Vihan maljat ovat nimensä mukaiset! Niistä sanotaan, että ne ovat ”täynnä Jumalan vihaa” (Ilm. 15:7)! Lisäksi sanotaan, että ennen kuin maljat vuodatetaan, todistuksen majan temppeli taivaassa tulee savua täyteen Jumalan kirkkaudesta ja Hänen voimastansa. Eikä kukaan voi mennä sisälle temppeliin ennen kuin seitsemän viimeistä vitsausta on käynyt täytäntöön. Olen miettinyt, tarkoittaako tämä sitä, että Jumalan päätökseen ei voida enää vaikuttaa edes rukouksin ja ihmiskunnan etsikkoaika on lopullisesti ohitse?
Vihan maljojen tuomiot eivät ole enää rajattuja, vaan ovat täystuhoisia! Ensimmäisen maljan seurauksena tulee pahoja paiseita niihin ihmisiin, joissa on pedon merkki ja jotka kumartavat sen kuvaa. Saa siis käsityksen, että kaikki ihmiset eivät sittenkään ole ottaneet pedon merkkiä. Vastaavan käsityksen saa myös muualta Ilmestyskirjasta (14:9-11 ja 20:4). Toinen ja kolmas malja muuttavat niin meret kuin joet ja vesilähteet vereksi! Tuo vitsaus tuntuu niin kovalta, että se saa jopa vetten enkelin puolustamaan Jumalan vihan oikeutusta. Selityksenä hän sanoo: ”Sillä pyhien ja profeettain verta he ovat vuodattaneet, ja verta sinä olet antanut heille juoda; sen he ovat ansainneet." (16:6).
Mutta vähintään yhtä pahaa on vielä tulossa seuraavien maljojen myötä. Ei ihme, että Jeesus opettaessaan lopunajoista sanoi: ”Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa.” (Luuk. 21:26). Myös muualta raamatusta saa yhtenevän käsityksen koko ihmiskuntaa ja maata kohtaavista suunnattomista tuhoista (esim. Jes. 13:9-18; 24:1-13, 18, 19; Sef. 1:2, 3; Ps. 110:6).
- See more at: http://www.joukokoistinen.fi/raamattuluennot/lopunajat-raamatun-ilmoituksessa/61-vihan-maljat#sthash.ziFSkTEK.dpuf

Vastaukset 5
Vanhimmat
Siitä sitten opiskelemaan.
Jos nyt kiinnostaa asiallisuus.
Tuo Aloittajan kirjoitus tuntuu tutulta mielessäni. Jostakin syystä minullakin tulee esille juuri tuo voimakas kärsimys, jonka kohteeksi ihmiset joutuvat.
'Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa ....'
Pelkoa ei rakkaudessa ole.
Jos jokainen ihminen tekisi Jumalan tahdon, maailmasta tulisi hetkessä parempi paikka asua ja elää.