outo-olotulee

Onko joku olemassa vain silloin, jos joku sen havaitsee. Jos asialla ei ole yhtään havaitsijaa, se ei ole kellekkään olemassa, vaikka olisi olemassa.
Esimerkiksi ympäröivä maailmankaikkeus. Jos ei olisi ollut ikinä ihmistä olemassakaan niin olisi ihan sama olisiko maailmankaikkeutta vai ei, koska sillä ei olisi havaitsijaa. Maailmankaikkeudella ei olisi kenellekkään mitään merkitystä, joska ei olisi ketään, joka tekisi siitä havainnon. Vaikka se olisi.
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ihminen tuskin on ainoa havaitsija maailmankaikkeudessa.

Äänestä

Eihän ollut ketään näkemässä alkuräjähdystä, maapallon alkuhetkiä tai auringon syntyä. Niitä ei siis pitäisi olla olemassa?

Äänestä
  • Esittämäni filosofinen ajatusleikki ei mitenkään sanonut noin, vaan ajatus oli juuri päinvastoin.
    Idea on siinä jos jostakin asiasta ei voi tehdä edes välillistä havaintoa. Sitä asiaa ei ole silloin havaitsijalle olemassa. Näin alkuräjähdyskin.
    Jos nyt on tehty alkuräjähdyksestä välillinen havainto se on tullut tietoisuuteen ja on merkitsevä vain tämän jälkeen.

    Äänestä

  • filotaikinasofi kirjoitti:

    Esittämäni filosofinen ajatusleikki ei mitenkään sanonut noin, vaan ajatus oli juuri päinvastoin.
    Idea on siinä jos jostakin asiasta ei voi tehdä edes välillistä havaintoa. Sitä asiaa ei ole silloin havaitsijalle olemassa. Näin alkuräjähdyskin.
    Jos nyt on tehty alkuräjähdyksestä välillinen havainto se on tullut tietoisuuteen ja on merkitsevä vain tämän jälkeen.

    Entä sitten maapallon synty?

    Sehän on edelleen havaintojen ulkopuolella?

    Sitä ei siis ole koskaan syntynytkään?

    Äänestä

  • atac kirjoitti:

    Entä sitten maapallon synty?

    Sehän on edelleen havaintojen ulkopuolella?

    Sitä ei siis ole koskaan syntynytkään?

    Jos jotain on olemassa, on loogista ajatella että se on saanut joskus alkunsa.

    Äänestä

  • Kyllä, mutta jos maailma toimisi samalla logiikalla kuin aloitus. Ei maapalloa voisi olla.

    Äänestä

  • atac kirjoitti:

    Kyllä, mutta jos maailma toimisi samalla logiikalla kuin aloitus. Ei maapalloa voisi olla.

    Totta. Uskislogiikalla on ihmeellistä.
    Toisaalta uskikset väittävät, ettei Jumala ole saanut mistään alkuaan. Miten se silloin voi olla olemassa?

    Äänestä

  • atac kirjoitti:

    Kyllä, mutta jos maailma toimisi samalla logiikalla kuin aloitus. Ei maapalloa voisi olla.

    Vielä kerran. Aloitukseni tarkoitus ei ollut väittää ettei jotain ole olemassa jos havainto puutuu! Eli kyllä maapallo on olemassa vaikkei sen muodostumista olekkaan ihminen havainnoinu. Nyt välillinen havainto on ja voimme olla varmoja telluksen synnystä. Meillä on konkretia.
    Ajatuspeli oli vähän vaikeaselkoinen, ehkä sekavasta ulosannistani johtuen.
    Mukailin siinä vain vanhaa filosofista dilemmaa. Ei muuta ihmeempää.

    Tuollaiset asiat kuin mistä Jumala on saanut alkunsa tai mihin avaruus lopuu jne jne.. Niillä voi hakata päätänsä seinään niin kauan, kuin polla kestää ja asia ei kummemmaksi muutu. Siis turhaa.

    Äänestä

  • None. tulihan sieltä selkoa, muttei tosiaan kannata liian monimutkaisilla päätään liikaa vaivata. Siinä vaiheessa kun mennään kvanttiteorioihin. (eikä tarvitse mennä edes niihin, että itse tipun kelkasta). Niin aletaan mennä todella syville vesille.

    Esim. vaikka miten jonkin havainnointi voi estää jonkin lopputuloksen laskemisen.

    https://www.youtube.com/watch?v=TDuqeBON8So

    Äänestä

Ei ole. Mutta on asioita joita ei ole olemassa vaikka joku sen havaitseekin tai väittää havaitsevansa.

Äänestä
  • Totta, kuten sinun harhahavaintosi ex-ateistista.

    Äänestä

  • Sinulla on kyllä harhaisia väitteitä, joita et suostu korjaamaan vaikka sinut todistetaan olevan väärässä. Teet vaan uuden aloituksen samalla "viattomuudella".

    Äänestä

  • fda "Ei ole. Mutta on asioita joita ei ole olemassa vaikka joku sen havaitseekin tai väittää havaitsevansa."

    Totta! On paljon virheellisesti tehtyjä havaintoja ja on oikeita havaintoja, jotka on tulkittu virheellisesti.

    On myös asioita joista aikoinaan ei ole voitu tehdä alkeellisen ymmärtämyksen ja kehittymättömän teknologian vuoksi minkäänlaista havaintoa aikoinaan.
    Sitten joku on oivaltanut idean mutta ei ole vielä voinut todistaa sitä, eikä todistaa oikeaksi. Satoja vuosia myöhemmin asia on ollutkin sitten kaikille ihan arkinen itsestäänselvyys.
    Esimerkiksi ajatus kuvan siirtämisestä joidenkin näkymättömien aaltojen välityksellä reaaliajassa toisellepuolelle maapalloa olisi tuomittu oitis kaikissa piireissä mielenvikaisen jorinoina jos olisi mennyt väittämään, että on se oikeasti mahdollista.

    Olisi naiivia väitää nyt että kaikki on todistettu nykyään mitä todistettavissa tai löydettävissä on. Silti ne asiat on olemassa. toki nyt täysin merkityksettömiä meille.

    Äänestä

  • fda kirjoitti:

    Sinulla on kyllä harhaisia väitteitä, joita et suostu korjaamaan vaikka sinut todistetaan olevan väärässä. Teet vaan uuden aloituksen samalla "viattomuudella".

    Väite ei ole todistus. Antaa tulla sitä todistusta niistä minun ”harhaisista väitteistäni”. Se että sinusta tuntuu joltakin, ei ole todistus. Se että luulet jotakin ei ole todistus. Se että väität minun olevan sitä ja tätä, ei ole todistus. Kaiva ne sitaatit esiin omille väitteillesi, fda.

    Äänestä

Jumala havaitsee kaiken.

Äänestä
  • Mikä niistä?

    Äänestä

  • Zeus

    Äänestä

On hyvä etsiä käytöskukkasia.

Äänestä

Kyllä kai Jupiterin kuillakin ja Uranuksella ja Neptunuksella, on ollut paljonkin merkitystä ennenkuin tähtitieteilijät ne havaitsivat. Ja muilla miljardeilla galakseilla ja tähdillä, ainakin niiden galaksien asukkaille, joita niissä kaiken todennäköisyyden mukaan asustanee.

Äänestä
  • Oikeassa olet! Niillä on ollut merkityksensä, vaikka kukaan niistä ei aikaisemmin tiennyt mitään.
    Tämä on filosofinen "ajatusleikki" ja nyt ei tähän saisi sotkea jumalaa/jumalia eikä myöskään konkreettisi tosiasioita.

    Tai jos hiukan sotketaan, niin ajatellaan sitten näin: Ei olisi milloinkaan ja missään ollut eikä olisi tulossakaan mitään tietoisuutta. Ei millään tasolla. Ei edes yhtä solua. Kaikki olisi ns "kuollutta"
    Ainoa asia mitä olisi olemassa olisi edeleen universumi. Silloin voitaisiin kysyä olisiko maailmankaikkeus olemassa ns itsensä vuoksi?
    Mutta heti, kun kaukaisella galaksilla jossain notkelmassa kasvaa tuntosarvet ja ne alkavat vastaan ottamaan informaatiota kaikki muutuu olemassaolevaksi ja kaikelle tulee merkitys.
    Siihen asti ei mitään ole vaikka olisikin..

    Äänestä

  • filotaikinasofi kirjoitti:

    Oikeassa olet! Niillä on ollut merkityksensä, vaikka kukaan niistä ei aikaisemmin tiennyt mitään.
    Tämä on filosofinen "ajatusleikki" ja nyt ei tähän saisi sotkea jumalaa/jumalia eikä myöskään konkreettisi tosiasioita.

    Tai jos hiukan sotketaan, niin ajatellaan sitten näin: Ei olisi milloinkaan ja missään ollut eikä olisi tulossakaan mitään tietoisuutta. Ei millään tasolla. Ei edes yhtä solua. Kaikki olisi ns "kuollutta"
    Ainoa asia mitä olisi olemassa olisi edeleen universumi. Silloin voitaisiin kysyä olisiko maailmankaikkeus olemassa ns itsensä vuoksi?
    Mutta heti, kun kaukaisella galaksilla jossain notkelmassa kasvaa tuntosarvet ja ne alkavat vastaan ottamaan informaatiota kaikki muutuu olemassaolevaksi ja kaikelle tulee merkitys.
    Siihen asti ei mitään ole vaikka olisikin..

    Ei universumi ole meidän takia. Universumi vain mahdollistaa olomme.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Ei universumi ole meidän takia. Universumi vain mahdollistaa olomme.

    Plus olemme sitä.

    Äänestä

No valokin on hiukkanen vasta kun sitä ns. katsotaan.

Äänestä

”Onko joku olemassa vain silloin, jos joku sen havaitsee. Jos asialla ei ole yhtään havaitsijaa, se ei ole kellekkään olemassa, vaikka olisi olemassa.”

Tieteen nimissä olevalle kaikki on olemassa havaintojen kautta. Ilman havaintoa: subjektiivista- tai objektiivista kokemusta, mitään ei ole. Materiaalinen käsitys olevaisuudesta tarvitsee materiasta tehtyjä havaintoja.
Aika hassu vakaumus, jos jo lähtökohta oli, että mitään ei ollut. Oli vain potentiaali sille, että jotain olisi tai tulisi olemaan.

Hölmöintä on, että aine jota ei ollut, on nyt tullut tietoiseksi olemassa olostaan. On tullut tietoiseksi itsestään ja tekee itsestään havaintoja. Tervetuloa tieteen ihmeelliseen maailmaan…

Äänestä
  • "Hölmöintä on, että aine jota ei ollut, on nyt tullut tietoiseksi olemassa olostaan."


    Hölmöltähän tuo kuulostaakin. Tuskin vielä yliopisto uraa tuosta saisit.


    "On tullut tietoiseksi itsestään ja tekee itsestään havaintoja. Tervetuloa tieteen ihmeelliseen maailmaan…"



    Niin mihin tieteen maailmaan?
    Eihän nuo väittämäsi edes sivunneet tiedettä.

    Äänestä

  • Kyllä materiaali on tullut tietoiseksi itsestään. Alkuräjähdyksessä tuli materia ja ajan kuluessa se tuli tietoiseksi itsestään. Sen takia ihminenkin ajattelee ihan itse. Tämähän pitäisi olla tämänpäivän tiedettä vai kuinka?
    Ei kai ihminen ole henkiolento vai yritätkö sitä sanoa sami-a?

    Äänestä

  • Niin no. Jos oikein ajattelee, tietoista materiaa on ilmennyt maapallolla ja todnäk muuallakin jo miljoonia vuosia.

    Äänestä

Näinhän se on. Mehän emme tiedä, ainakaan vielä, mitä kaikkea maailmankaikkeus pitää sisällään.

Mitä enemmän siitä tiedämme, ja mitä enemmän tiedämme itsestämme, sitä tietoisemmiksi me tulemme siitä. Vähäinen tietommekin jossain määrin lisääntyy ja kumuloituu. Ihminen havaitsee myös itseään.

Ihmiskunnan tietämys ei ole pelkkää astrofysiikkaa. Ihmisen tietämys on kaikki, mitä ihmiskunta on historiassa kaikkinensa aikaansaanut. Yhteisönä, ihmiskuntana, ihminen on kehittynyt valtavasti hyvin lyhyessä ajassa. Ainakin noin niin kuin ikuisuuden näkökulmasta.

Sillä että tulee tietoiseksi maailmankaikkeudesta, sillä on ihmiselle lajinkehityksen kannalta suuri merkitys. Onhan se nyt ihan toista lentää vaikka Marsiin kuin ryömiä jossain luolassa.

Tiedon ja tietoisuuden lisääntyminen on merkinnyt ihmiselle myös havaintokyvyn lisääntymistä. Havaitsemamme maailmankaikkeus on meille todellisuus.

Äänestä
  • Todellisuuden havaitsemisesta, niin monet ihmiset havaitsevat todellisuutta varsin pieleen, tietämättöminä ja omaan napaansa tuijottavina. Kuvitelmat voivat korvata todellisuuden.

    Itse olen sitä mieltä, että todellisuus on kyllä olemassa, vaikka minua ei olisi olemassa. Tai vaikka koko ihmiskuntaakaan ei olisi olemassa. Kunhan jotain elämää on, niin havaintoa tapahtuu.

    Ihmiset ovat antaneet havaitsemilleen asioille nimiä. Alkaen itsestään ja päätyen kaikkeen siihen, mistä hän vain saa minkäänlaisen havainnon.

    Äänestä

  • ""Itse olen sitä mieltä, että todellisuus on kyllä olemassa, vaikka minua ei olisi olemassa. Tai vaikka koko ihmiskuntaakaan ei olisi olemassa. Kunhan jotain elämää on, niin havaintoa tapahtuu. ""

    En väittänytkään ettei havaitsematon asia voisi olla konkreettisesti olemassa ilman havaintoa asiasta.
    Tarkoitin sitä jos ei asiasta mitään tietoisuutta se silloin täysin merkitsemätön hänelle jolla ei sitä tietoisuutta ole. Käytännössä on silloin sama vaikka asiaa ei oikeastikkaan olisi. Siis hänelle! Muille asia voi olla hyvinkin konkreettinen.

    Äänestä

  • Kyllä nimenomaan noin. Emmehän me tiedä, millaisia universumin tasoja on olemassa, ennen kuin ehkä joskus tiedämme. Näin ollen niillä ei ole meille merkitystä, ne ovat meille olemattomia, vaikka hyvinkin voivat olla olemassa.

    Einsteinin mukaan aika-avaruus on kaareutuva, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa. No esimerkiksi sitä, että aika ei todellisuudessa ole sitä, miten me sitä yleensä havaitsemme. Havaitsemme hyvin paljon illuusiota. Jos pystyisi olemaan todella tietoinen, todellisuudesta tietoinen, voisi varmaankin käyttää tietoaan ja tietoisuuttaan ihmeellisiin toimintoihin.

    Ihmiselle moni asia on ollut käsittämätön, ennen kuin hän on saanut siitä havainnon ja sitä kautta tiedon. Maa kiertää aurinkoa, vaikka se näyttää päinvastaiselta. Se tosiseikka, että maa kiertää aurinkoa, on mahdollistanut esimerkiksi avaruusmatkailun.

    Äänestä

  • Todellisuuden havaitsemisesta

    Aiemmin emme osanneet havaita mikrobeja. Emme osanneet havaita kaukaisia galakseja. Emme osanneet havaita omaa mieltämme.

    Eikä suurin osa osaa havaita vieläkään. Eivät sellaiset asiat ole todellisuutta jokaiselle.

    Brian Greene puhuu ulottuvuuksista, multiversumista ja mahdollisuuksista
    https://www.youtube.com/watch?v=bf7BXwVeyWw

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


filotaikinasofi kirjoitti:

Onko joku olemassa vain silloin, jos joku sen havaitsee. Jos asialla ei ole yhtään havaitsijaa, se ei ole kellekkään olemassa, vaikka olisi olemassa.
Esimerkiksi ympäröivä maailmankaikkeus. Jos ei olisi ollut ikinä ihmistä olemassakaan niin olisi ihan sama olisiko maailmankaikkeutta vai ei, koska sillä ei olisi havaitsijaa. Maailmankaikkeudella ei olisi kenellekkään mitään merkitystä, joska ei olisi ketään, joka tekisi siitä havainnon. Vaikka se olisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu