Sari Essayahin puhe

turhaa-taistelua

Siinähän se tuli, uuden puheenjohtajan ensimmäinen munaus. Osoitti suoraan määräistä henkilöä ja puoluetta kertoessaan, että kristillisdemokraatit eivät käy median kanssa käräjiä. Vieläpä nimesi vastustajankin ryhmästä, joka eniten on samalla linjalla. Asia olisi tullut kerrottua ilman tarpeetonta vastakkainasettelua ja toisen puolueen kannattajien suututtamista.

Itse asiassa en odottanut tätä. Odotin suurempaa viisautta kuin rääväsuiselta entiselta puoluejohtajalta.

Masentavaa.

6

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pjmokasiheti

      Essayjah Mokasi heti kun mainitsi listasta halveksivasti. Räsänen ei olisi noin sanonut. Onko uusi pj muutenkin noin hurmos liikkeen edustajana kiivas myös koska on marokkolainen isä? Ristiriita koska helluntailaiset ovat hyvin Israel myönteisiä.

    • anssiateisti

      Muka yleispuolueeksi. Se on menoa sille puolueelle. Kannattajia ovat oleet uskovaiset ja heidän asiaansa ei ajeta ei kukaan äänestä moista yleispuoluetta. Kyllähän Räsänen oli sentään humaani, sivistynyt, älykäs ja hauskakin. Kävelijä Essayah ei ole mitään noista.

    • sydänlähellä

      oli se virhe mainita erään nimen. en kyllä puolustele tätä toistakaan, naurettavaa toimintaa..mutta kristilliset ei nouse niin kauan kuin ollaan täysin konservatiiveja ja arvot on mitä on. ihmismyönteisempiä arvoja tarvittaisiin. kuka muka voi vastustaa kärsivälle eutanasiaa tai homoille samoja oikeuksia? ei kukaan järkevä ja sydämellinen ihminen.

    • aivustaseurannut

      Eihän se olisi aikanaan noussut EU:hun, jos ei olisi persujen siivellä päässyt. Muuten krstilliset ovat olleet aika iisisti, verrattuna muiden puolueiden hyökkäyksestä persuja vastaan.

      • kutistuvankitinää

        Niinpä,Räsänen ei ole mollannut PS edustajia. PS on myös konservatiivinen puolue. Abortin vastustaminen on kovin tyhmää energian tuhlausta. Ei pidä hakeutua alalle jos lakien noudattaminen työssä ei käy.


    • imtheboss

      Hihhulit on sekaisin. Pahasti sekaisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6294
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe