Arkipäivän valintoja

Ei ole mikään salaisuus, että applen logo kuvaa tiedon omenaa, josta on haukattu ensimmäinen palanen. Puhtaasti ateistisessa mielessä kai hyvin keksitty? Kielletty hedelmä ja samalla tiedon antaja...
Oikealle Kristitylle tuo tietenkin tuo eteen kysymyksen, voinko käyttää tuotetta jossa tieten tahtoen tavallaan pilkataan uskoa tai paremminkin hehkutetaan pahaa puolta.

aplle on vain yksi esimerkki.
Nykyään on paljon paholaisen nimellä ja kuvalla varustettuja tuotteita grillihiilistä ja oluista imureihin. Niiden ostaminen on aina myös arvovalinta.
680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oikealle Kristitylle tuo tietenkin tuo eteen kysymyksen, voinko käyttää
mitään tuotetta esinettä tai ajatusta joka ei jollakin selityksellä olisi lopullinen todistus helvettiin joutumisestani

Äänestä

Applen logo on tarkoituksella (ja selvästi nähtävänä) pahan tiedon omena, paholaisen nimellä ja kuvalla varustetut tuotteet on selvästi ja näkyvästi merkitty niillä...

Ei kaupoissa nyt niin paljon ole tuotteita, joissa joutuisi valitsemaan.

Itse en käytä applen logolla varustettuja tuotteita tai paholaisen nimellä ja kuvalla varustettuja grillihiiliä ja silti olen hyvin pärjännyt.

Vastauksesi oli todella liioitteleva!

Äänestä
  • Älä puhu paskaa. Ei se ollut pahan tiedon hedelmä vaan HYVÄN JA PAHAN tiedon hedelmä.

    Miksi teijän lössi aina aivopiereilee puolitotuuksia.

    Äänestä

Onhan niitä Siwoja ja Nike-lenkkareita tässä maailmassa. Vältän tuotteita jossa on suoraan jonkun epäjumalan nimi ta muu kauhistus, mutten kiihkoile.
"Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
"en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta."

Äänestä

Tärkeämpi arvovalinta on olla ostamatta lapsi- tai halpatyövoimalla valmistettuja tuotteita, tehotuotettua lihaa ja ylipäänsä ruokaa ja tavaroita, joiden tuotantoketjussa on eettisiä ongelmia.

Äänestä
  • Eikä ole!

    En sano, etteikö voisi karsastaa sellaisen yhtiön tuotteita, joiden tietää tekevän vääryyttä, mutta se on sitten ihan eri asia eikä liity tähän.
    Sitä paitsi se lapsityövoiman käyttö ei näy tuotteesta ulospäin.

    Miten voit olla Kristitty ja käyttää tietoisesti tuotteita, joissa on tarkoituksella pahan symbolit?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fuyghjkgk kirjoitti:

Ei ole mikään salaisuus, että applen logo kuvaa tiedon omenaa, josta on haukattu ensimmäinen palanen. Puhtaasti ateistisessa mielessä kai hyvin keksitty? Kielletty hedelmä ja samalla tiedon antaja...
Oikealle Kristitylle tuo tietenkin tuo eteen kysymyksen, voinko käyttää tuotetta jossa tieten tahtoen tavallaan pilkataan uskoa tai paremminkin hehkutetaan pahaa puolta.

aplle on vain yksi esimerkki.
Nykyään on paljon paholaisen nimellä ja kuvalla varustettuja tuotteita grillihiilistä ja oluista imureihin. Niiden ostaminen on aina myös arvovalinta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu