pyytää kenestä vaan, mistä syystä vaan. Julkkisten ulosottotietoja lehdet julkaisevatkin vähän väliä. Luottotietojen kyselemiseen onkin sitten tarkemmat kriteerit.


      • fghfhfhfgh

        Lisänä äskeiseen... Jopa linkissäsi on maininta:

        "Ulosoton tietojärjestelmään rekisteröidyllä on oikeus saada tieto, kenelle on annettu häntä koskeva todistus ulosottorekisteristä viimeisten kuuden kuukauden aikana. Tästä syystä todistuksen pyytäjän nimi, ammatti ja asuinpaikka talletetaan ulosoton tietojärjestelmään."

        Eli toisin sanoen jokaisen ulosotossa olevan tietoja kysyvän tiedot ilmoitetaan suoraan ulosotossa olevalle henkilölle ja hän saattaa jopa saada tietoja utelijasta, jota ei ole ennen tiennyt. Eli jos kysyt tietoja naapurista, hän tietää asiasta heti seuraavana päivänä ja jos hän ei ole ennen tiennyt ammattiasi, niin sen jälkeen hän sen tietää.


      • qweqeqe
        nbbn kirjoitti:

        Nyt ei ollut kysymys luottotiedoista, vaan ulosottorekisteristä. Ulosottotiedot voi pyytää kenestä vaan, mistä syystä vaan. Julkkisten ulosottotietoja lehdet julkaisevatkin vähän väliä. Luottotietojen kyselemiseen onkin sitten tarkemmat kriteerit.

        Anteeksi erehdykseni, tuota voi toki kuka tahansa kysyä, mutta velallisella on tässäkin tapauksessa oikeus tietää, kuka tiedot on kysynyt. Eli kysyessäsi tietoja ulosottorekisteristä sinun tietosi lähetetään suoraan ulosotossa olevalle henkilölle.


      • fffffsfsfswq5

        "Eli kysyessäsi tietoja ulosottorekisteristä sinun tietosi lähetetään suoraan ulosotossa olevalle henkilölle."

        En usko, että valtio alkaa lähetellä sentään mitään tiedotteita asiasta, kysyjän tiedot ovat rekisterissä vain kaiken varalta ja hänen täytyy itse olla aktiivinen saadakseen tiedon mahdollisista kyselijöistä.


      • fsdfsfsd
        fffffsfsfswq5 kirjoitti:

        "Eli kysyessäsi tietoja ulosottorekisteristä sinun tietosi lähetetään suoraan ulosotossa olevalle henkilölle."

        En usko, että valtio alkaa lähetellä sentään mitään tiedotteita asiasta, kysyjän tiedot ovat rekisterissä vain kaiken varalta ja hänen täytyy itse olla aktiivinen saadakseen tiedon mahdollisista kyselijöistä.

        Juu, mutta aktiivisuus tarkoittaa, että hän vain kysyy asiasta (puhelinsoitto tai sähköposti riittää). Sitten hänelle lähetetään suoraan kaikki tiedot kyselijöistä.


      • fffffsfsfswq5

        Taidat kovasti pelätä, että joku naapuri tarkistaa ulosottotilanteesi. :)


    • rtytryry

      Kannattaa kuitenkin tässä tilanteessa muistaa, että ulosotto ei ehkä ole salaisuus, mutta niin ei ole asiaa kysyneen nimikään. Jos kysyt naapuristasi ulosottotietoja, naapurillesi ilmoitetaan asiasta. Tai ei ehkä ilmoiteta, mutta hän saa tiedot pelkällä kysymisellä. Tämä kun on lain mukainen oikeus...

    • ojittelen_en_ala

      maksaisinko siitä tiedosta mitää, että joku naapuri on ulosotosta.. Toisaalta kyllä mua joskus ihmetyttää se millä jotkut oikee pörssäää ja joskus sit on käyny se ilmi, että ne ajaa päin seinää ja sit joskus se selviää, että ne elää kädestä suuhun....
      Vaikka ulosotto ei olisi salaisuus, nii kyllä siitä asiasta kannattaa olla huolissaan... ja tulevaisuudesa varmasti entistä enemmän... ja meille jotka nyt ollaan tiukoilla, mutta kuitenkin kuivilla asioissa.... nii kannattaa pitää vouti kaukana... ja hoitaa asiat nii ettei jouduta millekkää epämieluisalle listalle....

      Ja kannattaa muistaa, että me jokainen jolla on asiat vielä omissa käsissä, nii joudutaan väistämättäkin tekemisiin näiden perseelleen elävien kanssa, kun 18-125v ikäsissä on maksuhäiriömerkintäisiä yli 8% ja se efekti on aina kuitenkin paljon laajempi...

      Mut toisaalta, jos joku on nii tyhmä, että ajaa asiat kiville, nii... onko se meidän asia.. kyllä järjestelmä pitää niistä huolen ja se ongelma tulee sit taas meille muille vastaan muulla tapaa.... esim. se maksettu asunto on vaikeampaa myydä eteenpäin kun kysyntä ei kohtaa tarjontaa.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2077
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1788
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1413
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1338
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe