Miksi naiset ovat niin ahkeria kaiken Jumalanvastaisuuden kanssa?
Eritysesti naiset ovat hanakasti ajamassa kaikkea mikä liittyy syntiin.
http://yle.fi/uutiset/henkilokuva_yhdenvertaisuusvaltuutettu_kirsi_pimia_puolustaa_myos_valkoisia_heteromiehia/8243687
Siksi, että nainen kuunteli ensimmäisenä saatanaa paratiisissa, ja niin on myös tänäkin päivänä.
Raamattu siis pitää paikkaansa.
Nainen, saatanan sanansaattaja.
78
65
Vastaukset
- asdfgasfg
naisvihaaja. Todennäköisesti ikuinen vanhapoika. Koulut menneet vähän sinne päin. Facebook-profiilissa opiskelupaikkana todennäköisesti "Elämän koulu". Vihaa erilaisuutta. Oikeastaan vihaa kaikkea. Ei hymyile, ei nauti mistään. Runkkaa pakonomaisesti ja jatkuvasti. Tyypillinen fundismies.
- jonna_x
Valitettavasti kaikki arvauksesi meni väärin.
- asdfrgasdfg
jonna_x kirjoitti:
Valitettavasti kaikki arvauksesi meni väärin.
Älä valehtele.
- Harhaanjohdettu
Mitä se haittaa jos joku mieäs vihaa naisia. Mutta jos nainen vihaa toisia naisia niin sielunelämä on sieltä jostain toiselta puolelta, jossa on pimeää, synkkää, tuskaista ja ahdasta. Ts. sellaista kuin miltä aloittaja kuulostaa.
Pääasiassa joka kerta kun ihminen tekee syntiä häneen tulee sisään riivaaja. Demoni syö ihmisen sisältä osittain elävältä ja aiheuttaa monia sairauksia. Mutta Kristuksen nimessä demoneita karkoitetaan lopullisesti pois, vain usko Kristukseen pelastaa Usko syntyy kuulemisesta (kirje room 10:17)
Kristuspelastaa1 kirjoitti:
Pääasiassa joka kerta kun ihminen tekee syntiä häneen tulee sisään riivaaja. Demoni syö ihmisen sisältä osittain elävältä ja aiheuttaa monia sairauksia. Mutta Kristuksen nimessä demoneita karkoitetaan lopullisesti pois, vain usko Kristukseen pelastaa Usko syntyy kuulemisesta (kirje room 10:17)
mutta ei tarvitse niitä demoneita pelätä. Kristus on niitä voimakkaampi Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden". Luuk. 10:17
- sdafgasdfg
Kristuspelastaa1 kirjoitti:
Pääasiassa joka kerta kun ihminen tekee syntiä häneen tulee sisään riivaaja. Demoni syö ihmisen sisältä osittain elävältä ja aiheuttaa monia sairauksia. Mutta Kristuksen nimessä demoneita karkoitetaan lopullisesti pois, vain usko Kristukseen pelastaa Usko syntyy kuulemisesta (kirje room 10:17)
Paikallinen mielenterveystoimisto ehkä voisi auttaa sinua pääsemään noista demoneista eroon.
- höhhöööööö
raamattu on paimentolaismiehen aivopaskomaa satua
- drtbouncher
Kukas hän oli?
- ToimivaJorma
Naisviha on turhaa. Impotenssiin saa nykyään toimivia lääkkeitä.
- jonna_x
Kyse ei ole naisvihasta, vaan siitä, millaisen kuvauksen Raamattu antaa naisen asemasta hengellisessä mielessä. Menettihän Johanneskastajakin päänsä naisen vuoksi ja vain siksi, että mies antoi naiselle vallan pyytää mitä vaan.
Samoin tapahtui myös maamme luterilaisellekirkolle, kun naispappeus sallittiin.Alas mennään eikä pohjia ole edes vielä nähty. - heeheeeee
raamattu on paimentolaisten satuileva tarukirja, voit yhtähyvin ammetaa naisen asemaa nallepuhista ja sillä olisi yhtä paljon painoarvoa
- jonna_x
Säälin sinua, mutta esitä nyt oma arviosi, miten elämä täällä maapallolla alkoi.
- heeheeeee
Ei ainakaan yhdenkään paimentolaismiehen keksimän jumalaolennon toimesta.
14 "Jos joku tahtoo uhrata Herralle polttouhrina linnun, hän tuokoon uhrilahjaksi metsäkyyhkyn tai muun kyyhkysen. 15 Pappi tuokoon linnun alttarin luo, repäisköön irti pään"
Luuletko tosiaankin että ikuinen jumalaolento olisi niin käsittämättömän takapajuinen, narsistinen moraaliton ja kuvottava että kehottaisi repimään linnulta pään irti?
Tyhmempikin tajuaa että paimentolaismies keksi jumala joka vaati eläinuhreja ja verta alttarilleen :) - Revisiitä
jonna_x kirjoitti:
Kyse ei ole naisvihasta, vaan siitä, millaisen kuvauksen Raamattu antaa naisen asemasta hengellisessä mielessä. Menettihän Johanneskastajakin päänsä naisen vuoksi ja vain siksi, että mies antoi naiselle vallan pyytää mitä vaan.
Samoin tapahtui myös maamme luterilaisellekirkolle, kun naispappeus sallittiin.Alas mennään eikä pohjia ole edes vielä nähty.Naispapeilla on yleensä paljon enemmän asiaa, sanottavaa ja puhuttavaa kuulijoilleen kuin miespapeilla, jotka tietävät elävästä oikeasta elämästä ihan yhtä vähän kuin kuka tahansa mieäs.
- Köppönen
Joillakin on,monesti tuntuu että haluavat olla esiintymässä.
- KazuKa
jonna_x kirjoitti:
Kyse ei ole naisvihasta, vaan siitä, millaisen kuvauksen Raamattu antaa naisen asemasta hengellisessä mielessä. Menettihän Johanneskastajakin päänsä naisen vuoksi ja vain siksi, että mies antoi naiselle vallan pyytää mitä vaan.
Samoin tapahtui myös maamme luterilaisellekirkolle, kun naispappeus sallittiin.Alas mennään eikä pohjia ole edes vielä nähty."Kyse ei ole naisvihasta, vaan siitä, millaisen kuvauksen Raamattu antaa naisen asemasta hengellisessä mielessä. "
Tämä "asema" on juuri naisvihaa.
- Nainen_tai_mies
Jokaisen ihmisen on hyvä elää Jumalan tahdon mukaan Pyhän Hengen voimassa Jeesuksessa.
Tässä maailmassa tarvitaan sekä naisia että miehiä. Jumala käyttää jokaista, joka sitä tahtoo ja janoaa ja samoin jokaisen ihmisen on hyvä katsoa ettei elä huonosti vaan hyvin Jumalassa.- höplänlöörää
jumala on mielikuvitusolento
- Uskot_varmaankin
höplänlöörää kirjoitti:
jumala on mielikuvitusolento
Uskot varmaankin syntyneesi jostakin kuitenkin ilman Jumalaa ja Luojaa, ja vaikka tämä olisi tapahtunut erittäin pitkien aikojen kautta ikäänkuin sattumalta, niin kuoltuasi mahdollisesti kaikki on turhaa tai sitten jotain on sen jälkeenkin mahdollisesti ja kenties ihan sattumaakin sen jälkeenkin myös tai ei mitään enää koskaan.
- höplänlööräää
5. Moos. 12:27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla.
Uskot varmaankin tähän raamatussa seikkailevaan jumalaolentoon joka vaati lihaa ja verta alttarilleen...
... eikö se nyt ole päivänselvää että tällaisen jumalan keksi paimentolaismies? - Raamatussa_kerrottu
´Jumala puhuu tavalla ja toisella´. Näin se menee ja sielu on veressä ja toisen sielu toisen edestä päti eläinuhreissa ennen Jeesuksen kertakaikkista ja pysyvää Uhria ja verensä on sovituksen hintana. Näin se menee.
Ei kannata Raamattua tutkiessaan jumia vaikeisiin kohtiin vaan ymmärtää Jumalan armon ja totuuden ja rakkauden evankeliumi Jeesuksessa, ja toki siihenkin liittyy ristin kantaminen ja usko Jumalan vanhurskauteen ja hyvään lopputulokseen valtakuntaansa pääsemisen kannalta.
Jumala hyvyydessään kutsuu monia ja tahtoo kaikkien pelastumista vaikka koetuksia annetaankin eikä myöskään aina Jumala lähetä enkeleitään pelastamaan seurakuntaansa tultuaan kaikesta pahasta vaan kehotetaan voittamaan vaikeudet kuten Jeesus myös kesti ja ristinsä kantoi ja henkensä sitten ajallaan antoi, ja sai sen takaisin myös Isältä Jumalalta ja hyvän aseman myös. Tähän hyvään Jeesuksessa meitä monia kutsutaan. Näin se menee, eikä kannata tätä halveksia eikä loukkaantua vaan tutkia ihan rauhassa ja päättäväisesti ja tehdä kuten Jeesus opettaa meitä tekemään valtakuntansa osallisuudessa. Tässä on hyvä tie. - jahveonsatuaa
Eli palvot olentoa joka vaati uhreja ja verta alttarilleen.
14 "Jos joku tahtoo uhrata Herralle polttouhrina linnun, hän tuokoon uhrilahjaksi metsäkyyhkyn tai muun kyyhkysen. 15 Pappi tuokoon linnun alttarin luo, repäisköön irti pään"
Millainen jumalaolento vaatii linnulta pään revittäväksi irti ja veren roiskimisen ympäri omaa alttariaan? ... Arvasit oikein, nimittäin se narsistinen, sadistinen, moraaliton ja paha jumalaolento, jonka paimentolaismies loi oman kuvansa mukaiseksi.
- Raamatussa_totuus
Nainen, joka synnytti Jumalan Pojan ja Herran ja Kuninkaan ja Ylipapin, amen, halleluja!
- raiskasikojumala
jos pyhä henki ei kysynyt marialta lupaa.. onko silloin kysessä raiskaus?
- Hyvin_kaikki
Hyvin kaiken Jumala on valmistanut, ja tietysti myös Immanuelin sikiämisen synnyttäjänsä kohtuun, samoin piti huolta vaaroissa siellä Beetlehemissäkin Pojastaan ja vanhemmistaan, ja samoin ihan vielä tähänkin päivään näin on tapahtunut, ja myös meitä tähän kutsutaan, hyvään huolenpitoonsa.
- jahöpöhöpö
Hyvin_kaikki kirjoitti:
Hyvin kaiken Jumala on valmistanut, ja tietysti myös Immanuelin sikiämisen synnyttäjänsä kohtuun, samoin piti huolta vaaroissa siellä Beetlehemissäkin Pojastaan ja vanhemmistaan, ja samoin ihan vielä tähänkin päivään näin on tapahtunut, ja myös meitä tähän kutsutaan, hyvään huolenpitoonsa.
3. Moos. 12:6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.
Sen lisäksi että tämä raamatussa temmeltävä jumalaolento vaati eläinuhreja ja verta alttarilleen, kuvitteli tämä olento myös eläinuhrin puhdistavan naisen synnytyksestä johtuvasta veren vuodosta.
Sitä voi jokainen miettiä olisiko ikuinen ja äärettömän viisas jumalaolento näin narsistinen, itsekäs, typerä ja tietämätön? Entä olisiko paimentolaismiehen keksimä jumalaolento? - peethelemm
Ajatteleppa sitä, ja kuinka helpoksi hän on tehnyt pelastuksen sinulle ja minulle. Sitä sinun nyt tulisikin miettiä ettet helvettiin joutusi.
- jahöpöhöpö
Pelastua keneltä? Ainiin, jumalalta itseltään. Harvassa lastenohjelmassakaan on typerämpää juonta.
Pitäisikö sinun ajatella millainen jumalaolento mässäilee verellä ja uhreilla? Millainen jumalaolento vaatii synnyttämisestä elävän karitsan tapettavaksi alttarilleen?
Aivanoikein, se paimentolaismiehen keksimä jumalaolento. - a---a
peethelemm kirjoitti:
Ajatteleppa sitä, ja kuinka helpoksi hän on tehnyt pelastuksen sinulle ja minulle. Sitä sinun nyt tulisikin miettiä ettet helvettiin joutusi.
Kaikkivoipa voisi halutessaan lopettaa koko helvetin. Mutta kun ei halua. Palvo sinäkin vähemmän sadistista jumalaa.
- Taikauskonnoton
Mitä jumalanvastaista linkkaamassasi artikkelissa oli? Onko Jumala mielestäsi luonut ihmisistä epätasa-arvoisia ja siksi epätasa-arvo pitää hyväksyä?
- hc.andersson
Kuka saatanan satuilija keksi nasaretilaisen neitseellisen syntymisen? Ihan sula mahdottomuus biologiselle olennolle.
Sitä on kirkoissa julistettu kai parituhatta vuotta. Jopa niin, että joka ei tähän satuun usko on kadotuksen oma, - Tämä.aloitus
Täysi Provo!
- asdfgasdfsdf
Ikävä kyllä ei ole provo. Kyllä tuo uskovaissekopää on ihan tosissaan.
- Todellisuudessa.tietysti
Nainen, elämän ja siunauksen lähde, Jumalan luoma ihminen, miehelleen tärkeä.
- jahöpöhöpö
jumala on mielikuvitusolento eikä kykene mitään luomaan
- Kattelestarkemmin
Ja kuka "höpölle" on tämän tiedon antanut? Vai luuletko olevasi joku suurempi, joka tietää kaiken paremmin kuin kukaan muu? Luojallamme on paljon nimiä, kaikilla omansa, mutta jos Hän on "mielikuvitusolento" niin sinäkin olet. Tai oikeastaan; varsinkin sinä.
- jahöpöhöpö
"Ja kuka "höpölle" on tämän tiedon antanut?"
Ei sitä tarvitse antaa. Se on lähtöoletus ja sen sanelee terve järki. Katsos yksisarvinen, saunatonttu, kummitus, hammaskeiju ja jumalat ovat lähtökohtaisesti mielikuvituksen tuotetta kunnes näiden olemassaolosta esitetään todisteet. - varmaanVaikeaa
Etkö nyt millään saa ketään provotettua?
- Vajavaistenvirsivain
Sangen surullista, että noinkin tyhjäpäiset, näköalattomat ja mielikuvituksettomat puhuvat terveestä järjestä aiheessa, joka ei ole pelkästään järkiperäisesti tajuttavissa. Ts. sinulta uupuu jotain, jota järki ei korvaa.
- jahöpöhöpö
"joka ei ole pelkästään järkiperäisesti"
Näkymättömiin mielikuvitusolentoihin uskominen ei ole järjen kanssa missään tekemisissä. Itseasiassa liika tieto ja terve järki haittaa erilaisiin mielikuvitusolentoihin, horoskooppeihin tai astrologiaan uskomista. - Tyhjyyspaistaa
Esitätkö sinä tässä että tiedät liikaa? Kuka on puhunut "näkymättömistä"? Jos sinä et näe / ymmärrä / tajua / löydä sitä sisältäsi ... niin se on oma mokasi, joten älä puhu muitten puolesta asiasta, jota olet vailla.
- jahöpöhöpö
"Kuka on puhunut näkymättömistä?"
Vielä parempi jos sen sinun jumalaolentosi voi oikeasti havaita. Toistaiseksi jokainen näistä 500 000 ihmisen keksimästä jumalaolennosta leikkii piilosta ja yhdestäkään ei ole ensimmäistäkään todistetta.
Näkymätön mielikuvitusolento on juuri sellainen minkä sinä löydät sisältäsi. Valitan. - Pistejapamaus
Mitään muutahan et voi kuin valittaa. Kun hengen ja sielun köyhyys huokuu tyhjyyttään, ei voi nähdä, havaita eikä tajuta. Sokeat sopertavat laillasi.
- jahöpöhöpö
Ei minulla ole mitään valitettavaa :). Ainiin se sielu on mielikuvituksen tuotetta, kuten on karma ja ne muut uskontojen keksimät aineettomat mielikuvitusjutut. Tähän lukeutuvat ne jumalaolennot jotka ovat kaikki nyt kadonneet kuin pieru saharaan :D
- Ikuisuuskoodattu
Jumaluus asuu ihmisen sisällä. Tai sitten ei. Jos sinun sisälläsi on tyhjää ja onttoa, niin älä tarjoile tyhjyyttäsi muille. Pieraise itsesi sen sijaan vaikka Saharaan.
- jahöpöhöpö
Jos sisälläsi asuu mielikuvitusolento niin kivat sulle. Ei se mielikuvitusjumalasi todelliseksi muutu vaikka miten palstalla rähiset. Valitan :D
- Puurotvellitsekaisin
Vaikka mulla on aika sukkela mielikuvitus niin sillä ei ole mtn tekemistä jumalien kanssa. Mutta sitä laisesi eivät koskaan ikinä tajua eivätkä ymmärrä, mitä tai mikä se on ja / tai miten se 'sisällä' toimii joten lopeta valituksesi, toope.
- jahöpöhöpö
Kun kyseessä ovat näkymättömät mielikuvitusolennot (nämä noin 500 000 ihmisen keksimää jumalaolentoa, yksisarviset, hämähäkkimies jne) on kyseessä sukkela mielikuvituksesi. Ei se siitä muuksi muutu, valitan :)
- Hah-hah-haaa
Valita ihan rauhassa. Onko sulla muitakin perusjuttuja yhtä pahasti hakusessa kuin jumalolennot ja hämähäkkimiehet? Valituksesi lienee aivan aiheellista.
- einäyjumaliaei
Mielikuvitusolentoihin uskominen on perusjuttuja siihen 4-5 ikäluokkaan asti. Sen jälkeen se alkaakin muuttua jonkin asteiseksi sairaudeksi :)
- Tutkijatkinkuvittelevat
Olen muuta mieltä. Ihminen jolla ei ole mielikuvitusta on jotensakin pipipäinen, hieman niin kuin seniili, joka ei pysty ajatuksen tasolla kuvittelemaan asioita nenäänsä pitemmälle.
- jumalatonsatuolentoja
Mielikuvitusta on hyvä omata mutta todellisuuden ja mielikuvitusmaailman sekoittaminen ei ole tervettä.
- Tervekuinpukki
Sinä et siis katsele esim. elokuvia tai lue kirjoja. Ehkä sinun todella kannattaisi ...
- jumalatonsatuolentoja
Elokuvia on mukava katsella mutta on hyvä muistaa että ne ovat fiktiota ja keksittyä satua. Auto ei räjähdä kun sitä ampuu, normaali ihminen ei kestä potkimista ja hakkaamista kuten rambo jne jne.
- Totuudenmukaisuus
Amerikkalaiset väkivaltaelokuvat ovatkin ihan eri juttu kuin hyvät draamat, jotka kertovat oikeasta elämästä, joka on monta kertaa keksittyjä juttuja jännittävämpää, mielenkiintoisempaa ja ihmeellisempää. Monet elokuvat ja kirjat kertovat oikeasta, todellisesta elämästä ja monet on tehty juuri siksi, että niistä käy selville miten ihmeellistä Luojan luoma elämä on.
- jumalatonsatuolentoja
"miten ihmeellistä Luojan luoma"
Tässä on hyvä esimerkki miten todellisuus ja fiktio ovat sekoittuneet keskenään. Minkään luojan, jumalan tai jumalien olemassaolosta ei ole mitään näyttöä. Voithan sinä toki katsoa ulos rankkasateella ja ihastella miten se zeusjumala heitelee alas salamoita niinkuin kreikkalainen mytologia väkevästi todistaa .... todellisuuden kanssa sillä ei ole tosin mitään tekemistä. - Tyhjäpäätyhjämuoalima
Ai sillä että sataa? Sulta on tainnut jäädä lääkkeet ottamatta.
- jumalatonsatuolentoja
Sillä että salaman isku johtuu aivan jostain muusta kuin itkuraivareita vetelevästä jumalaolennosta. Ymmärrän että sinua kenkuttaa jumalasi olemattomuus mutta fiktio ei todellisuudeksi muutu vaikka miten toivot.
- Kehity
Tiedän mistä salamointi johtuu. Sulla sen sijaan näyttää ja kuuluu olevan puurot ja vellit pahasti sekaasin.
- jumalatonsatuolentoja
Niin, ei ollutkaan näkymätön mielikuvitusjumala salamoinnin takana kuten ihmiset aikoinaan 'tiesivät' ja 'uskoivat'. Sellaista se on niiden paimentolaisten kansatarujen kanssa :D
- Kehityedesvähän
En millään jaksaisi viäntää ja kiäntää kanssasi aiheesta, josta et näytä tajuavan edes alkeita. Paimentolaiset ja kaikki muutkin alkukantaiset heimot olivat paljon lähempänä Luojaansa eli luontoa kuin nykyaikana ehkä kukaan.
Se, että heidän mielestään salaman heitti 'joku' johtui siitä, että nykytietoa aiheesta ei silloin vielä ollut. Ei ainakaan tavallisilla, yksinkertaisilla ihmisillä, jotka eivät osanneet edes lukea. - jumalatonsatuolentoja
"johtui siitä, että nykytietoa aiheesta ei"
Juuri näin! Tuo mahtava ja voimakas ilmiö ei voinut olla muuta kuin jumalaolennon aikaan saannos. Salaman isku oli todiste ukkosen jumalan olemassaolosta. Nyt tämä jumalan piilopaikka on vaihtunut ja samaa argumentontia käytetään universumin syntyyn, DNA:n monimutkaisuuteen jne.
"muutkin alkukantaiset heimot olivat paljon"
He olivat vain takapajuisempia ja taikauskoisempia. Nythän me tiedämme että monet näiden heimojen uskomukset olivat täysin vääriä. Jumalat olivat silloin ja ovat edelleen satuolentoja kunnes todiste heidän olemmassaolostaan saadaan. - Loppukaneetiksi
Tiedoistasi en nyt sano mitään mutta ymmärrys, taju, näkemys ... sulta puuttuu. Joten se on moroo ja tsau.
- jumalatonsatuolentoja
Joulupukki ei muutu todelliseksi vaikka kuinka moni maailman lapsista häneen uskoisi. Sama pätee jumaliin :)
- eihuomennaenää
Kaikki kiroilu kääntyy itseään vastaan.Onnettomuudet seuraavat toisiaan.Tätäkö se pimeys jo nuorissakin vaikuttaa.
- bbbbbbbbbv
Idiootti ensin otsikoi oksennuksensa "Nainen, saatanan sanansaattaja" ja kehtaa väittää ettei kyse ole naisvihasta. Mihin meitä ateisteja enää tarvitaan kun te hurmospellet kusette ihan itse ja pyytämättä oman uskontonne ja itsenne koiville?
- aloittaja_
Miksi kaikki ennustajat ovat sitten Naisia?
- asdfgsdfgs
aloittaja_ kirjoitti:
Miksi kaikki ennustajat ovat sitten Naisia?
Sitä on tainnut tulla hankittua maailmankuva elokuvista?
- rffffffffffff
aloittaja_ kirjoitti:
Miksi kaikki ennustajat ovat sitten Naisia?
http://www.astraltv.fi/ennustaja/energianvalitys/arttu.html
http://www.astraltv.fi/ennustaja/inspiroiva/timotei.html
http://www.astraltv.fi/ennustaja/selvanakoisyys/marko.html
http://www.astraltv.fi/ennustaja/selvanakoisyys/kale.html
Naisia? aloittaja_ kirjoitti:
Miksi kaikki ennustajat ovat sitten Naisia?
Kun katsot ja luet profetia palstaa niin kirjoittajat ovat suurimmassa määrin miehiä jotka ovat löytäneet sen kadotetun viisastenkiven.
Jouko Piho lienee profetioiden profeetta. Kunnia ja ylistys viisaudelle.
- vastustetaan.valheita
ei levitellä juoruja ja pysytään totuudessa ja hyvän puhumisessa.
Sinänsä Jumala ja saatana pyrkivät omaansa vaikuttamaan sekä miehissä että naisissa, eikä sukupuolissa ole eroa tämän suhteen.
Jumala on opettanut seurakuntansa paimenten suhteen myös sukupuolen ja järjestyksen Jumalasta on kirjoitettu, samoin perheissä.
Tietysti Jumala tietää parhaiten kaikkia ihmisiä koskevat asiat ja syynsä on kaikella opetuksensa suhteen.- sfdgsdfgs
Jospa jätettäisiin myös tuollaisen hevonhuuhaan levitteleminen pois kokonaan.
Niinpä niin, tuo on sinun mielipiteesi mutta kysymys.
Mitä jumalaa tarkoitat. Tarustoissa niitä on tuhansia.- Raamatussa.esitettynä
Yksi Jumala Luojana ja Jeesus Nasaretilainen on Herra ja Kuningas Jumalan valtakunnan suhteen, eikä tässä ole mitään epäselvää lainkaan. Raamatussa esitettynä hyvin selvästi "Isä, ja Poika, ja Pyhä Henki", ja tietysti totuutta tämä täysin, ja pelastus mahdollista vain juutalaisuudesta, kuten Jeesus on Kuningas Israelin Jerusalemissa ollut ja tulee olemaan myös maan päällä, kun alas laskeutuu se kaupunki lähitulevaisuudessa, sitä ennen on kuitenkin suuri ahdistus uskovilla ja hävityksen kauhistus tämän maailman hallitsijoilla.
- adadadas
Raamatussa.esitettynä kirjoitti:
Yksi Jumala Luojana ja Jeesus Nasaretilainen on Herra ja Kuningas Jumalan valtakunnan suhteen, eikä tässä ole mitään epäselvää lainkaan. Raamatussa esitettynä hyvin selvästi "Isä, ja Poika, ja Pyhä Henki", ja tietysti totuutta tämä täysin, ja pelastus mahdollista vain juutalaisuudesta, kuten Jeesus on Kuningas Israelin Jerusalemissa ollut ja tulee olemaan myös maan päällä, kun alas laskeutuu se kaupunki lähitulevaisuudessa, sitä ennen on kuitenkin suuri ahdistus uskovilla ja hävityksen kauhistus tämän maailman hallitsijoilla.
Älä lässytä paskaa.
- HänOnHerra
Raamatussa.esitettynä kirjoitti:
Yksi Jumala Luojana ja Jeesus Nasaretilainen on Herra ja Kuningas Jumalan valtakunnan suhteen, eikä tässä ole mitään epäselvää lainkaan. Raamatussa esitettynä hyvin selvästi "Isä, ja Poika, ja Pyhä Henki", ja tietysti totuutta tämä täysin, ja pelastus mahdollista vain juutalaisuudesta, kuten Jeesus on Kuningas Israelin Jerusalemissa ollut ja tulee olemaan myös maan päällä, kun alas laskeutuu se kaupunki lähitulevaisuudessa, sitä ennen on kuitenkin suuri ahdistus uskovilla ja hävityksen kauhistus tämän maailman hallitsijoilla.
Puhut asiaa, paitsi että ensin tulee SRK:n ylösotto ja vasta sitten vaivanaika.
JEESUS TULEE!!
- naiset.tärkeitä
tietysti naiset ovat tärkeitä ihmiskunnassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982