Elävä usko

Jehovan todistajien palstalla on viime päivinä vilissyt määritelmää "elävä usko". Esitän tässä ns. valistuneen arvauksen ettei raamattu tunne sellaista määritelmää kuin "elävä usko". Niinpä kyseessä on termi, jonka tietyt uskonryhmät ovat itse määritelleet ja jonka katsovat olevan erottava tekijä, kun puhutaan pelastuksen piirissä olevista ja niistä, jotka ovat harhaoppisia.
Kyseessä lieneekin karsimaattisten ja helluntailaisten suosima termi. Näissä korostetaan yksilön suoraa jumalsuhdetta ja sitä pidetään tärkeämpänä kuin opillista oikeellisuutta. Henkilökohtaiseen, elävään uskoon kääntyminen edellyttää "pelastumista"/"uudelleen syntymistä"/"uudeksi luomukseksi tulemista". Elävä usko nähdään tällaisissa piireissä merkittävästi eri asiana kuin "lakikeskeinen" usko. Elävässä uskossa oleva ei tarvitse välittäjää, esim. pappia. Eli tuo heidän mielestään tiputtaa uskonnollisia auktoriteetteja pois kuvioista.
Niin tai näin, tuo jo itsessään on raamatun vastainen, sillä kuten Jeesus sanoi: ei hän tullut lakia kumoamaan.
Hengen hedelmiä sen sijaan ovat mm. rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Toivotaan, että palstan patmoshelluntailaiset löytävät nuo hedelmät kohtuu pian.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä elävä usko löytyy Jehovan todistajien opeistakin, tosin ihan eri merkityksessä. Siellä elävä usko ilmenee tekoina, kuten toisten ovilla ravaamisena.

Äänestä

"Hengen hedelmiä sen sijaan ovat mm. rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen."

Juuri tuosta on elävässä uskossa kysymys. Pyhä Henki toimii ihmisessä ja saa kaiken tuon aikaan. Hassua, että kirjoitit tuon itse, mutta et kuitenkaan älynnyt sitä.

Äänestä
  • Ehkä palstan patmoshelluntailaisten pitäisi osoittaa niitä ollakseen elävässä uskossa... ;)

    Äänestä

"Hengen hedelmiä sen sijaan ovat mm. rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Toivotaan, että palstan patmoshelluntailaiset löytävät nuo hedelmät kohtuu pian."

nämä ominaisuudet sopii moneen ateistiinkin.

Äänestä
  • Ehkä niin, mutta tämän palstan parilta innokkaimmalta ateismin julistajalta ne puuttuvat.

    Äänestä

  • joihinkinjoo kirjoitti:

    Ehkä niin, mutta tämän palstan parilta innokkaimmalta ateismin julistajalta ne puuttuvat.

    Ööö, ei vaan innokkaimmilta patmoshelluntailaisilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hedelmäthukassa kirjoitti:

Jehovan todistajien palstalla on viime päivinä vilissyt määritelmää "elävä usko". Esitän tässä ns. valistuneen arvauksen ettei raamattu tunne sellaista määritelmää kuin "elävä usko". Niinpä kyseessä on termi, jonka tietyt uskonryhmät ovat itse määritelleet ja jonka katsovat olevan erottava tekijä, kun puhutaan pelastuksen piirissä olevista ja niistä, jotka ovat harhaoppisia.
Kyseessä lieneekin karsimaattisten ja helluntailaisten suosima termi. Näissä korostetaan yksilön suoraa jumalsuhdetta ja sitä pidetään tärkeämpänä kuin opillista oikeellisuutta. Henkilökohtaiseen, elävään uskoon kääntyminen edellyttää "pelastumista"/"uudelleen syntymistä"/"uudeksi luomukseksi tulemista". Elävä usko nähdään tällaisissa piireissä merkittävästi eri asiana kuin "lakikeskeinen" usko. Elävässä uskossa oleva ei tarvitse välittäjää, esim. pappia. Eli tuo heidän mielestään tiputtaa uskonnollisia auktoriteetteja pois kuvioista.
Niin tai näin, tuo jo itsessään on raamatun vastainen, sillä kuten Jeesus sanoi: ei hän tullut lakia kumoamaan.
Hengen hedelmiä sen sijaan ovat mm. rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Toivotaan, että palstan patmoshelluntailaiset löytävät nuo hedelmät kohtuu pian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu